Paavo - - 14.02.2008 22:16
Kuolemaantuomitun kyydissä!
Kun olin myymässä ystävänpäiväkortteja eräs vanhempi mies oli sillä välin töytäissyt autoani parkkipaikalla. Kaksi nuorta poikaa olivat nähneet tapauksen ja vartioivat, että mies ei pakene paikalta. Pojat tulivat ilmoittamaan tapauksesta minulle. Olin myyntipöydän takana täysin tietämätön mitä ulkona tapahtuu. Kaikki meni hyvin ja eilen vein autoni korjaamoon. Miehen vakuutus korvaa. Kysyin pojilta, että mistä tiesitte, että se oli minun autoni? Toinen pojista sanoi, että hän on ollut Kuukkeli-kerhossa. En tuntenut. Oli aikuistunut ja muuttunut aivan eri näköiseksi. Tämän pojan äiti kuuluu seurakuntaamme. Pojat olivat todellisia ystäviä. Annoin heille kirjalahjat.
Tänään olin sitten kävelymiehenä. Aamulla piti ehtiä ajoissa kylälle. Kävellen en olisi ehtinyt. Pyysin Herralta kyytiä samalla kun astelin päätielle. Olin aikeissa liftata, kun auto oli tulossa rivitalon pihalta. Nostin peukun ylös ja samassa jo istuinkin autossa. Mies sanoi menevänsä terveyskeskukseen verikokeisiin. Matkalla hän kertoi, että hänen ei pitäisi olla enää elossa. Hänellä on vakava keuhkosyöpä ja mitään toiveita paranemisesta ei ole. Lääkäri oli antanut kuukauden elinaikaa. Hän oli kuolemaantuomittu mies. Sanoi elävänsä jatkoajalla ja valmistautuvansa kuolemaan. Oli myynyt jo toisen auton pois jne. Rohkaisin häntä turvautumaan Jumalan apuun ja lupaisn rukoilla hänen puolestaan. Jospa Herra vielä parantaisi sinut. Hän oli mies parhaassa iässä ja erittäin nuorekkaan ja reippaan oloinen, kaikesta huolimatta. Muistetaan häntä yhdessä!
Paavo - - 14.02.2008 08:53
Ystävä
Tänään on kaikkien mielessä lämmin sana, ystävä. Mitä tuo sana pitää sisällään? Onko sinulla jokin uusi idea, joka liittyisi tähän sanaan?
Veijo Meri kirjoittaa "Sanojen synty"-kirjassa, kohdassa ystävä:
"Ystävä, on esitetty,että sana on lyhennetty muoto sanasta yskättävä. Ystävä on siis rintaa vasten painettava eli yskää vasten painettava".
Ystävän voi painaa rintaansa vasten ja kuunnella hiljaisuutta. Johannes sai tämän kokea, kun hän sai nojata Vapahtajan rintaa vasten.
Onneksi ystävä sana ei tule sanasta yrjöttävä. Joskus elämässä voi ystävyys saada nopean käänteen, kun ystävä pettää. Silloin saattaa "yrjö" olla sopiva sana kuvaamaan sisäisiä tuntoja. Katso Ilm. 3:16. Voisiko täältä löytyä jokin ajatus, joka liittyisi ystävyyteen?
Hyvää ystävänpäivää kaikille!
Paavo - - 08.02.2008 22:17
Ystävänpäivän mietteissä!
Olin tänään myymässä ystävänpäiväkortteja ym. myyjäistavaraa Citymarketin sisääntuloaulassa, Kuusamossa. Keräämme näin varoja nuorisotyön hyväksi. Oli kiinnostavaa seurata ihmisten menemistä ja tulemista. Kaikilla näytti olevan kova kiire ja useat sanoivatkin sen ääneen. Joillakin oli aikaa jäädä juttelemaan ja kertomaan, sairauksistaan, työstään jopa uskostaan. Eräs posiolainen maataloulomittaja oli tullut hiljattain uskoon. Kasvoillaan ilo hän kertoi, että Jeesus on löytänyt hänet ja hän on löytänyt Jeesuksen. Ilmeet, eleet ja sanat ilmaisivat, että asia oli todellakin niin. Tämä oli harvinainen poikkeus siitä mitä ihmiset yleensä sanoivat. Tuon miehen ilo tarttui meihin myyjiinkin. Luin jostakin kortista ajatuksen, että "murehtia voi yksinkin, mutta iloon tarvitaan aina kaksi". Siinä on varmasti perää. Hämmästyttävän moni totesi, ettei heillä ole ystävää, jolle tuollaisen kortin voisi antaa. Myyntikaveri totesi, että hänelläkin on tuttuja paljon, mutta ystäviä vähän. Yksitoistavuotias koulupoika kirjoitti aineessaan: "Toveruus on erinomainen asia. toveri tulee ilmi sillä tavalla, että jos tulee tappelu neljä yhtä vastaan niin toveri tulee auttamaan sitä yhtä". "Ystävä rakastaa ainiaan ja veli syntyy hädässä" (San. 17:17). "Ystävä on se, joka aina aavistaa, milloin häntä tarvitaan" (Jules Renard).
Hyvää ystävänpäivän odotusta 14.2.2008!
Jokaisen päivän tulisi olla ystävänpäivä. Ei vain kerran vuodessa!
Paavo - - 06.02.2008 18:19
Luotaimet etsivät elämän merkkejä muilta planeetoilta!
Avaruusluotaimet ovat lähettäneet uusia mielenkiintoisia kuvia Mars-planeetalta. Kannattaa käydä netissä katsomassa.
Paavo - - 01.02.2008 13:56
Kuulin juuri työtoveriltani, että hänen sukulaisellaan on huonoja kokemuksia ala-asteen liikuntakasvatuksesta. Eräs poika, joka on vähän ylipainoinen oli suljettu pois jalkapallojoukkueesta, vaikka hän olisi halunnut pelata. Pojan isä otti opettajaan yhteyttä ja ihmetteli, että miten opettajat voivat jaotella lapsia hyviin ja huonoihin pelaajiin. Lapselle jää paha olo ja liikuntatunneista tulee lapselle painajainen. Tässä on suora yhteys myös koulukiusaamiseen. Syrjäytetyt joutuvat kiusauksen kohteeksi.Tämä vaikuttaa voimakkaasti myös lapsen itsetuntoon. Huonoja kasvatusmenetelmiä ovat pakottaminen, taitojen kyseenalaistaminen, lasten vertailu toinen toisiinsa, josta seuraa usein poissulkeminen. Kaikkia pitäisi rohkaista oman kehityksen ja saavutusten ja yrittämisen perusteella eikä vertailemalla toisiin. Työtoverini kertoi myös, että hän ei pidä hiihtämisestä, koska opettaja vertasi hänen hiihtointoaan toisen lapsen hiihtointoon. Hän ei koskaan saanut "kehuja ja kannustusta". Kehut menivät aina "nopeimmille". Kuinka tärkeää onkaan rohkaista lapsia tasapuolisesti. Pienillä asioilla on kauaskantoiset seuraukset.
Paavo - - 01.02.2008 10:05
Kilpailemisesta ja liikunnasta!
Ei se voitto ole tärkein, vaan jalo ja rehti kilpailu. Näin valmennettiin meitä koululaisia ennen kisoja, kun olin "Pikku-Paavo". Nyt näyttää olevan toisinpäin. Voitto tuntuu olevan tärkein. Kilpailun jaloudesta ja rehtiydestä "viis". Hopea ja pronssikin jättävät kilpailijan usein kullan varjoon. Mikä on heikon kilpailumoraalin takana? Yksi syy on varmaankin rahanahneus, josta olemme kirjoitelleet viime aikoina. Toinen tekijä on mielestäni valtataistelu. Kolmantena näkisin itsekorotuksen ja ylpeyden. Halun olla toisten yläpuolella. Parempi kuin muut.
Toinen huono uutinen tällä viikolla liittyi myös liikuntaan. Lapset liikkuvat liian vähän ja siksi heillä on huono kunto ja siitä johtuvia terveydellisiä ongelmia.
Voisiko tähän olla syynä se, että lapset, jotka ajattelevat etteivät he kuitenkaan pärjää esim. hiihtokilpailussa, ei sitä kannata turhaan rehkiä? Ei siitä "hiihtämisestä" kuitenkaan tule minun ammattiani. Miksi käyttäisin siihen liikaa aikaa. Vanhemmilla ei näytä olevan aikaa liikkua yhdessä lastensa kanssa. Liikunnan tuomasta ilosta ja hyödystä puhutaan paljon, mutta silti liikutaan liian vähän. Minunkin pitäisi liikkua enemmän! Pian on Kuusamossa paras hiihtokausi. Olisikohan syytä kaivaa sukset esille ja lähteä ladulle!
keskiviikko 28. joulukuuta 2011
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti