perjantai 31. joulukuuta 2010

Vuoden 2010 viimeinen tervehdys!

Kiitos kuluneesta vuodesta 2010. Kulunut vuosi oli hyvä ja tapahtumarikas. On ollut mukava tehdä matkaa teidän kanssanne. Toivon teille kaikille oikein Hyvää ja Onnellista Uutta Vuotta 2011. Saakoon taivas lähettää meille kaikille virvoittavan Pyhän Hengen sateen, kun sitä yhdessä anomme meidän Vapahtajaltamme Jeesukselta Kristukselta.

Kirjoitin vuoden 2010 aikana 350 kirjoitusta eli melkein yksi kirjoitus/päivä. Vuonna 2009 olin kuitenkin ahkerampi kirjoittaja, vaikka aloitin kirjoittamisen vasta maaliskuussa, niin kirjoitin 378 kirjoitusta eli 28 kirjoitusta enemmän kuin vuonna 2010. Katsotaan mitä tapahtuu ensi vuonna!

AIKA

"Viisas ei elä nykyhetkessä, eikä menneisyydessä tai tulevaisuudessa, vaan ikuisuudessa." (Axel Fredenholm) Nämä sanat osuivat ensimmäisenä silmiini, kun avasin "Kauneimmat sanat" -kirjan, kohdalta, aika.

Ikuisuus on ihana päämäärä, jota kohden kuljemme askel kerrallaan. Jokainen päivä vie meidät lähemmäksi ikuisuutta. Iankaikkinen elämä on Jumalan armolahja. Tätä suurempaa lahjaa ei kukaan voi antaa. Jumalalla ainoastaan on kuolemattomuus ja Hän antaa sen meille lahjaksi, kun uskomme Jeesukseen. Se on varmaan ihmeellinen päivä, kun saamme ensimmäisen kerran syödä elämän puusta. Tämä puu oli paratiisissa, mutta se otettiin meiltä pois syntiinlankeemuksen tähden. Jumala halusi varmistaa sen, ettei synti jäisi ikuisuusongelmaksi. Jos syntiin langenneet ihmiset olisivat syöneet elämän puusta, niin syntiongelmasta olisi tullut ikuinen. Tämä olisi ollut hirvittävä onnettomuus.
Onneksi näin ei päässyt käymään!

Ilo ja suru vierailevat ihmisten kodeissa

Vuosi 2010 päättyi J & J:n kihlajaisiin. Kiitos nuorille ja heidän läheisilleen lämminhenkisestä perhejuhlasta. Onnea ja siunausta läheisempään seurusteluun ja kumppanuuden vahvistamiseen. Kihlautumiseen liittyy lupaus avioliitosta!

Sain kuulla ennen joulua myös suruviestin. Seurakuntamme sisar Helvi Lassila Kemijärveltä nukkui kuolon uneen ennen joulua. Hautaan siunaaminen on loppiaisen jälkeen 7.1.11. klo 11.
Lämmin osanottomme Helvi-sisaren omaisille Helvi-sisaren poismenon johdosta.
Herrassa kuolleet herätetään ensimmäisessä ylösnousemuksessa ja silloin jälleennäkemisen ilo ja riemu täyttävät sydämet!

tiistai 28. joulukuuta 2010

"777" Aloita uusi vuosi rukouksella!

Maailmanlaajuinen seitsemännen päivän adventtikirkko on päättänyt yhdistää voimansa ja ryhtyä seuraaviin toimenpiteisiin:
1. Uudenvuoden aatto ja -päivä, 1.1.2011, on nimetty maailmanlaajuiseksi rukouspäiväksi kaikissa kirkoissamme. Näin aloitamme vuoden rukoillen Pyhän Hengen vuodatusta.
2. 5.-15.1.2011 on asetettu erityiseksi 10 päivän rukouksen ja hengellisen herätyksen ajaksi nimellä: "Operaatio maailmanlaajuinen sade".
3. Jokaisen neljänneksen ensimmäinen sapatti on nimetty erityiseksi rukouksen ja paaston sapatiksi kirkkomme sisällä.
4. "777" - maailmanlaajuinen Pyhän Hengen rukousyhteys, Seitsemännen päivän adventistit rukoilevat seitsemänä päivänä viikossa klo 7 aamulla ja/tai illalla erityisesti Pyhän Hengen vuodatusta ja läsnäoloa. Kun rukoilemme klo 7, yhdymme rukoilemaan tuhansien muiden adventistien kanssa eri aikavyöhykkeillä. Näin rukousrintama kulkee läpi vuorokauden kaikkialla maailmassa.
5. Kehotamme kaikkia jäseniämme lukemaan enemmän Raamattua.
6. Kehotamme kaikkia jäseniämme lukemaan enemmän Ellen Whiten kirjallisuutta ja erityisesti pyydämme kaikkia jäseniämme lukemaan Suuri taistelu -kirjan vuoden 2011 aikana.
7. Perustamme jokainen omaan maahamme, myös Suomeen, erityisen, rukous-internetsivuston. Sen kautta voimme muistuttaa "777" -kampanjasta, jakaa hengellistä materiaalia, linkittäytyä muiden kanssa, jotka rukoilevat samaan aikaan, ja ohjata rukouspyyntöjä ja rohkaisun sanoja rukoilijoille. Samalla voimme kutsua lisää rukoilijoita joukkoomme.
Pyhän Hengen kastetta ja hengellistä herätystä ei tule kokea kerran elämässä, vaan sen tulisi toistua. Olemme kirkkona maailmanlaajuisesti kokemassa herätyksen aaltoja ja toivon, että voisimme täällä kylmässä Suomessakin olla yhden herätysaallon harjalla talvipakkasten keskellä. Aloita jo nyt rukoustaistelu hengellisestä heräämisestä jäsentemme ja vastuunkantajien keskuudessa. Olen kirjoittanut kirkkomme kenttätyöntekijöille näin: Jos Pyhä Henki ei kasta meitä Hengen voimalla pastoreina, jaostojohtajina ja seurakuntien vastuunkantajina, mitä hyötyä meistä on? Emme onnistu työssämme ilman Jumalan tarjoamaa erityistä Hengen vuodatusta.
Ehkä nyt on jo kevätsateen aika ... Olen itse herkällä paikalla tämän asian suhteen ja kutsun kaikki jäsenemme ja Nykyaika-lehden lukijat rukoustaisteluun. Kehotan sinua tekemään herätyksestä, reformaatiosta, opetuslapseudesta ja evankelioinnista tärkeimmän prioriteetin elämässäsi. Olen luottavainen, että kun yhdessä etsimme Jumalaa, hän tulee vuodattamaan Pyhän Hengen sateen runsaana yllemme. Näin Jumalan antama työmme saadaan päätökseen ja Jeesus voi tulla takaisin. Mekin huudamme yhdessä apostoli Johanneksen kanssa Patmoksen saarelta: "Aamen. Tule Herra Jeesus!" (Ilm. 22:20).

Tämä vetoomus on osa kirkkomme johtajan Atte Helmisen kirjoitusta, joka on julkaistu Nykyaika-lehdessä nro 28/2010 otsikolla: "Jumalan lupaama lahja - Aloita uusi vuosi rukouksella.

Voit tilata lehden Kirjatoimelta ja lukea siitä koko ko. artikkelin kokonaisuudessaan.
Tähän rukousrintamaan voi liittyä meidän kanssamme kuka tahansa, uskontokunnasta riippumatta.

sunnuntai 26. joulukuuta 2010

Jouluaaton tunnelmaa Kuukkelintiellä

Jouluaattona minun ei tarvinnut enää ravata kaupoissa, koska kaikki ostokset olimme tehneet ennen aattoa. Joulurauhan julistaminen on aina arvokas ja juhlallinen hetki. Kuuntelimme sen Annen kanssa kahden.
Meillä on sellainen työnjako, että Anne ja Suvi valmistavat jouluaterian ja minulle jää siistiminen ja joulukoristelu sekä kynttilöiden ja valojen sytyttäminen.
Suuressa koivussa riippuu lahjaksi saatu valaistu tuulenpesä. Se on yhdeksästä jouluvalosta erikoisin ja näyttävin. Kaikista ikkunoista saamme ihailla valoja, jotka ovat kauniita valkoisissa puissa. Sytytin myös monia ulkotulia ja kynttilöitä kaikkiin ilmansuuntiin. Olemme niiden tuomaa valoa ihailleet ja katselleet jo jonkin aikaa. Naapurit ja ohikulkijatkin ovat niitä ihastelleet. Ne ovatkin kaikkien yhteisenä ilona. Valoa ei voi koskaan omia vain itselleen, se loistaa kaikille.
Linnuille laitoin runsaan ja monipuolisen joulupöydän. Siinä oli erilaisia siemeniä, pähkinöitä, talipalloja ja kauralyhteitä. Siinä onkin vieraillut pikku ystäviä aika mukavasti. Näin kovilla pakkasilla linnut tarvitsevat energiaa pysyäkseen hengissä.
Jouluaterian olimme päättäneet nauttia yhdessä klo 15.00. Sitä ennen kävimme tietenkin joulusaunassa. Pian olimmekin kaikki valmiina juhlavaatteissa odottamassa yhteistä ateriahetkeä.
Suvi luki jouluevankeliumin kauniisti valaistun ja koristellun kuusen ympärillä ja sen jälkeen lauloimme Enkeli taivaan lausui näin ...
Jouluevankeliumi ei vanhene koskaan. Se on kaunis ja koskettava kertomus Jumalan rakkaudesta meitä ihmisiä kohtaan. Tuossa kertomuksessa on lyhyesti, mutta yksityiskohtaisesti kerrottu se, mikä joulun vietossa on tärkeä muistaa joka päivä.

Tähän hetkeen olin varannut pienen yllätyksen. Otin esille tuohisormukset ja pidin pienen puheen, selittäen tuohisormuksiin liittyvät symbolit. Sanoin, että nämä muistuttavat meitä ensirakkauden tärkeydestä. Ensirakkaus sekä maallisessa että hengellisessä mielessä on tärkeä asia, jota pitää vaalia. Se ei saa kylmetä eikä kuolla milloinkaan. Sormus on liiton merkki. Toivottavasti pieni Hautalan suvun pohjoinen haara pysyy tiiviisti yhdessä ja kasvaa Jumalan siunauksen myötä vahvaksi ja voimakkaaksi ja pysyy uskollisena Jumalalle. Suuri pelastettujen joukko koostuu "kaikista sukukunnista ja kielistä ja kansoista ja kansanheimoista". Toivottavasti meidänkin sukumme on siellä edustettuna suurilukuisena. Rukoilen, että kaikki sukulaiseni olisivat kerran perillä, kirkkauden maassa.

Meitä oli pöydän ympärillä kahdeksan läheistä ihmistä, neljä tyttöä ja neljä poikaa. Ensi jouluna luku saattaa muuttua, jos Herra suo. Mutta tämä arvoitus selviää vasta, myöhemmin.
Ruoka oli maukasta ja se oli rakkaudella ja taidolla valmistettu.

Sitten jännitys tiivistyi. Kaikki samaistuimme Mikaelin ja Jessican odottavaan tunnelmaan. Illan aikana Terho poistui salaperäisesti joukostamme ja sitten kuuluikin eteisestä kopinaa, joka sai lasten ilmeet valppaiksi. Ilmeistä näkyi jännitystä ja ehkä pientä pelkoakin. Uskaltaakohan tuota punanuttuista, valkopartaista tuttua, mutta silti vierasta tulijaa edes tervehtiäkään. Illan aikana jännitys laantui, niin paljon, että Jessica uskalsi jo istua joulupukin sylissäkin. Mikael säilytti kuitenkin varmuuden vuoksi pienen etäisyyden oudosta vieraasta. Me muut jännitimme, että tunnistaako Mikael isänsä äänen. Näin ei kuitenkaan käynyt.

Mieluisia lahjoja riitti kaikille. Kauko-ohjattu paloauto oli Mikaelille mieluinen lahja. Jessicaa kiinnosti tietysti vauvanukke, hoitotarvikkeineen.

Ilta meni mukavasti ja leppoisasti jutellessa ja lasten touhuja katsellessa ja herkkuja napostellessa.

lauantai 25. joulukuuta 2010

Anonyymi voitti blogini jouluarvonnan!

Jouluarvonnan voitti 3.12. klo 9.32 kommentoinut anonyymi. Kommentti alkaa "Kol.1:16 ..."
Kommentti liittyy 2.12. päivän kysymykseen.
Onneksi olkoon voittajalle!
Nyt voit lähettää osoitetietosi joko tekstiviestillä puh. 040-8474582 tai sähköpostiini (paavo.hautala@pp1.inet.fi) tai tämän kirjoituksen kommentissa.
Odotan yhteydenottoasi, jotta voin lähettää palkintosi.

Onnettarena toimi 2-vuotias Jessica!

perjantai 24. joulukuuta 2010

24. päivä: Jouluevankeliumi

"Siihen aikaan antoi keisari Augustus käskyn, että koko valtakunnassa oli toimitettava verollepano. Tämä verollepano oli ensimmäinen ja tapahtui Quiriniuksen ollessa Syyrian käskynhaltijana. Kaikki menivät kirjoittautumaan veroluetteloon, kukin omaan kaupunkiinsa. Niin myös Joosef lähti Galileasta, Nasaretin kaupungista ja meni verollepanoa varten Juudeaan, Daavidin kaupunkiin Betlehemiin, sillä hän kuului Daavidin sukuun. Hän lähti sinne yhdessä kihlattunsa kanssa, joka odotti lasta. Heidän siellä ollessaan tuli Marian synnyttämisen aika, ja hän synnytti pojan, esikoisensa. Hän kapaloi lapsen ja pani hänet seimeen, koska heille ei ollut tilaa majapaikassa. Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Pelko valtasi paimenet, mutta enkeli sanoi heille: "Älkää pelätkö! Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle. Tänään on teille Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus, Herra. Tämä on merkkinä teille: te löydätte lapsen, joka makaa kapaloituna seimessä." Ja samalla hetkellä oli enkelin ympärillä suuri taivaallinen sotajoukko, joka ylisti Jumalaa sanoen: - Jumalan on kunnia korkeuksissa, maan päällä rauha ihmisillä, joita hän rakastaa. Kun enkelit olivat menneet takaisin taivaaseen, paimenet sanoivat toisilleen: "Nyt Betlehemiin! Siellä me näemme sen , mitä on tapahtunut, sen, minkä Herra meille ilmoitti." He lähtivät kiireesti ja löysivät Marian ja Joosefin ja lapsen, joka makasi seimessä. Tämän nähdessään he kertoivat, mitä heille oli lapsesta sanottu. Kaikki, jotka kuulivat paimenten sanat, olivat ihmeissään. Mutta Maria kätki sydämeensä kaiken, mitä oli tapahtunut, ja tutkisteli sitä. Paimenet palasivat kiittäen ja ylistäen Jumalaa siitä, mitä olivat kuulleet ja nähneet. Kaikki oli juuri niin kuin heille oli sanottu." Luuk. 2: 1-20.

24. Kysymys:
Mikä ajatus jouluevankeliumista on päällimmäisenä mielessäsi juuri tällä hetkellä?

Joulukalenteri päättyy tähän!
Hyvää ja rauhallista Joulua kaikille!

torstai 23. joulukuuta 2010

23. päivä: "Ihmettele, oi taivas, ja hämmästy, oi maa!"

"Kertomus Betlehemistä on tyhjentymätön aihe. Siihen on kätketty "Jumalan rikkauden ja viisauden ja tiedon syvyys". Room. 11:33. Me ihmettelemme Vapahtajan uhria Hänen vaihtaessaan taivaan valtaistuimen seimeen ja palvelevien enkelien seuran tallin eläimiin. Ihmisylpeys ja itsekylläisyys saavat ankaran nuhteen Hänen edessään. Tämä oli kuitenkin vain Hänen ihmeellisen alentumisensa alkua. Olisi ollut miltei rajaton nöyryytys Jumalan Pojalle ottaa ihmisluonto silloinkin, kun Adam oli synnittömänä Eedenissä. Mutta Jeesus tuli ihmismuotoon, kun ihmissuku oli heikentynyt neljän tuhannen synnissä vietetyn vuoden aikana. Kuten jokainen Adamin poika Hän otti vastaan suuren perinnöllisyyslain vaikutuksen seuraukset. Mitä nämä seuraukset olivat, näkyy hänen maallisten esivanhempiensa historiasta. Hän tuli tämän perinnöllisyyden alaisena osallistumaan suruistamme ja kiusauksistamme ja antamaan meille esimerkin synnittömästä elämästä.
Saatana oli taivaassa vihannut Kristusta Hänen asemansa vuoksi Jumalan asunnoissa. Hän vihasi Häntä yhä enemmän, kun hänet itsensä syöstiin pois asemastaan. Hän vihasi Häntä, joka lupasi antaa itsensä lunastaakseen syntisen suvun. Kuitenkin Jumala antoi Poikansa tulla maailmaan, jota Saatana hallitsi, avuttomana pienokaisena, inhimillisten heikkouksien alaisena. Hän salli Hänen kohdata elämän vaarat yhdessä jokaisen ihmissielun kanssa, läpikäydä taistelun, joka jokaisen ihmislapsen on taisteltava, epäonnistumisen ja iankaikkisen kadotuksen uhalla.
Maallinen isä ikävöi poikaansa. Hän katselee pienokaisensa kasvoja ja vapisee ajatellessaan elämän vaaroja. Hän haluaa suojata rakkaintaan Saatanan vallalta ja varjella hänet kiusauksista ja taisteluista. Jumala antoi ainosyntyisen Poikansa paljon ankarampaan taisteluun ja suurempaan vaaraan, jotta elämän tie olisi turvallinen meidän pienokaistemme kulkea. "Siinä on rakkaus." Ihmettele, oi taivas, ja hämmästy, oi maa!"

23. Kysymys:
Mitä perinnöllisyyslaki tarkoittaa ja miten se vaikutti Jeesuksen elämään?

keskiviikko 22. joulukuuta 2010

22. päivä: Taivas lähellä maata

"Kun enkelit poistuivat, valo katosi, ja yön varjot lankesivat jälleen Betlehemin kukkuloitten ylle. Mutta kirkkain kuva, mitä ihmissilmä koskaan on katsellut, jäi paimenten muistiin. "Ja kun enkelit olivat menneet paimenten luota taivaaseen, niin nämä puhuivat toisillensa: 'Menkäämme nyt Betlehemiin katsomaan sitä, mikä on tapahtunut ja minkä Herra meille ilmoitti.' Ja he menivät kiiruhtaen ja löysivät Marian ja Joosefin ja lapsen, joka makasi seimessä."
Lähtiessään sieltä suuresti iloiten he tekivät tiettäväksi, mitä olivat nähneet ja kuulleet. "Ja kaikki, jotka sen kuulivat, ihmettelivät sitä, mitä paimenet heille puhuivat. Mutta Maria kätki kaikki nämä sanat ja tutkisteli niitä sydämessänsä. Ja paimenet palasivat kiittäen ja ylistäen Jumalaa."
Taivas ja maa eivät tänään ole kauempana toistaan kuin paimenten kuunnellessa enkelten laulua. Ihmiskunta on vieläkin yhtä paljon taivaan huolenpidon kohteena kuin silloin, kun tavalliset ihmiset arkiaskareissaan kohtasivat enkeleitä keskipäivällä ja puhelivat taivaan sanansaattajien kanssa viinitarhoissa ja kedoilla. Taivas voi olla hyvin lähellä meitä meidän suorittaessamme tavallisia tehtäviämme. Enkelit taivaan kartanoista seuraavat niiden askeleita, jotka kulkevat Jumalan asioilla."

22. Kysymys:
Milloin taivas on lähellä maata?

tiistai 21. joulukuuta 2010

21. päivä: Enkelit laulavat ylistystä Jumalalle Betlehemin kedolla

"Jumala sanoo: "Minä vuodatan vedet janoavaisen päälle ja virrat kuivan maan päälle." "Oikeamielisille koittaa pimeydessä valkeus." Jes. 44:3; Ps. 112:4. Niille, jotka etsivät valoa ja jotka iloiten ottavat sen vastaan, loistavat kirkkaat säteet Jumalan valtaistuimelta.
Kedolla, missä Daavid poikasena oli kainnut laumaansa, pitivät paimenet vieläkin vartiota yöllä. Hiljaisina hetkinä he puhelivat keskenään luvatusta Vapahtajasta ja rukoilivat kuningasta Daavidin istuimelle. "Niin heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus loisti heidän ympärillään, ja he pelästyivät suuresti. Mutta enkeli sanoi heille: 'Älkää pelätkö; sillä katso, minä ilmoitan teille suuren ilon, joka on tuleva kaikelle kansalle: teille on tänä päivänä syntynyt Vapahtaja, joka on Kristus, Herra, Daavidin kaupungissa!"
Näiden sanojen johdosta loistavat näyt valtaavat kuuntelevien paimenten mielet. Vapauttaja on tullut Israeliin. Valta, kunnia ja voitto seuraavat Hänen tuloaan. Mutta enkelin täytyy valmistaa heitä tuntemaan Vapahtajansa köyhänä ja alhaisena. Hän sanoo: "Tämä on teille merkkinä: te löydätte lapsen kapaloituna ja seimessä makaamassa."
Taivaallinen sanansaattaja oli karkottanut heidän pelkonsa. Hän oli kertonut heille, miten he löytäisivät Jeesuksen. Ottaen hellästi huomioon heidän inhimillisen heikkoutensa hän oli antanut heille aikaa tottua taivaalliseen kirkkauteen. Sitten ei iloa eikä kirkkautta voitu enää kauempaa peittää. Koko kenttä valkeni Jumalan enkelijoukon säteilevästä loistosta. Maa valkeni, ja taivas kumartui kuuntelemaan laulua - "Kunnia Jumalalle korkeuksissa, ja maassa rauha ihmisten kesken, joita kohtaan Hänellä on hyvä tahto."
Oi, kunpa ihmisperhe tänään voisi antaa tuolle laululle sille kuuluvan arvon. Silloin annettu julistus, silloin soitettu sävel on paisuva ajan loppuun mennessä ja kaikuva maan ääriin asti. Kun Vanhurskauden Aurinko on koittava paraneminen siipiensä alla, on tuota laulua kaiuttava suuri ihmisjoukko, niin kuin paljojen vetten pauhina, sanoen: "Halleluja! Sillä Herra, meidän Jumalamme, Kaikkivaltias, on ottanut hallituksen!" Ilm. 14:6."

21. Kysymys:
a) Mikä oli enkelien ylistyslaulun sanoma?
b) Miksi Jeesuksen syntymä ilmoitettiin ensimmäisenä paimenille?

maanantai 20. joulukuuta 2010

20. päivä: Seimen lapsi enkeleiden ympäröimänä

"He toistivat merkityksettömiä rukouksiaan ja suorittivat palvelusmenojaan, jotta ihmiset heidät näkisivät, mutta pyrkiessään saavuttamaan rikkautta ja maallista kunniaa he eivät valmistuneet Messiaan ilmestymistä varten. Sama välinpitämättömyys vallitsi kaikkialla Israelin maassa. Itsekkäitä ja maailmallisia sydämiä ei liikuttanut ilo, joka täytti koko taivaan. Vain harvat kaipasivat saada nähdä Näkymättömän. Näiden luo lähetettiin taivaan sanansaattajat.
Enkelit seuraavat Joosefia ja Mariaa heidän matkatessaan kodistaan Nasaretista Daavidin kaupunkiin. Keisarillisen Rooman käsky luetteloida kaikki sen laajaan vaikutuspiiriin kuuluvat kansat on saavuttanut myös Galilean kukkuloiden asukkaat. Kuten muinoin Koores kutsuttiin maailmanvallan hallitsijaksi, jotta hän vapauttaisi Herran vangitun kansan, samoin keisari Augustuksesta tulee välikappale Jumalan tarkoituksen täyttymiseksi, kun hän saattaa Jeesuksen äidin menemään Betlehemiin. Maria on Daavidin sukukuntaa, ja Daavidin Pojan täytyy syntyä Daavidin kaupungissa. Betlehemistä, sanoo profeetta, "tulee se, joka on oleva hallitsija Israelissa, jonka alkuperä on muinaisuudesta, iankaikkisista ajoista". Miika 5:1. Mutta tuossa kuninkaallisen sukukunnan kaupungissa ei kukaan tunne eikä kunnioita Joosefia eikä Mariaa. Väsyneinä ja kodittomina he vaeltavat kapean kadun päästä päähän, kaupungin portilta sen itäiseen laitaan, turhaan etsien leposijaa yöksi. Heille ei ole tilaa täpötäydessä majatalossa. Vaatimattomassa rakennuksessa, missä eläimiä pidetään, he viimein löytävät suojan, ja siellä syntyy maailman Vapahtaja.
Ihmiset eivät tiedä siitä mitään, mutta sanoma täyttää taivaan riemulla. Entistä syvempää ja hellempää mielenkiintoa tuntien pyhät olennot laskeutuvat kirkkauden maailmasta maan päälle. Koko maailma kirkastuu Hänen läsnäolostaan. Betlehemin kukkuloiden yläpuolelle kokoontuu lukematon enkelijoukko. He odottavat merkkiä julistaakseen ilosanoman maailmalle. Jos Israelin johtajat olisivat uskollisesti hoitaneet tehtävänsä, he olisivat saaneet osallistua ilosta julistaa Jeesuksen syntymää. Mutta heidät syrjäytetään."

20. Kysymys:
Miksi Israeliin lähetettiin paljon enkeleitä Jeesuksen syntymän aikoihin?

Piano lähti matkalle juuri ennen joulujuhlaamme

Perjantaina 17.12.10 kirkkomme valkoinen piano lähti korjausmatkalle Saarijärvelle. Toivottavasti pianokorjaaja Eero Hirvonen saa sen oikein hyvään kuntoon. Pianoomme pitää vaihtaa löystyneet viritystapit ja siihen pitää asentaa sähköllä toimiva kosteudensäätölaitteisto, joka säätelee pianon sisäisen kosteuden pianolle sopivana. Tuntui vähän haikealta lähettää "ystävämme" noin pitkälle matkalle. Ei siinä kauan mennyt aikaa, kun piano oli siirtynyt kirkkomme alttarilta pakettiauton kyytiin. Painava soittopeli siirtyi kätevästi pyörien päällä. Annoin kirkolta kolme villaista peittoa ja päiväpeitteen pianon suojaksi, ettei pakkanen tee siihen tuhojaan matkalla. Autossa oli kyllä lämmityslaite ja auton kuljettajat eivät olleet ensimmäistä kertaa pianonkuljetusreissulla. "Ystävämme" ei tarvinnut matkustaa etelään yksin, koska sillä oli seurana toinenkin piano. Tästä saisikin hauskan musiikkisadun, kun antaisi mielikuvituksen lentää. Mitähän kaikkea nuo soivat "kaverukset" ovatkaan kokeneet pitkän elämänsä aikana? Olisi mielenkiintoista saada tietää, että ketkä kuuluisat henkilöt ovat noita, korjaukseen lähetettyjä pianoja soittaneet? Ei ole pitkä aika, kun englantilainen pianisti soitti meidän pianollamme. Hänen asiantuntija lausuntojensa johdosta, piano lähetettiin korjattavaksi, Saarijärvelle.

Meillä oli tänään mukava joulujuhla. Kauneimmat joululaulut ovat aina sydäntä sykähdyttäviä. Niitä on mukava laulaa yhdessä isommalla porukalla. Kaikki ovat silloin yleensä hyvällä mielellä ja lapsuusmuistojensa lumoissa. Joidenkin joululaulujen sävelet ja sanat saavat mielen aivan liikutuksen valtaan. Tämä tarkoittaa sitä, että niissä on se jokin, joka koskettaa sisimpiä tuntoja ja saa sydämen kielet värähtelemään samalla aaltopituudella lauluntekijöiden kanssa. Monet joululaulut ovat syntyneet Pyhän Hengen vaikutuksesta, niin kuin muutkin koskettavat hengelliset laulut. Mielemme kaipaa juhlaa, joka nostaa ajatuksemme arjen keskeltä taivaallisiin sfääreihin. Kun kysyin joulujuhlaan saapuvalta eräältä vanhemmalta mieheltä hänen lapsuusajan joulun vietosta, niin mieleeni jäivät hänen kaksi ajatustaan: hiljaa oleminen ja jännitys. Ajattele pientä poikaa, joka elää hiljaisuuden jännityksessä ja malttamattomana odottaa aattoillan lahjapakettien avaamisen hetkeä. Tuo hetki on innoittanut monet runoilijat kirjoittamaan joululauluja, jotka ovat jääneet historiaan ja siirtyneet sukupolvelta toiselle. Ihmisen vanhetessa hän ymmärtää enemmän joulun hengellisestä sanomasta. Hengelliset joululaulut tuovat jouluun toisenlaisen syvyyden. Tämä meidän olisi tärkeä välittää lastemme sydämeen. Joulu on hengellinen juhla. Jeesuksen syntyminen maailmaan on ihmeellinen ja siunattu asia. Hänen syntymisensä tarkoitusta emme saa milloinkaan unohtaa.
Anne säesti tämän vuoden joululaulut kirkkomme uruilla, koska piano lähti juuri ennen tätä hetkeä Saarijärvelle, kuten olen edellä kertonut.
Tästä tapauksesta tulee mieleeni Saarijärven Paavo, joka oli kovan onnen lapsi. Joulupuuron jälkeen valmistauduimme lahjojen jakoon.
Kun kävin ulkona ennen H-hetkeä, niin näin tiellä tutun miehen, joka ajeli ivapyörällään kirkkomme ohi. Huusin hänelle käsimerkkejä huiskuttaen, että meillä olisi hänelle joulupuuroa. Hän kuuli viestini ja käänsi kolmipyöräisen kulkuneuvonsa kirkkomme pihaan ja tuli sisään. Hän oli hyvin kiitollinen lämpimästä ateriasta ja joulupaketista, jonka hän sai nostaa punaisesta pussista muiden juhlavieraiden tavoin.

Kiitos Taimille ja Reimalle hienosta "lasipallosta", joka ei ollut kuitenkaan kristallipallo, jollaisesta jotkut "ennustajat" ennustavat tulevia, meiltä salattuja asioita. Tämän pallon sisällä on enkeli, joka vaihtaa väriään. Värien vaihtumiseen enkeli tarvitsee sähkövirtaa. Virta tulee kolmesta hyvin pienestä patterista, jotka on sijoitettu pallon "etelänavan" puolelle. Siinä se nyt riippuu, olohuoneen ikkunassa, toisten enkelien seurassa. Teidän antamanne enkeli on "enkelijoukon pää", niin kuin enkeli Gabriel, joka ilmoitti Jeesuksen syntymän Marialle ja Joosefille.

Kiitos kaikille juhlassa mukana olleille. Juhla jäi mieleen ja toi iloa sydämeen.

sunnuntai 19. joulukuuta 2010

19. päivä: Välinpitämättömyyttä ja tietämättömyyttä

"Kunnian Kuningas alentui ottamaan ihmismuodon. Hän eli sivistymättömässä, vastenmielisessä ympäristössä. Hänen kirkkautensa oli peitetty, jotta Hänen ulkomuotonsa ylevyys ei tulisi huomion kohteeksi. Hän karttoi kaikkea ulkonaista loistoa. Rikkaus, maallinen kunnia tai inhimillinen suuruus eivät voi koskaan pelastaa sielua kuolemasta. Jeesuksen tarkoitus oli, ettei kiintymys mihinkään maalliseen vetäisi ihmisiä Hänen puoleensa. Vain taivaallisen totuuden kauneuden täytyi kiehtoa niitä, jotka tahtoivat seurata Häntä. Messiaan luonne oli kauan sitten esitetty ennustuksissa, ja Hän toivoi ihmisten ottavan Hänet vastaan Jumalan sanan todistuksen perusteella.
Enkelit olivat ihmetelleet ihanaa lunastussuunnitelmaa. He katselivat nähdäkseen, kuinka Jumalan kansa ottaisi vastaan Hänen Poikansa, joka oli pukeutunut ihmismuotoon. Enkeleitä saapui valitun kansan maahan. Muut kansat uskoivat taruja ja palvelivat vääriä jumalia. Enkelit laskeutuivat siihen maahan, missä Jumala oli ilmaissut kunniansa ja missä profeetallinen valo oli loistanut. He tulivat näkymättöminä Jerusalemiin, niiden luo, jotka oli määrätty selittämään pyhiä ennustuksia, Jumalan huoneen palvelijoiden luo. Pappi Sakariaalle oli jo, hänen palvellessaan alttarin edessä, ilmoitettu Kristuksen tulon läheisyys. Edelläkävijä oli jo syntynyt, ja hänen tehtävästään olivat todistaneet ihme ja ennustus. Tieto hänen syntymästään ja hänen tehtävänsä ihmeellisestä merkityksestä oli laajalle levinnyt. Kuitenkaan Jerusalem ei valmistunut lausumaan Lunastajaansa tervetulleeksi.
Hämmästyneinä taivaalliset sanansaattajat katselivat sen kansan välipitämättömyyttä, jonka Jumala oli kutsunut välittämään maailmalle pyhän totuuden valoa. Juudan kansa oli säilynyt todistuksena siitä, että Kristus syntyisi Aabrahamin siemenestä ja Daavidin suvusta, eikä se kuitenkaan tiennyt, että Hänen tulemisensa oli nyt käsillä. Temppelissä aamu- ja iltauhri viittasivat joka päivä Jumalan Karitsaan, eikä siellä kuitenkaan valmistauduttu vastaanottamaan Häntä. Papit ja kansan opettajat eivät tienneet, että kaikkien aikojen suurin tapahtuma oli juuri tulossa."

19. Kysymys:
Mistä Jumalan kansan, Lunastajan tuloon liittyvä, välinpitämättömyys ja tietämättömyys johtuivat?

lauantai 18. joulukuuta 2010

18. päivä: Jeesus tuli maailmaan oikealla hetkellä

"Eksytettynä ja petettynä tämä synkkä kulkue vaelsi ikuista perikatoaan kohden, - kuolemaan, missä ei enää ole toivoa elämästä, yöhön, jota ei aamu seuraa. Saatanan voimat olivat yhdistyneet ihmisten kanssa. Ihmisruumiista, joka oli luotu Jumalan asunnoksi, oli tullut riivaajien asumus. Ihmisten aistit, hermot, intohimot ja elimet olivat yliluonnollisten voimien vaikutuksesta kaikkein inhottavimpien paheitten palveluksessa. Riivaajat olivat painaneet leimansa ihmisten ulkomuotoonkin. Heidän kasvoillaan oli heitä vallitsevien pahuuden leegioiden aikaansaama ilme. Tällainen näköala avautui maailman Lunastajan katseelle. Mikä näytelmä Äärettömän Puhtauden katseltavaksi!
Synti oli tullut tieteeksi, ja paheita kunnioitettiin uskontoon kuuluvina. Kapinallisuus oli tunkenut juurensa syvälle ihmissydämeen, ja ihmisen kiihkein viha kohdistui taivasta vastaan. Tämä osoitti koko maailmankaikkeudelle, ettei ihmiskuntaa voitu kohottaa, jos se jatkuvasti pysyi erillään Jumalasta. Maailman Luojan piti antaa sille uutta elämää ja voimaa.
Lankeamattomat maailmat olivat suunnattoman kiinnostuneina odottaneet näkevänsä Jehovan nousevan ja tuhoavan maan asukkaat. Ja jos Jumala tekisi näin, Saatana oli valmis toteuttamaan suunnitelmansa saada taivaan olennot puolelleen. Hän oli julistanut, että Jumalan hallituksen periaatteet tekevät anteeksiannon mahdottomaksi. Jos maailma olisi tuhottu, hän olisi väittänyt, että hänen syytöksensä osoittautuivat oikeiksi. Hän oli valmis vyöryttämään syyn Jumalan niskoille ja levittämään kapinansa kautta maailmojen. Mutta sensijaan, että Jumala olisi tuhonnut maailman, hän lähetti Poikansa pelastamaan sen. Vaikka turmelusta ja vihaa näkyi tuon vieraan maan joka osassa, laadittiin suunnitelma sen pelastamiseksi. Ratkaisevalla hetkellä, jolloin Saatana näytti olevan saamaisillaan voiton, Jumalan Poika tuli tuoden jumalallisen armon sanoman. Kautta kaikkien aikojen, joka hetki, Jumala oli ilmaissut rakkauttaan langennutta ihmissukua kohtaan. Ihmisten pahuudesta huolimatta Hän oli jatkuvasti näyttänyt merkkejä suuresta armostaan. Ja kun aika oli täyttynyt, Jumala kirkastui vuodattamalla maailmaan parantavan armon virran, joka ei tukkeutuisi eikä kuivuisi, ennen kuin pelastussuunnitelma täyttyisi.
Saatana riemuitsi siitä, että hänen oli onnistunut turmella Jumalan kuva ihmisessä. Silloin Jeesus tuli palauttamaan ihmiseen hänen Luojansa kuvan. Ei kukaan muu kuin Kristus voi uudistaa synnin turmelemaa luonnetta. Hän tuli karkottamaan ne pahat vallat, jotka olivat hallinneet ihmisen tahtoa. Hän tuli kohottamaan meidät ylös tomusta muovatakseen turmeltuneen luonteemme oman jumalallisen luonteensa kaltaiseksi ja kaunistaakseen sen omalla kirkkaudellaan."

18. Kysymys:
Mitä syitä kirjoittaja mainitsee, jotka antavat meidän ymmärtää, että Jeesus tuli juuri oikealla hetkellä?

perjantai 17. joulukuuta 2010

17. päivä: Kristinuskon ja pakanauskontojen perustus?

"Saatana koetti estää ihmisiä saamasta tietoa Jumalasta, kääntää heidän huomionsa pois Jumalan pyhäköstä ja perustaa oman valtakuntansa. Hänen valtataistelunsa oli näyttänyt miltei täydellisesti onnistuneen. On kyllä totta, että Jumalalla oli välikappaleita jokaisen sukupolven keskuudessa. Pakanainkin keskuudessa oli miehiä, joiden välityksellä Kristus toimi kohottaakseen ihmiset synnistä ja alennustilasta. Mutta näitä miehiä halveksittiin ja vihattiin. Monet heistä kärsivät väkivaltaisen kuoleman. Tumma varjo, jonka Saatana oli heittänyt maailman yli, kävi yhä synkemmäksi.
Pakanuuden avulla Saatana oli aikoja sitten kääntänyt ihmisten mielet pois Jumalasta, mutta suurimman voittonsa hän sai turmellessaan Israelin uskon. Ajattelemalla ja palvelemalla omia käsityksiään pakanat olivat kadottaneet tiedon Jumalasta ja turmeltuneet yhä enemmän. Niin oli Israelinkin laita. Käsitys, että ihminen voi pelastaa itsensä omilla töillään, oli jokaisen pakanauskonnon perustana, ja nyt siitä oli tullut juutalaistenkin uskonnon periaate. Saatana oli herättänyt tämän periaatteen. Siellä, missä sitä noudatetaan, ei ihmisillä ole mitään sulkua syntiä vastaan.
Pelastussanoman välittävät ihmiset ihmisille. Mutta juutalaiset olivat koettaneet tehdä yksinoikeudekseen totuuden, joka on iankaikkinen elämä. He olivat keränneet varastoon elävää mannaa, ja se oli pilaantunut. Uskonnosta, jota he koettivat säilyttää vain itsellään, tuli loukkauskivi. He riistivät Jumalalta Hänen kunniansa ja pettivät maailmaa väärennetyllä evankeliumilla. He olivat kieltäytyneet jättäytymästä Jumalalle pelastaakseen maailman, ja niin heistä tuli Saatanan välikappaleita maailman turmioksi.
Kansasta, jonka Jumala oli kutsunut totuuden pylvääksi ja perustukseksi, oli tullut Saatanan edustaja. He toimivat hänen tahtonsa mukaan esittäen Jumalan luonteen väärässä valossa, niin että maailma piti Häntä hirmuvaltiaana. Pyhäkössä palvelevat papitkaan eivät enää käsittäneet suorittamansa pyhäkköpalveluksen merkitystä. He eivät enää nähneet vertauskuvan esittämää asiaa. He toimittivat pyhät uhrit ikään kuin olisivat olleet näyttelijöitä jossakin näytelmäkappaleessa. Jumalan itsensä määräämät pyhät toimitukset saatettiin sokaisemaan ihmismieli ja paaduttamaan ihmissydän. Jumala ei näiden välikappaleiden avulla voinut enää toimia ihmisen hyväksi. Koko järjestelmä oli kumottava.
Synnin petos oli saavuttanut huippunsa. Kaikki voimat oli pantu liikkeelle ihmissielun turmelemiseksi. Katsoessaan maailmaa näki Jumalan Poika vain kurjuutta ja kärsimyksiä. Säälien Hän katseli, miten ihmiset joutuivat Saatanan julmuuden uhreiksi. Hän tunsi myötätuntoa niitä kohtaan, jotka tulivat turmelluiksi, surmatuiksi ja kadotetuiksi. He olivat valinneet itselleen hallitsijan, joka kahlitsi heidät vankeina vaunuihinsa."

17. Kysymys:
Mikä on kristinuskon ja kaikkien pakanauskontojen perustuksen oleellinen ero?

torstai 16. joulukuuta 2010

16. päivä: Puheväleissä Jumalan kanssa

"Jumala oli puhunut maailmalle luonnon, esikuvien ja vertauskuvien välityksellä. Ihmiskuntaa täytyi opettaa heidän omalla kielellään. Liiton enkelin täytyi puhua. Hänen äänensä piti kuulua Hänen omassa temppelissään. Kristuksen täytyi tulla lausumaan sanoja, jotka selvästi ja varmasti ymmärrettäisiin. Hänen, totuuden alkuperän, piti erottaa totuus ihmispuheen akanoista, jotka olivat tehneet sen tehottomaksi. Jumalan hallitusperiaatteet ja lunastussuunnitelma piti selvästi määritellä. Vanhan testamentin opetukset tuli täydellisesti selvittää ihmisille.
Juutalaisten keskuudessa oli kuitenkin uskollisia sieluja, sen pyhän suvun jälkeläisiä, jonka välityksellä tieto Jumalasta oli säilynyt. Nämä odottivat yhä isille annetun lupauksen täyttymistä. He vahvistivat uskoaan muistelemalla Mooseksen välityksellä annettua vakuutusta: "Profeetan, minun kaltaiseni, Herra Jumala on teille herättävä veljienne joukosta; Häntä kuulkaa kaikessa, mitä Hän teille puhuu." Ap.t. 3:22. Edelleen he lukivat, kuinka Herra voitelisi Erään "julistamaan ilosanomaa nöyrille", "sitomaan särjettyjä sydämiä, julistamaan vangituille vapautusta" ja "julistamaan Herran otollista vuotta". Jes. 61:1,2. He lukivat, kuinka Hän saattaisi "oikeuden maan päälle", kuinka "meren saaret odottavat Hänen opetustansa, kuinka kansat vaeltaisivat Hänen valkeuttansa kohti ja kuninkaat Hänen koitteensa kirkkautta kohti. Jes. 42:4; 60:3.
Jaakobin kuollessaan lausumat sanat antoivat heille toivoa: "Ei siirry valtikka pois Juudalta eikä hallitsijansauva hänen polviensa välistä, kunnes tulee Hän, jonka se on ja jota kansat tottelevat." 1. Moos. 49:10. Israelin heikentyvä valta todisti, että Messiaan tulo oli lähellä. Danielin ennustus kuvaili, miten Hän kunniassa hallitsi valtakuntaa, joka voittaisi kaikki maalliset valtakunnat ja josta profeetta sanoi: "Se itse on pysyvä iankaikkisesti." Dan. 2:44. Vain harvat ymmärsivät Kristuksen tehtävän luonnetta, kun taas laajat piirit odottivat mahtavaa ruhtinasta, joka perustaisi valtakuntansa Israeliin ja josta tulisi kansojen vapauttaja.
Ajan täyttymishetki oli tullut. Ihmiskunta, joka synnissä elettyjen aikakausien kuluessa oli huonontumistaan huonontunut, odotti Lunastajan tuloa.
Saatana oli koettanut luoda taivaan ja maan välille ylipääsemättömän kuilun. Hän oli valheillaan rohkaissut ihmisiä syntiin. Hänen tarkoituksensa oli kuluttaa Jumalan kärsivällisyys loppuun ja sammuttaa Hänen rakkautensa ihmistä kohtaan, niin että Hän jättäisi maailman Saatanan hallintaan."

16. Kysymys:
Mitä ajatuksia tämän päivän kirjoituksen otsikko sinussa herättää?

keskiviikko 15. joulukuuta 2010

15. päivä: Sydämen tyydyttävä uskonto

"Tähän aikaan pakanalliset uskonnot olivat menettämässä otteensa kansaan. Ihmiset olivat väsyneitä ulkonaiseen loistoon ja taruihin. He kaipasivat uskontoa, joka voisi tyydyttää sydäntä. Kun totuuden valo näytti kadonneen ihmisten keskuudesta, oli sieluja, jotka etsivät valoa ja olivat ahdistuksen ja surun vallassa. He janosivat tietoa elävästä Jumalasta, jotakin varmuutta elämästä kuoleman jälkeen.
Kun juutalaiset olivat luopuneet Jumalasta, heidän uskonsa oli heikentynyt ja tulevaisuuden toivonsa melkein sammunut. Profeettojen sanoja ei ymmärretty. Suurimmalle osalle kansaa kuolema oli kauhistuttava salaisuus, ja sen takana oli epävarmuutta ja synkkyyttä. Profeetan korviin ei kantautunut vain Betlehemin äitien valitus, vaan koko ihmiskunnan sydämestä purkautuva huuto, Raamasta kuuluva ääni, "itku ja iso parku; Rakel itkee lapsiansa eikä lohdutuksesta huoli, kun heitä ei enää ole". Matt. 2:18. "Kuoleman varjon laaksossa", ihmiset istuivat lohduttomina. Kaipaavin katsein he odottivat Vapahtajan tuloa, jolloin pimeys hälvenisi ja tulevaisuuden salaisuudet paljastuisivat.
Vieraitten kansojen keskuudesta nousi miehiä, jotka ennustivat jumalallisen opettajan ilmestymisestä. Nämä miehet etsivät totuutta, ja he saivat jumalallisen innoituksen. Tällaisia opettajia oli esiintynyt toinen toisensa jälkeen loistaen tähtinä pimeässä yössä. Heidän ennustuksensa olivat herättäneet toivoa tuhansissa sydämissä pakanain keskuudessa.
Satoja vuosia aikaisemmin Kirjoitukset oli käännetty kreikan kielelle, jota puhuttiin laajalti kautta koko Rooman valtakunnan. Juutalaisia asui hajallaan kaikkialla, ja pakanat omaksuivat osaksi heidän toivonsa Messiaan tulemisesta. Niiden joukossa, joita juutalaiset nimittivät pakanoiksi, oli miehiä, jotka ymmärsivät Kirjoitusten Messiasta koskevia ennustuksia paremmin kuin Israelin opettajat. Muutamat odottivat Hänen tulevan päästämään heidät heidän synneistään. Filosofit koettivat tutkia heprealaisen järjestelmän salaisuuksia. Mutta juutalaisten kiihkoilu esti valoa leviämästä. Koska heidän tarkoituksensa oli jatkuvasti eristäytyä muista kansoista, he eivät halunneet levittää toisille tietoa vertauskuvallisesta jumalanpalveluksestaan. Sen oikean tulkitsijan täytyi tulla. Hänen, johon kaikki nämä vertauskuvat viittasivat, täytyi selittää niiden merkitys."

15. Kysymys:
Millaista uskonnon pitäisi olla sinun mielestäsi tänä päivänä, että se tyydyttäisi sydämen?

tiistai 14. joulukuuta 2010

14. päivä: Aikakausien Toivo

"Kun aika oli täytetty, lähetti Jumala Poikansa, ... lunastamaan lain alaiset, että me pääsisimme lapsen asemaan." Gal. 4:4,5.
Vapahtajan tuleminen oli ennustettu jo Eedenissä. Kun Adam ja Eeva ensi kerran kuulivat lupauksen, he luulivat sen pian täyttyvän. Riemuiten he tervehtivät esikoistaan toivoen hänen olevan Lunastajan. Mutta lupauksen täyttyminen viipyi. Ne, joille se ensiksi annettiin, kuolivat täyttymystä näkemättä. Enokin päivistä lähtien lupaus uudistettiin patriarkkain ja profeettain välityksellä. Se piti yllä toivoa Hänen ilmestymisestään, mutta Häntä ei kuitenkaan kuulunut. Danielin ennustus ilmaisi Hänen tulemisensa ajan, mutta kaikki eivät käsittäneet oikein tätä ennustusta. Vuosisata toisensa jälkeen kului, ja profeettain ääni vaikeni. Sortajan käsi painoi raskaana Israelia, ja monet olivat valmiit huudahtamaan: "Aika venyy pitkälle, ja tyhjään raukeavat kaikki näyt." Hes. 12:22.
Kuten tähdet järkkymättä kiertävät niille määrättyjä suuria ratojaan, niin eivät myöskään Jumalan suunnitelmat tiedä kiireestä tai viivyttelystä. Pilkkopimeän ja suitsuavan pätsin vertauskuvien kautta Jumala oli Aabrahamille ilmoittanut Israelin orjuuden Egyptissä ja sanonut heidän muukalaisuutensa kestävän neljäsataa vuotta. "Ja sitten", Hän sanoi, "he pääsevät lähtemään, mukanaan paljon tavaraa". 1. Moos. 15:14. Tätä sanaa vastaan faraon ylpeän valtakunnan koko sotavoima taisteli turhaan. "Juuri sinä päivänä", joka oli määrätty jumalallisessa lupauksessa, "kaikki Herran joukot lähtivät Egyptin maasta". 2. Moos. 12:41. Samoin taivaan neuvostossa oli päätetty Kristuksen tulemisen hetki. Kun ajan suuri kello osoitti tuota hetkeä, Jeesus syntyi Betlehemissä.
"Kun aika oli täytetty, lähetti Jumala Poikansa." Kaitselmus oli ohjannut kansojen vaiheita ja inhimillisen pyrkimyksen ja vaikutuksen suuntaa, kunnes koko maailma oli kypsä Vapahtajan tulolle. Kansat olivat yhdistetyt yhden hallituksen vallan alle. Yksi kieli oli laajalle levinnyt puhekielenä ja kaikkialla tunnustettu kirjakieleksi. Kaikista maista kokoontuivat hajalla asuvat juutalaiset Jerusalemiin vuotuisiin juhliinsa. Palattuaan asuinpaikkoihinsa he saattoivat levittää tietoa Messiaan tulosta kautta maailman."

14. Kysymys:
Ilmoittiko Jumala Jeesuksen syntymän ajankohdan, jos ilmoitti, niin mistä Raamatun kohdasta ilmoitus löytyy?

maanantai 13. joulukuuta 2010

Janne teki tietokonehommia Kuusamossa

Janne kävi viime viikonloppuna Kuusamossa ja teki päivityksiä blogillani ja seurakuntamme kotisivuilla. Huomaatko mitä muutoksia blogini kuvien kohdalla on tapahtunut?

"Maalaisten kylpyläretki"

Olin eilen illalla Mikaelin kanssa Kuusamon Tropiikissa uimassa ja sitten jäimme yöksi erään ystävän lomaosake huoneeseen. (Kiitos ystävälle hienosta joululahjasta!) Mennessämme nauttimaan lomaosakkeen upeasta tarjouksesta, luulimme uimisen ja saunomisen kuuluvan etuihimme. Ilmoittautumisen yhteydessä meille kerrottiin, että kylpylä maksaa meiltä yhteensä noin 14 euroa. Kylpylä ei kuulunut lomaosakkeen etuihin eikä myöskään valkoiset lipokkaat, joiden kanssa kylpylään marssittiin. Kun valmistauduimme kylpylään menoon, emme löytäneet huoneesta valkoisia tossuja mistään, niinpä sipsuttelimme kylpytakki ja pyyhe päällämme, avojaloin, neuvontaan kysymään niitä. Kysyimme myös käytävällä tapaamaltamme kylpylävieraalta, että mistä noita tossuja saa? Hän sanoi, että heillä ne olivat huoneessa. Neuvonnassa saimme tietää, että ne maksavat 3,- e pari. Meille kerrottiin, että kaikille muille kylpylävieraille lipokkaat tulevat huoneen mukana, mutta lomaosakkeiden omistajien huoneisiin ne eivät sisälly. Meille tuli vähän hölmö tilanne. Olimme kuin "maalaiset kaupungissa", jotka poukkoilevat sinne tänne, koska eivät tiedä miten pitäisi käyttäytyä missäkin tilanteessa. Meiltä oli "pallo hukassa". Hotellivirkailija huomasi hölmistyneen ilmeeni, joten hän halusi vähän rohkaista meitä, antamalla pienet valkoiset pehmeät lipokkaat Mikaelille, ilmaiseksi. Vesihoidot ja saunat olivat virkistäviä ja mukava piristys kovalla pakkasella. Olimme ensimmäistä kertaa yötä Tropiikissa. Terho ja Sini toivat meille iltapalaksi pizzat, koska tarjoilu ei tietenkään kuulunut lomaosakkeen omistajan etuihin. Meillä oli tilava, kaunis ja rauhallinen huone. Iltapalan, autoleikkien ja kirjan lukemisen jälkeen olimmekin retkellä unimaailmassa. Ilta ja yö menivät hyvin, samoin aamu. Aamutoimien, aamiaisen, huoneen siistimisen ja aamurukouksen jälkeen lähdimme päivän puuhiin. Vein aamulla Mikaelin hoitoon Kurjenmiekkoihin ja itse menin avaaman kirpparin oven, koska meillä ei ole nyt muuta työntekijää. Melko hiljainen aamu näytti olevan, koska ulkona paukkui pakkanen. Nyt minulla oli hyvä tilaisuus valmistella tulevaa saarnaa. Luin Santalan hyvää kirjaa: "Savesta astiaksi" ja valmistelin näin tulevaa saarnaa tästä aiheesta. En tiennyt, että parasta keramiikkaa saadaan monesti rikotuista saviastioista saadusta savesta. Laulu: "Särkynyt saviruukku" alkoi elää uudella tavalla.

13. päivä: Uskonto ja politiikka

"Oli mahdotonta noudattaa lakia kaikkine tarkkoine ja vaivalloisine määräyksineen. Ne, jotka halusivat palvella Jumalaa ja koettivat noudattaa rabbiinien säädöksiä, raatoivat raskaan taakan alla. He eivät saaneet rauhaa huonon omantuntonsa syytöksiltä. Näin Saatana toimi masentaakseen kansaa, alentaakseen heidän käsitystään Jumalan luonteesta ja saattaakseen Israelin uskon häpeään. Hän toivoi voivansa osoittaa todeksi väitteen, jonka hän oli esittänyt noustessaan kapinaan taivaassa: että Jumalan vaatimukset olivat epäoikeudenmukaisia, eikä niitä voitu noudattaa. Ei edes Israel, hän selitti, pitänyt lakia.
Vaikka juutalaiset toivoivat Messiaan tulevan, heillä ei ollut oikeaa käsitystä Hänen tehtävästään. He eivät etsineet lunastusta synneistään, vaan vapautusta Rooman vallasta. He odottivat Messiaan tulevan voittajana kukistamaan sortajan vallan ja antamaan Israelille maailman herruuden. Tämä valmisti tietä sille, että he hylkäsivät Vapahtajan.
Kristuksen syntymän aikoihin kansa huokaili vieraan vallan alla ja oli sisäisten taistelujen repimä. Juutalaisten oli sallittu säilyttää muodollisesti oma hallitus, mutta mikään ei voinut salata sitä tosiasiaa, että he olivat Rooman ikeen alla, tai saada heitä sopeutumaan valtansa rajoittamiseen. Roomalaiset vaativat oikeutta määrätä tai erottaa ylimmäisen papin, ja virka täytettiin usein petoksen, lahjusten tai murhankin avulla. Näin papisto yhä enemmän turmeltui. Kuitenkin papeilla oli yhä suuri valta, ja he käyttivät sitä itsekkäisiin ja voitonhimoisiin tarkoituksiin. Kansa oli heidän armottomien vaatimustensa alainen ja myös roomalaisten raskaasti verottama. Tämä asiantila herätti laajalti tyytymättömyyttä. Usein tapahtui yleisiä mellakoita. Ahneus ja väkivalta, epäluulot ja hengellinen välinpitämättömyys jäytivät kansan elinjuuria.
Roomalaisviha sekä kansallinen ja hengellinen ylpeys saivat juutalaiset vielä pitämään tarkasti kiinni jumalanpalvelusmuodoistaan. Papit koettivat ylläpitää pyhyyden mainetta noudattamalla turhantarkasti uskonnollisia menoja. Kansa pimeydessä ja sorrettuna ja hallitusmiehet vallanhimossaan odottivat Hänen saapumistaan, joka kukistaisi heidän vihollisensa ja asettaisi ennalleen Israelin kuninkuuden. He olivat tutkineet ennustuksia, mutta heiltä puuttui hengellinen näkemys. Näin heiltä jäivät huomaamatta ne kirjoitukset, jotka viittaavat siihen, miten vaatimattomana Kristus tulisi ensimmäisen kerran, ja he sovelsivat väärin niitä, jotka kertovat Hänen toisen tulemisensa kunniasta. Ylpeys himmensi heidän näkönsä. He tulkitsivat ennustuksia omien itsekkäiden toiveittensa mukaan."

13. Kysymys:
Löydätkö yhtymäkohtia Jeesuksen ajan uskonnosta ja politiikasta meidän aikaamme?

sunnuntai 12. joulukuuta 2010

12. päivä: Uskoa vai uskonnollisuutta?

"Baabelin vankeus oli tehokas keino Israelin parantamiseksi epäjumalanpalveluksesta. Seuraavien vuosisatojen aikana he saivat kärsiä pakanallisten vihollistensa sortoa, kunnes heissä vahvistui se vakaumus, että heidän menestyksensä riippui kokonaan heidän kuuliaisuudestaan Jumalan käskyille. Mutta kansassa oli paljon niitä, joiden kuuliaisuus ei johtunut rakkaudesta, vaan itsekkäistä vaikuttimista. He suorittivat ulkonaisesti jumalanpalvelusta saavuttaakseen kansallisen suuruuden. Heistä ei tullut maailman valoa, vaan he sulkeutuivat pois maailmasta, jotteivät joutuisi kiusaukseen langeta epäjumalanpalvelukseen. Mooseksen välityksellä antamissaan ohjeissa Jumala oli rajoittanut heidän seurusteluaan epäjumalanpalvelijain kanssa, mutta tämä varoitus oli tulkittu väärin. Sen tarkoitus oli estää heitä mukautumasta pakanain tapoihin. Mutta sitä käytettiin erottavan muurin rakentamiseksi Israelin ja muiden kansojen välille. Juutalaiset pitivät Jerusalemia taivaanaan, ja he olivat todella arkoja siitä, ettei Jumala vain olisi pakanoille armollinen.
Baabelista paluun jälkeen kiinnitettiin suurta huomiota uskonnolliseen opetukseen. Kaikkialle maahan rakennettiin synagoogia, missä papit ja kirjanoppineet selittivät lakia. Ja perustettiin kouluja, joissa tieteiden ja taiteiden ohella väitettiin opetettavan vanhurskauden periaatteita. Mutta nämä kaikki rappeutuivat. Vankeuden aikana monet kansasta olivat omaksuneet pakanallisia käsityksiä ja tapoja, ja näitä alkoi esiintyä heidän jumalanpalveluksissaan. Monissa asioissa he mukautuivat epäjumalanpalvelijoiden tapoihin.
Luopuessaan Jumalasta juutalaiset suureksi osaksi kadottivat muististaan uskonnollisten menojen merkityksen. Nämä menot olivat Kristuksen itsensä säätämät. Joka kohdassa ne kuvasivat Häntä, ja ne olivat olleet täynnä elämää ja hengellistä kauneutta. Mutta juutalaiset hävittivät näistä uskonnollisista menoista hengellisen elämän ja pitivät kiinni kuolleista muodoista. He luottivat itse uhreihin ja menoihin sen sijaan, että olisivat luottaneet Häneen, johon ne viittasivat. Täyttääkseen näin muodostuneen tyhjän paikan papit ja rabbiinit lisäsivät omia vaatimuksiaan, ja mitä tarkemmiksi he tulivat, sitä vähemmän esiintyi Jumalan rakkautta. He mittasivat pyhyyttään juhlamenojensa paljouden mukaan, samalla kun heidän sydämensä olivat täynnä ylpeyttä ja ulkokultaisuutta."

12. Kysymys:
Mitä eroa on uskolla ja uskonnollisuudella?

lauantai 11. joulukuuta 2010

11. päivä: Jumalan kansan tehtävä eilen tänään ja huomenna

"Jos Israel olisi ollut uskollinen Jumalalle, Hän olisi voinut täyttää aikomuksensa heidän kunnioittamisensa ja korottamisensa kautta. Jos he olisivat kulkeneet kuuliaisuuden teitä, Hän olisi asettanut heidät "korkeammaksi kaikkia luomiansa kansoja, ylistykseksi, kunniaksi ja kiitokseksi". Mooses sanoi: "Ja kaikki kansat maan päällä näkevät, että Herra on ottanut sinut nimiinsä; ja he pelkäävät sinua." Kun kansat "kuulevat kaikki nämä käskyt, sanovat he: 'Totisesti, viisas ja ymmärtäväinen kansa on tämä suuri kansa.'" 5. Moos. 26:19; 28:10; 4:6. Mutta heidän uskottomuutensa tähden Jumala saattoi toteuttaa tarkoitustaan vain jatkuvain vastoinkäymisten ja nöyryytysten tietä.
He joutuivat Babylonian vallan alle ja heidät hajotettiin ympäri pakanamaita. Ahdistuksessaan monet uudistivat uskollisuutensa Hänen liitolleen. Heidän ripustaessaan harppunsa pajuihin ja surressaan pyhää temppeliä, joka oli hävitetty, totuuden valo loisti heidän välityksellään, ja tieto Jumalasta levisi kansojen keskuuteen. Pakanalliset uhrijärjestelmät olivat Jumalan säätämän järjestelmän turmeltuneita muotoja, ja moni, joka vilpittömästi noudatti pakanallisia juhlamenoja, sai heprealaisilta kuulla Jumalan säätämän järjestelmän merkityksen ja tarttui uskossa lupaukseen Lunastajasta.
Monet maanpakolaisista saivat kärsiä vainoa. Useat menettivät henkensä, koska he kieltäytyivät rikkomasta sapattia ja viettämästä pakanallisia juhlia. Kun epäjumalanpalvelijat aikoivat murskata totuuden, Herra asetti palvelijansa kuninkaitten ja hallitusmiesten eteen, jotta nämä ja heidän kansansa saisivat valoa. Kerta toisensa jälkeen suurimmat yksinvaltiaat joutuivat julistamaan sen Jumalan herruuden, jota heidän heprealaiset vankinsa palvelivat."

11. Kysymys:
Mikä on ollut Jumalan kansan tehtävä menneisyydessä ja mikä se on tänä päivänä ja tulevaisuudessa?

perjantai 10. joulukuuta 2010

10. päivä: Valittu kansa

"Yli tuhat vuotta Juudan kansa oli odottanut Vapahtajan tulemista. Tähän tapahtumaan he olivat perustaneet suurimmat toiveensa. Hänen nimensä oli sisällytetty lauluihin ja ennustuksiin, temppelipalvelukseen ja perhehartauteen. Eivätkä he kuitenkaan tunteneet Häntä, kun Hän tuli. Tuo taivaan rakastama oli heille "niinkuin juuri kuivasta maasta", "ei ollut Hänellä vartta eikä kauneutta", eikä Hänellä ollut sellaista muotoa, johon he olisivat mielistyneet. "Hän tuli omiensa tykö, ja Hänen omansa eivät ottaneet Häntä vastaan." Jes. 53:2; Joh. 1:11.
Kuitenkin Jumala oli valinnut Israelin. Hän oli kutsunut heidät säilyttämään ihmisten keskuudessa Hänen lakinsa tuntemusta ja tietoa niistä vertauskuvista ja ennustuksista, jotka viittasivat Vapahtajaan. Hän toivoi heidän olevan pelastuksen lähteitä maailmalle. Mitä Aabraham oli muukalaisuutensa maassa, Joosef Egyptissä ja Daniel Babylonin hovissa, sitä heprealaisten tuli olla muiden kansojen keskuudessa. Heidän tuli ilmaista Jumala ihmisille.
Herra oli sanonut kutsuessaan Aabrahamin: "Minä siunaan sinut, ... ja sinä olet tuleva siunaukseksi ... Ja sinussa tulevat siunatuiksi kaikki sukukunnat maan päällä." 1. Moos. 12:2,3. Samaa lupausta toistivat profeetat. Senkin jälkeen, kun Israel oli sodan ja vankeuden heikentämä, heille kuului lupaus: "Ja ne, jotka ovat jäljellä Jakobista monien kansain seasta, ovat niinkuin kaste, joka tulee Herralta, niinkuin sadekuuro ruohikolle; se ei odota miestä, ei varro ihmislapsia." Miika 5:6. Jerusalemin temppelistä Herra lausui Jesajan välityksellä: "Minun huoneeni on kutsuttava kaikkien kansojen rukoushuoneeksi." Jes. 56:7.
Mutta israelilaiset kiinnittivät toivonsa maalliseen suuruuteen. Siitä asti, kun he saapuivat Kanaanin maahan, he hylkäsivät Jumalan käskyt ja seurasivat pakanain tapoja. Turhaan Jumala lähetti heille varoitussanomia profeettainsa välityksellä. Turhaan he kärsivät rangaistuksenaan pakanain sortoa. Jokaista parannusta seurasi entistä suurempi luopumus."

10. Kysymys:
Ketkä kuuluvat tämän päivän valittuun kansaan?

torstai 9. joulukuuta 2010

9. päivä: Korotettu maapallo

"Herra sanoo kansastaan: "He ovat kruunuun kiinnitettyjä kiviä, jotka kohoavat yli Hänen maansa. Sillä kuinka suuri onkaan oleva heidän onnensa, heidän ihanuutensa." Sak. 9:16, 17. Lunastettujen ylistys on oleva Jumalan armon ikuisena todistuksena. "Tulevina maailmanaikoina" Hän on osoittava "armonsa ylenpalttista runsautta hyvyydessään meitä kohtaan Kristuksessa Jeesuksessa". "Että Jumalan moninainen viisaus ... tulisi taivaallisten hallitusten ja valtojen tietoon sen iankaikkisen aivoituksen mukaisesti, jonka Hän oli säätänyt Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme." Ef. 2:7; 3:10, 11.
Kristuksen lunastustyö todistaa Jumalan hallituksen oikeaksi. Kaikkivaltias on tehty tunnetuksi rakkauden Jumalana. Saatanan syytökset on tehty tyhjiksi ja Hänen luonteensa paljastettu. Kapinaa ei enää koskaan voi syntyä. Synti ei koskaan enää voi ilmestyä maailmankaikkeuteen. Kaikki ovat ikuisiksi ajoiksi turvatut luopumukselta. Rakkauden uhrin kautta maan ja taivaan asukkaat ovat liitetyt Luojaansa katkeamattomin sitein.
Lunastustyö tulee olemaan täydellinen. Paikassa, missä synti vallitsi, tulee Jumalan armo vallitsemaan vielä runsaampana. Itse maapallo, jota Saatana väittää omakseen, ei tule vain lunastetuksi vaan myös korotetuksi. Meidän pieni maailmamme, joka synnin kirouksen alaisena on ainoa tahra Hänen ihanassa luomakunnassaan, tulee saamaan suuremman kunnian kuin mikään muu maailma Jumalan maailmankaikkeudessa. Täällä, missä Jumalan Poika asui ihmisten keskellä, missä kunnian Kuningas eli, kärsi ja kuoli, täällä, kun kerran kaikki tehdään uudeksi, Jumalan maja on oleva ihmisten keskellä, "ja Hän on asuva heidän keskellänsä, ja he ovat Hänen kansansa, ja Jumala itse on oleva heidän kanssaan, heidän Jumalansa". Ja kun lunastetut kautta iankaikkisuuksien vaeltavat Herran valossa, he ylistävät Häntä Hänen sanomattomasta lahjastaan, - joka on Immanuel, "Jumala meidän kanssamme".

9. Kysymys:
Milloin ja miten maapallo korotetaan?

keskiviikko 8. joulukuuta 2010

Joulumyyjäisten aika on tullut

Porkkapirtillä oli tänään perinteiset naistoimikuntien joulumyyjäiset. Anne organisoi meidän seurakuntamme myyntipöydän. Kaikki tuotteet tekivät hyvin kauppansa. Kuivat kakut ovat suosittuja samoin porkkana- ja lanttulaatikot. Arpapalkintoja oli sata, koska jokainen arpa voitti. Arparinki tyhjeni viimeistä arpaa myöten. Anne kiittää kaikkia myyjäisiin osallistuvia emäntiä ja asiakkaita ja toivottaa kaikille oikein mukavaa ja rauhallista joulua.

Minulla ja Terholla oli hauska retki pimeässä metsässä. Taskulampun kanssa "taatot" tiirailivat sopivia kuusia. Kun näimme mielestämme kauniin joulupuun ja karistimme lumen oksilta, niin lähempi tarkastelu osoitti, että lumen alta paljastuikin laihoja ja harvaoksaisia kuusia, joita emme kelpuuttaneet kotiin vietäväksi. Olimme saaneet luvan hakea tutun kaverin metsästä joulukuuset. Kirkolle löysimme sopivan ja meille ulkokuuset, mutta sisäkuuset meidän pitää vielä etsiä toisella kertaa.

8. päivä: "Ihmisen Poika"

"Elämällään ja kuolemallaan Kristus sai aikaan enemmänkin kuin toipumisen synnin aikaansaamasta tuhosta. Saatanan tarkoitus oli aikaansaada ikuinen ero Jumalan ja ihmisen välillä, mutta Kristuksessa me tulemme liitetyiksi Jumalaan läheisemmin, kuin jos emme olisi koskaan langenneet. Ottaessaan päälleen meidän luontomme Vapahtaja on liittänyt itsensä ihmiskuntaan katkeamattomin sitein. Hän on liittynyt meihin ikuisiksi ajoiksi. "Niin on Jumala maailmaa rakastanut, että Hän antoi ainokaisen Poikansa." Joh. 3:16. Hän ei antanut Häntä vain kantamaan meidän syntejämme ja kuolemaan meidän puolestamme. Hän antoi Hänet langenneelle ihmiskunnalle. Saadakseen meidät vakuuttuneiksi järkkymättömästä rauhantahdostaan Jumala antoi ainokaisen Poikansa tulemaan ihmisperheen jäseneksi ja ikuisesti säilyttämään ihmisluontonsa. Tämä on pantti siitä, että Jumala on täyttävä sanansa. "Sillä lapsi on meille syntynyt, poika on meille annettu, jonka hartioilla on herraus." Jumala otti ihmisluonnon Poikansa persoonassa ja vei sen ylös taivaaseen. "Ihmisen Poika" istuu maailmankaikkeuden valtaistuimella. "Ihmisen Pojan" nimi on "Ihmeellinen neuvonantaja, Väkevä Jumala, Iankaikkinen Isä, Rauhanruhtinas". Jes. 9:6. MINÄ OLEN on välimies Jumalan ja ihmiskunnan välillä ollen yhteydessä kumpaankin. Hän, joka on "pyhä, viaton, tahraton, syntisistä erotettu", ei häpeä kutsua meitä veljikseen. Hepr. 7:26; 2:11. Kristuksessa maallinen ja taivaallinen perhe ovat liitetyt yhdeksi. Kirkastettu Kristus on meidän veljemme. Taivas on kätketty ihmisyyteen, ja ihmiskunta lepää ikuisen rakkauden helmassa."

8. Kysymys:
Jeesus käytti itsestään nimeä: "Ihmisen Poika". Mitä ajatuksia tämä nimi herättää sinussa?

tiistai 7. joulukuuta 2010

Kuka toisi kangaspuut Naantalin Merimaskusta Kuusamoon?

Saisimme Naantalin Merimaskusta kangaspuut Kuusamoon. Onko jollakin ideaa siitä, miten saisimme ne kuljetettua kirkollemme? Jos tulet tai tiedät jonkun tulevan lähiaikoina etelästä Kuusamoon sellaisella kyydillä, jossa kangaspuut tulisivat mukana, niin ottaisitko minuun yhteyttä. Näillä puilla kudottaisiin mattoja Kuusamon ETRA ry:n kirpparille.
Soita Paavolle puh. 040-8474 582

7. päivä: Jeesus Kristus on Raamatun "MINÄ OLEN"

"Ihmisenä Kristus pääsi kosketukseen ihmisten kanssa, Jumalana Hän on yhteydessä Jumalan valtaistuimen kanssa. Ihmisen Poikana Hän antoi meille esimerkin kuuliaisuudesta; Jumalan Poikana Hän antaa meille voimaa totella. Kristus se oli, joka puhui Moosekselle pensaasta Hoorebin vuorella sanoen: "Minä olen se, joka minä olen" ... "Sano israelilaisille näin: 'MINÄ OLEN lähetti minut teidän luoksenne.'" 2. Moos. 3:14. Tämä oli Israelin vapautuksen vakuus. Kun Hän siis tuli "ihmisten kaltaiseksi", Hän julisti olevansa MINÄ OLEN. Seimen lapsi, nöyrä ja sävyisä Vapahtaja on Jumala "ilmestynyt lihassa", 1. Tim. 3:16. Ja meille Hän sanoo: "Minä olen se hyvä paimen." "Minä olen se elävä leipä." "Minä olen tie ja totuus ja elämä." "Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä." Joh. 10:11; 6:51; 14:6; Matt. 28:18. MINÄ OLEN jokaisen lupauksen pantti. MINÄ OLEN; älä pelkää. "Jumala meidän kanssamme" on vakuus meidän vapautuksestamme synnistä, takuu meidän voimastamme totella taivaan lakia.
Alentuessaan ottamaan ihmismuodon Kristus osoitti luonteensa olevan Saatanan luonteen vastakohdan. Mutta Hän astui vieläkin alemmaksi nöyryyden polulla. "Hänet havaittiin olennaltaan sellaiseksi kuin ihminen; Hän nöyryytti itsensä ja oli kuuliainen kuolemaan asti, hamaan ristin kuolemaan asti." Fil. 2:8. Kuten ylimmäinen pappi riisui loistavan ylimmäispapillisen vaippansa ja suoritti tehtävänsä tavallisen papin valkoisessa liinapuvussa, samoin Kristus otti orjan muodon ja uhrasi uhrinsa, ollen itse sekä pappi että uhri. "Hän on haavoitettu meidän rikkomustemme tähden, runneltu meidän pahain tekojemme tähden. Rangaistus oli Hänen päällänsä, että meillä rauha olisi." Jes. 53:5.
Kristusta kohdeltiin meidän ansiomme mukaan, jotta meitä voitaisiin kohdella Hänen ansionsa mukaan. Hänet tuomittiin meidän syntiemme tähden, joihin Hänellä ei ollut mitään osaa, jotta meidät voitaisiin vanhurskauttaa Hänen vanhurskautensa tähden, johon meillä ei ole mitään osaa. Hän kärsi kuoleman, joka kuului meille, jotta me saisimme elämän, joka oli Hänen. "Hänen haavainsa kautta me olemme paratut."

7. Kysymys:
Mitä juutalaiset johtajat ajattelivat, kun Jeesus julisti olevansa Raamatun "MINÄ OLEN"?

maanantai 6. joulukuuta 2010

6. päivä: Armon ja totuuden kirkkaus

"Jumala puhui Mooseksen välityksellä Israelille. "Ja tehkööt he minulle pyhäkön asuakseni heidän keskellään, (2. Moos. 25:8) ja Hän asuikin pyhäkössä kansansa keskellä. Koko rasittavan korpivaelluksen ajan Hänen läsnäolonsa merkki näkyi heidän luonaan. Samoin Kristus pystytti pyhäkkönsä meidän ihmisten telttojen keskelle. Hän pystytti telttansa ihmisten telttojen viereen asuakseen meidän keskellämme, jotta me oppisimme tuntemaan Hänen luonteensa ja elämänsä. "Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme, ja me katselimme Hänen kirkkauttansa, senkaltaista kirkkautta, kuin ainokaisella Pojalla on Isältä: ja Hän oli täynnä armoa ja totuutta." Joh. 1:14.
Koska Jeesus tuli asumaan keskuuteemme, me tiedämme, että Jumala tuntee meidän koettelemuksemme ja ottaa osaa suruihimme. Jokainen Aadamin poika ja tytär voi ymmärtää, että meidän Luojamme on syntisten ystävä. Sillä jokaisessa armon sanassa, jokaisessa ilon lupauksessa, jokaisessa rakkaudenteossa, jokaisessa puoleensa vetävässä jumalallisessa vaikutuksessa, joita Vapahtajan maallinen elämä oli täynnä, me näemme sanat "Jumala meidän kanssamme".
Saatana esittää Jumalan rakkauden lain itsekkyyden lakina. Hän selittää, että meidän on mahdoton noudattaa sen vaatimuksia. Hän syyttää Jumalaa esivanhempiemme lankeemuksesta ja kaikesta tuskasta, mitä se toi mukanaan, ja saa näin ihmiset pitämään Jumalaa synnin, kärsimysten ja kuoleman aiheuttajana. Jeesuksen oli paljastettava tämä petos. Meidän kaltaisenamme ihmisenä Hänen olisi annettava esimerkki kuuliaisuudesta. Tämän vuoksi Hän otti päälleen meidän luontomme ja läpikävi meidän kokemuksemme. "Sentähden piti Hänen kaikessa tuleman veljiensä kaltaiseksi." Hepr. 2:17. Jos meidän olisi kestettävä jotakin, jota Jeesus ei kestänyt, voisi Saatana siinä kohdin sanoa Jumalan voiman olevan riittämättömän meille. Sentähden Jeesus oli "kaikessa kiusattu samalla lailla kuin mekin". Hepr. 4:15. Hän kesti jokaisen koetuksen, johon me joudumme. Eikä Hän käyttänyt hyväkseen mitään muuta voimaa, kuin mikä vapaasti tarjotaan meille. Ihmisenä Hän kohtasi kiusauksen ja voitti Jumalan antamassa voimassa. Hän sanoo: "Sinun tahtosi, minun Jumalani, minä teen mielelläni, ja Sinun laksi on minun sydämessäni." Ps. 40:8. Kun Hän kulki ympäri tehden hyvää ja parantaen kaikki Saatanan kiusaamat, Hän teki ihmisille selväksi Jumalan lain luonteen ja Hänen palvelemisensa laadun. Hänen elämänsä todistaa, että meidänkin on mahdollista noudattaa Jumalan lakia."

6. Kysymys:
Millaista on armon ja totuuden kirkkaus?

sunnuntai 5. joulukuuta 2010

5. päivä: "Kätketty Aarre"

"Melkein kaksituhatta vuotta sitten kuuluivat taivaassa Jumalan valtaistuimelta salaperäiset, merkitykselliset sanat: "Katso, minä tulen." "Uhria ja antia et tahtonut, mutta ruumiin sinä minulle valmistit ... Katso, minä tulen - kirjakääröön on minusta kirjoitettu - tekemään sinun tahtosi, Jumala." Hepr. 10:5-7. Nämä sanat ilmaisevat sen tarkoituksen täyttymisen, joka oli ollut kätkettynä ikuisista ajoista. Kristus aikoi saapua tänne maailmaan ja tulla lihaksi. Hän sanookin: "Ruumiin sinä minulle valmistit." Jos Hän olisi ilmestynyt siinä kirkkaudessa, joka Hänellä oli Isänsä luona ennen maailman perustamista, emme olisi voineet kestää Hänen läsnäolonsa valoa. Jotta me voisimme katsella sitä tuhoutumatta, Hänen kirkkautensa ilmeneminen oli peitetty. Hänen jumaluutensa verhottiin inhimillisyyteen, näkymätön kirkkaus näkyvään ihmismuotoon.
Tätä suurta tarkoitusta olivat hahmotelleet esikuvat ja vertauskuvat. Palava pensas, jossa Kristus ilmestyi Moosekselle, ilmaisi Jumalan. Jumaluuden vertauskuvaksi valittiin mitätön pensas, jolla ei näyttänyt olevan mitään viehätystä. Jumala kätkeytyi siihen. Ikiarmollinen Jumala verhosi kirkkautensa näin vaatimattomaan muotoon, jotta Mooses voisi katsoa siihen ja elää. Samoin pilvipatsaassa päivällä ja tulipatsaassa yöllä Jumala ilmestyi Israelille ilmaisten tahtonsa ihmisille ja jakaen heille armoaan. Jumalan kirkkaus himmennettiin ja Hänen valtasuuruutensa verhottiin, jotta rajallisen ihmisen heikko näkökyky sietäisi sen katselemisen. Niin Kristuskin otti "meidän alennustilamme ruumiin" (Fil. 3:21), ja tuli "ihmisten kaltaiseksi". Maailman silmissä ei Hänellä ollut muotoa, johon he olisivat mielistyneet, ja kuitenkin hän oli lihaksi tullut Jumala, taivaan ja maan valo. Hänen kirkkautensa peitettiin. Hänen suuruutensa ja ylevyytensä kätkettiin, jotta Hän pääsisi lähelle murheellisia, kiusattuja ihmisiä."

5. Kysymys:
Minkälaisia, Kristusta kuvaavia, vertauskuvia löydät seuraavista elementeistä: maa, vesi, ilma, valo ja tuli?

lauantai 4. joulukuuta 2010

Kommentoiminen on turvallista ja henkilösuojattua

Tiedoksi kaikille kommentoijille:
Tapasin erään blogini säännöllisen lukijan, joka sanoi haluavansa kommentoida kirjoituksia. Mutta koska hän on arka ja epävarma siitä, että joku saa selville sen, että kuka kommentin on kirjoittanut, sen tähden hän ei rohkene kirjoittaa. Voin sanoa teille, että nimettömänä lähetetyn henkilöllisyyttä en tiedä minä eikä kukaan muukaan. Minun koneelleni eikä muidenkaan koneelle tule minkäänlaisia tietoja kirjoittajista, jos kirjoittaa nimettömänä. Tunnuskirjaimien ja numeroiden kirjoittaminen kommentin lähettämisen yhteydessä varmistaa "bloggerille" ilmeisesti sen, ettei kirjoitus ole ns. roskapostia, joka voisi tuhota tiedostoja. Näin olen asian itse ymmärtänyt. Kysyisin mitä mieltä tietokoneasiantuntijat ovat tästä asiasta?

PS. Kommentoidessasi nimettömänä voit kuitenkin käyttää esimerkiksi nimimerkkiä, nimikirjaimia tai vaikkapa etunimeä. Tämä helpottaisi joulusuklaan arvonnan suorittamista ja palkinnon toimittamista voittajalle.

Eila-sisar kohtasi Jeesuksen unessa!

Lähdin tänään Pasi Pajunivan kanssa seitsemältä aamulla Posion kautta Rovaniemelle ja palasin sieltä Kemijärven kautta Kuusamoon kahdeksalta illalla.
Rovaniemellä vietimme klo 10.00 ehtoollisjumalanpalveluksen ja Kemijärvellä tavallisen jumalanpalveluksen klo 15.00.
Matka meni hyvin. Pimeällä lähdimme matkaan ja pimeällä saavuimme kotiin. Tiellä ei ollut tällä kerralla vaaratilanteita eläimien eikä autojen tähden. Maisemat olivat "postikortin" kauniita. Ajoimme joulumaan ohi. Meillä ei ollut aikaa pysähtyä siellä, koska oli kiiruhdettava Kemijärvelle. Valaistu joulumaa oli kuitenkin kaunista katseltavaa ja toi mieleeni lastenlapsemme, Mikaelin ja Jessican. Heille joulumaan näkeminen olisi varmaan mieluinen kokemus. Pian joulumaasta lähetetään hienot kuvat, eri puolille maailmaa.

Kävimme antamassa koti-ehtoollisen, Eila-sisarelle, koska hän ei pystynyt tulemaan Rovaniemellä kirkkoon, sairautensa tähden. Kun kysyin Pasilta, että mikä asia hänelle jäi mieleen seurakuntavierailuilta, hän sanoi välittömästi, että Eila-sisaren luona käynti? Eila-sisar oli hyvin iloinen ja kiitollinen, kun tulimme häntä tervehtimään ja antamaan ehtoollisen. Vierailun lopuksi hän kertoi meille kokemuksensa, joka sai hänen kasvonsa sädehtimään. Kokemus liittyi hänen näkemäänsä uneen. Eila-sisar oli nähnyt erikoisen rohkaisevan unen. Unessa Jeesus oli tullut hänen luokseen ja taputtanut häntä molemmille olkapäille ja sitten Jeesus oli silittänyt hänen päätään ja sanonut, että me tapaamme pian! Jeesuksella oli ollut yllään pitkä valkoinen kaunis puku. Hän hymyili Eila-sisarelle iloisesti, vielä pois lähtiessään, ovellakin. Iloitsimme tästä kokemuksesta yhdessä. Nyt tekin, jotka luette tämän, voitte iloita meidän kanssamme. Jeesus tulee pian ja meillä kaikilla on mahdollisuus tavata hänet rakkaana ystävänä.

4. päivä: Jumalan hallitus ei käytä väkivaltaa

"Maailma oli pimeydessä Jumalasta saamansa väärän käsityksen vuoksi. Jotta nuo synkät varjot voitaisiin poistaa ja saada maailma jälleen Jumalan yhteyteen, oli Saatanan petollinen valta murrettava. Tätä ei voitu tehdä väkivalloin. Väkivallan käyttäminen on vastoin Jumalan hallituksen periaatteita; Hän haluaa vain rakkauden palvelusta, eikä rakkautta voida pakottaa, sitä ei voida herättää väkivallan eikä arvovallan avulla. Vain rakkaus herättää vastarakkautta. Jumalan tunteminen on Hänen rakastamistaan. Hänen luonteensa oli ilmaistava Saatanan luonteen vastakohtana. Tämän saattoi tehdä vain yksi olento koko maailmankaikkeudessa. Vain Hän, joka tunsi Jumalan rakkauden korkeuden ja syvyyden, saattoi tehdä sen tiettäväksi. Vanhurskauden Auringon täytyi nousta maailman pimeään yöhön "parantuminen siipiensä alla". Mal. 4:2.
Lunastussuunnitelma ei ollut mikään perästäpäin tullut ajatus, Aadamin lankeemuksen jälkeen laadittu suunnitelma. Se oli sen salaisuuden ilmaisu, "joka kautta ikuisten aikojen on ollut ilmoittamatta". Room. 16:25. Se oli niiden periaatteiden paljastamista, jotka ikuisista ajoista ovat olleet Jumalan valtaistuimen perustus. Jumala ja Kristus tiesivät alusta alkaen Saatanan luopumuksen ja ihmisen lankeamisen tuon luopion pettämistaidon tähden. Jumala ei ollut säätänyt synnin olemassaoloa, mutta Hän näki edeltäkäsin sen olemassaolon ja valmistui tämän kauhean tapauksen varalle. Niin suuresti Hän rakasti maailmaa, että lupasi antaa ainoan Poikansa, "ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä". Joh. 3:16.
Lusifer oli sanonut: "Korkeammalle Jumalan tähtiä minä istuimeni korotan, ... teen itseni Korkeimman vertaiseksi." Jes. 14:13, 14. Mutta Kristus "ei, vaikka Hänellä olikin Jumalan muoto, katsonut saaliiksensa olla Jumalan kaltainen, vaan tyhjensi itsensä ja otti orjan muodon, tuli ihmisten kaltaiseksi". Fil. 2:6, 7.
Tämä oli vapaaehtoinen uhri. Jeesus olisi voinut jäädä Isänsä rinnalle. Hän olisi voinut säilyttää taivaallisen kirkkautensa ja enkelien kunnioitukset. Mutta Hän antoi mieluummin valtikan takaisin Isän käteen ja astui alas maailmankaikkeuden valtaistuimelta tuodakseen valoa pimeydessä oleville ja elämää hukkuville."

4. Kysymys:
Millä tavalla väkivalta liittyy "jouluun"?

perjantai 3. joulukuuta 2010

3. päivä: Maailmankaikkeuden elämän laki

"Mutta me käännymme pois kaikista vähäisemmistä Jumalan edustajista ja katselemme Häntä Jeesuksessa. Katsellessamme Jeesusta näemme, että meidän Jumalamme suurin ilo on - antaa. "En minä itsestäni tee mitään, sanoi Jeesus, "Isä, joka elää, on minut lähettänyt, ja minä elän Isän kautta". "Minä en etsi omaa kunniaani", vaan Hänen kunniaansa, joka lähetti minut. Joh. 8:28; 6:57; 8:50; 7:18. Näissä sanoissa esitetään se suuri periaate, joka on koko maailmankaikkeuden elämän laki. Kristus sai kaiken Isältä, mutta Hän otti vastaan antaakseen. Samoin on taivaassakin. Hänen palvellessaan kaikkia luotuja: rakastetun Pojan kautta Isän elämä virtaa kaikille, ja Pojan kautta se palaa ylistyksenä ja iloisena palveluksena, rakkauden virtana kaiken suureen Alkulähteeseen. Ja näin Kristuksen kautta hyväntekemisen kiertokulku tulee täydelliseksi esittäen suuren Antajan luonnetta, elämän lakia.
Tätä lakia vastaan rikottiin itse taivaassa. Synti sai alkunsa itsekkyydestä. Lusifer, suojelevainen kerubi, halusi olla ensimmäinen taivaassa. Hän halusi hallita taivaan olentoja, kääntää heidät pois heidän Luojastaan ja saada heidät osoittamaan kunnioitusta hänelle itselleen. Siksi hän esitti Jumalan väärässä valossa, syyttäen Häntä itsekorotuksen halusta. Hän yritti varustaa rakastavan Luojan omilla huonoilla ominaisuuksillaan. Näin hän petti enkeleitä. Näin hän petti ihmiset. Hän sai heidät epäilemään Jumalan sanaa ja Hänen hyvyyttään. Koska Jumala on vanhurskas ja pelättävä majesteetti, Saatana sai heidät pitämään Häntä ankarana ja anteeksiantamattomana. Näin hän veti ihmiset mukaan kapinaansa Jumalaa vastaan, ja tuskan yö laskeutui maailman ylle."

3. Kysymys:
Mikä on maailmankaikkeuden elämän laki?

torstai 2. joulukuuta 2010

2. päivä: Luomakunta julistaa Hänen kunniansa kirkkautta

"Alussa Jumala ilmeni kaikissa luomistöissä. Kristus se levitti taivaat ja laski maan perustukset. Hänen kätensä, asetti maailmat avaruuteen ja muodosti kedon kukat. "Sinä ... joka voimallasi vahvistat vuoret." "Hänen on meri, sillä Hän on sen tehnyt." Ps. 65:7; 95:5. Hän täytti maan kauneudella ja ilman laululla. Ja kaikkeen mitä on maassa, ilmassa ja taivaalla. Hän kirjoitti sanoman Isän rakkaudesta.
Vaikka synti onkin turmellut Jumalan täydellisen työn, näkyy siinä vielä Hänen käsialansa. Vielä nytkin koko luomakunta julistaa Hänen kunniansa kirkkautta. Ei mikään muu kuin itsekäs ihmissydän elä itseään varten. Jokainen ilman halki lentävä lintu tai maassa liikkuva eläin palvelee osaltaan jotakin muuta elämää. Jokaisella puun lehdellä ja mitättömällä ruohon korrellakin on tehtävänsä. Jokainen puu, pensas ja lehti tulvii sitä elämän voimaa, jota ilman eivät ihmiset eivätkä eläimet voisi elää; nämä vuorostaan edistävät puun, pensaan ja lehden elämää. Kukkaset levittävät tuoksuaan ja avaavat ihanuutensa siunaukseksi maailmalle. Aurinko säteilee valoaan ilahduttaakseen tuhansia maailmoja. Valtameri, joka itse on kaikkien lähteiden alkulähde, ottaa vastaan virtoja joka maasta, mutta ottaa antaakseen. Sen helmasta nousevat usvat lankeavat sadekuuroina maahan kastellen sen, jotta se kasvaisi ja versoaisi.
Valon enkelin ilona on antaa, antaa rakkautta ja väsymätöntä huolenpitoa langenneille ja epäpyhille sieluille. Taivaalliset olennot koettavat voittaa ihmissydämet; he tuovat tänne pimeään maailmaan valoa taivaan asunnoista; lempeällä ja kärsivällisellä palveluksellaan he vaikuttavat ihmismieleen saadakseen kadotetut Kristuksen kanssa läheisempään yhteyteen, kuin he itse ovat."

2. Kysymys:
Missä UT:n tekstissä tulee esille, että Jeesus Kristus on Luoja?

keskiviikko 1. joulukuuta 2010

1. päivä: Taivaan lähettiläs

"Tälle on annettava nimi Immanuel, ... Jumala meidän kanssamme." "Jumalan kirkkauden tuntemisen valo" nähdään "Jeesuksen Kristuksen kasvoissa." Ikuisista ajoista Herra Jeesus Kristus oli yhtä Isän kanssa, Hän oli "Jumalan kuva", Hänen suuruutensa ja ylevyytensä kuva. "Hänen kirkkautensa säteily". Tämän kirkkauden ilmaisemista varten Hän tuli maailmaan. Hän tuli tämän synnin pimentämän maan päälle ilmaisemaan Jumalan rakkauden valoa, olemaan "Jumala meidän kanssamme". Siksi Hänestä oli ennustettu: "Tälle on annettava nimi Immanuel."
Tulemalla asumaan meidän kanssamme Jeesuksen oli ilmaistava Jumala sekä ihmisille että enkeleille. Hän oli Jumalan Sana, - Jumalan ilmituotu ajatus. Rukoillessaan opetuslastensa puolesta Hän sanoo: "Minä olen tehnyt Sinun nimesi heille tunnetuksi", - "laupias ja armahtavainen, pitkämielinen ja suuri armossa ja uskollisuudessa", - "että se rakkaus, jolla Sinä olet minua rakastanut, olisi heissä ja minä olisin heissä". Mutta Hän ei ilmaissut tätä vain maailmassa eläviä lapsiaan varten. Meidän pieni maailmamme on koko maailmankaikkeuden oppikirja. Jumalan ihmeellinen armon suunnitelma, lunastavan rakkauden salaisuus, on aihe, johon "enkelitkin haluavat katsahtaa" ja jota he tulevat tutkimaan kautta loputtomien aikakausien. Sekä lunastetut että lankeamattomat olennot tulevat tekemään Kristuksen rististä tutkimustensa ja laulujensa aiheen. Tullaan näkemään, että Jeesuksen kasvoilta loistava kirkkaus on itsensäuhraavan rakkauden kirkkautta. Golgatalla tulevassa valossa nähdään, että itsensäkieltävän rakkauden laki on elämän laki sekä maassa että taivaassa, että rakkaus, joka "ei etsi omaansa", on lähtöisin Jumalan sydämestä, ja nöyrässä ja sävyisässä Vapahtajassa ilmenee Hänen luonteensa, joka asuu valossa, minne ei kukaan taida tulla."

1. Kysymys:
Millä eri nimillä Jeesusta kutsutaan tai Hänen olemustaan kuvataan Raamatussa?