"Saatana koetti estää ihmisiä saamasta tietoa Jumalasta, kääntää heidän huomionsa pois Jumalan pyhäköstä ja perustaa oman valtakuntansa. Hänen valtataistelunsa oli näyttänyt miltei täydellisesti onnistuneen. On kyllä totta, että Jumalalla oli välikappaleita jokaisen sukupolven keskuudessa. Pakanainkin keskuudessa oli miehiä, joiden välityksellä Kristus toimi kohottaakseen ihmiset synnistä ja alennustilasta. Mutta näitä miehiä halveksittiin ja vihattiin. Monet heistä kärsivät väkivaltaisen kuoleman. Tumma varjo, jonka Saatana oli heittänyt maailman yli, kävi yhä synkemmäksi.
Pakanuuden avulla Saatana oli aikoja sitten kääntänyt ihmisten mielet pois Jumalasta, mutta suurimman voittonsa hän sai turmellessaan Israelin uskon. Ajattelemalla ja palvelemalla omia käsityksiään pakanat olivat kadottaneet tiedon Jumalasta ja turmeltuneet yhä enemmän. Niin oli Israelinkin laita. Käsitys, että ihminen voi pelastaa itsensä omilla töillään, oli jokaisen pakanauskonnon perustana, ja nyt siitä oli tullut juutalaistenkin uskonnon periaate. Saatana oli herättänyt tämän periaatteen. Siellä, missä sitä noudatetaan, ei ihmisillä ole mitään sulkua syntiä vastaan.
Pelastussanoman välittävät ihmiset ihmisille. Mutta juutalaiset olivat koettaneet tehdä yksinoikeudekseen totuuden, joka on iankaikkinen elämä. He olivat keränneet varastoon elävää mannaa, ja se oli pilaantunut. Uskonnosta, jota he koettivat säilyttää vain itsellään, tuli loukkauskivi. He riistivät Jumalalta Hänen kunniansa ja pettivät maailmaa väärennetyllä evankeliumilla. He olivat kieltäytyneet jättäytymästä Jumalalle pelastaakseen maailman, ja niin heistä tuli Saatanan välikappaleita maailman turmioksi.
Kansasta, jonka Jumala oli kutsunut totuuden pylvääksi ja perustukseksi, oli tullut Saatanan edustaja. He toimivat hänen tahtonsa mukaan esittäen Jumalan luonteen väärässä valossa, niin että maailma piti Häntä hirmuvaltiaana. Pyhäkössä palvelevat papitkaan eivät enää käsittäneet suorittamansa pyhäkköpalveluksen merkitystä. He eivät enää nähneet vertauskuvan esittämää asiaa. He toimittivat pyhät uhrit ikään kuin olisivat olleet näyttelijöitä jossakin näytelmäkappaleessa. Jumalan itsensä määräämät pyhät toimitukset saatettiin sokaisemaan ihmismieli ja paaduttamaan ihmissydän. Jumala ei näiden välikappaleiden avulla voinut enää toimia ihmisen hyväksi. Koko järjestelmä oli kumottava.
Synnin petos oli saavuttanut huippunsa. Kaikki voimat oli pantu liikkeelle ihmissielun turmelemiseksi. Katsoessaan maailmaa näki Jumalan Poika vain kurjuutta ja kärsimyksiä. Säälien Hän katseli, miten ihmiset joutuivat Saatanan julmuuden uhreiksi. Hän tunsi myötätuntoa niitä kohtaan, jotka tulivat turmelluiksi, surmatuiksi ja kadotetuiksi. He olivat valinneet itselleen hallitsijan, joka kahlitsi heidät vankeina vaunuihinsa."
17. Kysymys:
Mikä on kristinuskon ja kaikkien pakanauskontojen perustuksen oleellinen ero?
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
Niinhän se on kuin yllä kirjoitat, "jokaisen pakanauskonnon perusta pelastua, on omissa töissä, mutta kristin uskossa se perustuu Kristuksen ansioihin, Golgatan veren voimaan meidän hyväksemme!Ne ansiot ovat silkkaa armoa meitä syntisiä kohtaan ja jokaisen ulottuvilla. Voisi tuon sanoa selkeämminkin, jos osaisi. Helena S
Osasit sanoa oikean vastauksen aivan selkeästi ja lyhyesti.
Lähetä kommentti