Tämän vuoden Sympatia-keräyksen esitteessä kirjoitetaan seuraavaa:
Kaksi iloa yhden hinnalla
Sympatia-keräys Apua - jo vuodesta 1921
Sinun apuasi tarvitaan
Joku on ilman toivoa ja murehtii, miten selviytyä huomiseen. Sympatia-keräys tukee tuhansien ihmisten pyrkimystä nousta elämän raunioista ihmisarvoiseen elämään.
Auttamiseen tarvitaan euroja, pelkkä sympatia ei riitä.
Voisitko sinä auttaa?
Haastamme sinut mukaan parhaaksi katsomallasi summalla.
Kotimaan erityiskohteet: Syrjäytymisen vaarassa olevat nuoret ja vanhukset, väkivaltaa kokeneet tytöt ja naiset, elintapasairauksista kärsivät, työttömät ja yksinhuoltajat.
Vuonna 2009 apua jaettiin kotimaassa 22 626:lle avuntarvitsijalle.
Apua jaetaan 50/50
kotimaan ja ulkomaiden kesken.
- jokaisesta kerätystä 20 eurosta varataan noin 2 euroa välittömään katastrofiapuun ja puiden istutukseen.
Sympatia - Elämän paras sijoitus.
Ulkomaan erityiskohteet:
Orvot, vammaiset lapset. Väkivallan kohteeksi joutuneet tytöt ja naiset, joiden oikeuksia ei tunnusteta. HIV/AIDS sairaat ja muut yhteiskunnan väliinputoajat. Köyhyyden tai sairauden takia kouluun kykenemättömät.
Vuonna 2009 apu tavoitti 40 630 ihmistä kehitysmaissa.
Katastrofiavulla turvataan elämän perustoiminnot ja tuetaan uuden elämän alkuun.
Lähellä ihmistä, kriisissä auttaen uuteen alkuun, vähentäen syrjäytymistä, nälkää ja sairautta.
Setelin kaksi puolta
Niin kuin lahjoitetussa setelissä on kaksi puolta, niin myös sen tuoma apu tuo uilon kahtaalle:
- kotimaan avuntarvitsijalle
- kehitysmaan väliinputoajalle
Maakohteet:
Aasia: mm. Nepal
Afrikka: mm. Kenia, Chana, Liberia, Sudan
Itä-Eurooppa: mm. Albania
Venäjän Karjala
Autetaan yhdessä Sympatia-keräys on välittänyt apua luotettavasti perille jo 90 vuoden ajan.
Keräystuotto käytetään:
90 % avun tarvitsijoiden auttamiseen
10 % keräyksen toteutukseen ja valvontaan
Keräystulos 2009 oli 254.732,79 e Apua riitti 63 256:lle avuntarvitsijalle
Kiitos lahjoittajille ja vapaaehtoisille kerääjille!
2010 keräyslupa myönnetty 15.3.2010 Suomen Adventtikirkolle ja on voimassa 15.3.-31.12.2010.
Kerättävät varat käytetään sosiaali-, raittius-, koulu- ja terveystyöhön kehitysmaissa, kotimaassa ja Venäjän Karjalassa. Lue varojen käytöstä lisää osoitteessa: www.sympaita.fi
Erityisyhteistyökampanja: enditnow Sano Ei naisiin kohdistuvalle väkivallalle
kampanjan suojelijana Elisabeth Rehn.
Bonus:
Istutamme puun jokaista keräyksen tuottamaa 20 euroa kohti!
Puut toimivat "säästötilinä" tuottaen jopa satakertaisen "koron" lahjoituksellesi kuuden vuoden aikana. Parannamme tämän kautta elinolosuhteita pitkäjänteisesti.
Puiden istutus työllistää paikallisia, pienentää aiheuttamaamme ekologista jalanjälkeä ja toimii maailman hiilinieluna hilliten ilmastonmuutosta.
Jo yli miljoona puuta istutettu* *ADRA Finlandin kehitysyhteistyöhankkeiden kautta.
Uutta: Voit seurata Sympatia-keräyksen etenemistä ja kerääjän menestystä.
Tavataan www.sympatia.fi
Kirjautumalla kerääjätunnuksella pääset näkemään, miten lahjoituksesi poikii muita lahjoituksia.
Minun kerääjätunnukseni on: 72012
Huom. Valtuutetun kerääjän tunnistaa kaulanauhavaltakirjasta ja Tampereen poliisilaitoksen leimalla varustetusta keräyslistasta tai -lippaasta, jossa on voimassa oleva lupanumero.
keskiviikko 29. syyskuuta 2010
Annen merkkipäivä on 29.9.
Tänään on Annen syntymäpäivä. Ensimmäinen Onnittelu tuli Kajaanista. Annen 92-vuotias äiti soitti ja lauloi onnittelulaulun. Kiitos Irma-mummi!
Annen syntymäpaikkakunta ei ole Kainuun pääkaupunki, Kajaani, vaan Savon pääkaupunki, Kuopio. Asumme Koillismaan pääkaupungissa, Kuusamossa. Pääkaupungit ovat siis Annen elämän tukikohtia.
Muistatko mitä tapahtui 28.9.1994?

maanantai 27. syyskuuta 2010
Kullervo Kuikan taidenäyttely Taivalkoskella
Sain henkilökohtaisen kutsun taidenäyttelyyn Taivalkoskelle.
Kutsussa lukee seuraavaa:
Kullervo Kuikka
ALUSTA IKUISUUTEEN
Päätalo-keskuksessa
1.-29.10.2010
Näyttelyn avajaiset 1.10.2010 klo 18.00
Tervetuloa!
Näyttely on varmaan hyvin mielenkiintoinen ja puhutteleva.
Avustustapahtuman yhteydessä 5.10. minulla on mahdollisuus käydä tutustumassa näyttelyyn.

sunnuntai 26. syyskuuta 2010
Vieraita ja löytöjä
Raija, Jouko ja Riitta tulivat tänään Kuusamoon. Riitta alkoi heti säätää kangaspuita kutomisvalmiuteen. Kiitos Ailalle hyvistä matonkuteista. Janne toi ne eilen illalla tullessaan Kuusamoon. Tavarat menivät kirppikselle ja ne pienet kengät tekivät heti kauppansa, koska ostin ne Jessicalle. Ne tulevat sopimaan Jessicalle ensi kesänä oikein hyvin. Ostin myös seuraavat neljä kirjaa, jotka löysin laatikosta: Äidin rukouskirja, Laki harhateillä, Luojan linnut ja Kuunteleva rukous. Ensimmäisenä avasin Anna-Mari Kaskisen Äidin rukouskirjan ja se avautui sivulta 35. Se on ensimmäinen rukous "Lapseni lähtee kouluun" kategoriassa. Lukiessani tämän rukouksen citymarketin parkkipaikalla, autossani, Ajattelin Mikaelin tulevaa kouluunlähtöä neljän vuoden päästä.
"Lapseni lähtee kouluun. Hän seisoo eteisessä uusissa farkuissaan, uunituore reppu kapeilla hartioillaan. Näen jännityksen, innostuksen ja pelon. Kohta hän on yksi monista, ääni ruokajonossa, viilettävä jalkapari leikkikentällä, kaverien ja opettajien arvioitavana. Herra, anna hänen aina säilyttää tietoisuus siitä, että hän on arvokas omalla, ainutlaatuisella tavallaan. Auta etten koskaan sortuisi mittaamaan häntä suorituspisteillä ja koenumeroilla. Auta häntä löytämään oma tiensä. Ohjaa häntä kulkemaan sinne minne sinä tahdot."
Janne tuli hakemaan kissanpentua Loma-Ajakasta. Santtu-kissa oli säikkynä ja peloissaan kun se joutui eroon emostaan vieraaseen paikkaan. Santtu etsi koko ajan suojaisia paikkoja lipaston ja sängyn alta kun yritimme saada sen kiinni kuljetushäkkiin. Takaa-ajo aiheutti Santulle pienen paniikin, mutta lopulta onnistuimme saamaan sen häkkiin ja Janne pääsi lähtemään Ouluun. Oulussa Santtu oli illalla edelleenkin hämillään eikä ollut vielä suostunut tulemaan häkistä ulos, vaikka ovi olikin avoinna. Jannella oli autossaan kaikenlaisia mukavuuksia, jotka tulevat tekemään Santun tulevasta elämästä miellyttävän ja virikkeellisen. Santtu pääsi hyvään kotiin.
Janne laittoi blogilleni uusia kuvia ja Karpalon seurantaan liittyvän "kippuran". Katso 4.10.2009 päivätyn kirjoituksen sivua ja klikkaa sieltä löytyvää linkkiä. Löysitkö etsimäsi?

lauantai 25. syyskuuta 2010
Sylvi Kielenniva täyttää 90-vuotta 1.10.2010
Kuusamon seurakunnan perustajajäsen Sylvi Kielenniva täyttää 1.10.2010 kunnioitettavat 90-vuotta. Mikäli tämän viestin lukee joku Sylvi Kielennivan tunteva henkilö ja hän haluaisi muistaa Sylviä hänen merkkipäivänään ja haluaisi osallistua pieneen seurakuntamme lahjaan, niin hän voi ottaa yhteyttä kirpparimme pitäjään tai minuun sähköpostin välityksellä. Kerromme sitten tarkemmin miten asia järjestyy.
perjantai 24. syyskuuta 2010
Lauluseurat
Pidämme Annen kanssa 2.10.2010 klo 14.00 Lauluseurat.
Seurojen teemana on "Sadonkorjuun aika"! (Ilm. 14:15.)
Puhujana on rovasti Seppo Ervasti.
Olette kaikki lämpimästi tervetulleita kotiimme Kuukkelintie 3.
Tarjoilu on nyyttikestien muodossa, ettei Annelle tule liian suurta urakkaa ruoan laitossa.

torstai 23. syyskuuta 2010
Syyspäiväntasaus
Aloitin tänään tämän syksyn Sympatia-keräyksen. Liikkeelle lähtö on aina kaikkein haastavin vaihe keräyksessä. Sitten kun pääsee vauhtiin, niin kaikki menee yleensä hyvin.
Aita tuli myös valmiiksi tämän syksyn osalta. Aidan toisen puolen tekeminen jää ensi kesäksi. Onneksi minulla oli hyvä ja taitava kaveri auttamassa. Rimat riittivät juuri sopivasti ja hukkapaloja ei juurikaan tullut. Aita on kaunis ja se suojaa kasveja suurilta lumikinoksilta.
Tänään on syyspäiväntasaus. Päivä ja yö ovat yhtä pitkiä ja tilanne on samantapainen kaikkialla maailmassa. Lämpötilat ovat kuitenkin erilaiset.

tiistai 21. syyskuuta 2010
Pajutöitä kirppiksellemme
Saimme jälleen Kalevi Kolun tekemiä pajutöitä kirppiksellemme. Ne ovat taitavasti tehtyjä ja menevät hyvin kaupaksi. Kiitos Kalevi lähetyksestä, joka tuli perille. Nopeimmat ehtivät saada niitä itselleen tai lahjaksi ystäville.
Joitakin tuotteita on vain yksi kappale, joten kannattaa poiketa pikimmiten!

maanantai 20. syyskuuta 2010
Vuosilomani päättyi tänään
Tänään lomani loppui ja työt alkoivat. Piti mennä kirjakauppaan ostamaan ensi vuoden päivyri, johon on hyvä tehdä suunnitelmia. Ensimmäinen tehtäväni oli etsiä ensi kesän leiripaikka. Loma-Ajakka on ollut hyvä kohde. Olemme pitäneet siellä leirin nyt kahtena kesänä peräkkäin. Ensi kesän leiri pidetään muualla, että saamme suunniteltua erilaisen ohjelman. Olemme pitäneet kaksi leiriä Jokijärven leirikeskuksessa, Taivalkoskella. Siitä on jo useampi vuosi aikaa, joten päätin kysyä tarjousta heiltä. Neuvottelujen jälkeen tein varauksen Jokijärven leirikeskuksesta 1.-10.7.2011 väliselle ajalle. Sain tietää, että Taivalvaaralle on rakennettu hieno seikkailupuisto, jossa voi tehdä mielenkiintoisia aktiviteettejä. Pelata frisbeegolfia ja laskeutua köysiä pitkin ainakin kuusitoista metriä alaspäin. Tapaan 5.10. Petri Voutilaisen Taivalkoskella, jonka kanssa pääsen suunnittelemaan tulevan leirin seikkailuosioita.
Samana päivänä meillä on Iloinen mieli-avustustapahtuma Taivalkoskella. Samalla viikolla avustamme Kuusamoa, Posiota ja Sallaa. Töitä on siis tiedossa heti alkuunsa loman jälkeen.
Tänään meillä kävi taloustutkimuksen työntekijä, joka esitti monia kysymyksiä. Useat kysymykset koskivat RAY:n rahapelejä. Sama henkilö oli käynyt meillä yli kaksikymmentä vuotta sitten Tornion kodissamme, mutta erilaisen asian merkeissä. Hän tunsi minut, mutta minä en muistanut häntä. Maailma on pieni!
Pidämme lauluseurat kotonamme 2.10. klo 13.00. Sinäkin olet tervetullut mukaan!

sunnuntai 19. syyskuuta 2010
Jättiplaneetta Jupiter tulee nyt lähelle maata
Olen ihaillut kirkasta tähteä taivaalla. Yhtenä iltana otin kiikarin esille ja katsoin jospa näkisin Jupiterin kuita. En nähnyt. Liekö syynä vapiseva käsi tai heikkotehoiset kiikarit. Nyt selvisi, että miksi se on niin kirkas. Se on maata poikkeuksellisen lähellä juuri tänään ja huomenna. Jupiter kohtaa maan 75 miljoonaa kilometriä lähempää kuin tavallisesti. Etäisyys on kuitenkin nytkin 600 miljoonaa kilometriä. Toivottavasti pilvet eivät estä näkyvyyttä. Seuraavan kerran Jupiter on yhtä lähellä maata kuin nyt, silloin kun olen 68-vuotias. Arvaatkos mikä tuo vuosi silloin on?
Jatkan tähän samaan tekstiin 21.9.
Jupiter näkyi eilen tosi kauniisti makuuhuoneeseemme. Katselin sitä kiikarilla. Minusta tuntui siltä, että näin myös Uranuksen himmeänä Jupiterin lähellä. En tiedä oliko se mahdollista?

lauantai 18. syyskuuta 2010
Muuttolinnuilla on käynnissä majan muutto
Näin menneellä viikolla kaksi joutsenauraa matkalla etelään. Toisessa aurassa oli kaksitoista ja toisessa kahdeksan joutsenta. Tänään kun tulimme kirkosta näimme satapäisen vesilintuparven. Tämä uumoilee ilmojen kylmenemistä. Lintujen muuttomatkalle lähtö on aina kaunis, mutta haikea näky.
Kuka antaa linnuille käskyn muuttaa majaa? Jumala on "asentanut" lintujen päähän aivan kuin pienen "vastaanottimen", johon Jumala lähettää viestin, että nyt olisi aika lähteä lämpimämmille seuduille.
Eläimille annetut vaistot ja aistit ovat ihmeellinen luomisteko. "Mutta kysypä eläimiltä, niin ne opettavat sinua, ja taivaan linnuilta, niin ne ilmoittavat sinulle" (Job.12:7).

perjantai 17. syyskuuta 2010
Tahdotko tulla terveeksi?
Raamatussa Salomon loistoa ja kukkien loistoa verrataan toisiinsa. Kukat vievät voiton tässä vertailussa. Ihminen ei saa aikaan sellaista kauneutta kuin Jumala. Kukat, linnut, ruoho ja kaikki mitä maailmassamme on ovat Jumalalle tärkeitä. Ne ovat hänen huolenpitonsa kohteita. Mistä tulevat kukkien kauniit värit ja värisävyt? Auringonvalo saa sen aikaan. Jokaisen sielun sisäinen kauneus on lähtöisin Vanhurskauden auringosta eli Jeesuksesta. Tämä kauneus on sisäistä, luonteen kauneutta.
Mitä Jumalan huolenpito tarkoittaa? Se tarkoittaa sitä, että huolenpidon kohteen kaikista tarpeista pidetään huolta.
Ihminen murehtii usein kaikkea sitä mikä liittyy hänen päivittäiseen elämäänsä ja tulevaisuuteensa. Huomispäivästä huolehtiminen ja murehtiminen eivät lisää elämämme pituutta eikä paranna sen laatua. Jumala on luvannut pitää meistä huolen joka päivä. Tehtävämme on luottaa hänen huolenpitoonsa. Jumala haluaa antaa meille elämämme matkaohjeet päivittäin. Näitä ohjeita meidän tulisi kysellä häneltä rukouksessa.
Jos meille annetaan liian paljon matkaohjeita kerralla, menemme sekaisin, emmekä muista puoliakaan. Voimaa ja viisautta annetaan meille kunkin päivän tarpeita silmällä pitäen. Kullekin päivälle on varattu oma "manna"-annoksensa kaikille. Kenenkään ihmisen ei pitäisi rohmuta tuota "mannaa" itselleen liikaa, niin että toiset jäävät ilman. Jumala on tarkoittanut, että luodut pitäisivät toisistaan huolen. Jumala toteuttaa huolenpitoaan myös ihmisten välityksellä. Jumala vuodattaa ihmisten sydämiin lähimmäisenrakkautta, joka ei jää vain kauniiksi sanoiksi, vaan joka alkaa vaikuttaa käytännön elämässä tuoden esille konkreettiset laupeudenteot. Toisen ihmisen huomioiminen ja hänestä välittäminen on kaikkien meidän vastuullamme. Se on etuoikeutemme Jumalan työtovereina. Meitä ei ole luotu itseämme varten. Itsekkyys tekee ihmisestä sokean, joka ei näe elämän tarkoitusta omassa eikä toisenkaan elämässä. Itsekäs elämä on turhanpäiväistä ja tylsää. Se on narsismia ja narsismi on sairautta. Tämän sairauden voi parantaa vain Jumala. Jeesus kysyi usein sairailta ihmisiltä, että tahtoivatko he tulla terveiksi. Jeesus esittää tämän kysymyksen sinulle ja minulle tänään? Mitä me vastaamme hänelle?

torstai 16. syyskuuta 2010
Hiirisota
Naapurit ovat kertoneet, että heillä on ollut tänä kesänä tontillaan tavallista enemmän hiiriä, myyriä ja etanoita. Itse en ole nähnyt, ainakaan vielä, yhtään hiirtä enkä myyrää omalla tontillani. Muutaman etanan olen bongannut.
Eilen tapasin erään ihmisen, joka kertoi omasta hiirisodastaan pihamaallaan. Hän kertoi tarkasti miten hän pyydystää hiiriä. Kaupassa on myytävänä hiiren pitopöytää. Hiiri tulee syömään herkkuruokaa, joka sisältää myrkkyä. Sitten hiirelle tulee kauhea jano ja se juoksee pakoon ja sitä odottaa varma kuolema. Toinen tapa pyydystää hiiriä on hänen mukaansa sellainen, että sangon pohjalle laitetaan myrkkysyötti ja reunalle puu tai lauta, jota myöten hiiri kiipeää sangon reunalle ja tipahtaa sitten sangon pohjalle, syö myrkyn ja kuolee sankoon. Sitten ovat ne tavanomaiset hiirenloukot, joita on käytetty iät ja ajat. Kuuntelin ystävän kertomusta ja ihmettelin, miten tehokkaalta vaikuttavia hiirien pyydystyskeinoja hänellä oli. Sanoin hänelle, että sinä taidatkin olla oikea "sarjamurhaaja".
Jäin miettimään tuota hiirien myrkyttämistä ja mielikuvitukseni alkoi lentää.
Myrkytetty hiiri juoksee kovaa vauhtia pakoon janon yllättämänä. Pöllö huomaa maukkaan saaliin ja nappaa hiiren suuhunsa. Syö sen ja lähtee lentämään Kuusamojärven yli. Yht' äkkiä pöllö huomaa voimansa ehtyvän ja sille tulee kauhea jano. Pöllö laskeutuu järvestä kohoavalle kivelle, kumartuu juomaan vettä, pyörtyy ja putoaa kiveltä järveen. Paikalle saapuu suuri hauki, joka päättää syödä pöllön. Aterian jälkeen hauki alkaa voida pahoin. Se ei ollenkaan huomaa katiskaa, joka on aivan siinä lähellä ja se ui suoraan katiskan nielusta sisään ja jää pyydykseen.
Kalastaja tulee kokemaan katiskan ja huomaa siellä olevan monta haukea ja muitakin kaloja. Hän lähtee innolla kotiinsa perkaamaan saamiaan kaloja. Kaloja on niin paljon, ettei hän pysty itse niitä kaikkia syömään. Hän päättää viedä naapurilleen komean hauen. Naapuri on hyvillään ja laittaa hauesta päivällisen. Päivällisen jälkeen naapuri käy ruokalevolle. Pian hän herää kauheaan janoon. Taisin laittaa keittoon liian paljon suolaa kun noin alkoi janottaa, hän tuumaa. Sitten alkaa huimata. Olo pahenee niin paljon, että on lähdettävä lääkäriin. Verikokeen jälkeen todetaan, että hän on saanut jostain kumman syystä hiirenmyrkkyä.

keskiviikko 15. syyskuuta 2010
Jumala toimii lempeästi, säälivästi ja armollisesti
Jeesuksen yksi tärkeä tehtävä oli tulla kertomaan meille ihmisille millainen Jumala on ja miten hän toimii. Jeesuksen oma elämä, hänen opetuksensa ja työskentelynsä ihmisten parissa kirkastivat kaiken aikaa Jumalaa. Jumalakuva vaikuttaa ihmisen valintoihin, asenteisiin ja kaikkiin suhteisiimme.
Evankeliumeista saamme oikean käsityksen Jumalasta Jeesuksen kautta. Jumala on samanlainen kuin Jeesus, koska Jeesus on Jumala. Jeesuksen jumaluus oli verhottu ihmisyyteen. Syntiinlankeemuksemme tähden emme olisi kestäneet Jumalaa keskuudessamme hetkeäkään, jos Jeesuksen jumaluutta ei olisi verhottu ihmisyyteen.
Syntinen ei kestä Jumalan avointa kirkkautta.
Simonin järjestämä kotikokous oli eräs oppitunti Jumalan toimintatavasta. Simonin asenne Jeesuksen toimintatapaan peilaa hyvin meidän ihmisten tapaa suhtautua lähimmäisiimme. Vaikka Simon oli saanut suuren velan anteeksi, kuten Mariakin, Simon suhtautui Mariaan kylmäkiskoisesti ja tuomitsi hänet sydämessään. Simonilla oli väärä jumalakuva ja omahyväinen sydän. Hän ei ymmärtänyt, että Jeesuksen, Jumalan Pojan, oli toimittava samalla tavalla kuin Jumalakin toimii. Jumala toimii lempeästi, säälivästi ja armollisesti. Jumala on herkkä katumuksenosoituksillemme. Jeesus näki Simonin sydämessä olevan halveksivan asenteen Mariaa kohtaan. Kristuksen jalkojen suuteleminen ja niiden voiteleminen tuoksuöljyllä oli Simonin mielestä sopimatonta käytöstä, joka pilasi hänen järjestämänsä kotikokouksen ilmapiirin. Hän ei ymmärtänyt, että hänen kovasydäminen asenteensa Mariaa kohtaan pilasi hänen oman sydämensä ilmapiirin ja vaikutti muidenkin juhlavieraiden asenteisiin negatiivisesti.
Jos Jeesus olisi tuominnut Marian ja nuhdellut häntä kaikista hänen synneistään kaikkien vieraiden läsnä ollessa, Simon olisi ollut varmaan erittäin tyytyväinen ja onnellinen. Kovasydämisyys ja sen helliminen sydämessä purkautuu ennemmin tai myöhemmin raivona.
Jeesus otti Simonin erikoispuhutteluun, auttaakseen Simonia näkemään hänen sydämessään asuvan väärän asenteen lähimmäisiä kohtaan, ja hänen syntinsä inhottavuuden. Jeesus halusi pelastaa Simonin farisealaisuuden hengestä. Jeesus näki myös, että Simon oli syyllinen Marian lankeemuksiin. Simoninkin kohdalla Jeesus toimi yhtä tahdikkaasti, lempeästi ja hienotunteisesti kuin Mariankin kohdalla. Kuvaus kahdesta velallisesta oli osuva ja tilanteeseen erittäin sopiva. Toisia halveksiva ihminen ei näe omia virheitään, jotka ovat usein paljon suurempia kuin niiden synnit, jotka he tuomitsevat.
Jeesuksen esittämä kertomus velallisista paljastaa farisealaisuuden. Farisealaisuus tekee ihmisen sydämestä kovan, armottoman ja tuomiohenkisen, ihmisen, joka halveksii muita ja korottaa itsensä hyväksi ja paremmaksi kuin muut. Fariseuksen uskonto näyttää ulospäin hyvin jumaliselta, mutta sydämestä puuttuu sääli ja rakkaus, erityisesti heikkoja ihmisiä kohtaan.

maanantai 13. syyskuuta 2010
Kasveja Penttilänvaarasta
Kun muutimme Kuusamoon 1990, saimme Penttilästä lapinpionin taimia. Monet vuodet ihailimme lapinpionia kukkapenkissämme, mutta talomme remontin yhteydessä, 2007-2008 välisenä aikana, lapinpioni katosi jonnekin. Niistä ei näkynyt jälkeäkään. Eilen tämä kaunis kasvi palasi takaisin puutarhaamme. Ritva ja Marja Pätsi tulivat Penttilänvaarasta kylään ja toivat tullessaan lapinpionin juurakoita ja muitakin kasveja. Kiitos niistä!
Lapinpionilla (Paeonia anomala) on monia nimiä. Sen kotipaikka on Kuolan niemimaa, joten sitä kutsutaan kuolanpioniksi. Muita nimiä ovat maatiaispioni ja siperianpioni.
Kukka on pensasmainen ja siinä on kauniin punaiset ja melko suuret kukat. Lehdet ovat näyttävät, samoin tähtimäinen siemenkota, joka kehittyy myöhemmin syksyllä. Siemenkota on kuin uusi erilainen kukka. Lapinpioni kukkii jo alkukesästä, joten kasvi on nopeakasvuinen pionilajike.
Viimeisimmässä Viherpiha-lehdessä esiteltiin puna-valkoinen kiinanpioni. Menestyisiköhän tämä lajike Kuusamossa?
Ritva ja Marja toivat myös Lehtoakileijoja (Aquilegia vulgaris) ja ilmasipuleita (Allium cepa).
Lehtoakileijoja on monia eri värejä. Tämä kasvi on myrkyllinen, joten pitää varoa etteivät lapset pistä niitä suuhunsa.
Ilmasipulit tekevät sipuleita sekä juureen että varteen ja latvaan. Latvaan kasvavista pikkusipuleista voi kasvattaa uusia taimia. Sipulin meheviä varsia voi käyttää ruohosipulin tapaan.
Ilmasipuli talvehtii ruohosipulin tapaan, joten juurisipulia ei tarvitse ottaa syksyllä ylös maasta.

lauantai 11. syyskuuta 2010
Mikaelin kanssa retkellä
Kävimme Mikaelin kanssa Petäjälammella uittamassa veneitä. Matala ranta oli tähän leikkiin oikein sopiva paikka. Sitten menimme Kuusamon Tropiikin lasten leikkihuoneeseen katsomaan mitä uutta sinne on keksitty. Tyynyillä laskettava liukumäki oli hauska. Autoleikit olivat tietysti kiinnostavia. Seuraava kohde oli Tolpanniemessä oleva kota. Ajattelimme mennä vähän tulistelemaan. Jätin autoni Kitronin puistoon ja lähdimme kävellen kodalle. Meitä tuli vastaan eräs tuttu rouva, ystävänsä kanssa, joka sanoi, että kota on nyt hyvässä kunnossa. Se on maalattu ja kaikki ikkunatkin ovat ehjiä. Sepä on mukavaa, ajattelin ja tuumasin, että meille taitaa tullakin mukava iltanuotiohetki kodalla. Tultuamme lähelle virkistyspaikkaa, näimme kauniin vihreiksi maalatut rakennukset, joita oli ilo katsella. Avasimme ensimmäisenä kodan oven, mutta kotaan ei voinut mennä sisälle, koska sieltä lemahti kauhea, suorastaan kuvottava haju. Tulentekopaikan rautaverkon päällä oli suuren suuri hauen pää. Se oli aika pelottavan näköinen, varsinkin Mikaelin mielestä. Ei siinä vielä kaikki. Menimme katsomaan puuvajaa. Olisikohan siellä puita, että voisimme kaikesta huolimatta sytyttää nuotion ja polttaa nuo kodan hajut pois. Kun avasin puuvajan oven, niin melko painava ovi kaatui päälleni. Onneksi Mikael ei jäänyt oven alle. Loukkasin vähän sormeni tuossa tilanteessa. Oven saranat olivat ylhäältä ja oven keskiosasta kokonaan poissa. Vaja oli lisäksi typösen tyhjä. Siellä ei ollut kalikan kalikkaa. Laitoin oven kiinni ja lähdimme Mikaelin kanssa pettyneenä pois. Emme voineetkaan nauttia tulen loimusta kauniina syyspäivänä järven rannalla. Joku oli taas tehnyt pienen "terrori-iskun" ja purkanut pahaa oloaan väärällä tavalla. Maanantaina pitää soittaa kaupungin miehille, että menevät korjaamaan oven, ettei seuraava oven aukaisija loukkaa itseään pahemmin. Puutkin olisivat tietysti hyvä juttu.
Retkeltämme toimme tuliaisina käpyjä. Ajattelin, josko kävyistä saisi siemeniä. Puut eivät olleet aivan tavanomaisia. En tunnistanut niitä, sen verran erikoisia ne olivat.

perjantai 10. syyskuuta 2010
Rakkaus voittaa vihan kolme nolla!
Tiistai 11.9.2001 on esillä jälleen huomenna. Siitä on jo yhdeksän vuotta, vaikka tuntuu kuin se olisi tapahtunut aivan äskettäin. Onneksi amerikkalainen pastori ei toteuttanut uhkaustaan. Tilanne oli vakava ja pelottava. Viha synnyttää aina vihaa ja viha kypsyy aikaa myöten kostoksi. Rakkaus voittaa vihan kolme nolla ja silloin kaikilla on hyvä olla.
Viha ei lähde sydämestä pois ilman anteeksiantamusta. Antaa anteeksi ja saada anteeksi on parasta lääkettä koko maailmalle!
Rukoilemme huomenna rauhan puolesta!

torstai 9. syyskuuta 2010
Pentti-nalle löysi kodin!
Naapurin mies tuli kyselemään, että mitä minä oikein puuhaan, kun kannan yhtenään multasäkkejä tontilleni ja touhuan koko ajan pihamaalla, tehden puutarhahommia kuin keväällä konsanaan. "Kannattaako noita kukkapenkkejä enää perata, koska pian tulee lumi maahan ja peittää kaiken", hän kyseli? Onhan sitä vielä ainakin kuukauden verran sulaa aikaa, joten vielä kannattaa tehdä kasveille yhtä sun toista. Monet lopettavat kukkien hoidon liian aikaisin syksyllä. Esimerkiksi kasvien kastelu on tärkeä. Olemme saaneet ihastella kukkien kauneudesta myös iltavalaistuksen aikaan.
Kerroin naapurilleni, että käsissäni on melkein joka päivä joku uusi kasvi, jota kiikutan pitkin ja poikin tonttiani etsien kasville sopivaa kasvupaikkaa. Syksyllä saa kasveja tosi edullisesti, jopa 70 %:n alennuksella. Sinikin innostui ostamaan tänään purppuratuomen omalle pihamaalleen Hepokaarteelle.
Naapurin tullessa juttusille, olin juuri kylvämässä lapinpionin siemeniä kahteen isoon kukkapurkkiin. Näytin hänelle yhtä siementä, joka on kuin pieni musta marja. Sitten kiersimme talon ympäri ja katsoimme mitä kaikkea olen syksyn aikana puuhastellut. Hän ihmetteli kovasti hortonomi-taitojani ja kiinnostui näkemästään.
Keskustelimme naapurin kanssa myös uskontoon liittyvistä kysymyksistä. Se oli hyvä hetki.
Olin tänään muutaman tunnin kirppiksellä, että Eine sai tehtyä omat hommansa. Asiakkaita kävi ihan mukavasti.
Tein tänään kotikäynnin Kaarinan ja Pentin kotiin. Vein kirppikseltä hienon nallen, jolla oli sininen kaunis villapaita päällä ja paidassa luki, Pentti. Pentti-nalle pääsi kotiin! Kaarina oli yksin kotona, koska Pentti oli joutunut kuumeen tähden sairaalaan. Tunsin tulevani tähän kotiin juuri oikealla hetkellä. Saimme rukoilla Pentille terveyttä ja paranemista.

Sinin esikoisnäyttely Kuusamon kirjaston aulassa
Keskiviikon 8.9. Koillissanomien sivulla kuusi on toimittaja Riina Puurusen kirjoitus Sinin esikoisnäyttelystä.
Kuvia arjesta ja muusta ihanuudesta
Hyvä opetus sytytti Sini Hautalassa kuvantekijän
. näyttelyt
. Katso miten hauki nappaa mun pipon, huutaa Mikael Hautala, 3, ja juoksee näyttelytilassa. Pojan leikki on kuin osa Sini Hautalan, Mikaelin äidin, esikoisnäyttelyä. Kirjaston aulassa on esillä kuvia arjen ihanuudesta. Teemaan mahtuu aiheita pojan päiväunesta kylpyhuoneen saippuapulloihin, sadun jäniksistä mittanauhoihin.
Sini Hautalan näyttelytyöt ovat syntyneet viime talven aikana Kuusamon kansanopiston kuvataidelinjalla.
- Olin siihen saakka vähän harrastellut, mutta opistossa pääsin ensimmäisen kerran kunnolla tekemään. Opin käyttämään sivellintä, maalaamaan, ja opin tuntemaan grafiikan, josta en aiemmin tiennyt mitään.
Hyvä opetus sytytti Sini Hautalassa kuvantekijän. Tarve tehdä on perintöä. Suvussa on paljon kuvataiteen harrastajia.
- Kädet tahtovat tekemään vieläkin innokkaammin nyt kun on taitoja. Opiskelun loppupuolella asiat loksahtivat paikalleen ja ymmärsin, että tätä haluan tehdä vähintäänkin harrastuksena.
Koska näyttely on lukuvuoden aikana opiskeluun liittyvistä töistä koottu, se on monipuolinen. Esillä on akvarelleja, maalauksia ja grafiikkaa. Erityisesti Hautalaa kiinnostaa grafiikka. Harjoitustöiden aiheina on muun muassa pelkistettyjä eläinhahmoja, saippuapulloja ja romanttisia kukka-aiheita.
- Patina ja vanhanaikaisuus ovat minulle uusi juttu. Sitä haluan tehdä lisää. Yritän pikkuhiljaa kokeilla vanhanajan tunnelman tuomista myös maalauksiin.
Sini Hautalan grafiikka on mielenkiintoista, mutta erityisen paljon luvan odottaa antavat Hautalan oppivuoden alkuaikojen maalaukset. Ensimmäisissä siveltimen vedoissa on sitä jotain.
Sini Hautala: Arjen ihanuuksia -taidenäyttely Kuusamon kirjaston aulassa syyskuun ajan.
Kirjoituksen yhteydessä on kaksi kuvaa. Sini istuu aulan nojatuolissa ja Mikael on hauskasti sohvapöydän alla kuin leikkimökissä. Taustalla on Sinin kaksi taulua. Molemmissa tauluissa on Mikael. Toisessa hän nukkuu päiväunia ja toisessa laittaa joulukuuseen pallon. Toinen kuva esittää Sinin grafiikkatyötä, jossa on aiheena: Enkeli.
Onnea, Sini, näyttelyysi! Yritän ehtiä huomenna sitä katsomaan.

Tomaatti on oikeastaan marja
Tomaatti on kotoisin Perusta ja Chilestä eli samoilta seuduilta kuin perunakin. Kolumbus toi tomaatin Eurooppaan 1498. Suomeen tomaatti rantautui vasta 1870-luvulla. Tomaatin nimi tulee meksikolaisesta nahuatlin kielestä. Kun tomaatti tuotiin Eurooppaan, siitä käytettiin aluksi nimeä: perun omena.
Tomaattia luultiin aluksi myrkylliseksi ja sitä pidettiin vain koristekasvina. Nykyisin tomaatti on eniten viljelty vihanneskasvi. Kasvitieteellisesti ajatellen tomaatti ei ole vihannes eikä hedelmä vaan marja.
Tällaisia tietoja poimin neitistä.

keskiviikko 8. syyskuuta 2010
Tieto leviää puutarhaharrastuksestani
Anne on ilmeisesti jutellut asiakkailleen puutarhaharrastuksestani, koska eräs hänen asiakkaistaan haluaa tuoda minulle ensi maanantaina lapinpioneja ja joitakin muitakin taimia, joita hän on perennastaan perannut. Jännä nähdä mitä on tulossa. Kiitos jo etukäteen!
Viime sapattina olimme Kajaanissa. Kun kävin maanantaina kirkollamme, niin sinne oli joku tuonut minulle pienen muovipussin, jossa oli lapinpionin siemeniä. En tiedä kuka on näiden siemenien takana. Pussin vierellä oli kirjelappunen, mutta siinä ei ollut lähettäjän nimeä. Kiitos kuitenkin siemenistä hänelle, joka ne toi. Kylvän ne huomenna purkkeihin, jonka laitan talveksi ulos, koska siemenet luultavasti tarvitsevat kylmäkäsittelyn itääkseen ensi kesänä. Purkkeihin kylväminen auttaa myös siinä, etten nyhtäisi niitä pois rikkakasveina, kun ne ovat kukkapenkissä alullaan, enkä tunnistaisi niitä lapinpioneiksi.
Tämä päivä meni edelleen puutarhahommissa. Kaivoin noin puolitoista metriä kanttiinsa suuruisen heinittyneen alueen ja siirsin siihen neljä nauhusta toiselta puolelta taloa. Heinien joukosta irrotin kaikki kullerot ja muitakin kasveja, jotta niillä olisi tilaa "hengittää". Heinittyminen tukehduttaa kasvit nopeasti. Yritin ottaa lapiolla mahdollisimman tarkkaan ja syvältä kaikki heinäpaakkujen juuret ja estin juurimatolla naapurin puolelta tulevat heinät. Kaivamisen tähden jouduin laittamaan monta säkkiä uutta multaa. Lopputulos oli mielestäni hyvä. Ensi kesänä sen sitten näkee tarkemmin.
Minun piti hakea Kurtin sahalta lisää tipparimaa 82 metriä. Siinä on minulle maalausurakkaa ihan tarpeeksi.

tiistai 7. syyskuuta 2010
Tänään oli oikea "kesälomailma"
Tänään oli aurinkoinen sää ja lämmintä 17 astetta. Tuntui mukavalta, kun kesä tuli uudelleen meillekin. Multapeukaloani alkoi taas kovasti syyhyämään. Päätin viettää lomapäiväni ulkona puutarhahommissa. Keräsin kasvihuoneesta kaikki tomaatit ja vein ne sisälle lämpimään. Yritän kypsytellä vihreitä tomaatteja pimeässä ja lämpimässä. Ain antoi minulle vinkin, että vihreään tomaattiin pitää jättää kanta paikoilleen, muuten tomaatit eivät kypsy. Noudatin hänen neuvoaan. Vihreitä tomaatteja tuli noin ämpärillinen. Siivosin kasvihuoneen ja istutin sinne kaksi viiniköynnöstä. Pitää kokeilla uusia juttuja.
Nostin maasta porkkanat, salaatit ja ruohosipulin.
Porkkanapenkkini oli vain metri kertaa metri alueella. Tälle alueelle istutin mesimarjan taimia. Tyhjään sipuli- ja salaattipenkkiin istutin viisi pensasmustikan "pensasta" ja yhden marjatuomen. Multasormesta tuli matkaani myös yksi tyrnimarjan pensas. Kauppias sanoi, että ostamani tyrni oli poika-pensas, jonka nimi on Tarmo. Hän kehotti hankkimaan tälle kaksi tyttö-pensasta kaveriksi, jos haluan saada marjoja. Tarmolle sopii kuulemma kaksi tyttö-pensasta, joiden nimet ovat Tytti ja Terhi. En ole koskaan ennen kuullut, että tyrnejä on olemassa kahta eri sukupuolta. Anne on tiennyt tämän jo kauan aikaa sitten. Aina oppii uusia asioita.

maanantai 6. syyskuuta 2010
Tosi Israel kootaan taivaaseen, ei Lähi-Itään!
Ensimmäisen kerran Jumala kokosi kansansa Egyptistä ja toi heidät Israelin maahan. Jumala lupasi koota kansansa toisen kerran. Tämä toteutui silloin, kun kansa koottiin Babylonin vankeudesta takaisin Israelin maahan. Kokoaako Jumala kolmannen kerran kansansa maantieteelliseen Israeliin?
Minulla on sellainen käsitys, ettei hän tee niin. Jumala kyllä kokoaa kansaansa koko ajan, mutta mihin hän heitä kokoaa?
Tämän päivän tosi israelilaiset ovat niitä, jotka uskovat Jeesukseen ja ovat hänen lapsiaan. Tähän tosi israelilaisiin ei kuuluta kansallisen identiteetin mukaan, vaan hengellisen identiteetin mukaan. Kun Jumala kokoaa tämän päivän israelilaisia, hän ei kokoa heitä Lähi-Itään, eikä mihinkään muuhunkaan maantieteelliseen paikkaan, joka kantaa nimeä Israel, vaan Herran luo. Jeesus on Messias, Hyvä Paimen, joka kokoaa kaikkien kansojen ihmisiä luokseen, pelastaakseen heidät synnin vankeudesta. Jeesuksen luo voi tulla kuka tahansa ja missä tahansa. Kun ihminen tulee Jeesuksen luo, hänen ei tarvitse muuttaa omalta paikkakunnaltaan mihinkään maantieteelliseen paikkaan, jossa hän tuntisi itsensä paremmin kuuluvansa Jumalan omien joukkoon, tosi israelilaisten joukkoon. Minun mielestäni kristinuskoon kääntyneen juutalaisen ei tarvitse muuttaa maantieteelliseen Israeliin tullakseen hyväksytyksi Jumalan edessä. Hän voi asua siinä maassa missä hän on ja kuulua tosi israelilaisten joukkoon. Hyvä Paimen etsii ja kokoaa omiaan kaikkien kansojen seasta, jonne he ovat hajaantuneet. "Pakanat" (ei juutalaiset) ovat niitä muita lampaita, joita Jeesus etsii yhtä innokkaasti kuin juutalaisiakin eksyneitä lampaita. Jeesus on yksi ja sama Paimen kaikille maapallon ihmisille, joita hän kokoaa luokseen ja paimentaa tykönään, asuipa hän sitten missä hyvänsä tällä maapallolla. Jumalalla ei ole tällä hetkellä maailmassa erikoiskansaa geenien perusteella, vaan uskon perusteella. Jumalan valtakunnan kansalaisten asuma-alueen rajoja ei voida piirtää kartalle ja sanoa, että tässä kulkee Jumalan valtakunnan raja. Jumalan valtakunta on sellaisen ihmisen sydämessä, joka on vastaanottanut Jeesuksen omaksi Vapahtajakseen ja Herrakseen. Jumalan valtakunta on liikkeellä oleva valtakunta, joka liikkuu alituisesti kansojen meressä.
Jeesus sanoo: "Suuren torven soidessa hän lähettää enkelinsä neljälle ilmansuunnalle kokoamaan kaikkialta, maan kaikista ääristä ne, jotka hän on valinnut." (Matt. 24:31.)
Jumalan valittuja ovat kaikki Jeesuksen omat, ja heitä asuu kaikkialla maailmassa. Heidät kootaan "Taivaalliseen Kanaanin maahan", jossa ei tarvitse pelätä pommiuhkauksia, ja jota ei puolusteta tämän maailman aseilla eikä politikoinnilla. On huomioitava, että kristinusko ei ole maakeskeinen, vaan taivaskeskeinen uskonto. Tämä maa on katoavainen ja se tulee palamaan poroksi. Jeesus sanoi, että hänen kuninkuutensa ei ole tästä maailmasta. Jeesus on taivaan ja uudestiluodun maan kuningas, jossa hän asuu ja jota hän hallitsee oman kansansa (tosi Israelin) kanssa, ei vain tuhatta vuotta, vaan ikuisesti.

Kirppistavarat tekivät kauppansa!
Kun ilmestyin tänä aamuna kirkkomme pihaan peräkärry täynnä kirppistavaraa, niin kohta alkoi aikamoinen vilske peräkärryn ympärillä. Joukko venäläisiä ja muutamia suomalaisia alkoivat ostaa tavaroita suoraan kärrystä. Noin kuusikymmentä asiakasta kävi päivän aikana ja kirppis teki myyntiennätyksen.
Kuulin tänään Raijalta, että hänen mukanaan tulee syyskuun lopulla matonkutojaekspertti Kuusamoon, joka alkaa paukuttamaan mattoja oikein urakalla. Nyt niitä matonkuteita sitten tarvittaisiin. Jos sinulla on matonkuteita valmiina varastossa, niin voisitko lähettää kuteita vaikka matkahuollon kautta Kuusamon ETRA ry:lle, ositteella: Kitkantie 37, 93600 Kuusamo?

sunnuntai 5. syyskuuta 2010
Matkoilla 2.-5.9.2010 Kajaanissa
Pääsimme tien päälle torstaina 2.9. noin kello 20.00. Anne ajoi koko matkan Kajaaniin asti ja minä sain levätä. Peräkärry kulki automme perässä yhtä sujuvasti kuin kissalla häntä. Olinkin aika väsynyt koko viikon kestäneestä maalausurakasta, joten oli ihan mukava, kun Anne ajoi autoa. Kainuusta Koillismaalle ajaminen sunnuntaina 5.8. oli minun tehtäväni.
Olimme perillä Annen kotona torstaina puolenyön maissa. Irma (isomummi 92 v.) oli valveilla meitä odottamassa.
Iltateen jälkeen menimme heti nukkumaan.
Perjantaina aamiaisen jälkeen aloitimme syystyöt. Nostimme perunan maasta, leikkasimme nurmikon ja pensasaidan, veimme kaatopaikkakuorman, haimme Kajaanin Adventtikirkolta sinne kerätyt kirpputoritavarat ja kävimme kaupassa. Peräkärry oli tarpeen, koska tavaroita oli niin paljon. Kiitos Kajaanilaisille ystäville hyvistä tuotteista. Ne menevät varmasti hyvin kaupaksi, kun hinta on kohdallaan. Kuormaan tuli lisää painoa sunnuntaina, kun Raija ja Jouko Hänninen, Varkaudesta, tulivat Kajaaniin ja toivat paljon hyviä kamppeita Kuusamoon vietäväksi. Kiitos Raija ja Jouko! Näitte paljon vaivaa, kun varta vasten ajoitte pitkän matkan Karpalon hyväksi. Raija sai idean lähteä Kainuun pääkaupunkiin, kun hän luki blogiltani, että olemme viikonloppuna siellä käymässä. Blogini toimi informaatiokanavana yllättävällä tavalla. Oli mukava tavata Jouko ensimmäistä kertaa. Kerroit mielenkiintoisesta mopojen keräilyharrastuksestasi. Onkohan sinulla laajin kokoelma mopoja koko Suomessa. Nytkin sinulla oli mielessä hakea joku mopo Iisalmesta paluumatkalla Varkauteen. Mersusi on ollut tosi kestävä, koska sillä oli ajettu jo 1,5 milj. kilometriä.
Kolmiosaisen komerokaapin kokoaminen oli suurempi urakka kuin olisin etukäteen osannut odottaa. Kokoamisesta ei olisi tullut mitään ilman naapureiden apua. Kokoamisohjeet olivat melko sekavat ja puutteelliset. Piirustuksista ei tahtonut saada millään selvää, koska esimerkiksi kaikki osien mittatiedot puuttuivat kokonaan. Erikoinen tilanne oli se, kun suntio, suntion rouva ja pappi tekivät yhteistyötä ja kokosivat kaappia. Kiitos avustanne, kärsivällisyydestänne ja sitkeydestänne kaappien kokoamisessa. Viisi tuntia meiltä vierähti ennen kuin kaapit olivat valmiina paikoillaan. Vialliset saranat ja niiden korjaaminen hidasti kokoamista melkoisesti. Ette antaneet kuitenkaan periksi, vaan veitte työn päätökseen. Olin suuresti vaikutettu ystävällisyydestänne ja avuliaisuudestanne. Teidänkaltaiset naapurit ovat harvinaisia ja kullan arvoisia. Siunausta teille ja perheellenne! Olette lämpimästi tervetulleita Kuusamoon meidän vieraiksemme!
Sapattina oli ilo vierailla Kajaanin kirkossa ja johtaa jumalanpalvelus. Pastori Matti Markkasen saarna oli mielenkiintoinen ja koskettava. Se pani miettimään Israel-kysymystä syvällisellä tavalla. Kirjoitan ehkä myöhemmin niistä ajatuksista, joita kuulin ja jotka heräsivät mielessäni sanomaa kuunnellessani.
Nyt lopetan tällä kertaa tähän!
Olimme kotona Kuukkelintiellä sunnuntaina 5.9. n. klo 20.00.
Kajaanin kaupoissa oli hyviä tarjouksia. Mikael ja Jessica saivat tuliaisiksi lämpimiä vaatteita.

torstai 2. syyskuuta 2010
keskiviikko 1. syyskuuta 2010
Työtä tarjolla!
Kaija Palosaaren työ Kuusamon ETRA ry:n kirppiksellä päättyi 31.8.
Eine Airaksinen jatkaa kirppiksellä 24.9.2010 saakka. Raija Hänninen tulee Varkaudesta 26.9. ja on luultavasti viikon verran kirppiksellä.
Työpaikka on avoinna Kuusamon työvoimatoimistossa työharjoittelupaikkana. Jos olet kiinnostunut tulemaan töihin työvoimatoimiston kautta tai vapaaehtoistyöläisenä, olet tervetullut. Järjestämme ilmaisen majoituksen kirkollamme.
Kirkon alakertaan tulee kangaspuut. Oletko innokas kutomaan mattoja? Jos tämä tieto innostaa sinua tulemaan Kuusamoon kutomaan mattoja, joita myydään kirppiksellä Karpalon hyväksi, niin ota minuun yhteyttä.
Jos varastoissasi on hyviä matonkuteita ja haluaisit lahjoittaa ne Kuusamon ETRA ry:lle, se olisi iloinen asia.
Hilkka-siskoni soitti tänään Nurmijärveltä ja kertoi iloisen uutisen. Valtteri haluaa tulla Kuusamoon TET-jaksolla tutustumaan työelämään. Järjestämme Valtterille marraskuun alussa kahdeksi viikoksi töitä kirppiksellä, toimistossani ja Terhon koululla kouluavustajan työtä. Innokkaasti odotamme sinua, Valtteri, Kuusamoon.
Monet tämän kesän leiriläisistä kaipasivat sinua leirille. He kyselivät minulta, että tuleeko Valtteri leirille? Kun kerroin heille, että et pääse tulemaan, koska olet Englannissa, kyselijöiden ilmeet ja eleet kertoivat, että he olisivat mielellään halunneet tavata sinut leirillä. Näytän sinulle sitten kuvia, kun tulet Kuusamoon.

Ruususuola on hyvää ja terveellistä!
Oletko koskaan miettinyt, miksi VT:n jumalanpalvelusmenoissa käytettyihin uhreihin pantiin suolaa? Miksi kaikki uhrit oli suolattava ennen uhraamista?
"Mausta suolalla jokainen ruokauhrilahjasi. Älä jätä suolaa pois, sillä suola on Jumalan liiton merkki. Uhraa siis suolaa kaikkien uhrilahjojesi mukana." (3 Moos. 2:13.) Tämä oli Jumalan antama käsky. Jumala antoi käskyn myös uhraamisen yhteydessä suoritettavasta suitsuttamisesta. Suitsutusseoksen koostumus määrättiin tarkasti ja sen käyttö muuhun kuin jumalanpalveluskäyttöön kiellettiin ankarasti.
"Herra sanoi Moosekselle: "Kokoa hyväntuoksuisia aineita, mastiksipihkaa, kotilonkuorta ja galbaanihartsia, ota näitä tuoksuaineita sekä puhdasta suitsuketta samansuuruiset määrät. Tee niistä hyväntuoksuinen suitsukeseos, niin kuin ammattinsa taitaja sen tekee, suolalla jalostettu, puhdas, pyhä. Jauha osa siitä hienoksi ja pane sitä arkun eteen pyhäkkötelttaan, jossa saat kohdata minut. Pitäkää tätä suitsuketta erityisen pyhänä. Älkää koskaan valmistako muuhun käyttöön suitsuketta, jolla on sama koostumus. Pidä se yksin Herralle pyhitettynä. Jos joku tekee sellaista saadakseen itse nauttia sen tuoksusta, hänet hävitettäköön kansansa parista." (2 Moos. 30:34-38.)
Suitsukeseos jalostettiin suolalla. Suolan käytöllä ja suitsuttamisella on vertauskuvallinen merkitys. Oletko ajatellut tätä asiaa? Mikä tuo merkitys voisi olla?
Tekstissä mainittiin, että suola on Jumalan liiton merkki. Suola liittyy siis jollain lailla liittoon.
Vedenpaisumuksen jälkeen Jumala teki liiton kaikkien elävien olentojen, kaikkien maan päällä elävien kanssa. Jumala antoi tästä maan välisestä liitosta merkiksi sateenkaaren. Jumalan antamat merkit ovat tärkeitä. Ne muistuttavat meitä Jumalasta, hänen luonteestaan, tahdostaan ja lunastussuunnitelmastaan. Meille on annettu monenlaisia merkkejä, jotka liittyvät jumalanpalvelukseemme tänäkin päivänä. Keskityn nyt kuitenkin vain tähän suola-kysymykseen.
Suolan käyttö ja suitsutuksen uhraaminen esikuvasivat Kristusta, Hänen vanhurskauttaan. Vain Kristuksen vanhurskaus tekee palveluksen Jumalalle otolliseksi.
Jeesus sanoi, että "jokainen uhri on suolalla suolattava." "Olkoon teillä suola itsessänne, ja pitäkää keskenänne rauha." (Mark. 9:49,50.) Meitä kehotetaan antamaan itsemme "eläväksi, pyhäksi, Jumalalle otolliseksi uhriksi." (Room. 12:1.) Näihin sanoihin liittyy pelastava suola. Pelastava suola on Kristuksen vanhurskaus. Tarvitsemme Kristuksen vanhurskauden kelvataksemme Jumalan edessä. Kukaan ei voi pelastua ilman Kristuksen vanhurskautta. Jos meiltä puuttuu Kristuksen vanhurskaus, olemme kuin makunsa menettänyt suola, jolla ei ole mitään käyttöä.
Suolalla on kaksi tärkeää tehtävää, antaa makua ja säilyttää. Kun vastaanotamme Kristuksen vanhurskauden uskon kautta, meistä tulee "maan suola". Suola, joka säilyttää Jumalan totuuden "puhtaassa ja vilpittömässä sydämessä", levittäen vaikutuspiiriimme pahaa ja kaikenlaista vääryyttä vastustavan ilmapiirin. Kristittyjen puheetkin pitäisi olla suolalla höystettyjä, ettei nykyajan turmelus ja mädännäisyys leviäisi leviämistään ja pilaisi lopulta koko maanpiirin ja sen asukkaat. Suola on menettänyt makunsa, jos jumalanpalveluksemme on ulkonaista. Jumalisuuden ulkokuori hävittää sydämestä Kristuksen rakkauden ja hänen vanhurskautensa. Jos tämä on hengellinen kokemuksemme, niin silloin emme vaikuta ympäristöömme suolan tavoin, vaan meistä voi tulla jopa pahan kanavia. Tämä ajatus johtaa minut vakavaan itsetutkisteluun, joka herättää kysymyksen: Onko elämälläni pelastava vaikutus maailmaan? Jumalan valtakunnan rakentajat tarvitsevat joka hetki Kristuksen Hengen, Kristuksen vanhurskauden, Hänen armonsa ja rakkautensa. Kun saamme nämä taivaan lahjat sydämeemme, niin me voimme olla elämän tuoksu elämäksi.
Maailmassa, jossa elämme, on voimakas kilpailuhenki. Tämä kilpailuhenki alkaa vaikuttaa heti syntymän hetkellä. Syntyneelle lapselle annetaan heti syntymäpisteet. Näitä pisteitä kerätäänkin sitten läpi elämän. Ne, jotka saavat eniten pisteitä pääsevät tavoitteisiinsa paremmin kuin ne, joilla on pienemmät pistemäärät. Maailmassa vaikuttava korkeimpien paikkojen tavoittelu ja itsekkyys eivät ole sitä suolaa, jota Herramme haluaa meille antaa. Kristuksen rakkaus ei etsi omaansa vaan toisen parasta. Palveleva ja itsensä uhraava rakkaus on peräisin taivaasta. Taivas on täynnä tätä rakkautta. Jumala haluaisi täyttää tällä rakkaudella myös tämän maailman. Saakoon Hän täyttää rakkaudellaan sinun ja minun maailmani? Kun vastauksemme Jeesukselle on kyllä, niin meistä tulee kuin "ruususuolaa", joka on hyvää ja terveellistä kaikin puolin!

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)