Pidämme Annen kanssa 2.10.2010 klo 14.00 Lauluseurat.
Seurojen teemana on "Sadonkorjuun aika"! (Ilm. 14:15.)
Puhujana on rovasti Seppo Ervasti.
Olette kaikki lämpimästi tervetulleita kotiimme Kuukkelintie 3.
Tarjoilu on nyyttikestien muodossa, ettei Annelle tule liian suurta urakkaa ruoan laitossa.
perjantai 24. syyskuuta 2010
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
3 kommenttia:
Nyyttärit on fiksu idea ja Seppo Ervasti on myös loistava valinta.
Olisi ollut mukava, jos sinä ja Heikki olisitte päässeet tulemaan. Olisin mielelläni kuunnellut Heikin puheen samasta aiheesta ja Ailan laulua kitaran säestyksellä.
Seppo kävi meillä tänään kylässä ja sovimme hänen kanssaan puheesta. Hän palautti lainassa olleen Hautalan suvun kirjan, "Elämälle eväät Hautalankorvesta". Seppo on nyt tutustunut sukuumme kohta kohdalta kirjan kautta.
Kuusamosta lähti viikko sitten linja-autollinen väkeä kylpylämatkalle Terviksen kylpylään Viroon. Syöpäyhdistys järjesti matkan kaikille halukkaille. Anne lähti naapurin rouvan kanssa tälle matkalle. Eeva on Annen kirkkokuorokaveri. Minunkin piti lähteä, mutta en päässyt, koska työni alkoi ennen matkaa. Anne on jo parin tunnin kuluttua kotona. Hoidot ovat kuulemma olleet hyviä ja matka on virkistänyt kovasti. Annelta tuli tämän päivän postissa kortti. Kortti ennätti juuri ennen hänen tuloaan kotiin. Joskus käy niin, että matkalaiset tulevat kotiin ennen kuin kortti ehtii perille. Annella on syntymäpäivä 29.9. Matka oli vähän niin kuin syntymäpäivän kunniaksi.
Lauluseurat menivät hyvin. Tunnelma oli vieraiden mielestä kotoisen kodikas. Aamulla nostimme lipun salkoon juhlan kunniaksi. Sää oli lämmin ja aurinkoinen. Seuraväkeä oli yhteensä 26 henkeä. Lauloimme 15 laulua ja kuulimme Seppo Ervastin puhuttelevan puheen ja kuulijoiden kaksi todistuspuheenvuoroa. Eräs kuulija halusi tilata laulukirjamme ja hän pyysi minua antamaan hänelle kaikkien laulujen nimet ja numerot, jotka yhdessä lauloimme. Kaukaisimmat vieraat olivat saapuneet Liperistä asti.
Nyyttikestit toivat tarjoiluun oman jännittävän yllätyksensä. Se tuntui olevan kaikille mieluinen. Kiitos Herralle ja kaikille mukana olleille kauniista juhlasta, jota on ilo muistella kauan aikaa jälkeenkin päin.
Lähetä kommentti