torstai 31. lokakuuta 2013
Karpalo saa lahjoituksena luomu maa-artisokkaa Kaarinasta!
Sain äsken iloisen puhelun Kaarinasta. Heikki lupasi toimittaa Karpalolle maa-artisokkaa. Hänelle on tullut siitä hyvä sato. Heikki sanoi, että ne on viljelty luonnonmukaisesti. Niina osaa tehdä niistä varmasti herkullista ruokaa. Seuratkaapa ruokalistoja tarkasti. Kun näette, että listalla on maa-artisokkaruokia, niin siitä tiedätte, että Heikin lähetys on tullut perille.
Heikki olisi tuonut syksyllä suuren määrän kotimaisia omenia, jos hän olisi tiennyt, että niille olisi ollut Karpalossa tarvetta. Omenat olisivat tulleet mukavasti, kun hän kävi vierailemassa ystävänsä kanssa Sodankylässä.
Heikki ja Kaarina ovat meidän perheellemme läheisiä ystäviä. Olemme saman ikäisiä ja nuorena miehenä teimme Heikin kanssa samaa työtä Toivonlinnan kylpylässä, kuntohoitajina. Kun muutimme Piikkiöstä Tornioon vuonna 1986, niin Heikki oli meitä muuttamassa. Tämä matka oli hauska ja ikimuistoinen. Meillä oli Ripsu-kissa mukana, joka oli vähällä karata kyydistä Kalajoen hiekkarannalla. Vaikka tästä ajasta on kulunut jo lähes 30 vuotta, niin tuntuu kuin se olisi ollut vasta äskettäin. Heikillä oli yhtä reipas ja nuorekas ääni kuin ennenkin.
Jos joku etelän ihminen lukee tämän kirjoituksen ja on tulossa lähiaikoina Kuusamoon, niin ottaisitko minuun yhteyttä. Voisitko sinä kenties tuoda maa-artisokat mukanasi Karpaloon?
Alla olevasta linkistä voit tutustua tähän intiaanien suosimaan kasviin, joka sisältää runsaasti inuliinia.
Kiitos, Heikki! Terveiset ja siunauksen toivotukset, läheisillesi!
Maa-artisokka – Wikipedia
Raamatun ikuiset lupaukset nostavat, kantavat ja pelastavat!
"Tiedä siis, että Herra, sinun Jumalasi, hän on Jumala, uskollinen Jumala, joka pitää liittonsa ja uskollisuutensa voimassa tuhansiin polviin asti, niille, jotka rakastavat häntä ja pitävät hänen käskynsä, mutta kostaa niille, jotka vihaavat häntä, ja tuhoaa heidät. Hän ei vitkastele, vaan kostaa viipymättä sille, joka vihaa häntä. Noudata siis niitä käskyjä, lakeja ja säädöksiä, jotka minä tänä päivänä annan sinulle, ja toimi niiden mukaan." (5. Moos. 7:9-11.)
Tämä lupaus ja kehotus on voimassa tänäkin päivänä. Tuhannet polvet eivät ole tehneet Jumalan lupauksia tyhjiksi. Saamme niistä rohkaisua ja voimaa. Jumala ei ole kuollut eikä muuttunut. Raamattu todistaa, että "hän on sama eilen, tänään ja iankaikkisesti." Jumalan lupaukset ja käskyt eivät muutu. Jumalan lupaukset voidaan jakaa kahteen eri ryhmään, ehdottomiin ja ehdollisiin. Kuuliaisuuden seurauksena kasvanut uskon hedelmä on siunannut Jumalan kansaa meidän päiviimme asti. Vastaavasti tottelemattomuus on tuonut epäuskon hedelmänä kirouksen. Katumuksen ja parannuksen kautta Jumalan kansa on saanut kokea, että Jumala on liitossaan uskollinen silloinkin, kun kansa on ollut uskoton. Mekin saamme uskoa siihen, että Hänen liittonsa ja armonsa ovat voimassa Jeesuksen Kristuksen kautta kaikille, jotka uskovat häneen, etsivät häntä koko sydämestään, rakastavat ja palvelevat häntä. Jumalan siunaus Jeesuksessa Kristuksessa suojaa meidät edestä, takaa, sivuilta, ylhäältä, alhaalta, sisältä, kaikkialta.
Jos vihaamme Jumalaa, niin hänen epäsuosionsa on laskeutunut yllemme. Pyhän Hengen vetäytyminen pois Jumalaa vihaavan ihmisen elämästä jättää hänet paholaisen rusikoitavaksi. Paholainen ei tunne mitään sääliä. Hänen pahat toimensa ovat kuin vihan ja koston iskuja Jumalaa kohtaan. Ihminen tuntee ja ajattelee näiden iskujen tulevan heidän päälleen Jumalan rangaistuksena ja kostona.
Erityisesti lopun aikana Jumalan käskyt poljetaan maahan. Niitä väheksytään ja niille tehdään väkivaltaa, kuten Raamattu todistaa. (Katso Hes. 22:26 VKR tai RK). Ns. kristitty maailma tekee näin, vaikka sen tehtävä olisi puolustaa Jumalan lakia, säilyttää se ja opettaa tuleville sukupolville Jumalan lain kunnioittamisen tärkeys. Laittomuuden hengen aikakauden Jumalan kansaa muistutetaan tästä tehtävästä Ilmestyskirjassa:
"Tässä on tarpeen pyhien kestävyys, niiden, jotka pitävät Jumalan käskyt ja uskon Jeesukseen."

keskiviikko 30. lokakuuta 2013
Vetiset kelit ovat tehneet Kuusamosta vähälumisen ja pimeän!
Kuusamossa melkein kaikki lumet ovat sulaneet pois. Tiet ovat olleet monta päivää liukkaita ja vetisiä. Tänäänkin satoi vettä. Toivottavasti ilma ei jäähdy nopeasti, ettei liikkuminen käy entistä vaarallisemmaksi.
Jessica ja Vilma olivat tänä iltana Mikaelin luona leikkimässä. Vauhdikasta menoa oli mukava seurata sivusta. Roosa vierasti minua, mutta ei Vilmaa eikä Jessicaa. Lapset ymmärtävät toisiaan, eivätkä koe vertaisiaan uhkana. Jessicalta on lähtenyt nyt kaksi maitohammasta.

tiistai 29. lokakuuta 2013
Usko ja kuuliaisuus Pojalle kuuluvat yhteen!
"Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra', pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon. Monet sanovat minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimessäsi profetoineet sinun nimessäsi ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimessäsi tehneet paljon voimatekoja?' Silloin minä vastaan heille: 'Minä en ole koskaan tuntenut teitä. Menkää pois minun luotani, te laittomuuden tekijät.'" (Matt. 7:21-23.)
"Mutta jos joku rakastaa Jumalaa, hänet Jumala tuntee." (1. Kor. 8:3.)
"Jos te pidätte minun käskyni, te pysytte minun rakkaudessani, niin kuin minä olen pitänyt Isäni käskyt ja pysyn hänen rakkaudessaan. --- Te olette minun ystäviäni, jos teette, mitä minä käsken teidän tehdä." (Joh. 15:10,14.)
"Siitä me tiedämme tuntevamme hänet, että pidämme hänen käskynsä. Joka sanoo tuntevansa hänet mutta ei pidä hänen käskyjään, on valhettelija, eikä totuus ole hänessä. Mutta joka noudattaa hänen sanaansa, hänessä Jumalan rakkaus on todella tullut täydelliseksi. Tästä me tiedämme olevamme hänessä. Joka sanoo pysyvänsä hänessä, on velvollinen vaeltamaan niin kuin hän vaelsi." (1. Joh. 2:3-6.)
"Rakkaus Jumalaan on sitä, että pidämme hänen käskynsä, eivätkä hänen käskynsä ole raskaat." (1. Joh. 5:3.)
"Joka uskoo Poikaan, sillä on iankaikkinen elämä. Mutta joka ei ole kuuliainen Pojalle, ei ole näkevä elämää, vaan Jumalan viha pysyy hänen päällään." (Joh. 3:36.)
"Jumalalla on oikeus vaatia rakkautta ja kuuliaisuutta kaikilta luoduiltaan. Hän on antanut heille laissaan oikeuden täydellisen ohjenuoran. Mutta monet unohtavat Luojansa ja pitävät parhaana noudattaa omaa tietään hänen tahtonsa vastaisesti. He vastaavat vihamielisyydellä rakkauteen, joka on yhtä korkea kuin taivas ja yhtä avara kuin maailmankaikkeus. Jumala ei voi alentaa lakinsa vaatimuksia vastaamaan jumalattomien ihmisten mittapuita. Ihminen ei myöskään kykene omin voimin täyttämään lain vaatimuksia. Vain uskomalla Kristukseen syntinen voi puhdistautua syyllisyydestään ja oppia osoittamaan kuuliaisuutta Luojansa laille." (E.W. A&O 6 s. 292.)
Usko ja kuuliaisuus Pojalle kuuluvat yhteen!
maanantai 28. lokakuuta 2013
"Täällä on kaikkein parasta kasvisruokaa mitä olen syönyt"!
Tänään ruokatunnilla kävin Karpalossa syömässä. Tapasin miehen, joka on käynyt eri puolella Suomea monissa paikoissa syömässä kasvisruokaa. Kysyin häneltä, että oliko hän nyt ensimmäistä kertaa Karpalossa? "Ei, hän vastasi. Tämä on viides kerta." "No, miltä ruoka maistuu, kysyin?" "Oikein hyvältä, hän vastasi ja jatkoi: "Täällä on kaikkein parasta kasvisruokaa, mitä olen syönyt". "Olen asunut Helsingissä ja nyt olen muuttanut Kuusamoon. Kyllä sitä nyt kelpaa asua Kuusamossa, kun täällä on näin hyvä ruokapaikka, hän totesi." Voi, miten rohkaiseva palaute tämä olikaan!
Myös raahelainen rouva yhtyi tämän miehen mielipiteisiin. Hän oli tyytyväinen asiakas, kiitteli ruoasta ja hymyili iloisesti lähtiessään jatkamaan matkaansa.

"Kiittäkää joka tilanteessa"!
"Kiittäkää kaikesta. Tätä Jumala tahtoo teiltä, Kristuksen Jeesuksen omilta." (1. Tess. 5:18 UKR.)
"Kiittäkää joka tilassa. Sillä se on Jumalan tahto teihin nähden Kristuksessa Jeesuksessa." (1. Tess. 5:18 VKR.)
"Kiittäkää joka tilanteessa, sillä sitä Jumala tahtoo teiltä Kristuksessa Jeesuksessa." (1. Tessa. 5:18 RK.)
"Kiittäen aina kaikesta Jumalaa ja Isää Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä." (Ef. 5:20. RK.)
On rohkaisevaa tietää ja uskoa, että kaikki elämämme tilanteet ja kokemukset ovat Jumalan hallinnassa, silloinkin, kun elämänhallintamme näyttäisi olevan hukassa. Onnettomuuksien, vastoinkäymisten ja muiden pahojen asioiden satuttaessa meitä, on hyvin vaikeaa nähdä näissä kokemuksissa mitään kiitettävää. Raamattu Kansalle käännöksessä korostuu ajatus, tilanteesta. Kaikissa tilanteissa kiittäminen varjelee meidät masennukselta, vihalta ja katkeruudelta. Kiittävä sydän ei voi olla samaan aikaan syyttävä sydän, anteeksiantamaton ja kova. Kaikkien elämäntilanteiden hyväksyminen Jumalan sallimuksena estää meitä joutumasta epätoivoon tai paniikkiin. Kiittävä sydän siirtää mielen pimeydestä valoon.
"Ei ole viisasta koota yhteen kaikkia ikäviä muistoja menneestä elämästä - sen pahoja asioita ja pettymyksiä - ja kerrata ja murehtia niitä, kunnes masennus valtaa mielen. Masentunut mieli on täynnä pimeyttä sulkien Jumalan valon ulkopuolelle ja langettaen varjon muiden tielle.
Kiittäkäämme Jumalaa kaikista niistä valoisista mielikuvista, joita hän on meille näyttänyt." (TKL s. 118.)

lauantai 26. lokakuuta 2013
Herra ilmestyy kaikkien kansojen rukoushuoneessa!
"Heidän tulee tehdä minulle pyhäkkö, niin että voin asua heidän keskellään." (2. Moos. 25:8.)
Jumala ei karta meidän seuraamme. Hän on kiinnostunut jokaisesta ihmisestä. Vaikka Jumala tietää meistä kaiken, hän haluaa tutustua meihin lähemmin ja toivoo, että mekin tutustuisimme paremmin Jumalaan. Pyhäkköpalveluksen kautta Jumalan läsnäolo tuotiin ihmisen lähelle sellaisella tavalla, että syntinen ihminen saattoi kestää Jumalan kirkkauden ja pyhyyden. Katuva syntinen ei jää koskaan armoa vaille, mutta katumattoman syntisen pyhyyden loukkaukset eivät jää rankaisematta. Tästä on Raamatussa lukuisia esimerkkejä. Pappi Eelin poikien tapaus on yksi sellainen varoittava esimerkki, jota tänäkin päivänä tarvitaan.
Pappi Eelin vapaan kasvatuksen tähden pojista kasvoi vastuuttomia ja leväperäisiä ihmisiä, joille oma etu ja nautinto olivat tärkeimpiä asioita kuin Jumalan palveleminen ja kunnioittaminen. Kurittomuus kasvaa suureksi vähitellen. Pienistä myönnytyksistä ja kompromisseista pahan kanssa kasvaa laittomuuden hengen täyttämä elämä.
Jumala ilmestyy meille pyhäkössä, jakaa meille armoaan ja ilmoittaa siellä tahtonsa. Silloin, kun elämämme keskustassa on taivaallisen pyhäkön Herra, niin silloin hän asuu erityisellä tavalla meidän keskellämme. Hänen sanansa kautta kuulemme hänen äänensä ja näemme hänen kasvonsa. Herra ilmestyy kaikkien kansojen rukoushuoneessa.

Kotimme on jälleen täynnä elämää! - Hän johdattaa!
Anne lähti eilen torstaina 24.10.2013 Ouluun hakemaan Suvia ja lapsia meille kylään viikoksi. He tulivat tänään perjantaina 25.10.2013 iltapäivällä Kuusamoon. Kevin on nyt ensimmäisellä mummilan vierailulla. Kevin on jo pian 3 kk:n ikäinen. Hän on kasvanut ja kehittynyt kovasti, kuten tytötkin. Mukava, kun talo on jälleen elämää täynnä.
Seuraavan kertomuksen otsikkona voisi olla: "Hän johdattaa"!
Eräs ystävä on auttanut vuoden aikana kirppiksellä siivouksessa ja ruokatuntipäivystäjänä muutamia kertoja. Kun kirppiksemme muutti Ouluntaival 2:sta Kitkantie 23:een, niin "nappasin" hänet kadulta siivoamaan tyhjäksi tulleen kirppistilan, koska minulla ei ollut tuolla hetkellä ketään muuta tähän tehtävään sopivaa henkilöä saatavana, ihmisten joulukiireiden tähden. En tuntenut tätä henkilöä entuudestaan lähemmin. Kasvot olin kuitenkin nähnyt vilaukselta, kun hän oli ollut kirppiksellä asiakkaana.
Pyyntööni tulla siivoamaan kirppistä, hän vastasi myönteisesti, vaikka pyyntö tuli hänelle suurena yllätyksenä, kuten minullekin. Hän palveli siivouksessa erittäin mielellään. Kun työ oli tehty, ihmettelin, miten nopeasti ja taitavasti hän siivouksen teki. Kiitin häntä kovasti avusta ja toivotin hyvää jatkoa. Hän sanoi olevansa ammattisiivooja ja sen tähden siivous sujui häneltä nopeasti. Hän oli minulle tuossa tilanteessa erityinen rukousvastaus.
Tänä syksynä tältä ystävältä kuoli isä. Isän kuolema koski häneen kovasti. Hän tuli kertomaan minulle surustaan kirppikselle. Hän kysyi, että olisiko minulla hänelle jotakin rohkaisevaa luettavaa? Menin kirjahyllyn luo ja silmiini osui kirja: "Laulu armosta". Hän kiinnostui kirjasta ja osti sen. Loppukesästä hän halusi ostaa kirppikseltämme mikron. Hän toivoi, että toisin sen hänen kotiinsa, koska sen kantaminen olisi hänelle liian raskas tehtävä. Palvelin häntä mielelläni. Ystävä esitteli minulle kotinsa. Roolini vaihtui nopeasti. Nyt olin hänen kotonaan pastorina. Sain siunata hänen kotinsa ja hänet erityisellä tavalla. Rukoilin hänelle voimia kestää isänsä poismenosta johtuvan surun ja kaipauksen tuoman ikävän. Muistin myös hänen äitiään rukouksin. Ystävä oli hyvin vaikutettu ja kiitollinen saamastaan rohkaisusta. Ymmärsimme molemmat Jumalan johdatuksen olleen tässä mukana.
Tänään pidin Sympatia-keräyksestä pienen tauon ja päivystin kirppiksellä, että Eila pääsi Karpaloon syömään.
Meni tovi, ja ovi avautui ja tämä ystävä, josta nyt kirjoitan, astuu ovesta sisään ja ilahtuu kovin, kun näkee minun olevan paikalla. Hän kertoo iloisesti, että hän ja hänen äitinsä tuntevat hyvin "Laulu armosta" -kirjan Elsa Luukkasen ja myös Elsan työn jatkajan Helena Kallioisen, jotka ovat auttaneet heidän perhettään ADA:n kautta. Hän kertoi, että hänen äitinsä kutoi paljon villasukkia ja antoi ne lahjaksi Helena Kallioisen jakeluihin. Jakeluista he puolestaan saivat itselleen lahjaksi sitä, mitä he kulloinkin tarvitsivat. Näin tämä avustuspalvelu toimi silloin hyvin, kun avun tarve oli suuri.
Taas ihmettelimme ihmeellistä Jumalan johdatusta. Pyysin häntä sanomaan äidilleen oikein lämpimät terveiset ja kutsuin heidät tulemaan yhdessä jumalanpalvelukseen, kirkkoomme, saamaan tukea ja rohkaisua heidän läheisensä poismenon johdosta. He olivat kiinnostuneita tulemaan kirkkoon!
"Hän johdattaa, hän johdattaa ..."

perjantai 25. lokakuuta 2013
Rakkaudessa pysyminen antaa turvaa!
"Sinun varassasi olen ollut kohdusta saakka, sinä päästit minut äitini kohdusta. Sinua minä aina ylistän." (Ps. 71:6.)
Jokainen ihminen elää Jumalan varassa kohdusta saakka. Nekin ihmiset, jotka eivät usko Jumalan olemassaoloon. Tietoisuus Jumalan varassa elämisen todellisuudesta antaa meille toivoa ja turvaa aamusta iltaan saakka. Yömmekin voimme levätä rauhassa, koska tiedämme, että Herra valvoo elämäämme myös silloin. "Jumala on rakkaus. Joka pysyy rakkaudessa, pysyy Jumalassa, ja Jumala pysyy hänessä. Näin rakkaus on tullut meissä täydelliseksi, niin että meillä on rohkea luottamus tuomiopäivänä, sillä sellainen kuin hän on, sellaisia mekin olemme tässä maailmassa. Pelkoa rakkaudessa ei ole, vaan täydellinen rakkaus karkottaa pelon, sillä pelossa on rangaistusta. Joka pelkää, ei ole päässyt täydelliseksi rakkaudessa." (1. Joh. 4:16-18.)
Meillä on turva tuomiopäivänä, kun pysymme rakkaudessa.

torstai 24. lokakuuta 2013
Rakkaus on persoonallista!
Me ihmiset emme kykene rakastamaan maailmaa samalla tavalla kuin Jumala. Jumala sulkee rakkautensa piiriin koko maailman. Meidän maailmamme piiri on kovin pieni. Pienuudestaan huolimatta se on hyvin tärkeä piiri. Läheiset, omaiset, naapurit, työtoverit ja ne ihmiset joiden pariin meidät on johdatettu kaipaavat rakkauttamme heitä kohtaan. Erityisesti ne ihmiset, jotka ovat lähellämme ja tarvitsevat tukeamme, vievät meidät rakkauden "puntariin". Tästä tulee mieleeni sana: "Tekel": "sinut on vaa'alla punnittu ja köykäiseksi havaittu". (Dan. 5:27.) Tämä on pelottava sana, koska se merkitsee Jumalan sanomana tuomiota, jota emme voi paeta. Itsekkäällä ja nautintoihin keskittyneellä elämällä ei ole paljon painoarvoa taivaasta käsin katsottuna.
Jumalan Rakkaus on persoonallista. Pehmolelu voi tuntua lapsen sylissä mukavalta, mutta äidin ja isän lämmin kosketus ja ystävälliset sanat, aurinkoinen hymy ja hyvä hoito antavat lapselle persoonallista rakkautta. Jos lapsi joutuu seurustelemaan omien lelujensa, peliensä ja koneidensa kanssa enemmän kuin vanhempiensa kanssa, hän voi kokea sydämessään hylätyksi tulemisen tunteen. Tätä tunnetta on vaikea paikata, jos se jättää aukon sisimpään. Rakkaus on persoonallista, jossa käytännöllä on suurempi merkitys kuin teorialla!

keskiviikko 23. lokakuuta 2013
Jumalan kanssa vaeltava ihminen on kuin vihanta hedelmäpuu!
"Autuas se mies, joka ei vaella jumalattomien neuvon mukaan, ei viivy syntisten teillä eikä istu pilkkaajien parissa, vaan on mieltynyt Herran opetukseen ja tutkii sitä päivin ja öin. Hän on kuin vesipurojen ääreen istutettu puu, joka antaa hedelmänsä ajallaan ja jonka lehti ei lakastu. Kaikki, mitä hän tekee, menestyy." (Ps. 1:1-3.)
Tässä kuvataan Jumalan kanssa vaeltavaa ihmistä, joka ei tyydy helppoihin ratkaisuihin, eikä pinnallisuuteen missään asiassa. Hän haluaa kaivautua syvälle Jumalan totuuksiin. Juurtumista sanaan kuvataan puun juurien kaivautumisella kuivien maakerrosten läpi virvoittaviin vesisuoniin tai pohjaveteen, josta puu saa elämän nesteensä. Hengellisesti menestyvä ja rikas elämä ei ole mahdollista ilman Herran sanaa. Herran sanat ovat iankaikkisen elämän sanoja. Ne ovat aina ihmisten sanoja korkeammalla, niin kuin taivas on maata korkeammalla. Syntisten ja pilkkaajien kanssa vietetty aika menee hukkaan, koska siellä kuullut sanat ovat joutavanpäiväisiä, turhia ja epäpuhtaita. Jumalattomien neuvot johtavat harhaan. Herran opetus kantaa hyvää hedelmää, siellä, missä sitä arvostetaan ja missä se otetaan vastaan elämän sanana. Jumalan neuvon mukaan elänyt vanhus on kuin vihanta puu, joka kantaa hyvää hedelmää, ja jonka lehti ei lakastu. Jumalan kanssa vaeltava ihminen on kuin vihanta hedelmäpuu!

Valoa ja voimaa elämääsi!
"Toinen jakaa omastaan ja saa yhä lisää, toinen säästää yli kohtuuden ja on aina vain puutteessa. Sielu, joka jakaa siunausta, tulee ravituksi, ja joka muita virvoittaa, se itsekin virvoittuu." (San. 11:24,25.)
"Parasta masennuslääkettä on usko, rukous ja työskentely" (E.W.)
Jos olemme alavireisiä tai jollakin tavoin raskautettuja, niin saamme parhaan lohdutuksen ja ilon, kun lähdemme ulos niiden ihmisten luo, jotka ovat kenties vielä synkemmässä tilassa ja pyrimme Jumalan armon avulla lohduttamaan ja rohkaisemaan heitä. Jos jäämme miettimään ja pohtimaan omaa kurjuuttamme, niin tilanteemme pahenee entisestään. Meidän ei pitäisi antaa negatiivisille ajatuksille yliotetta ja herruutta elämässämme. Jumala haluaa ja pystyy kääntämään pahat asiat hyväksemme ja oman työnsä kunniaksi.
Kaikilla ihmisillä on omat vaikeutensa ja taistelunsa. Näissä tilanteissa ei auta se, että katseemme on kiinnitetty ongelmiimme. Meitä kehotetaan jatkuvasti kääntämään katseemme Häneen, joka on kaikkien vaikeuksien ja ongelmien yläpuolella, Jeesukseen Kristukseen. Kun pyydämme pahaa poistumaan tieltämme Hänen voimallisessa nimessään, niin valoa ja voimaa tulee sinne, mistä ne puuttuvat. Jos ajattelet, että olet maailman surkein ja onnettomin ihminen ja sinusta ei ole mihinkään, niin tuo ajatus tulee paholaiselta. Älä usko siihen kuvaan, jonka paholainen sinusta ja sinulle luo. Paholainen pyrkii jatkuvasti luomaan sinulle surkean kuvan itsestäsi omien ajatustesi tai toisten ihmisten ajatusten kautta. Avaa tänään Jumalan sana ja katso sieltä kuka ja millainen sinä olet? Olet Jumalan luomistekoa! Sinut on kalliisti lunastettu! Olet aina kallisarvoinen hänen silmissään, epäonnistuneenakin! Jumalan ääretön rakkaus ympäröi sinut kaikkialta ja tahtoo sulkea sinut hänen syliinsä, joka on rakkaus! Avaa sydämesi hänelle, joka sinua rakastaa iankaikkisella rakkaudella!

tiistai 22. lokakuuta 2013
Paula Heinonen mainosti Kuusamon Kasvisravintola Karpaloa hyvänä ruokapaikkana!
Kuusamotalossa oli tänä iltana paljon väkeä. Kaikkia sinne saapuneita kiinnostivat terveysasiat. Paula Heinonen jakoi Kuusamossa jo toistamiseen terveystietoa erittäin räväkällä ja mukaansatempaavalla tavalla, saaden yleisön innostumaan tärkeästä asiasta, omasta hyvinvoinnista ja jaksamisesta. Kuusamotalon pysäköintialue oli täynnä autoja. Myöhästyin tilaisuudesta viisi minuuttia, koska en löytänyt autolleni heti vapaata parkkipaikkaa. Sain kuulla, että Paula oli avaussanoissaan mainostanut Karpaloa ja kehunut kuinka loistava ruokapaikka Karpalo on. Hän sanoi itse käyneensä tänään Karpalossa syömässä ja kehui ruoan olevan erittäin hyvää ja maukasta. Hän kehotti yleisöä menemään Karpaloon syömään, mutta ei yhtä aikaa, ettei ruoka lopu kesken. Kiitos, Paula, työmme, kannustamisesta! Omasta puolestani toivotan kaikki luennolla mukana olleet tervetulleiksi Karpaloon syömään, vaikkapa jo huomenna!
Alla olevista linkeistä löydät ajankohtaista tietoa Paula Heinosen työstä. Kannattaa käydä tutustumassa!
Terveyden Tukipilarit | Terveysinfo
Kuvat aiheesta paula heinonen
Paula Heinonen | Terveyden Tukipilarit | Radio-ohjelma
Tänään on Jumalan nimen liputuspäivä!
"Herra on sorretun linna, turvapaikka ahdingon aikoina. Sinuun luottavat ne, jotka sinun nimesi tuntevat, sillä sinä et hylkää niitä, jotka etsivät sinua, Herra." (Ps. 9:10,11.)
"Nouse, Herra! Kohota kätesi, Jumala! Älä unohda kurjia." (Ps. 10:12.)
Ihmiset rakentavat linnoja suojatakseen ja turvatakseen elämänsä ja jälkeläistensä elämän. Paras turvapaikka on kuitenkin Herra. Paras perintö, minkä vanhemmat voivat antaa lapsilleen, on Jumalan nimen tunteminen. Ihminen, joka ei tunne Jumalaa, on sisäisesti köyhä, tyhjä ja onneton ihminen. Jumalan nimen tunteminen antaa turvan ja lohdutuksen, silloin, kun elämän olosuhteet näyttävät romahtavan.
Miten me opimme tuntemaan Jumalan nimen? Se ei ole mahdollista ilman sanaa! Jumala lähetti meille sanansa, Jeesuksen, jonka kautta meidän on mahdollista tuntea Jumalan nimi.
"Vastatkoon Herra sinulle hädän päivänä, suojelkoon sinua Jaakobin Jumalan nimi. Lähettäköön hän sinulle avun pyhäköstä ja tukensa Siionista. Muistakoon hän kaikki uhrilahjasi, ja olkoon polttouhrisi lihava hänen silmissään. Hän antakoon sinulle, mitä sydämesi haluaa, ja toteuttakoon kaikki suunnitelmasi. Riemuitkaamme sinun voitostasi ja nostakaamme lippumme Jumalamme nimessä. Täyttäköön Herra kaikki sinun pyyntösi." (Ps. 20:2-6.)
"Tämä on se päivä, jonka Herra on tehnyt. Riemuitkaamme ja iloitkaamme siitä!" (Ps. 118:24.)

maanantai 21. lokakuuta 2013
Pirkon kotiseutua Kuusamossa
Pirkko ja Ari lähettivät blogilleni heitä voimakkaasti puhuttelevan kuvan. Pirkolla oli ajatuksissa myydä järven toisella puolella oleva tontti, mutta sieltä loistava kirkas valo oli kuin Taivaan Isän viesti hänelle, että hänen kotinsa on täällä.
sunnuntai 20. lokakuuta 2013
Iltahartauteni on kuunneltavissa netissä vielä neljä päivää!
Iltahartauteni on kuunneltavissa Ylen hartausohjelmissa vielä neljä päivää. Sinulla on vielä mahdollisuus kuunnella se, jos et ole sitä vielä kuullut. Löydät sen helposti, kun kirjoitat googleen: Yle 1 hartaudet ja etsit iltahartaus päivän 24.9.2013. Tähän mennessä (20.10.) sitä on käyty kuuntelemassa netissä 162 kertaa.
lauantai 19. lokakuuta 2013
Lepopäiväkäskyyn liittyy Jumalan kunnioittaminen ja Luoja-Jumalan kumartaminen!
"Meedialainen Daarejaves sai haltuunsa valtakunnan ollessaan noin 62-vuotias. Daaarejaves näki hyväksi asettaa valtakuntaansa 120 satraappia, niin että heitä olisi kaikkialla valtakunnassa. Heitä ylempänä oli kolme valvojaa, joista Daniel oli yksi. Heille tuli satraappien tehdä tili, ettei kuningas kärsisi vahinkoa. Mutta Daniel oli etevämpi muita valvojia ja satraappeja, sillä hänessä oli erinomainen henki, ja kuningas aikoi asettaa hänet koko valtakunnan johtoon. Silloin toiset valvojat ja satraapit etsivät Danielia vastaan syytä valtakunnan hallinnon puolelta. He eivät kuitenkaan voineet löytää mitään syytöksen aihetta, sillä Daniel oli uskollinen eikä hänestä löytynyt laiminlyöntiä eikä kelvottomuutta. Niinpä nuo miehet sanoivat: "Me emme löydä tästä Danielista mitään syytä, ellemme löydä sitä hänen jumalanpalveluksestaan (kirj. "hänen Jumalansa laista")."
Daniel oli ollut Babyloniassa kuningas Nebukadnessarin tärkeä neuvonantaja. Meedialainen Daarejaves tarvitsi myös Danielin apua järjestäessään valtakuntansa hallintoa. Ensiksi Daniel valittiin kolmen tärkeimmän valvojan joukkoon, jotka olivat hallinnollisessa hierarkiassa 120 satraapin yläpuolella, ja sitten kuningas aikoi asettaa hänet koko valtakuntansa johtoon, koska hänessä oli erinomainen henki.
Danielin ja Joosefin elämän kokemukset muistuttavat hyvin paljon toisiaan. Molemmat miehet ovat hyviä esikuvia erityisesti nuorille ihmisille, joilla on elämä edessään ja jotka tekevät nuoruudessaan tärkeitä ja kauaskantoisia valintoja.
Valtataistelu ja kateus pistivät Daarejaveksen valtaeliitin tosi toimiin Danielin eliminoimiseksi pois hallituksesta ja tulevalta johtajan pallilta. Daniel hoiti maan hallintoa niin hyvin, ettei hänen työstään voitu löytää yhtään moitetta eikä mitään syytöksen aihetta. Tuhanten juonten mestari usutti valtaeliitin etsimään syytöksen aihetta Jumalan lakia kunnioittavan Danielin jumalanpalveluksesta. Neuvoteltuaan keskenään he valmistivat ovelan lakiesityksen ja verhosivat sen petoksella, sanoen, että lakiesityksen takana ovat kaikki kuninkaalliset valvojat, käskynhaltijat, satraapit, neuvonantajat ja maaherrat. Kaikki tämä tehtiin Danielin selän takana. Lain voimaansaattamisessa toimittiin niin nopeasti, ettei lain seurauksia ehditty harkita tarkemmin. Lakialoitteen esittelijöiden kuningasta mairitteleva käytös oli omiaan ruokkimaan kuninkaan ylpeyttä. Rikkaus, valta ja ylpeys sokaisevat kenen tahansa. Hetken hurmiossa Daarejaves vahvisti lakiesityksen omalla allekirjoituksellaan, ja niin siitä tuli peruuttamaton laki.
Laki koski kumartamista. Se kielsi kolmenkymmenen päivän aikana kaikkien jumalien kumartamisen. Vain kuningasta sai tai piti kumartaa. Daniel ei pitänyt kuukauden taukoa jumalanpalveluksessaan, vaan kumarsi julkisesti kolme kertaa päivässä taivaan ja maan Luojaa, niin kuin hän oli tehnyt ennenkin. Daarejaves ei voinut purkaa säädettyä lakia ja tästä syystä Daniel heitettiin leijonien luolaan. Tämä tarkoitti kuolemantuomion täytäntöönpanoa. Kuningas ei nukkunut seuraavana yönä lainkaan, vaan rukoili ja paastosi Danielin pelastumisen puolesta. Jumala kuuli hänen ja kaikkien Danielia muistaneiden rukoukset. Danielilla oli hyvä ja turvallinen yö leijonien - ja enkelin kanssa. Aamulla hän oli hyvässä kunnossa. "Tästä kuningas ilahtui kovin ja käski ottaa Danielin ylös luolasta. Kun Daniel oli nostettu luolasta, hänessä ei havaittu mitään vammaa, sillä hän oli luottanut Jumalaansa. Silloin kuningas käski tuoda miehet, jotka olivat syyttäneet Danielia, ja heittää heidät vaimoineen ja lapsineen leijonien luolaan. He eivät ehtineet edes luolan pohjalle, kun leijonat hyökkäsivät heidän kimppuunsa ja murskasivat kaikki heidän luunsa." Tämän jälkeen Daarejaves kirjoitti toisen lain, jossa hän käski kunnioittaa ja pelätä Danielin elävää ja ikuista Jumalaa, joka pelastaa, vapauttaa ja tekee suuria ihmeitä taivaassa ja maan päällä.
Raamattu paljastaa, että tämän kertomuksen kokemukset ja periaatteet tulevat toistumaan lopun aikana Jumalan seurakunnan kohdalla, niiden "jotka pitävät Jumalan käskyt ja joilla on Jeesuksen todistus. Jeesuksen todistus on profetian henki." (Ilm. 14:12; 19:10.) Tämä maailma ei ole muuttunut, sitten Danielin ajoista. Sunnuntailain voimaansaattaminen ja sen noudattamisen valvominen tulevat olemaan kuin kopio Daarejaveksen vahvistamasta kumartamista koskevasta laista. Ennustusten mukaan uskonnollista ja poliittista valtaa käyttävät maailman johtavat supervallat tulevat vaatimaan sunnuntain pyhittämistä yhteiskunnallisen lain avulla. Tästä syystä sapattia eli lauantaita pyhäpäivänä kunnioittavat ja pyhittävät kristityt joutuvat Danielin tavoin kuuliaisuuden kokeeseen. Lepopäiväkäskyyn liittyy Jumalan kunnioittaminen ja Luoja-Jumalan kumartaminen!

Yhteyttä rakentamassa!
Meillä oli oikein virkistävä jumalanpalvelus. Väkeäkin oli saapunut ilahduttavan runsaasti. Vieraita oli myös Oulusta. Valtteri soitti kaksi kaunista pianokappaletta, jotka hän on itse säveltänyt. Senora johti tilaisuuden. Hänellä on erityinen lahja tähän tehtävään. Uskon, että jokainen kuulija koki itsensä tervetulleeksi tilaisuuteen. Monet esirukoukset kohosivat taivaan pyhäkköön. Ne olivat kuin suloinen tuoksu Jumalalle. Toni piti valaisevan raamatuntutkistelun, joka käsitteli uhreja. Saarnatekstini oli Dan. 6-luku. Olin valinnut tämän luvun erityisesti nuoria ajatellen. Pyhän Hengen läsnäolo siunasi ja rohkaisi meitä kaikkia. Eräs kuulija sanoi pois lähtiessään, että täällä oli ihana käydä!
Suunnittelimme tehdä seurakuntavierailun Rovaniemelle (Korkalonkatu 2) sapattina 7.12.2013 klo 11.00. Kutsumme tähän juhlaan mukaan kaikki Rovaniemen, Kemijärven ja Kuusamon sisaret, veljet ja ystävät. Kuusamolaiset voivat johtaa koko tilaisuuden ja järjestää myös ruokailun. Soitin äsken Utsjoelle, Birit Norille, ja hän yrittää päästä tulemaan mukaan. Suunnittelethan sinäkin tätä pyhää matkaa! Ollaan kaikki mukana rakentamassa uskovien yhteyttä! Nähdään silloin!

perjantai 18. lokakuuta 2013
Valtterin Kuusamon vierailu osui talven tulon aikaan!
Tänään Kuusamossa satoi lunta ja maa tuli valkoiseksi.
Valtteri tuli meille syyslomavieraaksi sunnuntaina 13.10.2013 klo 14.00. Tällä kerralla hän matkusti junalla Ouluun ja sieltä linja-autolla Kuusamoon. Maanantaina 21.10. hän palaa samaa reittiä takaisin Nurmijärvelle.
Päivisin Valtteri on opiskellut, kun olemme olleet töissä, ja iltaisin meille on jäänyt enemmän aikaa seurusteluun. Olemme käyneet Karpalossa syömässä. Valtteri halusi vaihtaa sekä Annen että minun autooni talvirenkaat. Renkaiden vaihto tulikin juuri sopivasti. Valtteri ehti tällä viikolla olla myös Terhon luokassa kouluavustajana. Tuumailin, että tuleekohan Valtterista myös opettaja. Jos näin kävisi, niin hän voisi hakea opettajan paikkaa samalta koululta, missä Terho on töissä. Olisihan se mahtavaa, jos Valtteri asuisi joskus Kuusamossa. Ainakin hän pitää kovasti pohjoisen luonnosta ja ihmisistä sekä pohjoisen elämän rennosta ilmapiiristä.
Valtteri lupasi soittaa meille huomenna 19.10. pianoa klo 10 alkavassa jumalanpalveluksessa. Odotamme tätä hetkeä suurella mielenkiinnolla! Tervetuloa mukaan!
Jumalan käskyille kuuliaiset kansakunnat menestyvät!
"Sitten kuningas Daarejaves kirjoitti kaikille kansoille, kansakunnille ja kielille koko maan päällä: "Suuri olkoon teidän rauhanne! Minä olen antanut käskyn, että koko minun valtakuntani alueella on vavisten pelättävä Danielin Jumalaa. Hän on elävä Jumala, ja hän pysyy iankaikkisesti. Hänen valtakuntansa ei häviä, eikä hänen herruudellaan ole loppua. Hän pelastaa ja vapauttaa, hän tekee tunnustekoja ja ihmeitä taivaassa ja maan päällä, hän, joka pelasti Danielin leijonien kynsistä." (Dan. 6:26-28.)
Daniel joutui leijonien luolaan, koska hän oli uskollinen Jumalalle. Uskonnon- ja omantunnon vapaus on tärkeä ihmisoikeus, jota pitäisi kunnioittaa kaikkialla maailmassa. Ketään ihmistä ei pitäisi pakottaa harjoittamaan tiettyä uskontoa. Jumala ei pakota ketään ihmistä palvelemaan itseään. Kansakuntien keskuudessa on suuria ongelmia, koska tätä periaatetta ei noudateta. Monet ihmiset ovat joutuneet ja joutuvat tänäkin päivänä pakenemaan omasta maastaan diktatuurin tähden.
Meedialainen kuningas Daarejaves ei ollut paha kuningas eikä diktaattori. Danielia kadehtinut valtaeliitti harhautti hänet allekirjoittamaan lain, joka oli ristiriidassa uskonnonvapauden kanssa. Daarejaves ei nähnyt, että tämä laki tulisi aiheuttamaan vakavan ongelman hänen suunnitelmalleen asettaa Daniel koko hänen valtakuntansa johtoon. Kuningas Daarejaves arvosti Danielia hänen erinomaisen henkensä tähden. Daniel oli viisas ja ymmärtäväinen mies, jolla oli sellaisia armolahjoja, joita tarvittiin menestyvän valtakunnan hallituksessa. Daniel oli luja ja periaatteellinen mies. Hän oli jo nuorena tehnyt lujan päätöksen palvella Jumalaa kokosydämisesti. Yhteiskunnassa säädetty laki ei kuoleman uhallakaan saanut häntä luopumaan uskostaan. Hän ymmärsi, että Jumalan laki on korkein auktoriteetti ja hän halusi olla sille kuuliainen. Tämä sama periaate tulee hyvin esille alkuseurakunnan opetuksessa ja uskon elämässä.
"Mutta Pietari ja Johannes vastasivat heille: "Päättäkää itse, onko Jumalan edessä oikein kuulla ennemmin teitä kuin Jumalaa! Me emme voi olla puhumatta siitä, mitä olemme nähneet ja kuulleet." (Ap.t. 4:19,20.)
"Mutta Pietari ja muut apostolit vastasivat: "Enemmän tulee totella Jumalaa kuin ihmisiä." (Ap.t. 5:29.)
Leijonien luolan kautta kuningas Daarejaves tuli täysin vakuuttuneeksi siitä, että Danielin palvelema Jumala on elävä Jumala, joka pysyy iankaikkisesti. Hän tuli ymmärtämään, että tämän Jumalan valtakunta ei tule häviämään, eikä hänen herruutensa tule loppumaan milloinkaan. Jos tämän ajan valtakuntien päämiehille ja hallituksille kirkastuisi tämä totuus ja se ohjaisi kaikkien maiden lakeja säätäviä elimiä, niin maailma olisi paljon parempi paikka asua. Pakolaisvirroista ei olisi ongelmia. Jumalan käskyille kuuliaiset kansakunnat menestyvät!
torstai 17. lokakuuta 2013
Sinua kutsutaan!
"Sitten Jeesus lähti taas järven rantaan. Hänen luokseen tuli paljon ihmisiä, ja hän opetti heitä. Kulkiessaan tulliaseman ohi hän näki siellä istumassa Leevin, Alfeuksen pojan, ja sanoi hänelle: "Seuraa minua." Niin tämä nousi ja lähti seuraamaan häntä." (Mark. 2:13,14.)
Jeesus esitti yleisen kutsun kaikille ihmisille seurata häntä, mutta opetuslapset hän kutsui ja valitsi seuraajikseen henkilökohtaisesti, yksitellen. Jeesus näkee tänäkin päivänä kansanjoukkojen keskellä yhden pienen ihmisen, jota hän etsii ja kutsuu luokseen sanoen: Tule ja seuraa minua! Jeesuksen kutsu voi tulla meille yllättäen esim. hengellisessä tilaisuudessa, työpaikalla, kotona, kadulla, järven rannalla, metsässä tai missä tahansa.
Onko tänään sinun vuorosi tulla valituksi hänen opetuslapsekseen?
Vertaus kuninkaan pojan häistä kertoo siitä, miten monet kutsutut suhtautuivat heille esitettyyn kutsuun tulla kuninkaan pojan häihin. Kutsutut eivät välittäneet kutsusta, eivätkä tahtoneet ottaa kutsua vastaan. Liiketoiminta ja peltotyöt olivat heillä tärkeimmällä sijalla elämässä. Sydämet olivat kiinnitetyt tähän maailmaan niin vahvasti, etteivät taivaalliset asiat, jotka ovat näkymättömiä, kiinnostaneet heitä lainkaan.
Vertaus päättyy sanoihin: "Sillä monet ovat kutsutut mutta harvat valitut." (Matt. 22:14.)
tiistai 15. lokakuuta 2013
Kyyneleiden kuivaaminen!
"Karitsa, joka valtaistuimen keskellä, paimentaa heitä ja johdattaa heidät elämän vetten lähteille, ja Jumala pyyhkii pois kaikki kyyneleet heidän silmistään." (Ilm. 7:17.)
Maailmassa vuotavat kyynelvirrat koskettavat Jumalan sydäntä. Jumala ei katsele keskuudessamme vallitsevaa hätää ja tuskaa tunteettomana. Hänen sydäntään särkee syvästi se, että synnin seurauksen tähden ihmisten hätä on suuri ja tuskan kyyneleet vuotavat haavoittuneiden sydämien silmistä. Jumalan silmistä vuotavat myötätunnon kyyneleet kertovat meille hänen suuresta rakkaudestaan meitä kohtaan. "Jumala ei ole välinpitämätön lastensa tarpeiden suhteen." (TKL). Raamatussa kerrotaan Jeesuksen itkusta ja kyyneleistä. Hän ei sure oman itsensä puolesta, vaan meidän puolestamme.
Jaakko Juteinin laulussa: "Täällä Pohjantähden alla", nykyinen ja tuleva kokemuksemme kuvataan lyhyesti ja ytimekkäästi näin: "Täällä Pohjantähden alla sydän huokailee ja itku silmän täyttää. Siellä sydän iloitsee ja silmä riemun näyttää." Tämä toivo ja lohdutus ilosta ja riemusta, antaa meille rohkeutta kohdata vastoinkäymiset, Herran kanssa, luottavaisella mielellä. Jumala kuulee rukouksemme ja auttaa meitä, kun huudamme häntä avuksi. Olen saanut kokea tämän todeksi monen monta kertaa. Uskon, että sinäkin olet kokenut sen lukemattomia kertoja. Jos Herra on auttanut meitä menneisyydessä, niin hän auttaa meitä varmasti myös tänään ja tulevina päivinä! Luottakaamme Häneen, Hän kuivaa kyyneleemme!!
maanantai 14. lokakuuta 2013
Nuori tyttö pyysi esirukousta!
Olen saanut tytön omaisilta luvan kirjoittaa päiväkirja-blogillani tämän rohkaisevan rukouspuutarha kokemuksen, jos kirjoitan sen nimettömänä eli anonyymina.
Rukouspuutarhan täytti tänään Jumalan kirkkaus. Meitä oli yhtä aikaa koolla kahdeksan aikuista ja neljä lasta. Puutarhassa olevien vertauskuvien selostaminen johdatti kuulijan Raamatun ihmeelliseen maailmaan. Lapsetkin seurasivat esitystä hyvin tarkkaavaisina ja kiinnostuneina. Elävät tulet muistuttivat meitä Maailman valosta, rakkauden liekistä ja Pyhän Hengen tulesta. Taustalla soiva kaunis musiikki kuulosti kuin enkelien laululta. Tunsin Jumalan kirkkauden ja pyhän läsnäolon laskeutuvan puutarhaan. Saman kokivat varmaan kaikki muutkin paikalla olleet. Henkilökohtaiset Raamatun lupaukset ja rukous jättivät lähtemättömän vaikutuksen taivashetkestä. Tämä juhlallinen ja pyhä kokemus tuli meille kaikille suurena yllätyksenä arjen keskelle. Herra kohtasi meidät rakkaudellaan ja armollaan. Armo ja totuus tapasivat toisensa täällä.
Mukana ollut nuori tyttö tuli minun luokseni ja kuiskasi, että hän haluaisi rukousapua. Tarvitsin nyt erityistä Jumalan antamaa viisautta kohdata nuoren ihmisen tarpeet. Pyysin tyttöä istumaan turvalliseen paikkaan ja kertomaan huolensa. Tytön liikutuksen tähden en saanut heti selvää hänen sanoistaan. Vasta sitten, kun tyttö nosti kätensä esiin, näin siteen hänen kädessään. Ranteen ja kahden sormen ympärillä oli tukeva side. "Sormeni ovat menneet poikki", tyttö sai sanotuksi. "Rukoile sormieni puolesta, että ne parantuisivat", tyttö pyysi. Ymmärsin nyt hänen hätänsä. Ymmärrystä lisäsi omakohtainen kokemukseni, joka minulla oli saman käden kanssa, jokin aika sitten. Muistin siteen ja lastan, jotka hetki sitten olivat omassa kädessäni ja jonka paranemisen puolesta olin pyytänyt esirukousta. Otin hyvin varovaisesti hänen kipeän kätensä käteeni ja pyysin Jeesusta koskettamaan hänen kipeää kättään ja parantamaan sen terveeksi. Kannoin hänet rukouksen käsivarsilla Jeesuksen syliin ja pyysin Jeesusta lohduttamaan häntä ja siunaamaan hänet. Minulle tuli elävästi mieleen Raamatun kertomus siitä, kun Jeesus otti lapset syliinsä, kosketti heitä ja siunasi heidät. Jeesus toimii samalla tavalla tänäänkin siellä, missä häntä avuksi huudetaan.
Muistetaan rukouksin kaikki yhdessä tätä nuorta tyttöä, että hänen sormensa parantuisivat kokonaan terveiksi mahdollisimman pian. Muistetaan myös hänen kotiväkeään ja kaikkia, jotka kävivät tänään rukouspuutarhassa ja Karpalossa syömässä.
Tänään arvottiin jälleen yksi lounaslippu kaikkien tänään maanantaina Karpalossa lounastaneiden kesken. Arpa lankesi suureksi yllätykseksi hyvin tutulle henkilölle. Onnettarena toiminut Kirsti nosti arkusta lapun, jossa luki: Paavo Hautala. Pienen säikähdyksen jälkeen suu meni väkisinkin hymyyn! Tämä tietää sitä, että saan huomenna ilmaisen aterian. Tulkaa tekin ensi maanantaina Karpaloon syömään, niin teille voi käydä yhtä hyvä tuuri kuin minulle. Viime maanantain lounaslipun voitti Ritva Määttä, Kuusamosta.

Taivaallisia säveliä maan päällä ja taivaassa!
"Niin kauan kuin elän, minä tahdon ylistää Herraa, tahdon laulaa ylistystä Jumalalleni niin kauan kuin olen olemassa." (Ps. 146:2.)
Laulaminen ja soittaminen on kaikille ihmisille ja kansoille yhteinen asia. Se tuo iloa ja yhdistää ihmisiä toisiinsa. Musiikin välityksellä ilmaistaan tunteita ja kokemuksia. Kiittäminen onnistuu parhaiten laulamalla. Psalmien ylistyslaulut Jumalalle nostavat mielemme taivaallisiin sfääreihin, jossa koemme Jumalan kirkkautta. Maanpäällinen laulumme parhaimmillaankin on kuitenkin vain aavistus siitä kokemuksesta, joka pyhillä on kerran taivaassa. Laulavat kodit maan päällä ovat kuin vertauskuva siitä suuresta perheestä, joka kokoontuu Jumalan valtaistuimen ympärille ylistämään ja kiittämään Jumalaa pelastuksesta. Tässä kuorossa haluaisimme varmaan kaikki olla kerran mukana.

lauantai 12. lokakuuta 2013
Voima ja kauneus hänen pyhäkössään!
"Kunnia ja loisto on hänen edessään, voima ja kauneus hänen pyhäkössään." (Ps. 96:6.)
Maan päällä oleva pyhäkkö on aina ollut taivaallisen pyhäkön esikuva, varjo ja heijastus. Maanpäällisessä pyhäkössä suoritettu palvelus kuvasi Jeesuksen työtä. Jeesus itse oli pyhäkkö, pappi ja uhri.
Ensimmäinen pyhäkkö oli Eeden. Lankeemuksen jälkeen Adam ja Eeva, jälkeläisineen, tulivat kohtaamaan Jumalaa paratiisin portille. Paratiisin portti oli heidän pyhäkkönsä. Israelilaiset rakensivat kolme pyhäkköä: yhden telttakankaasta ja kaksi kivestä. Jeesuksen risti päätti maanpäällisen pyhäkköpalveluksen ja siirsi huomiomme taivaalliseen temppeliin. Temppelin esiripun repeäminen oli merkki siitä, että esikuvien aika oli päättynyt. Kertakaikkinen syntiuhri oli annettu. Esikuvat olivat saavuttaneet todellisuuden Kristuksessa. Eläinuhreja ei enää tarvita, ei myöskään pappeja suorittamaan pyhäkön rituaaleja. Nyt saamme tulla armoistuimen luo rohkeasti, kukin siltä paikalta, missä olemme. Jeesus, joka on ylimmäinen pappimme, ei ole tavoitettavissa vain kerran vuodessa, vaan vuorokauden jokaisena hetkenä, aina silloin kun häntä tarvitsemme. Tarvitsemme häntä joka hetki. Ilman häntä emme voi tehdä mitään.
Yksityistä seurakunnan jäsentä ja koko seurakuntaa kuvataan Jumalan temppelinä, jonka keskellä Herra käyskentelee. Meidän tulee olla elävinä kivinä Herran huoneessa. Paavali puhuu Jumalan kirkastamisesta ruumiissamme. Armon ja totuuden asuminen ja vaikuttaminen ruumiimme temppelissä on Jumalan kirkkautta, joka kirkastaa Jumalan ruumiissamme. Jumalan rakkaus on täynnä armoa ja totuutta. Kun sydämemme on täynnä Jumalan rakkautta, niin silloin Jumala tulee kirkastetuksi. Tästä syystä rakkaus on suurinta ja se täyttää lain.
Taivaalliseen pyhäkköön liittyvä uusi ajatus minulle oli se, että Uusi Pyhä Jerusalem on kokonaisuudessaan pyhäkkö, jossa Jeesus toimii ylimmäisenä pappina ja lunastetut ihmiset tulevat kerran olemaan siellä kuninkaallisena papistona. Ihmisillä tulee olemaan tärkeä ja suuri tehtävä Jumalan työtovereina taivaallisessa pyhäkössä, ja sieltä käsin koko maailmankaikkeudessa.

perjantai 11. lokakuuta 2013
Shabbat Shalom
Rachel Hyman - In Your Sanctuary - Hebrew Music artist - YouTube
Rachel Hyman - Dona Dona - Hebrew Music artist - YouTube
Rachel Hyman - Blessed Is the Man With the Vision - Hebrew Music ...
Rachel Hyman - He is my defence - Hebrew Music artist - YouTube
"Oh Holy One" Rachel Hyman @ 3ABN - YouTube
Rachel Hyman - V'ahafta
Rachel Hyman's Testimony, Part 2 - YouTube
Rachel Hyman sings "V'ahafta"
torstai 10. lokakuuta 2013
Aleksis Kiven päivä, suomalaisen kirjallisuuden päivä
Tänään on Aleksis Kiven päivä ja suomalaisen kirjallisuuden päivä. Aamulla nostin lipun salkoon. Mukavasti lippu liehui tuulessa. Lipun lasku venähti vähän pitkäksi. Tähdet jo tuikkivat taivaalla, kun lippua laskin. Lapsuudesta muistui mieleeni "Metsämiehen laulu", jota koulussa laulettiin. Laulussa ei ollut kuitenkaan kaikkia Aleksis Kiven kirjoittamia runon säkeistöjä ja joissakin säkeistöissä oli hieman eri sanat.
METSÄMIEHEN LAULU
1. Terve metsä, terve vuori
Terve metsän ruhtinas!
Täs on poikas uljas, nuori;
Esiin käy hän, voimaa täys,
Kuin tuima tunturin tuuli.
2. Metsän poika tahdon olla,
Sankar jylhän kuusiston,
Tapiolan vainiolla
Karhun kanssa painii lyön,
Ja maailma unholaan jääköön.
3. Viherjäisell laattialla,
Mis ei seinät hämmennä,
Tähtiteltin korkeen alla
Käyskelen ja laulelen,
Ja kaiku ympäri kiirii.
4. Kenen ääni kiirii siellä?
Metsän immen lempeän;
Liehtarina miehen tiellä
Hienohelma hyppelee,
Ja kultakiharat liehuu.
5. Ihana on täällä rauha,
Urhea on taistelo:
Myrsky käy ja metsä pauhaa,
Tulta iskee pitkäinen
Ja kuusi ryskyen katuu.
6. Metsän poika tahdon olla,
Sankar jylhän kuusiston,
Tapiolan vainiolla
Karhun kanssa painii lyön,
Ja maailma Unholaan jääköön.
Aleksis Kivi (1866)
Terve metsän ruhtinas!
Täs on poikas uljas, nuori;
Esiin käy hän, voimaa täys,
Kuin tuima tunturin tuuli.
2. Metsän poika tahdon olla,
Sankar jylhän kuusiston,
Tapiolan vainiolla
Karhun kanssa painii lyön,
Ja maailma unholaan jääköön.
3. Viherjäisell laattialla,
Mis ei seinät hämmennä,
Tähtiteltin korkeen alla
Käyskelen ja laulelen,
Ja kaiku ympäri kiirii.
4. Kenen ääni kiirii siellä?
Metsän immen lempeän;
Liehtarina miehen tiellä
Hienohelma hyppelee,
Ja kultakiharat liehuu.
5. Ihana on täällä rauha,
Urhea on taistelo:
Myrsky käy ja metsä pauhaa,
Tulta iskee pitkäinen
Ja kuusi ryskyen katuu.
6. Metsän poika tahdon olla,
Sankar jylhän kuusiston,
Tapiolan vainiolla
Karhun kanssa painii lyön,
Ja maailma Unholaan jääköön.
Aleksis Kivi (1866)
keskiviikko 9. lokakuuta 2013
Karpalon kuulumisia!
Saimme Karpaloon suuren määrän porkkanoita ja kesäkurpitsaa samalta perheeltä, joka antoi aiemmin kesäkurpitsaa. Tänä aamuna Niina soitti ja toivoi apua porkkanoiden puhdistamiseen. Soittelin monille ystäville ja kyselin, että voisivatko he tulla auttamaan porkkanatalkoissa ? Mutta kaikilla tuntui olevan esteitä. Pyysin Herraa lähettämään minulle työvoimaa. Kyselin Prisman kassajonossa eräältä tutulta, että voisiko hän tulla auttamaan meitä porkkanoiden kuorimisessa? Hän olisi tullut mielellään, mutta hänen päivän työlista oli jo täynnä. Poikkesin kirppikselle, jossa tapasin Arin ja hänen fasebook-ystävänsä Konginkankaalta. Markus halusi heti tulla auttamaan porkkanoiden säilöntätalkoissa. Markus on uskovainen mies ja toimii vapaaehtoistyössä Konginkankaalla. Hän teki hyvän työn, mutta töitä jäi vielä paljon seuraavillekin talkoolaisille. Sain rukoilla Markuksen kanssa rukouspuutarhassa, töiden jälkeen. Alkuillasta seurakuntamme sisar T. pääsi auttamaan.
Sitten, erään ystävän innostamana, neljä reipasta eläkeläistä tulivat kuoro harjoitusten jälkeen porkkanatalkoisiin, ja saivat työn hyvään, päätökseen. Herra kuuli rukoukseni ja lähetti työntekijät juuri oikealla hetkellä tekemään sen, mitä tänä päivänä piti saada tehdyksi. Kiitos Herralle ja kuudelle vapaaehtoistyöntekijälle tämän päivän ihmeellisestä, avusta!
Kun kävimme Irman kanssa Karpalossa syömässä, niin meitä vastaan tuli nuori kihlapari Raahesta. He olivat innostuneita Karpalosta ja kysyivät minulta, että voisivatkohan he tilata Karpalosta hääaterian ensi kesän häitään varten? Rohkaisin heitä tulemaan Kuusamoon ja pitämään häät kirkossamme ja tarjoilun Karpalossa. He jäivät asiaa pohtimaan. Kysyin heiltä, että pitivätkö he ruoasta? He sanoivat, että ruoka oli täydellistä?
Vieraskirjassa luki heidän viestinsä seuraavasti: "Vastikään vegetaristeista vegaaneiksi siirtyneitä odotti huikea yllätys. Jelestimällä vietetyn eräloman jälkeen, kun Kuusamosta löytyi näin PÄHEÄ ravintola. Ruoka oli mahtavaa, puitteet upeat. Venla & Jukka / Raahe. Kiitos nuoret mahtavasta palautteestanne ja virkistävästä, tapaamisesta. Jukka tunsi Annen siskon miehen, Daven.

Mökki: Kuusamo, Jelestimä ERÄKÄMPPÄ, 10718 - Lomarengas
päheä - Sivistyssanakirja - Suomi Sanakirja
tiistai 8. lokakuuta 2013
Malediiveilta vieras blogilleni!
Sain tänään 8.10.2013 blogilleni vieraan Malediiveilta! Tervetuloa!
Malediivit on saarivaltio, joka sijaitsee Intian eteläkärjen lounaispuolella. Se on maailman matalin valtio. Korkein kohta on vain 2,4 m merenpinnan yläpuolella. Lisää mielenkiintoista tietoa ko. maasta löydät alla olevista linkeistä.
Kysymykset:
1) Malediivit on osallistunut olympialaisiin vuodesta 1988 alkaen. Ovatko malediivilaiset voittaneet mitaleita?
2) Mikä on Malediivien suosituin urheilulaji? Vastaukset löydät jostakin alla olevasta linkistä!

Malediivit – Wikipedia
Kuvia Malediivit. Valokuvia Malediivit | Zoover
Kuvat ja videot Malediivit - finnmatkat.fi
Nöyrät saavat periä uuden maan!
"Kun se aika oli kulunut, minä, Nebukadnessar, nostin silmäni taivasta kohti, ja minun järkeni palasi. Minä kiitin Korkeinta, minä ylistin ja kunnioitin häntä, joka elää ikuisesti: 'Hänen valtansa on iankaikkinen valta, ja hänen valtakuntansa pysyy polvesta polveen. Kaikki maan asukkaat ovat tyhjän veroiset. Hän tekee taivaan joukoille ja maan asukkaille niin kuin tahtoo. Ei ketään, joka pidättäisi hänen kättään ja sanoisi hänelle: Mitä sinä teet?'
Siihen aikaan palasi minun järkeni, ja minä sain takaisin myös kuninkaallisen arvoni ja loistoni valtakuntani kunniaksi. Neuvonantajani ja ylimykseni etsivät minua, ja minut asetettiin jälleen hallitsemaan valtakuntaani. Minä sain hyvin suuren vallan, suuremman kuin ennen. Nyt minä, Nebukadnessar, ylistän, korotan ja kunnioitan taivaan kuningasta, sillä kaikki hänen tekonsa ovat oikeat ja hänen tiensä oikeudenmukaiset. Hän voi nöyryyttää ne, jotka vaeltavat ylpeydessä." (Dan. 4:31-34.)
"Mihin ylpeys tulee, sinne tulee häpeäkin, mutta nöyräin tykönä on viisaus." (San. 13:10.)
Kun Nebukadnessar oli antautunut täysin voimin rakentamaan Baabelia ja ottamaan siitä kunnian itselleen, niin Jumalan tuomio kohtasi hänet. Seitsemän vuoden mielisairauden jälkeen hänen olemuksensa muistutti enemmän eläintä kuin ihmistä. Tuomion aika päättyi, kun Nebukadnessar nosti silmänsä taivasta kohti ja hänen järkensä palasi. Jumalan puoleen kääntyminen palauttaa järjen. Nebukadnessarin parantuminen oli täydellinen Jumalan ihme. Nyt hänestä heijastui Jumalan kuva! Tie ylpeydestä nöyryyteen kesti seitsemän vuotta. Parantumisensa jälkeen Nebukadnessar sai virkansa takaisin. Tämä oli uusi alku ja uusi mahdollisuus koko Nebukadnessarin johtamalle valtakunnalle. Kun kansakuntien johtajat luopuvat ylpeydestä ja itsensä korotuksen hengestä ja antavat kunnian Jumalalle ja antautuvat palvelemaan häntä, joka on kaiken yläpuolella, niin valtakunnat menestyvät.
Nebukadnessarin kokemuksesta koko ihmiskunta saa tärkeän opetuksen. Ajattelen, että opetus ulottuu taivaaseen saakka.
Ylpeyden tähden alkoi Lusiferin ja hänen puolelleen asettuneiden enkeleiden syöksykierre kohti syvyyttä. Sama suunta on kaikilla niillä, jotka ylpeydessä vaeltavat. Mutta nöyrät saavat periä uuden maan!
PS. Ylpeyteen lankeemuksensa jälkeen saamansa armon tähden Nebukadnessar sai suuremman vallan kuin hänellä oli ennen lankeemusta. Minulla on sellainen käsitys, että lunastustyön kautta ihmisen asema uudessa maassa tulee olemaan korkeampi kuin ennen syntiinlankeemusta. Jeesuksen lunastustyö ja hänen armonsa meitä kohtaan tekevät sen mahdolliseksi.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)