"Toinen jakaa omastaan ja saa yhä lisää, toinen säästää yli kohtuuden ja on aina vain puutteessa. Sielu, joka jakaa siunausta, tulee ravituksi, ja joka muita virvoittaa, se itsekin virvoittuu." (San. 11:24,25.)
"Parasta masennuslääkettä on usko, rukous ja työskentely" (E.W.)
Jos olemme alavireisiä tai jollakin tavoin raskautettuja, niin saamme parhaan lohdutuksen ja ilon, kun lähdemme ulos niiden ihmisten luo, jotka ovat kenties vielä synkemmässä tilassa ja pyrimme Jumalan armon avulla lohduttamaan ja rohkaisemaan heitä. Jos jäämme miettimään ja pohtimaan omaa kurjuuttamme, niin tilanteemme pahenee entisestään. Meidän ei pitäisi antaa negatiivisille ajatuksille yliotetta ja herruutta elämässämme. Jumala haluaa ja pystyy kääntämään pahat asiat hyväksemme ja oman työnsä kunniaksi.
Kaikilla ihmisillä on omat vaikeutensa ja taistelunsa. Näissä tilanteissa ei auta se, että katseemme on kiinnitetty ongelmiimme. Meitä kehotetaan jatkuvasti kääntämään katseemme Häneen, joka on kaikkien vaikeuksien ja ongelmien yläpuolella, Jeesukseen Kristukseen. Kun pyydämme pahaa poistumaan tieltämme Hänen voimallisessa nimessään, niin valoa ja voimaa tulee sinne, mistä ne puuttuvat. Jos ajattelet, että olet maailman surkein ja onnettomin ihminen ja sinusta ei ole mihinkään, niin tuo ajatus tulee paholaiselta. Älä usko siihen kuvaan, jonka paholainen sinusta ja sinulle luo. Paholainen pyrkii jatkuvasti luomaan sinulle surkean kuvan itsestäsi omien ajatustesi tai toisten ihmisten ajatusten kautta. Avaa tänään Jumalan sana ja katso sieltä kuka ja millainen sinä olet? Olet Jumalan luomistekoa! Sinut on kalliisti lunastettu! Olet aina kallisarvoinen hänen silmissään, epäonnistuneenakin! Jumalan ääretön rakkaus ympäröi sinut kaikkialta ja tahtoo sulkea sinut hänen syliinsä, joka on rakkaus! Avaa sydämesi hänelle, joka sinua rakastaa iankaikkisella rakkaudella!
keskiviikko 23. lokakuuta 2013
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti