Sotainvalidien Veljesliitto
Kirjoitus ortobedi Timo Paavilaisen elämäntyöstä.
"Timo Paavilainen jatkaa eläkeläisenä työtään konsultoivana ja operoivana ortopedina. Hän syntyi Viipurissa, tuli ylioppilaaksi Tampereen lyseosta, valmistui lääkäriksi Turun yliopistosta 1964, sai erikoislääkärin oikeudet kirurgiassa 1970 ja ortopediassa 1974 ja väitteli Helsingin yliopistossa vuonna 1980. Hän on tehnyt »merkittävän työn käytännön lääketieteessä suoranaisen potilashoidon alalla» ja täyttää näin arvostetun Konrad ReijoWaaran palkinnon perusvaatimuksen.
Timo Paavilaisen käytännön lääkärintyön pääväylä avautui vuonna 1973, jolloin hän aloitti kirurgina Invalidisäätiön ortopedisessa sairaalassa. Hänen pääasiallinen mielenkiintonsa kohdistui tekonivelkirurgiaan ja sittemmin sen kaikkein vaativimmille alueille: tekonivelten hankaliin uusintaleikkauksiin, lonkkanivelen hoitamattoman synnynnäisen sijoiltaanmenon ja lonkan kehityshäiriön (dysplasia) proteettisiin korjauksiin sekä synnynnäistä ruston kehityshäiriötä (kondrodystrofia) potevien ja hemofiliapotilaiden tekonivelkirurgiseen hoitoon. Nämä vaikeat leikkaukset muodostuivat vähitellen hänen työnsä keskeiseksi alueeksi. Hemofiliapotilaiden tekonivelleikkaukset kaikkialta maasta keskitettiin hänen käsiinsä vuodesta 1984. Timo Paavilainen kehitti yhteistyössä SPR:n veripalvelun kanssa näistä harvinaisista leikkauksista toimivan kokonaisuuden. Kiitolliset hemofiliapotilaat kutsuivat hänet yhdistyksensä kunniajäseneksi.
Timo Paavilaisen kehittämät synnynnäisesti sijoiltaan olevan tai dysplastisen lonkan leikkausmenetelmät ovat kansainvälisesti arvostettuja. Hän on suunnitellut teollisessa valmistuksessa olevan proteesin lonkan dysplasian hoitoon (Biometin CDH). Avuliaana opettajana hän on kouluttanut suomalaisia ortopedeja kehittämiensä menetelmien osaajiksi. Ortopedeja kaikista Pohjoismaista, Euroopasta ja Yhdysvalloista on vieraillut Invalidisäätiön sairaalassa tutustumassa Paavilaisen menetelmiin. Suomen Ortopediyhdistys kutsui Paavilaisen vuonna 2003 Fabian Langenskiöldin muistoluennon pitäjäksi ja kunniajäsenekseen. Hänen saamansa julkiset tunnustukset osoittavat, että hän on sekä potilaiden että kollegojen arvostama käytännön lääkäri.
Timo Paavilainen on halunnut olla käytännön lääkäri. Hän on ehtinyt ansioitua myös tutkijana, mutta akateemisen tutkijan ambitioita hänellä ei ole ollut. Hän kehitti Invalidisäätiön ortopediseen sairaalaan toimivan hoitojärjestelmän tekonivelkirurgian erityisongelmia varten. Muun ohessa siihen tarvittiin hoitoyksikön koko henkilökunnan kouluttamista. Hänen ammattieettinen normistonsa, »kirurgin moraalinsa», on kunnioitettavan tiukka. Hän tuntee myös sosiaalista vastuuta, eivätkä taloudelliset kiihokkeet ole hänen luontaisen ahkeruutensa pontimia.
Timo Paavilaisen luonteenpiirteitä ovat ystävällisyys, avuliaisuus, tasainen mielenlaatu, henkinen aktiivisuus, innostuneisuus ja myönteisyys. Hänen elämäntapansa ovat kaikilta osiltaan moitteettomat. Lähimmät työtoverit tietävät liiallisen työsidonnaisuuden hänen ainoaksi paheekseen. Hänen ei ole kuultu syyllistävän potilaitaan, eikä hän moiti heitä aikaisemmin hoitaneita kollegoita. Hänen tekemänsä leikkaukset ovat usein pitkiä, vaikeita, rasittavia ja »verisiä». Silti häntä ei ole tavattu kiihtyneenä tai hermostuneena. Hänen äänensä ei kohoa leikkauksen aikana. Kriittisissä tilanteissa on havaittu lievää kolmiasteista tuohtumusta: ääntään korottamatta hän sanoo ensiksi »voi veljet», sitten »tytöt, tytöt» ja lopulta kaikkein voimallisimmin »voi pahkiainen». Leikkauksen pitkittyessä odottamattomasti hän saattaa pyytää leikkaussaliin »passaria» ilmoittamaan häntä poliklinikassa odottaville potilaille, että hän myöhästyy ja että odottavat voivat käydä kahviossa ostoksilla hänen laskuunsa. On kuin Timo Paavilaiseen olisi rikastunut ryväs kaikkein parhaita Karjalan heimon luonteenpiirteitä peräänantamattoman ahkeruuden ja parhaaseen mahdolliseen tulokseen pyrkivyyden mausteiksi. Hän ei puhu pahaa ihmisistä. Sairaalabyrokratialle hän on silti vihainen, jos se estää häntä hoitamasta esimerkiksi entisiä hemofiliapotilaitaan. Yleiseen tapaan hänen voi joskus kuulla moittivan verotuksen ankaruutta eli sitä, että se rankaisee ihmisiä heidän ahkeruudestaan.
Timo Paavilaisen kutsumanimi hänen omassa sairaalassaan on Paavi. Se on hänen työyhteisönsä kieleen vakiintunut ilmaisu, jonka alkuperä ei ole tiedossani. Tietysti se on hänen karjalaisperäisen sukunimensä lyhenne, mutta siihen ei liity mitään paavillisia sävyjä. Kuitenkin hänen asemansa vaikeimman tekonivelkirurgian keskiössä antaa lempinimelle latausta – ei erehtymättömyyden sädekehää, mutta todellisen vaikuttajan glooriaa. Sitä paitsi lempinimestä on muokattu leikkaussalin arkikieleen uudissanoja. Paavin erityisiä tarpeita varten muotoilemia instrumentteja – taivutettua kauhaa, lyhytkasvuiselle kondrodystrofiapotilaalle lyhennettyä reisiproteesin vartta tai proteesin muovaamista jopa leikkauksenaikaisella hitsauksella ja joitakin muita innovaatioita – kutsutaan paaviloiduiksi välineiksi. Työyhteisön menetelmät arvostuksen (tai sen puutteen) osoittamisessa ovat moninaiset.
Timo Paavilaisen käytännön lääkärintyön toinen päälinja, sen sosiaalisen vastuun alue, on toiminta sotainvalidien ortopedilääkärinä. Hän aloitti Sotainvalidien Veljesliiton Kaskisaaren kuntoutumislaitoksen ortopedilääkärinä vuonna 1973 ja jatkoi laitoksen ylilääkärinä vuodesta 1980 vuoteen 2001, jolloin laitoksen toiminta lopetettiin. Raaja-amputoitujen sotainvalidien lääkintähuolto perustui 1950-luvulta kolmen »kolmannen sektorin» toimijan Invalidisäätiön, Proteesisäätiön ja Kaskisaaren palveluihin. Timo Paavilaisella oli ainutlaatuisen vahva asema tässä kolmiossa. Hän tutki Kaskisaareen kuntoutuskursseille tulleet sotainvalidit. Jos hän totesi ortopedis-kirurgisen hoidon tarvetta amputaatiotyngässä ja amputoidun tai säilyneen raajan nivelissä tai lannerangassa, hän toteutti suunnitellun hoidon Invalidisäätiön ortopedisessa sairaalassa, jonka vieressä sijainneen Proteesisäätiön palvelut olivat jatkohoidossa käytettävissä. Paavilaiselle kertyi ylittämätön kokemus ikääntyvän suomalaisen raaja-amputoidun sotainvalidin ongelmista ja varsinkin niiden ratkaisuista. Amputoitujen kuntoutujien osoittamasta arvostuksesta hänen työllensä ja kiitollisuudesta hänen ystävälliselle asenteellensa tuli jatkuvasti palautetta laitoksen työnantajalle ja omistajalle Sotainvalidien Veljesliitolle. Hän oli Kaskisaaren isännistön jäsen yli kahden vuosikymmenen ajan. Kaskisaaren henkilökunta kiitteli hyvää »herraonneaan». Amputoitujen sotainvalidien sodanjälkeiseen apuvälinehuoltoon eniten vaikuttaneen asiantuntijan professori Kauko A. Solosen jälkeen laitoksen ylilääkäriksi tuli Timo Paavilainen. Hän oli laitoksen omistajan, sen potilaiden ja henkilökunnan mielestä huippuluokan ammattimies ja hyvä ihminen. Puolustusministeri myönsi hänelle vuonna 1995 Sotainvalidien ansioristin erityisistä ansioista toiminnassa suomalaisten sotainvalidien hyväksi.
Timo Paavilainen on aina tarvittaessa vuoden- tai vuorokaudenajasta riippumatta tullut kollegansa avuksi tai potilaansa vuoteen äärelle ystävällisenä ja kannustavana. Hänen työtään leimaavat ammattitaito, auttamisen halu, luotettavuus ja rehellisyys. Hän täyttää erinomaisesti Konrad ReijoWaaran palkinnon saamisen edellytykset."
Veli Matti Huittinen, puheenjohtaja, professori
Sotainvalidien Veljesliitto
Kasarmikatu 34 A Helsinki