maanantai 31. joulukuuta 2012

Unelmani toteutui tänään ihmeellisellä tavalla!

Sunnuntaina 30.12.12  klo 11.00 kaikki oli valmista ja Kasvisravintola Karpalon ensimmäinen lounasaika oli valmis alkamaan. Lounaalla kävi päivän aikana noin 70  henkeä. Illan avajaisjuhlassa oli väkeä suurin piirtein saman verran. Kaikki kehuivat ruokaa erinomaiseksi ja tiloja kauniiksi ja viihtyisiksi. Illan juhlaohjelma oli monipuolinen ja kiinnostava. Nuoret pianistit Vatteri ja Kaisa hurmasivat soitollaan yleisön. Valtterin sävellykset eivät jääneet Sibeliuksen sävellyksen varjoon. Veltterin pianosävellyksissä on jotain hyvin kaunista, herkkää ja melodista. Karpalosuon kurjet tekivät vaikutuksen. Naiskuoro Ainot lauloi erittäin harmonisesti ja kauniisti. Kuorossa oli parikymmentä laulajaa ja kaikkien äänet sointuivat hyvin yhteen. Arto Hyvönen esitteli Terveysprojekti Karpalon ja ortopedi Timo Paavilainen onnitteli Kuusamoa hyvän ruokapaikan saamisen johdosta. Hän luetteli monia terveydellisiä ja ekologisia syitä miksi ihmisten kannattaa syödä kasvisruokaa. Ilmapiiri lounaalla ja iltajuhlassa oli lämminhenkinen ja kodikkaan virkistävä.

lauantai 29. joulukuuta 2012

Jumala näkee asiat kaukaa ja läheltä yhtä tarkasti!

Tänään minulla oli kiireinen päivä. Karpalo alkaa olla valmis avajaisia varten. Odotan vieraita innolla. Tänään tapahtui siivoojalle pieni haaveri. Tuulikaapin oven sarana napsahti poikki imurin iskusta. Hän lupasi korvata vahingon. Kiersin ympäri kylää etsien samanlaista saranaa tilalle. Mistään ei löytynyt vastaavaa. Sellaista saranaa ei enää valmisteta ollenkaan. Kävin myös Löytölässä, jossa on kaikenlaista vanhaa kirppistavaraa. Ei ollut sielläkään. Rakennustarvikkeiden kirppis oli suljettu. Ajattelin, että taitaa tulla kallis remontti, koska ovi karmeineen päivineen joudutaan kenties vahtamaan uuteen. Eräs mies sanoi, että Kotkassa on joku romun kerääjä, jolta saattaisi tuollainen sarana löytyä. Minulla ei ollut aikaa etsiä tällaista henkilöä käsiini, koska mitään osoitetta ja henkilöllisyyttä ei ollut tiedossa. Olen itsekin romunkerääjä ja ajattelin, että mahtaisiko minulta itseltäni löytyä tuollainen saranan osa. Menin illalla autotalliin ja rukoilin Jumalata apua vaikean tehtävän ratkaisemiseen. Alitajuntani toi mieleeni kesän. Kesällä siivosin autotallin ja muistin, että heittelin silloin johonkin laatikkoon kaikenlaista sekalaista romua sillä ajatuksella, että noita romuja saattaisi joskus tarvita. Mielessäni oli tuo romukoppa, mutta en löytänyt sitä mistään. Herra ohjaa minut sen romukopan luokse, oli rukoukseni kaiken aikaa. Vihdoin löysin erään pakin, jonka pohjalla näytti olevan jotakin sarnoihin viittaavaa. Aloin purkaa pakkia ja yht'äkkiä huomasin jonkun, joka saattaisi olla etsimäni sarnan osa. Hain autostani rikkoutuneet saranan osat. Kuinka ollakaan saranan osa oli juuri oikea osa. Se oli täsmälleen samanlainen, joka meni rikki. Saranan osa olisi voinut olla vääränpuoleinen, mutta se oli juuri oikea. Ihmettelin suuresti! Olen säilyttänyt tätä saranan puolikasta tätä hetkeä varten ties kuinka monta kymmentä vuotta. Se on varmaan seurannut pitkään muutoissani toisten romujen kanssa. Kerrankin romun keräämisestä ja keräilyluonteestani oli jotakin hyötyä. Mitään ei siis kannata heittää pois, koska juuri sitä voi joskus tarvita. Kylläpä tuli iloinen olo ja kiitollinen mieli Jumalaa kohtaan. Jumala auttaa aina kaikenlaisissa asioissa. Jumala näkee asiat kaukaa ja läheltä yhtä tarkasti!

Reima asensi tänään sitä ovea ja totesi, että sarana on kyllä oikea, mutta vääräkätinen. Ehdin iloita liian aikaisin. Pitää vielä metsästää jostakin oikeaa saranaa. Ehkä se löytyy vielä. Täytyy jatkaa rukousta edelleen!

S voitti Joulukalenteriarvoituskisan! Onnea!

S voitti Joulukalenteriarvoituskisan. Hän sai 63/82 pistettä. Onnea voittajalle. Olit erikoisen kekseliäs ja pystyit ratkomaan todella vaikeitakin arvoituksia. Ailalle myös plussaa siitä seimi-arvoituksesta, joka oli todella vaikea tehtävä. Voittaja tulee saamaan kirjapalkinnon! Lähetän sen lähiaikoina! Kiitos myös kaikille muillekin kisaaan osallistujalle ja niillekin, jotka seurasivat arvoituksia vain omaksi ilokseen!

torstai 27. joulukuuta 2012

Häirikölle tiedoksi!

Helsinkiläinen nuori mies, joka olet aikaisemminkin härinnyt kirjoituksillasi blogiani, voisitko ystävällisesti lopettaa asiattomien kommenttiesi kirjoittelun! Olet luvannut jättää häiriköinnin! Vanhempasikin ovat luvanneet valvoa nettikirjoitteluasi. Toivon, että pysyt lupauksessasi! Jos sinulla on paha olla, niin pura pahaa oloasi vaikka sähköpostiini. Tarvitset apua! Rukoilen mielesi parantumisen puolesta!

tiistai 25. joulukuuta 2012

Uuden Vuoden arvoitus?

 
Kulkiessaan se ei pidä ääntä ollenkaan. Se saa kuitenkin erään kapistuksen raksuttamaan tai lyömään. Kuluessaan se ei kulu kuitenkaan. Se on meiltä salattu. Se voi yllättää meidät. Sen voi hukata, menettää ja kadottaa. Sitä voi käyttää oikein tai väärin monella tavalla: antaa, saada, jakaa, varastaa, leikata ja tuhlata. Sitä voi mitata ja arvioida. Jotkut pyytävät ja rukoilevat sitä lisää. Toiset tiedostavat sen tärkeyden ja arvostavat sitä. Odottaessaan se tuntuu pitkältä. Se voi kulua nopeasti tai hitaasti. Joskus voi tuntua siltä, että se on pysähtynyt, vaikka se ei voi pysähtyä. Tai on se joskus pysähtynytkin. Joskus se päättyy ja alkaa taas uudelleen. Sitä ei voi lainata. Ihminen ei voi hallita sitä. Jotkut haluaisivat lopettaa ja tappaa sen tai pitkittää sitä. Sitä voi muistella. Sanotaan, että se kultaa muistot. Siitä voi myös haaveilla ja kiittää. Jotkut ovat kironneetkin sen, vihannet sitä ja katkeroituneet sille. Meidän pitäisi tietää ja tuntea se. Olemme siitä vastuussa ja joudumme tekemään sen käytöstä tiliä. Se on meille lahja. Sen olemusta on vaikea käsittää. Siinä menee ikuisuus, kun sitä miettii.

maanantai 24. joulukuuta 2012

Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2013!


Lämmin osanottoni menehtyneen pojan omaisille ja läheisille!

En ole ehtinyt kuunnella uutisia, mutta Terho kertoi, että eksynyt 8-vuotias Arttu-poika löydettiin eilen menehtyneenä lumen alta sortuneesta lumiluolasta. Voi, miten surullinen kokemus vanhemmille ja kaikille läheisille. Teille tuli nyt kyynelten täyttämä joulu. Pimeässä kyynellaaksossa Herra on luvannut kulkea kanssamme. Jos surevat läheiset satutte lukemaan blogiani, niin sanon teille rohkaisuksi, että monet rukoilevat teidän puolestanne. Saakoon nämä rukoukset kantaa teitä suuren surunne keskellä. Maailmassa on paljon vaaroja. Onnettomuus voi yllättää kenet tahansa ja missä tahansa. Surullista on se, että onnettomuus sattuu lapsille heidän leikkiessään tai seikkaillessaan. Luonnossa vaikuttavat elementit kuten vesi, lumi, jää, tuli, tuuli, pakkanen, helle jne. kätkevät sisäänsä onnettomuuden riskin. Saakoon seuraava ikuinen Jumalan lupaus lohduttaa teitä tässä hetkessä:
"Ja hän pyyhkii heidän silmistään joka ainoan kyyneleen. Kuolemaa ei enää ole, ei murhetta, valitusta eikä vaivaa, sillä kaikki entinen on kadonnut." (Ilm. 21:4.)

24. JOULUKALENTERI 2012

 
24. Nyt lasten stressin laskijaa kodeissa kaivataan. Pari avainsanaa tarvitaan arvoituksen ratkaisemaan, tekstarit eivät sitä aikaan saa.

Arvattu avainsana, joka ei ole oikein: älykäs äiti
Oikea avainsana: äidin ääni
Oikea kirjain: Ä
Joulukalenterin oikea sanoma 1.-24.12.2012: JEESUS TULI AJAN TÄYTTYESSÄ

Tutkimus: Äidin ääni lohduttaa, tekstiviesti ei - Helsingin Sanomat

sunnuntai 23. joulukuuta 2012

Uusi aika on koittanut Kuusamossa!

Sain tänään valmiiksi Karpalon avajaisten käsiohjelman 30.12.2012 klo 18.00 tilaisuuteen. Sain myös iloisen viestin Tampereen ETRA:lta. Tampereen ETRA on lahjoittanut kymmenelle ensimmäiselle asiakkaalle avajaislounaan ruokalipun. Ehtona on se, ettei lipun saaja ole kutsuvieras, eikä ns. omaa väkeä. On mielenkiintoista nähdä keitä he ovat? Nimet pitäisi kirjoittaa vieraskirjaan ja tallettaa näin tieto Karpalon historiaan. Hilkka-siskoni poika nuori lukiolainen Valtteri Ylä-Jääski on "pianisti", joka on tehnyt avajaistilaisuuteen sävellyksen: "Improvisaatio Karpalosuolla". Tämä sävellys kuullaan ensiesityksenä avajaisjuhlassa juuri ennen juhlapuhetta, jonka tulee pitämään Timo Paavilainen erikoislääkäri LKT.

23. JOULUKALENTERI 2012


23. Leipä laitettiin lainattuun leipäastiaan leipätalossa.

Oikea kirjain: S

Arvatut avainsanat, jotka eivät ole oikein: sanaleikki, suu, sana

Oikea avainsana: Seimi
Jeesus on Elämän Leipä. Neljä leipää kuvaa maan neljää ilmansuuntaa. Jeesus on koko maailman Vapahtaja. Neljä on maan luku.

lauantai 22. joulukuuta 2012

22. JOULUKALENTERI 2012


22. Levitetyt kädet yhdistävät syvyyden, pituuden ja turvapaikan.

Avainsana, jota on ehdotettu, mutta joka ei ole etsitty: Seis, Stop

Oikea kirjain: S
Oikea avainsana: Syli

perjantai 21. joulukuuta 2012

Tein katoamisilmoituksen kännykästäni Kuusamon poliisitalolla

Kadotin tänään kännykkäni. Etsin sitä joka paikasta, mutta en löytänyt mistään. Menin poliisilaitokselle tekemään katoamisilmoituksen. Rukoilin, että löytäisin kännykkäni, vaikka se olisi pudonnut minne tahansa. Etsin joka paikasta missä olin liikkunut viimeisen puhelinsoittoni jälkeen. Iltapäivällä olin kerännyt rakennustyömaalta erilaista kampetta ja roskia peräkärryyni. Viimeisenä asiana ostin citymarketin pihassa kuusikauppaa tekevältä pakkasessa värjöttävältä kuusikauppiaalta kotiimme joulukuusen. Se maksoi 25,- €. Minulle tuli mieleeni, että kännykkä on saattanut tipahtaa taskustani peräkärryyn. Otin kuusen kärrystä ja aloin tyhjentää kärryä. Jonkin ajan kuluttua huomasin kärryn pohjalla tutun kapistuksen. Kännykkäni oli tipahtanut peräkärryn pohjalle. Se oli aivan jäässä, koska Kuusamossa on nyt kova pakkanen.Olipa hieno tunne, kun löysin kadottamani. Nyt on juhlan aika, kuten hopearahan kadottaneellakin oli, kun hän löysi kadottamansa hopearahan. Kiitos Herra, kun autoit minua jälleen kerran!

21. JOULUKALENTERI 2012

 
21. "Havva" synnytti "vavvan". Lause hepreaa on sullekin, mutta elämän hän antoi mullekin. Pian nimeni mainitaan.

Oikea kirjain: E
Oikea avainsana: Eeva

torstai 20. joulukuuta 2012

Kirpparitilat Ouluntaival 2:ssa ovat nyt tyhjät seuraavalle yrittäjälle.

Aloitimme maanantaina 17.12. Karpalo-kirppiksemme muuttamisen Kitkantie 23. Eilen vein viimeiset tavarat uuteen paikkaan. Sain ihmeellisesti apuvoimia aina sopivaan aikaan, kuin tilauksesta. Eilen minulla oli erikoisin kokemus. Pyysin Herraa lähettämään minulle siivoojan, joka siivoaisi entisen kirpparin puhtaaksi. Kun tulin hakemaan viimeisimpiä tavaroita, niin tapasin ulkona asiakkaamme, joka ihmetteli, että minne kirppari oli hävinnyt. Sanoin, että olemme muuttaneet uuteen paikkaan Kitkantielle. Kysyin sitten muina miehinä, että olisiko hänellä mahdollisuus tulla siivoamaan tämä kirppari. Sain myöntävän vastauksen. Hän imuroi lattiat ja pesi ne nestemäntysuovalla. Tänään, kun palautin vuokranantajalle avaimet ja luovutin tilat, niin vuokraemäntä sanoi, että kylläpä täällä tuoksuu hyvältä. Kyllä tänne kelpaa nyt kenen tahansa tulla. Uudessa paikassa kaikki tavarat ovat nyt levällään. Kukahan ne järjestelisi paikalleen? Pitää jälleen rukoilla apua ylhäältä! Olisitko sinä pelastava enkeli, jonka Herra lähettäsi apuun? Työmme on kaiken aikaa uskon varassa elämistä päivästä toiseen. Kaikki tuntuu järjestyvän parhain päin! Kiitos siitä Herralle!

Kasvisravintola Karpalo on valmistumassa avajaisia varten!

Söin tänään Karpalo-kokki Niinan tekemän ensimmäisen aterian. Olipa erittäin hienosti maustettu kasviskiusaus hampputofulla. Pian (30.12.12 klo 11-15) tekin pääsette nauttimaan hyvästä kasvisruoasta. Karpalon viimeistelyt ovat nyt loppusuoralla ja sitten on aika siivota paikat kuntoon, somistaa ja  kalustaa tilat viihtyisiksi.

20. JOULUKALENTERI 2012

 
20. Mikä yksi outo lintu tulee kotiin laulamaan äänissä joululaulun? Mikä ylhäinen ja loistava ystävä kokoaa omansa äärettömään ihanuuteen?

Oikea kirjain: Y
Oikea avainsana: Ylkä

keskiviikko 19. joulukuuta 2012

19. JOULUKALENTERI 2012

 
19. Joukossamme vanhin, rauhan sanomaa julistaa!

Oikea kirjain: T
Avainsana, jota on ehdotettu, mutta joka ei ole etsitty: Tuomas
Oikea avainsana: Turku

tiistai 18. joulukuuta 2012

18. JOULUKALENTERI 2012


18. Aina tapanina tapansa mukaan ani varhain Anita, Pat, Ina, Ana, Nipa ja Nata panivat aidan tapin apinan paidan pintaan lähellä napapiirin joulupataa.

Oikea kirjain: T
Oikea avainsana: Tapani

maanantai 17. joulukuuta 2012

Valaistu poro oli erikoinen näky!

Tänään aloitimme Karpalo-kirppiksen muuttopuuhat. Saimme uuden hyvän vuokratilan Kitkantie 23. Muuttotalkoissa oli neljä miestä ja viisi naista: Terho, Jani, Markku, Paavo, Anne, Suvi, Heli, Jaana ja Tarja. Roskia tuli peräkärryllinen. Muutossa on hyvä hävittää huono tavara pois. Paljon saimme aikaiseksi, mutta paljon jäi töitä tuleville päiville. Jos olet vapaalla ja pääsisit muuttotalkoisiin, niin olet tervetullut auttamaan.

Tänään, kun kävin päivällä kotona, minua odotti melkoinen yllätys. Pihassamme seisoi Poro jouluvalot sarvissa ja kaulalla. Olipa hupaisa näky, suorastaan kaunis ja jouluinen. Jouluvalot sopivat porolle oikein hyvin. Olisipa ollut kamera mukana. Onneksi valot irtosivat sarvista hyvin, eivätkä rikkoutuneet ja poro ei sotkeutunut niihin. Poro olisi voinut saada sähköiskun, jos johto olisi mennyt poikki. Valot olivat pihlajissa ja irronneet sieltä pihlajaa rouskuttavan poron sarviin. Minun piti hätyytellä sarvipää kauemmaksi tontiltamme. Jouluvieras kävi tervehtimässä meitä eilenkin. Se söi linnuille laitettuja kauralyhteitä aivan ikkunamme alla.

Tutustutin Karpalon kokin, Niinan, kuusamolaisiin yhteistyökumppaneihin. Niina teki tänään töitä toimistossani, koska Karpalossa ei ole vielä kaikki valmista. Tänään puolenpäivän jälkeen saapuivat Metoksen keittiökoneet ja laitteet. En ehtinyt vielä käydä niitä katsomassa. Niiden paikalleen asentaminen kestää varmaan pari päivää.

17. JOULUKALENTERI 2012

 
17. Sen tähden pudotin sen tähden.

Oikea kirjain: Y
Oikea avainsana: Ylpeys
Arvattu avainsana, joka ei ole oikea: Yö

Avaimet arvoituksen selvittämiseen löytyvät: Jes. 14:12 (VKR) ja Hes. 28:17 (VKR)

sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Voit saada 10 lisäpistettä arvaamalla sanoman ensimmäisenä

Kaikille joulukalenteriarvoitukseen osallistuvalle tiedoksi.
Kun löydätte mielestänne oikean sanoman, niin älkää paljastako sitä muille. Säilytetään jännitys loppuun saakka. Merkitkää itsellenne ylös se päivä, jolloin arvasitte sanoman oikein. Se, joka arvaa sanoman ensimmäisenä oikein, saa 10 lisäpistettä. Kokonaispistemäärä voi olla maksimissaan 82 pistettä. Arvoitukset vaikeutuvat loppua kohden, kuten olette huomanneet.

16. JOULUKALENTERI 2012

 
16. Edessä on kuvitteellinen muuri, jos nopeus on todellinen ja suuri.

Arvatut kirjaimet, jotka eivät ole oikein: I

Oikea avainsana: Äänivalli
Oikea kirjain: Ä

lauantai 15. joulukuuta 2012

15. JOULUKALENTERI 2012


15. Ankaran pakkasen ja ankaran helteen avaimen kun saa, niin arvoitus ratkeaa.

Oikea avainsana: Turkki
Oikea kirjain: T

perjantai 14. joulukuuta 2012

Elohim on monikkomuotoinen!


Luin nyt ensimmäisen luvun uudesta Raamattu Kansalle -käännöksestä. 1. Moos. 1:1. Jumalaa tarkoittava heprean sana Elohim on monikkomuotoinen. Sama monikkoajatus Jumalasta tulee esille myös 1:26 sanoissa: "Tehkäämme ihminen kuvaksemme, kaltaiseksemme ---".

Keitä tämä monikkomuoto tarkoittaa? Se tarkoittaa Isää, Poikaa ja Pyhää Henkeä. Tässä on Raamatun ensimmäinen ajatus jumaluuden kolminaisuudesta.

"Jumalan Henki liikkui* vetten päällä" (1:2.) Kirj.: "leijui", lepatti" niin kuin haukka tai kotka paikallaan ilmassa. Vrt. 5. Moos. 32:11. "Niin kuin kotka houkuttelee pesuettaan lentoon ja liitelee poikastensa suojana, levittää siipensä, ottaa poikasensa ja kantaa niitä siivillään, niin Herrakin johdatti kansaansa, hän yksin; hänen kanssaan ei ollut vierasta jumalaa."

1:3 . Luonnolliset valot , aurinko ja kuu, luotiin vasta neljäntenä luomispäivänä.
1:10. Kirj.: "meriksi".
1:24. Kirj.: "maan eläimet".

14. JOULUKALENTERI 2012


14. Korkealla näyn ja ratsulla käyn.
Helpotan arvoitusta hieman. Korkealla sanan paikalle sopii paremmin sana: Taivaalla ...

Ehdotetut kirjaimet, jotka eivät ole oikein: L, T, M, S, J

Oikea avainsana: Neitsyt (tähtikuvio ja Neitsyt Maria)
Oikea kirjain: N

torstai 13. joulukuuta 2012

"Enkeli avasi minulle kirppiksen oven tänä aamuna"

 
Sain tänään tilaamani uuden: Raamattu Kansalle -käännöksen. Tämä käännös on alkutekstejä ja sanavastaavuutta kunnioittava käännös. Tavoitteenani on lukea tämä käännös ensi vuoden aikana kokonaan läpi. On mielenkiintoista nähdä, miten tämä käännös poikkeaa edellisistä käännöksistä.


Läpi lukkojen!
Minun piti päivystää tänään kirppiksellämme, koska ketään muuta työntekijää ei päässyt tulemaan. Aamulla huomasin, ettei minulla ole kirppiksen avainta. Soitin Kirstille ja kysyin, että voisiko hän tulla avaamaan minulle oven? Kirsti oli juuri lähdössä kylälle ja lupasi tulla avaamaan oven. Ehdin ennen häntä oven taakse. Kirppis oli pimeänä ja portailla oli uutta lunta. Huomasin lumesta, ettei kukaan ollut käynyt oven takana sinä aamuna. Menin huvikseni kokeilemaan ovea, että pääsisinkö sisälle, koska minun oli päästävä myös vessaan. Ovi avautui aivan helposti ja pääsin sisään. Ihmettelin tätä suuresti. Soitin heti Toinille, joka oli eilen kirppiksellä, ja kysyin häneltä, että jättikö hän vahingossa oven auki, kun hän lähti sieltä eilen viiden aikoihin? Toini vakuutti minulle, että ennen lähtöään kotiin hän varmisti moneen kertaan, että ovi on varmasti kiinni kunnolla. Hänen kaverinsakin kehotti näin tekemään. Ovi kuitenkin avautui minulle aivan helposti. Ei jäänyt muuta selitystä kuin se, että enkeli avasi minulle oven. Kiitos Herralle!

Kirppiksellä kävi tänään 40 asiakasta. Myynti ei ollut suuren suuri, mutta päivän vuokrarahat saatiin kuitenkin kokoon. Sekin on hyvä asia. Sain kirjoitettua joulukortit ja samaan kirjekuoreen sujautin kutsun Karpalon avajaisiin. Kutsussa mainitaan, että ilmoittautuminen saapumisesta tulee tehdä minulle 21.12.2012 mennessä. Tämä on tärkeä asia, että tiedämme varautua tarjoilun suhteen. Neljä henkilöä on jo ilmoittanut tulostaan.

Karpalon tuleva kokki, Niina, muuttaa huomenna Kuusamoon. Toivottavasti saamme kaiken tarvittavan kuntoon, että kaikki onnistuu hyvin ja voimme kutsua vieraat tervetulleiksi aterioimaan kanssamme upo uuteen Kasvisravintola Karpaloon. Salin verhot ovat nyt pesulassa ja siivousliike on aloittanut puhdistustyöt.
Pyydän teidän esirukouksianne, että Herra auttaisi meitä niin, että selviämme kaikesta kunnialla!