sunnuntai 29. huhtikuuta 2012

Lenkkikokemuksia

Aamulenkilläni keräsin katujen varsilta tänään niin paljon pulloja Karpalon hyväksi, etten jaksanut niitä kotiin asti kantaa. Piti herättää Terho kesken unia ja pyytää häntä tulemaan autolla hakemaan kassini ja viemään se Kuukkelintielle. Ihmiset ovat ilmeisesti aloittaneet vapun juhlimisen hyvissä ajoin. Lenkille lähtiessäni otan aina muovikassin mukaan ja poimin siihen tienpientareille heitetyt tölkit ja pullot. Aloitin tämän tavan viime vappuna. Karpalo on tähän mennessä saanut minulta pullopalautusrahoja yli 300 €. Iltalenkillä tapasin miesporukan, joka oli myös lenkillä. Joukosta erillään käveli eräs hitaammin liikkuva mies, joka alkoi matkia koiran haukkumista. Kysyin häneltä, että tykkääkö hän koirista? - Ne ovat vähän vaarallisia, sain vastaukseksi. Hän kysyi vuorostaan minulta: - Onko sinulla kaloja tuossa pussissa? - Ei ole. Se on ihan tyhjä tällä kerralla, vastasin hänelle ystävällisesti ja jäin miettimään tuota yllättävää kysymystä, joka oli aika hauska.

lauantai 28. huhtikuuta 2012

Kävin tänään Rovaniemellä seurakuntavierailulla

Lähdin tänään 28.4.2012 klo 7.00 Rovaniemelle ja palasin kotiin klo 17.00. Pidin Rovaniemellä ehtoollisjumalanpalveluksen. Tällä kerralla en käynyt Kemijärvellä, koska seurakunnan väki oli matkoilla. Matka meni hyvin. Sää oli kaunis ja aurinkoinen ja tiet sulana. Lunta on vielä paljon. Matkan aikana näin vain yhden poron, mutta kanalintuja näin, useita.

keskiviikko 25. huhtikuuta 2012

Kuusamon ETRA ry etsii työntekijöitä

Tuleeko sinusta Kasvisravintola Karpalon pääkokki? Pääkokin virka on nyt haussa valtakunnallisessa avoimien työpaikkojen sivustoilla netissä. Jos olet kiinnostunut haastavasta työstä ja olet mielestäsi pätevä hoitamaan ko. tehtävää, niin voit lähettää hakemuksen ja ansioluettelosi osoitteella: Kuusamon ETRA ry/Paavo Hautala Ouluntaival 3 tsto 3 93600 Kuusamo puh. 040 8474 582 tai sähköpostissa: paavo.hautala@pp1.inet.fi Toinen työ koskee Kirppiksen vapaaehtoistyöntekijää 21.7.2012 saakka. Jouduimme sulkemaan kirppiksen eilen, koska Raija lähti Varkauteen, emmekä ole saaneet toista työntekijää tilalle. Kiitos, Raija, suurenmoisesta työstä, kirppiksellä. Olisimme kyllä halunneet pitää sinut Kuusamossa pidempäänkin. Muistamme sinua ja läheisiäsi rukouksin. Jospa Herra lähettäisi teidät kaikki jonakin päivänä asumaan Kuusamoon, vakituisesti. Jos sinulla olisi mahdollisuus irrottautua joksikin aikaa vapaaehtoistyöhön ja sinua kiinnostaisi kirppiksen pitäminen, niin tule kokemaan jotakin uutta Herran kanssa. Voimme tarjota sinulle ilmaisen majoituksen kirppiksen alakerrassa.

tiistai 24. huhtikuuta 2012

Askeleet -kampanja käynnistyi eilen 23.4.2012

23.4. – 27.5.2012 Askeleet on työyhteisöjen liikuntakampanja, joka aktivoi koko henkilöstön! Tervetuloa Askeleet –kampanjaan Suomen Kuntoliikuntaliiton ja SLU –alueiden Askeleet -kampanja on koko maan laajuinen arkiliikuntaan kannustava kampanja, jossa yritykset ja työyhteisöt ottavat mittaa toisistaan kampanja-aikaisilla liikuntamäärillä. Kampanjassa kisaillaan vähintään viiden hengen joukkueilla sekä henkilökohtaisesti, että joukkuekohtaisesta noin kuukauden ajan. Askeleiden ideana on ottaa kampanja-aikana niin monta askelta kuin mahdollista työ- ja vapaa-ajalla askelmittaria apuna käyttäen. Myös muu liikuntasuoritus, kuten pyöräily kelpaa askeleiksi. Osallistuja kirjaa ottamansa askeleet ylös henkilökohtaiselle verkkosivulle, josta hän voi seurata edistymistään ja tuloksiaan. Verkkosivustolla on erilaisia toimintoja, jotka mahdollistavat sen, että kilpailu on motivoiva kaikille. Jokainen osallistuja kisailee omista lähtökohdistaan riippumatta aikaisemmasta liikuntamäärästä. Se tarjoaa erinomaisen tilaisuuden lisätä omaa hyvinvointia ja vahvistaa työntekijöiden joukkuehenkeä. (Tiedote on lainattu Askeleet sivustolta netistä) Suomen Adventtikirkon työntekijöitä osallistuu tähän kampanjaan. Muodostamme ryhmän nimellä: Kevätkuntoilijat. Olen yhtenä jäsenenä mukana ryhmässämme. Kampanja alkoi eilen ja se päättyy 27.5.2012. Sain eilen askelmittarin ja Terho viritti sen toimintakuntoon. Lähdinkin sitten heti rivakasti liikkeelle. Ensimmäisenä päivänä kertyi askeleita "hurja" määrä, peräti 27.600 kpl. Tämä on mielenkiintoinen ja innostava kampanja. Jokainen kampanjaan osallistuva voi seurata omaa ja toistenkin edistymistä netissä.

sunnuntai 22. huhtikuuta 2012

Terveysprojekti Karpalo päättyi tänään 22.4.2012

Tulin tänään iltapäivällä Loma-Ajakasta Kuukkelintielle. Terveysprojekti Karpalon kurssilla oli 15 henkilöä, jotka olivat saapuneet sinne eri puolelta Suomea. Kaukaisimmat osallistujat olivat saapuneet Kuusamoon Salosta. Aikaisempien luentojen lisäksi sain kuulla uusista terveystutkimuksista, jotka vahvistivat oikean ruokavalion ja liikunnan tärkeyden terveydellemme. Koko kurssin ajan saimme nauttia erittäin monipuolisesta kasvisruoasta. Kiitos siitä Loma-Ajakan henkilökunnalle (+ Säde ja Anna-Liisa). Tämä oli nyt viides tapahtuma, jonka olen järjestänyt Ajakkaan. Kolme Eräriparia/Nuorten Seikkailuleiriä, sukukokous ja nyt Terveysprojekti Karpalo. Kaikille tapahtumille Ajakka on tarjonnut loistavat puitteet. Leenan ja Riston ystävällisyys, palvelualttius, asiantuntemus käytännön järjestelyissä, hyvä ruoka, rauhallinen ja virikkeellinen ympäristö, "maalaistalon" kodikas ja lämmin tunnelma eläimineen ovat taanneet ryhmillemme onnistumisen edellytykset. Tällä kerralla, luentojen lomassa, ehdimme harrastaa myös liikuntaa talvisessa säässä. Sauvakävelijät ja hiihtäjät kohtasivat toisensa Ajakkajärven jäällä. Useana päivänä satoi runsaasti lunta. Paksut hanget ja korkeat lumikinokset odottavat kevätauringon lämpöä ja vesisateita sulattamaan ne vedeksi ja vapauttamaan maan: jään, lumen ja roudan, kylmyydestä. Tämä on se hetki vuodesta, jolloin voimme todeta, että Suomi on "pitkä" maa. Etelässä paistatellaan auringossa teepaita päällä ja katsellaan kuinka kevätkukat kukkivat ja vedet virtaavat vapaina joissa ja järvissä, mutta Kuusamossa hiihdetään tai kävellään jään päällä ja lumi ja räntäsateet sumentavat ilman niin, ettei aurinkoa näy sinisellä taivaalla. Tässä vaiheessa olisimme vaimoni kanssa mieluummin etelässä, esimerkiksi Heinolassa, jossa asuimme kahdeksan vuotta ja saimme ottaa vastaan aikaisia keväitä. Terho-poikamme syntyessä Heinolassa 20.4.1978 vein laitokselle Annen iloksi sinivuokkoja. Kuusamossa asuvan on kestettävä "arktisia" olosuhteita, varsinkin huhti-toukokuussa. Loma-Ajakan saunarannassa oli avanto. Kolmena iltana uskaltauduin kastautua siinä, saunasta käsin. Kylmä kylpy virkisti ja laittoi veren kiertämään. Tällaista ihanuutta ei voi kokea samalla tavalla yhtä pitkään Etelä-Suomessa, ainakaan luonnon vesissä. Päivän avauksissa puhuin uskosta ja terveydestä. Kerroin Raamatun henkilöiden parantumisista Jeesuksen kautta. Usko Jeesukseen sai sairaat lähestymään taivaallista parantajaa. Kaikkein vaikeimmatkin tapaukset saivat onnellisen lopun, kun sairauden taakan alla eläneet ihmiset parantuivat Jeesuksen käden kosketuksesta tai hänen parantavien sanojensa ansiosta. Näin ihmiset saivat rohkaisun, avun ja pelastuksen. Kenenkään paranemista kaipaavan ei tarvinnut pettyneenä poistua Jeesuksen luota. Jeesuksen kulkiessa sairaiden kylien läpi, niissä tapahtui ihmeitä. Sairaat paranivat ja Jumalan puoleen kohonneet ylistyslaulut ja -huudot täyttivät tienoot. Voisiko näin tapahtua myös meidän päivinämme? Minä uskon, ettei Jeesus ole jättänyt sairaita selviytymään yksin tautiensa kanssa. Uskon rukousten kautta saamme yhteyden Kristukseen yhtä todellisesti kuin hän olisi henkilökohtaisesti keskuudessamme. Kristus tulee lähellemme Pyhän Henkensä ja sanansa kautta. Usko, jonka Herra antaa meille, on kuin käsi, jolla voimme koskettaa Jeesusta ja saada sielullemme rauhan. Öljyllä voitelu ja rukous sairaiden puolesta on tuonut monelle avun. Tälläkin leirillä minulla oli tilaisuus rukoilla henkilökohtaisesti kolmen ystävän puolesta ja voidella heidät öljyllä Herran nimeen. Toivottavasti Jeesus antoi heille sen avun, jota he kaipasivat. Oikean ravinnon ja sopivan liikunnan avulla saavutetaan myös hyviä tuloksia terveyden palauttamiseksi. Minulla on tästä omakohtainen kokemus. Jumala parantaa meitä monin eri tavoin. Ihminen on kokonaisuus ja hyvin monimutkainen. Terveyteemme vaikuttavia tekijöitä on lukematon joukko. On tekijöitä, joihin voimme vaikuttaa valinnoillamme, mutta on myös tekijöitä, joihin emme voi vaikuttaa. Kaikki parantuminen on Jumalan siunausta ja Herran armoa. Terveys on aina lahja Herralta. Hänessä me olemme, elämme ja liikumme.

keskiviikko 18. huhtikuuta 2012

Terveysprojekti Karpalo Kuusamon Loma-Ajakassa 18.-22.4.2012

Tänään klo 11.00 alkaa Terveysprojekti Karpalo, Elämäntaparemontti -kurssi Loma-Ajakassa Kuusamossa. Osa kurssilaisista saapui Kuusamoon jo eilen. Olin maanantaina 16.4. muutamien muiden kanssa verikokeissa Kuusamon Työterveys Oy:ssä. Tänään kokeisiin osallistuu ainakin neljä kurssilaista. Kurssi päättyy sunnuntaina 22.4. puolen päivän aikoihin. Nyt blogini vaikenee, mutta vain hetkeksi. Sinulla on kuitenkin mahdollisuus tutkia aikaisempia kirjoituksiani ja kommentoida niitä. Voit harjoitella tietojen ja sanomien etsimistä antamieni ohjeiden avulla. Voisitko tutkia esimerkiksi mitä olen kirjoittanut aiheesta: usko ja terveys? Tästä aiheesta voisit kirjoitella kommentteihin. Olisin kiinnostunut tietämään, mitä ajatuksia sinulle nousee em. otsikosta. Pidän kurssilla aamuhartaudet em. aiheesta. Ehkä minulla on jotakin uutta kirjoitettavaa uskosta ja terveydestä kurssin jälkeen. Kaikkea hyvää sinulle ja läheisillesi. Pidä huoli itsestäsi ja ystävistäsi! Näkemiin, kunnes taas tavataan! Sinua siunaten ja rukouksin muistaen! Paavo

tiistai 17. huhtikuuta 2012

Näin löydät blogiltani sinua kiinnostavia kirjoituksia!

Tiedoksi! Jos haluat löytää blogiltani jotakin määrättyä asiaa koskevaa tietoa, niin löydät sen helposti, kirjoittamalla vasempaan yläosaan, nimeni yläpuolella olevaan suurennuslasilla varustettuun pieneen "lokeroon", avainsanan, ja painat "Enteriä". Silloin saat esille kaikki siitä aiheesta kirjoitetut kirjoitukset. Ne tulevat esiin allekkain ja voit nyt lukea etsimäsi aiheet. Karpaloa koskevia sivuja löydät esim. 16.3.2009, 4.10.2009, 3.5.2011, 16.5.2011, 25.5.2011, 28.7.2011, 15.4.2012. Jos haluat tietää olenko kirjoittanut jostakin määrätystä Raamatun tekstistä, niin kirjoita "lokeroon" esim. Ps. 100. Löydät heti sivun, jossa olen maininnut Ps. 100. Nyt voit kokeilla ja harjoitella tietojen etsimistä! Kerrothan sitten, miten onnistuit löytämään etsimäsi? Onnea matkaan!

Aluksi en osannut käyttää blogiani kunnolla. Esim. jos joku oli kommentoinut vaikka vuoden 2009 kirjoituksiani, se jäi huomioimatta. Nyt saan tiedon heti, kun kommentti ilmestyy, vaikka se olisi minkä kirjoituksen yhteydessä tahansa. Jos laitat esirukouspyynnön mihin kohtaan tahansa, niin saan siitäkin tiedon heti ja rukousaiheesi puolesta rukoillaan välittömästi. Tämä blogi toimii nopeana kanavana.

sunnuntai 15. huhtikuuta 2012

Rukous yhteisten asioiden puolesta 13.4.2012

Kaikkivaltias Jumala, rakas taivaallinen Isä, Jeesus Kristus Vapahtajamme, Pyhä Henki. Sinä olet arvollinen saamaan meidän ylistyksemme ja palvontamme. Ylistys, kunnia, kirkkaus, valta, voima ja väkevyys tulkoon Sinulle nyt ja iankaikkisesti. Kiitos, että saamme tulla rohkeasti armon valtaistuimen eteen, jotta saisimme armoa ja laupeutta ja löytäisimme avun nyt, kun sitä tarvitsemme.

Tunnustamme sinulle kaikki meidän syntimme. Olemme rikkoneet sinua ja toinen toisiamme vastaan ajatuksin, sanoin ja teoin. Ole meille syntisille armollinen. Kiitos, että saamme tuoda nöyrät pyyntömme eteesi Jeesuksen Kristuksen vanhurskauteen ja hänen suureen armoonsa luottaen.

Esirukouksemme tänä iltana koskevat erityisesti Koillismaalla asuvia ihmisiä ja asioita. Kiitämme Herra sinua kaikista täällä asuvista ihmisistä. Sinä olet meidät luonut ja lunastanut kalliilla verelläsi. Kiitämme sinua lapsista ja nuorista. Rukoilemme heidän puolestaan, että sinä varjelisit heidät kaikesta pahasta. Siunaa vanhempia, jotka kantavat huolta lapsistaan. Varjele kodit, koulut, päiväkodit ja kerhot. Anna kasvatustyössä mukana oleville viisautta, voimaa ja paljon rakkautta ja kärsivällisyyttä lasten ja nuorten kasvattamisessa Herran tahdon mukaan.

Rukoilemme ikääntyneiden, sairaiden, yksinäisten ja syrjäytyneiden puolesta. Kaikkien puolesta, jotka kärsivät syystä tai toisesta. Kiitos Jeesus, että sinä olet kantanut kipumme ja sairautemme. Sinä olet kärsinyt syntiemme rangaistuksen, jotta meillä olisi rauha. Sinun haavojesi hinnalla me olemme parantuneet. Auta meitä joka hetki turvautumaan sinuun. Tiedämme, että sinä et hylkää ketään joka luoksesi tulee. Tule Herra Jeesus suurena sielun ja ruumiin lääkärinä sairaiden luo ja kosketa heitä parantavalla kädelläsi. Tapahtukoon sinun tahtosi kaikkien meidän elämässämme.

Lähetä eläväksi tekevä Henki keskellemme kirkastamaan meille Kristusta. Anna evankeliumin sanoman tuoda ilo, rauha ja rakkaus jokaiseen sydämeen. Anna Henkesi virrata kevätpurojen ja tulvien tavoin runsaana keskuudessamme, sulattaen rinnastamme kylmyyden, jään ja roudan.

Rukoilemme kaikkien koillismaalaisten puolesta, jotka rakentavat kallista isänmaatamme täällä pohjan perillä. Anna päättäjille ja kaikille vastuunkantajille viisautta, ymmärrystä ja rehellisyyttä hoitaa yhteisiä asioitamme Jumalan tahdon mukaan. Auta että verovaroja käytettäisiin järkevästi yhteiseksi hyväksi.

Varjele Koillismaa luonnononnettomuuksilta, väkivallalta ja rikollisuudelta ja kaikelta pahalta. Auta virkavaltaa huolehtimaan kaikkien meidän turvallisuudestamme oikealla tavalla. Auta meitä pitämään huolta toinen toisistamme, että kaikilla olisi hyvä olla.

Siunaa tilaisuutemme, niin että saisimme ilon, rauhan ja rakkauden sydämiimme. Siunaa puheet, rukoukset ja laulut yhteiseksi rakentumiseksemme Kristuksessa Jeesuksessa. Jeesuksen nimessä. Aamen!

Kasvisravisravintola Karpalon rakennustyöt aloitetaan 22.7.2012

Sain tänään 15.4.2012 klo 15.00 tärkeän puhelun. Maranatha-rakentajien johtaja Pekka Pihl soitti ja kyseli Karpalo asiasta. Puhelun aikana sovimme, että Kasvisravintola Karpalon rakentaminen Kuusamossa aloitetaan 22.7.2012, jos Herra suo. Jos tämän viestin lukee joku auttamishaluinen rakennusalan ammattilainen, joka haluaisi liittyä Maranatha-rakentajien joukkoon, niin hän voisi ottaa yhteyden Pekka Pihliin puh. 040 7488 534 tai sähköposti: pekkapihl@hotmail.com, ja kertoa halustaan olla mukana vapaaehtoistyössä? Pekka kokoaa rakentajien ryhmän ja hän tietää minkä alan miehiä tai naisia tarvitaan mukaan tähän projektiin. Huoltojoukkoihin, ruoanlaittoon, siivoustöihin ja erilaisiksi avustajiksi tarvitaan myös väkeä. Karpalon rahoitus ei ole vielä kokonaan selvä. Olemmekin haastaneet ystäviämme 55,- eurolla (vuoden pullopalautusraha) mukaan rahoittajiksi tähän Kuusamon ETRA ry:n suureen terveysprojektiin. Jokainen 55,- euron lahjoittaja saa nimensä Karpalon seinälle, "kunniatauluun". Voit katsoa 25.5.2011 päivätyn kirjoituksen kohdalta, keiden nimet ovat jo tulossa tuohon tauluun.

Ystävällisyys ja auttamishalu eivät ole kadonneet maailmasta!

Viime yönä ja tänään päivällä Kuusamossa on satanut paljon lunta. Kotimme portinpielessä oli tänä aamuna niin paksut kinokset, etten jaksanut niitä kolata. Lumi oli raskasta suojalunta. Onneksi Kuukkelintiellä oli juuri silloin traktori lumitöissä, kun suunnittelin kolaamista. Traktorimies aurasi pyynnöstäni myös kotiporttimme edestä suurimmat kinokset sivuun. Kiitos sinulle, joka teit minulle suuren palveluksen. Ystävälliset ja avuliaat ihmiset eivät ole vielä kadonneet maailmasta. Toivottavasti lumentulo loppuisi ja lumet sulaisivat mahdollisimman pian pois.

Titanic hymni

Titanic hymnin sanat (vanhempi käännös)

Sua kohti Herrani

1. Sua kohti, Herrani, sua kohti ain, mua joskin ahdistaa luokses risti vain.
Kuitenkin laulunain soi täällä kulkeissain: Sua kohti, Herrani, sua kohti ain'!
2. Kun päivä kätköhön pois pilviin käy, yö synkkä yllättää, tiet' ei missään näy, niin katse kaipauksen nouseepi taivaaseen; Sua kohti, Herrani, sua kohti ain'!
3. Tie taivaan nähdä suo, luokses mi vie, jos täällä synkeys kuinkin suuri lie! Ollos sä lohtunain, suojaasi kätke ain'. Sua kohti, Herrani, sua kohti ain'!
4. Kun taival päättynyt on viimeinen, kun sielu liitelee riemuin taivaaseen, ei
tuskat yltää voi, kirkkaana laulu soi: Sua kohti, Herrani, sua kohti ain'!

Ehdotukseni viimeiseksi säkeistöksi

4. Kun taival päättynyt on viimeinen, kun ylösnousemus riemun meille tuo, ei
tuskat yltää voi, kirkkaana laulu soi: Sua kohti, Herrani, sua kohti ain'!

459 Sua kohti, Herrani, sua kohti ain

1. Sua kohti, Herrani, sua kohti ain, / mua vaikka ahdistaa luokses risti vain. / Kuitenkin laulunain / soi täällä matkallain: / Sua kohti, Herrani, / sua kohti ain.
2. Kun päivä pilvinen tien synkentää, / kun tumma, raskas yö usein yllättää, / niin katseen kaipaavan taivaalle kohotan. / Sua kohti, Herrani, sua kohti ain.
3. Suo, että näkisin tien taivaaseen, / vaikka se peittyisi vaivaan, murheeseen. / Lohduta sanalla, uskoa vahvista. / Sua kohti, Herrani, sua kohti vain.
4. Kun taival päättynyt on päällä maan, / käyn luokse Jeesuksen riemuun ihanaan. / Ei tuska yltää voi, kirkkaana laulu soi / sun luonas, Herrani, sun luonas ain.

396 Käyn kohti sinua Lowell Mason 1856

1. Käyn kohti sinua, oi Herrani, tietäni viitoittaa pyhä ristisi.
Virteni matkalla soi täynnä toivoa. Käyn aina, Herrani, kohti sinua.
2. Kun päivä pilvinen tien pimentää, kun synkkä, raskas yö usein yllättää, niin katseen kaipaavan taivaalle kohotan. Käyn aina, Herrani, kohti sinua.
3. Suo, että näkisin tien taivaaseen, vaikka se peittyisi vaivaan, murheeseen. Lohduta sanalla, uskoa vahvista. Käyn aina, Herrani, kohti sinua.
4. Kun taival päättynyt on päällä maan, käyn luokse Jeesuksen riemuun ihanaan. Ei tuska yltää voi, kirkkaana laulu soi. Käyn aina, Herrani, kohti sinua.


Sarah Adamsin virren (1841, suom. Rauhansäveliä 1894, Aune Krohn 1912) pohjalta Niilo Rauhala virsikirjaan 1986.

lauantai 14. huhtikuuta 2012

Titanicin uppoamisesta 100-vuotta

Titanic törmäsi jäävuoreen 14.4.1912 ja "uppoamaton" laiva upposi 15.4.1912. Onnettomuudesta on kulunut jo 100-vuotta. Seuraavat Titanicia koskevat tiedot on otettu netistä. Ostin maaliskuussa Ilta-Sanomien Titanicia käsittelevän erikoislehden. Artikkeli: "Äiti, kuollaan yhdessä", suomalaisen Maria Panulan ja hänen lastensa kohtalo kosketti erityisen paljon. Onnettomuudessa kuoli yli 1500 ihmistä ja vain 700 pelastui. Laivalla oli 66 suomalaista, joista 23 pelastui ja 43 hukkui.

RMS Titanic
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli kertoo aluksesta RMS Titanic. Sanan muista merkityksistä, katso täsmennyssivu.
Nuvola apps ksig.png
Tätä artikkelia on pyydetty vertaisarvioitavaksi. Voit auttaa Wikipediaa lukemalla ensin vertaisarviointipyynnön ja muokkaamalla tätä artikkelia. Mainitsethan tekemistäsi muutoksista vertaisarviointisivulla. Vertaisarvioinnin päätyttyä tämän huomautuksen voi poistaa.
RMS Titanic
RMS Titanic 3.jpg
Aluksen laji postihöyrylaiva
Tunnuskirjaimet MGY
Rakennustelakka Harland and Wolff, Belfast, Yhdistynyt kuningaskunta
Rakennusnumero 401
Tilattu heinäkuussa 1908
Kölinlasku 22. maaliskuuta 1909
Vesillelasku 31. toukokuuta 1911
Luovutus 2. maaliskuuta 1912
Kohtalo upposi Pohjois-Atlantilla
(41°44′N, 049°57′W)
15. huhtikuuta 1912
Suurin pituus 269,8 m
Leveys 28,9 m
Suurin syväys 10,5 m
Uppouma 52 310 [1] t
Bruttovetoisuus 46 328[2] brt
Pääkoneisto 2 mäntähöyrykonetta ja 1 Parsons-höyryturbiini
Akseliteho 40 MW
Nopeus

22 kn (43 km/h)
Hyttejä 3 547 henkilölle
Lastikapasiteetti 31 831
Titanicin paapuurin puoleinen potkuri.

RMS Titanic oli sisarlaivojensa RMS Olympicin ja HMHS Britannicin ohella aikansa suurin ja loisteliain höyrylaiva. Titanic törmäsi neitsytmatkallaan 14. huhtikuuta 1912 jäävuoreen Pohjois-Atlantilla ja upposi 15. huhtikuuta 1912 uudesta laipiorakenteesta huolimatta vieden mukanaan noin 1 500 matkustajaa.

Ennen Titanicin haaksirikkoa pelastusveneiden kantavuus oli ollut riippuvainen aluksen kantavuudesta, eikä yhdessäkään aluksessa tarvinnut Ison-Britannian lain mukaan olla enempää kuin kuusitoista pelastusvenettä. Pelastusveneitä oli vain noin puolelle matkustajista. Onnettomuuden seurauksena määrättiin pelastusveneiden laskentaperusteeksi laivan matkustajamäärä. Pelastusveneiden määrä oli laskettu lähinnä jos Titanic saisi konerikon tai vuodon, mutta pysyisi pinnalla matkustajien siirtämiseksi toiseen alukseen. Niiden tarkoituksena ei ollut pelastaa laivan henkilökuntaa matkustajineen avomerellä. Laivan arveltiin pahimmassakin tapauksessa kelluvan pari vuorokautta, kunnes apua ehtisi paikalle. Onnettomuus myös lisäsi merkittävästi radiolaitteiden käyttöä laivaliikenteessä.[3]

Titanicin ainoana päällikkönä toimi White Star Linen kommodori[4] Edward J. Smith.

RMS Titanicin hylky löydettiin vuonna 1985, noin 73 vuotta onnettomuuden jälkeen. 3 798 metrin syvyydessä lepäävää hylkyä on tutkittu ja nykyään sinne järjestetään turistisukelluksia.[5] Hylky pääsi vuonna 2012 Unescon vedenalaista kulttuuriperintöä koskevan sopimuksen piiriin.[6][7]

Pikapostia maailmankaikkeuden päämajaan, taivaan pyhäkköön!

Kerron pienen kokemuksen eilisestä yhteiskristillisestä tilaisuudesta ja siihen valmistautumisesta. Tehtäväkseni tuli yhteisten asioiden puolesta rukoileminen ja laulun valitseminen. Valitsemani laulu laulettaisiin juuri ennen rukoustani. Mietin, mikä laulu voisi sopia illan teemaan: "Arkipäivän krisitillisyys"? Päädyin lopulta Pekka Simojoen lauluun: "Rakkaus on lahja Jumalan". Ajattelin ensin, että sopiikohan tämä laulu tilaisuuteemme, koska tavallisesti tämä laulu lauletaan häätilaisuudessa. Petri Laaksosen toimittamassa "Messulauluja" -kirjassa tämä laulu on numero 90. Sivun vasemmassa alareunassa lukee: "Vietämme arkea ja juhlaa - Lauluja elämän käännekohdissa". Jälkeenpäin ajattelin, että laulu olikin erittäin sopiva tilaisuuteemme. Arki ja juhla olivat molemmat läsnä tapahtumassa. Toivottavasti tapahtuma oli myös käännekohta Koillismaan hengellistä elämää ajatellen. Rakkaus on ihmeellinen Jumalan lahja, joka parhaiten yhdistää sieluja Jumalaan ja sisaria sekä veljiä toinen toisiinsa. Jumalan rakkaus on tärkeintä ja suurinta maailmassa. Ilman sitä kaikki on turhaa ja merkityksetöntä. Kiitos, Timo, kun tulit esilaulajaksi. Laulaminen sujui näin paremmin kuin se olisi sujunut yksin esitettynä. Vielä vaikuttavampaa laulaminen olisi ollut, jos meidän molempien vaimot olisivat olleet mukana laulamassa. He eivät kuitenkaan päässeet tilaisuuteen mukaan. Annen piti lähteä torstaina Kajaaniin vanhempiaan hoitamaan. Annella olisi ollut kokouksessa myös säestäjän virka, jos hän olisi ollut paikalla. En tiedä miksi Timon vaimo, Marja, ei päässyt tämän illan tilaisuuteen?

Rukoukseen valmistautuminen jäi viime tippaan. Kokosin ajatuksia yhteen ja kirjoitin niitä koneelleni. Kun tuli printtauksen vuoro, niin koneeni alkoi temppuilla, koska tulostimessani oli kesken jäänyt tulostustyö, yli 130 sivuinen dokumentti. Lisäksi tulostimeni väri oli loppumassa. Nyt piti rukoilla, että saisin rukoukseni ulos koneeltani. Mitä voisin tehdä? Aika oli loppumassa. Nyt tarvitsen viisautta toimia oikein. Auta, oi Herra! Lähetin asiakirjan kotikoneelleni. En ehtinyt katsoa, millä ohjelmalla asiakirjan lähetin. Kiirehdin kotiin. Avasin kotikoneeni ja totesin, ettei asiakirja avaudu, koska se se oli lähetetty docxilla ja koneessani ei ollut ohjelmaa, joka olisi avannut ko. asiakirjan. Soitin Terholle ja kysyin häneltä neuvoa, mitä nyt teen? Terho oli ulkona koirien kanssa, mutta onneksi ei kovin kaukana. Hän pyysi lähettämään dokumentin hänen koneelleen. Terhon koneessa on Linux-järjestelmä, minulla on Windows. Hänen koneellaan dokumentti aukeni, mutta hänellä oli vain yksi tulostuspaperi jäljellä ja tarvittaisiin kaksi, koska olin kirjoittanut tekstin isoilla kirjaimilla. Terho nappasi toiseksi paperiksi käytetyn paperin ja tulostus onnistui. Hän hyppäsi Mikaelin kanssa autoonsa ja lähti viemään pikapostia isälleen, joka odotteli lähetystä seurakuntatalon parkkipaikalla. Terho sai annettua rukouksen kirjallisessa muodossa käteeni seurakuntatalon pihassa viime hetkellä ennnen tilaisuuden alkua. Hetken kuluttua tämä rukous lähetettiin suullisessa muodossa maailmankaikkeuden päämajaan, taivaan pyhäkköön Jeesukselle, ylipapillemme ja esirukoilijallemme, joka otti rukouksen vastaan ja esitti sen Isälle. Nyt voimme uskoa, että "Heti kun aloit rukoilla, lähti liikkeelle sana, ja minä tulin kertomaan sen sinulle, sillä Jumala rakastaa sinua. Kuuntele siis tarkoin tätä sanaa, niin ymmärrät näkysi." (Dan. 9:23.)
Jumalan antama näky kirkastuu rukouksen kautta!

perjantai 13. huhtikuuta 2012

"Minä tahdon. Tule puhtaaksi!"

"Kun Jeesus tuli alas vuorelta, suuri ihmisjoukko seurasi häntä. Hänen luokseen tuli silloin muuan spitaalinen. Mies heittäytyi maahan hänen eteensä ja sanoi: "Herra! Jos vain tahdot, sinä voit puhdistaa minut." Jeesus ojensi kätensä, kosketti miestä ja sanoi: "Minä tahdon. Tule puhtaaksi." Heti mies parani taudistaan." (Matt. 8:1-3.)

Kun Jeesus oli pitänyt kuuluisan vuorisaarnansa ja astunut alas vuorelta palvelemaan ihmisiä, hänen eteensä heittäytyi inhimillisesti katsottuna toivoton tapaus, spitaalinen mies. Tämä mies erottui suuren ihmisjoukon keskeltä sairautensa vuoksi. Spitaalitauti oli synnin vertauskuva. Ihmiset pitivät miestä suurena syntisenä, Jumalan rangaistuksen alaisena. Mies ajatteli varmaan itsestään samoin. Olihan hän joutunut huutamaan toisia ihmisiä kohdatessaan: "Saastainen, saastainen!" Tautinsa tähden hänet oli erotettu läheisistään ja yhteiskunnasta, kulkemaan autioilla seuduilla toisten saman kohtalon saaneiden parissa. Usko Jeesukseen sai miehen tulemaan taivaallisen parantajan luo. Jeesuksen luokse tuleminen kysyi häneltä rohkeutta ja uskoa. Miehen avun tarve oli suuri. Mikään spitaalisairaita koskeva sääntö ei voinut estää häntä Jeesuksen luo tulemiselle. Mies kaipasi parantavaa puhdistusta, sisäistä ja ulkoista. Puhdistusta kaipaavan ei tarvitse lähteä Jeesuksen luota saastaisena. Jeesus on puhdistuslähde ja kaikki, jotka tulevat hänen luokseen tulevat puhtaiksi heti. Saastainen ihminen paranee ja puhdistuu saastaisuudestaan heti, kun Jeesuksen käsi häntä koskettaa. Kaipaatko sinäkin Jeesuksen puhdistavan ja parantavan käden kosketusta tänä päivänä? Pyydetään yhdessä Jeesusta ojentamaan kätensä meidän puoleemme ja koskettamaan meitä. Hän haluaa sanoa sinulle ja minulle: "Minä tahdon. Tule puhtaaksi!"

keskiviikko 11. huhtikuuta 2012

Herra johtaa pienetkin asiat parhain päin!

Tänä aamuna ihmettelin, että miksi lippalakkini oli vaihtunut mustaksi? Muistin yhteiskristillisen neuvottelupalaverin, joka meillä oli eilen. Ajattelin, että siellä lippikseni on täytynyt vaihtua. Lähdin Halpa-Halliin tapaamaan Timoa. Ehkä lippis on hänen, ajattelin. Nurkkiksen kohdalla näin vasemmalla sivukadulla tutun hahmon. Tunsin hänet takaapäin Sepoksi. Minulla oli myös Sepolle asiaa, joten ajoin autoni hänen vierelleen. Kun nousin autosta, Seppo sanoi, että meillä on ilmeisesti vaihtunut lippikset. Sepolla oli päässään minun ruskea lippikseni ja minulla Sepon musta lippis. Teimme vaihtokaupat ja olimme tyytyväisiä, kun kaikki oli taas ok. Asia selvisi ennen Halpa-Hallia. Samalla sain annettua Sepolle laulukirjan, josta otetaan yksi laulu perjantain tilaisuuteen. Timolta sain peräkärryyni tarvitsemani salvat. Kuomukärryn valmistaja oli lähettänyt salvat lahjaksi. Koin tämän erityisenä siunauksena, koska vähän aikaisemmin olin postittanut Rachel Hymanilta hotelliin jääneet tavarat Toivonlinnaan. Salvat tulivat kuin korvauksena tuosta palveluksesta. Kiitos Sepolle, Timolle ja Kontti-kuomukärryn valmistajalle, avustanne.

tiistai 10. huhtikuuta 2012

Yhteiskristillinen sanan ja rukouksen ilta

Koillismaan seurakuntien sanan ja rukouksen ilta Kuusamon seurakunnan seurakuntatalon isossa salissa perjantaina 13.4.2012 klo 17.30 alkaen. Kuusamon hengellisten työntekijöiden lisäksi, tilaisuudessa ovat mukana: Samuel Vogel ja Kalevi Savilaakso. Kaikki ovat lämpimästi tervetulleita! Tulethan sinäkin!

maanantai 9. huhtikuuta 2012

Punaiset kaulaliinat rukoushiihtäjien kaulassa!

Muistattehan, että tänään klo 12.00 lähdemme rukoushiihtoon. Kokoonnumme pappilan kodalle klo 12.00 ja valmistaudumme lähtemään ladulle kolmeksi tunniksi. Jokainen voi hiihtää sellaisen matkan kuin haluaa. Kukin toimii kuntonsa ja voimiensa mukaan. Ulkona on kaunis aurinkoinen sää. Nyt saa aurinkoa, joka on ollut meiltä kauan piilossa pilviverhon takana tai alhaalla taivaanrannan alla. Olisikohan hyvä laittaa aurinkolasit silmille, ettei aurinko häikäisisi liiaksi? Kodalla pidämme pienen hartaushetken ja jaamme rukousaiheita, joita voimme muistaa hiihtäessämme. Eilen pyydettiin esirukousta Israelin puolesta. Israelissa on nyt vakava tilanne, sodan uhka leijuu ilmassa.

Muistattehan laittaa punaisen kaulaliinan kaulaan! Siitä tunnistamme rukoushiihtäjät. Nähdään ladulla! Kiitos, Terho, kun kävit voitelemassa sukseni! Lähdin tänään ladulle ensimmäisen kerran tänä talvena.

sunnuntai 8. huhtikuuta 2012

Rachel Hymanin konsertti Kuusamossa oli menestys!

Rachel Hymanin konsertti tänään 8.4.2012 klo 18 Kuusamon Adventtikirkossa oli menestys, suorastaan läpimurto. Laulut olivat todella kauniita. Rachelin ääni on ihmeen ihana. Hän laulaa kuin enkeli. Lähes kaikilla salin sadalla tuolilla näytti istuvan kuulija. Joensuusta asti oli tullut yhdeksän kuulijaa. Joensuusta kotoisin oleva Jaakko Pappinen toimi loistavana tulkkina. Oli ilo kuunnella ja katsella kahta nuorta, joiden sydämet hehkuivat Jumalan rakkauden paloa! Rachel kertoi ihmeellisen uskoontulokokemuksensa. Juutalaisesta taustasta kristityksi tuleminen ei ole ollut helppoa. Vain suuri Jumalan ihme on tehnyt sen mahdolliseksi. Jos sinulla on mahdollisuus osallistua Rachelin konserttiin omalla paikkakunnallasi, niin voin lämpimästi suositella sinulle. Mene ihmeessä kuuntelemaan! Kyllä kannattaa!
Kiitos Rachel sydäntä sykähdyttävästä konsertista! Tervetuloa uudelleen, Kuusamoon!
Siunausta ja varjelusta, elämääsi! Onnea ja menestystä, konserttimatkoillesi!

lauantai 7. huhtikuuta 2012

Konserttia odotellessa pyysimme siunausta lapsillemme

Tänä päivänä (7.4.2012) lapsemme ja lastenlapsemme olivat kaikki yhtä aikaa kirkossa. Pyysimme erityisesti Suvin ja Tonin nuorimmalle tyttärelle Vilma Ella Cristinalle (10 kk) Jumalan siunausta siunausrukouksen kautta. Iltapäivällä valmistelimme huomisen vieraamme saapumista. Esivalmistelimme huomista ateriaa. Rachel Hyman saapuu Kuusamoon 13.35 lennolla. Tämä oli hyvä uutinen, ettei tulo jäänyt viime tippaan. Odotettu konsertti alkaa klo 18.00. Tervetuloa!

perjantai 6. huhtikuuta 2012

Olemmeko nousseet häntä vastaan vai lähteneet häntä vastaan?

"Yksi sotilaista kuitenkin työnsi keihään hänen kylkeensä, ja haavasta vuoti heti verta ja vettä." --- "He katsovat häneen, jonka ovat lävistäneet." (Joh. 19:34,37.)

Jeesuksen kuolemasta emme voi syyttää juutalaisia emmekä roomalaisia. Me olemme kaikki syyllisiä Jeesuksen kuolemaan. Syntimme ovat hänet lävistäneet. Jeesuksen sovitusveri alkoi tihkua jo Getsemanessa, kun Jeesus hikoili suuressa tuskassa verta. Olen miettinyt viime päivinä Getsemanen tapahtumia. Tämä puutarha esikuvasi mielestäni pyhäkköä. Jeesus jätti suurimman osan opetuslapsistaan puutarhan portille istumaan ja pyysi heitä rukoilemaan ja valvomaan. Tämä voisi esikuvata pyhäkön esipihaa, jonne tavallisella kansalla oli pääsy. Pietari, Jaakob ja Johannes edustivat pappeja, jotka astuivat temppelin pyhään osaan, jossa papit suorittivat päivittäistä pyhäkköpalvelusta. Ylimmäinen pappi Jeesus Kristus astui "kerran elämässään" temppelin kaikkein pyhimpään, kun hän astui Getsemanen sydämeen. Jumalan läsnäolon kirkkaus peitettiin häneltä kokonaan. Jumala sammutti valon. Nyt oli tullut pimeyden valtojen hetki. Jeesuksen sieluntuskaa emme pysty käsittämään. Taistelu oli kauhea. Opetuslasten uni oli yliluonnollisen sikeää, aivan kuin paholainen olisi heidät hypnotisoinut. Tänäkin päivänä ihmiset nukkuvat hypnoottista unta, ja tästä hypnoosista Pyhä Henki haluaa meidät herättää. Uni on niin sikeää, ettemme pysty omin avuin heräämään, tarvitsemme Jumalan herätyskellon soimista niin lujasti, että omatuntomme herää rukoilemaan ja valvomaan. "Kun sulhanen viipyi, heitä kaikkia alkoi väsyttää ja he nukahtivat. Mutta keskellä yötä kuului huuto: 'Ylkä tulee! Menkää häntä vastaan!' (Matt. 25:5,6.) Getsemanen tuskan yön huuto on vaihtunut keskiyön kutsuhuudoksi: 'Ylkä tulee! Menkää häntä vastaan!' Kuulemmeko me tämän huudon pääsiäisen sanoman taustaa vasten? Voimme jokainen miettiä omalla kohdallamme, että olemmeko nousseet häntä vastaan vai lähteneet häntä vastaan?!

torstai 5. huhtikuuta 2012

Kuusamon Adventtikirkossa pidettiin tänään ensimmäiset hautajaiset

Tänään 5.4.2012 kirkossamme oli ensimmäiset hautajaiset. Seurakuntamme jäsen Elli Kaarina Kurvinen nukkui kuolon uneen 78-vuoden ikäisenä 13.3., talvisodan päättymisen muistopäivänä. Kaarina-sisaren elämän taistelu päättyi. Tänään hänet siunattiin ja laskettiin Nilon hautausmaahan odottamaan ylösnousemusta. Martain pitopalvelu järjesti muistotilaisuuden ruokatarjoilun. Kaikki meni hyvin ja arvokkaasti. Tilaisuudesta jäi lämmin ja koskettava muisto kaikkien sydämeen. Kirkkomme kauneus huomattiin ja siitä mainittiin moneen kertaan. Saattoväki koostui Kaarinan ja Pentin lähiomaisista. Heihin oli ilo tutustua. Kaukaisimmat vieraat olivat saapuneet Espoosta asti. Kiitos kaikille mukana, oleville. Voimia ja siunausta, erityisesti Pentille ja hänen lapsille, perheineen.

tiistai 3. huhtikuuta 2012

Terveysprojekti Karpalo

Eilen saimme kuulla hyviä uutisia Terveysprojekti Karpaloon osallistuvien terveydentilan kohentumisista. Itsekin olen tullut huomattavasti parempaan kuntoon. Olen parantunut II-tyypin diabeteksesta, korkeasta verenpaineesta, huimauksesta, päänsärystä, selkäsärystä, ylipainosta jne.

Veriarvoni Terveysprojekti Karpalon aikana:
30.12.2011/9.1.2012/13.2.2012/15.3/3.4.2012/
Gluk/ 7.3/5.5/5.1/5.5
Kol/ 4.3/3.9/3.3/3.5
HDL/ 0.97/1.1/1.1/1.15
LDL/ 2.15/2.5/1.8/1.73
Trigly/ 2.62/1.1/1.1/1.37
CRP/ x/4.8/4.1/4.0 (hammastulehdus)
VP/ 166/94/134/87/118/64/138/89
Paino/ 88.0/84.4/78.5/76.0/75.1/
BMI/ 29.07/27.74/25.93/25.1/24.81/

Seuraava Terveysprojekti Karpalo Elämäntaparemontti -kurssi pidetään 18.-22.4.2012 Loma-Ajakassa Kuusamossa. Jos sinua kiinnostaa kohentaa terveydentilaasi, niin tule kurssille. Soita minulle (040 8474 582) ja kysele lisätietoja.

sunnuntai 1. huhtikuuta 2012

Terhon aprillipila onnistui!

Lähdin tänään 1.4. klo 7.00 Posion kautta Rovaniemelle ja palasin Kuusamoon klo 19.30. Osallistuin PSL:n johtokunnan kokoukseen. Menomatkalla näin tien sivussa paljon tölkkejä, mutta en ehtinyt kerätä niitä Karpalon hyväksi. Olin vähän harmissani, koska tölkkejä oli tosi paljon. Palatessani, kun ei ollut kiirettä, pysäytin autoni vähän väliä ja keräsin kaikki tölkit, jotka huomasin tarpeeksi ajoissa. Paljon jäi kuitenkin keräämättä. Olisipa mahtava juttu, jos tähän hommaan innostuisi väkeä enemmän. Jos näin tapahtuisi, niin Karpalon rahat olisivat pian koossa. Joko sinä olet mukana tässä touhussa? Tulevan kesän aikana Karpaloprojekti pitäisi käynnistää. Nyt tarvitaan uskoa ja rohkeutta ottaa Karpalo-askeleet kohti projektin toteutumista!

Kun pääsin kotiin, niin Terho soitti vakavana, että joku on ajanut autoni perän lyttyyn. Säikähdimme Annen kanssa ja menimme katsomaan, miltä auton perä näytti. Kaikki oli ok. Sitten saimme kuulla puhelimessa, että kyseessä oli aprillipila. Kylläpä Terho osasi aprillata tehokkaasti. Menimme molemmat ansaan. Juksattiinko sinua?