keskiviikko 11. huhtikuuta 2012
Herra johtaa pienetkin asiat parhain päin!
Tänä aamuna ihmettelin, että miksi lippalakkini oli vaihtunut mustaksi? Muistin yhteiskristillisen neuvottelupalaverin, joka meillä oli eilen. Ajattelin, että siellä lippikseni on täytynyt vaihtua. Lähdin Halpa-Halliin tapaamaan Timoa. Ehkä lippis on hänen, ajattelin. Nurkkiksen kohdalla näin vasemmalla sivukadulla tutun hahmon. Tunsin hänet takaapäin Sepoksi. Minulla oli myös Sepolle asiaa, joten ajoin autoni hänen vierelleen. Kun nousin autosta, Seppo sanoi, että meillä on ilmeisesti vaihtunut lippikset. Sepolla oli päässään minun ruskea lippikseni ja minulla Sepon musta lippis. Teimme vaihtokaupat ja olimme tyytyväisiä, kun kaikki oli taas ok. Asia selvisi ennen Halpa-Hallia. Samalla sain annettua Sepolle laulukirjan, josta otetaan yksi laulu perjantain tilaisuuteen. Timolta sain peräkärryyni tarvitsemani salvat. Kuomukärryn valmistaja oli lähettänyt salvat lahjaksi. Koin tämän erityisenä siunauksena, koska vähän aikaisemmin olin postittanut Rachel Hymanilta hotelliin jääneet tavarat Toivonlinnaan. Salvat tulivat kuin korvauksena tuosta palveluksesta. Kiitos Sepolle, Timolle ja Kontti-kuomukärryn valmistajalle, avustanne.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti