torstai 9. syyskuuta 2010

Sinin esikoisnäyttely Kuusamon kirjaston aulassa

Keskiviikon 8.9. Koillissanomien sivulla kuusi on toimittaja Riina Puurusen kirjoitus Sinin esikoisnäyttelystä.
Kuvia arjesta ja muusta ihanuudesta
Hyvä opetus sytytti Sini Hautalassa kuvantekijän
. näyttelyt
. Katso miten hauki nappaa mun pipon, huutaa Mikael Hautala, 3, ja juoksee näyttelytilassa. Pojan leikki on kuin osa Sini Hautalan, Mikaelin äidin, esikoisnäyttelyä. Kirjaston aulassa on esillä kuvia arjen ihanuudesta. Teemaan mahtuu aiheita pojan päiväunesta kylpyhuoneen saippuapulloihin, sadun jäniksistä mittanauhoihin.

Sini Hautalan näyttelytyöt ovat syntyneet viime talven aikana Kuusamon kansanopiston kuvataidelinjalla.
- Olin siihen saakka vähän harrastellut, mutta opistossa pääsin ensimmäisen kerran kunnolla tekemään. Opin käyttämään sivellintä, maalaamaan, ja opin tuntemaan grafiikan, josta en aiemmin tiennyt mitään.
Hyvä opetus sytytti Sini Hautalassa kuvantekijän. Tarve tehdä on perintöä. Suvussa on paljon kuvataiteen harrastajia.
- Kädet tahtovat tekemään vieläkin innokkaammin nyt kun on taitoja. Opiskelun loppupuolella asiat loksahtivat paikalleen ja ymmärsin, että tätä haluan tehdä vähintäänkin harrastuksena.
Koska näyttely on lukuvuoden aikana opiskeluun liittyvistä töistä koottu, se on monipuolinen. Esillä on akvarelleja, maalauksia ja grafiikkaa. Erityisesti Hautalaa kiinnostaa grafiikka. Harjoitustöiden aiheina on muun muassa pelkistettyjä eläinhahmoja, saippuapulloja ja romanttisia kukka-aiheita.
- Patina ja vanhanaikaisuus ovat minulle uusi juttu. Sitä haluan tehdä lisää. Yritän pikkuhiljaa kokeilla vanhanajan tunnelman tuomista myös maalauksiin.
Sini Hautalan grafiikka on mielenkiintoista, mutta erityisen paljon luvan odottaa antavat Hautalan oppivuoden alkuaikojen maalaukset. Ensimmäisissä siveltimen vedoissa on sitä jotain.

Sini Hautala: Arjen ihanuuksia -taidenäyttely Kuusamon kirjaston aulassa syyskuun ajan.

Kirjoituksen yhteydessä on kaksi kuvaa. Sini istuu aulan nojatuolissa ja Mikael on hauskasti sohvapöydän alla kuin leikkimökissä. Taustalla on Sinin kaksi taulua. Molemmissa tauluissa on Mikael. Toisessa hän nukkuu päiväunia ja toisessa laittaa joulukuuseen pallon. Toinen kuva esittää Sinin grafiikkatyötä, jossa on aiheena: Enkeli.

Onnea, Sini, näyttelyysi! Yritän ehtiä huomenna sitä katsomaan.

2 kommenttia:

Paavo Hautala kirjoitti...

Hei Sini!
Kävin tänään katsomassa näyttelysi. Oli todella vaikuttava kokemus. Taulut oli ryhmitelty hyvin ja ne olivat kauniisti esillä. Kyllä niitä kelpaa katsella ja ihastella. Jokainen taulu herättää ajatuksia. Kannattaa käydä katsomassa. Huomasin pöydällä vieraskirjan ja siinä oli jo monta nimeä ja rohkaisevia kommentteja.

Kun eräs nuori mies tuli lapsensa kanssa kirjastoon, hän pysähtyi kuin seinään huomatessaan saippuakuplataulun. Sitten hän kiersi koko näyttelyn ja jäi kirjoittamaan vieraskirjaan lähdettyäni pois. Kerroin hänelle, että näyttely on miniäni ja tauluissa on pojanpoikamme, Mikael. Hän oli ilahtunut näkemästään.

Anonyymi kirjoitti...

Heippa.

Kiitos kun olet käynyt katsomassa näyttelyn Paavo. Ja kiitos Sinullekin rohkaisevista kommenteista. <3
On todella mukava saada ilahduttaa ihmisiä taiteen kautta. Toivonkin että ihminen jää kuvan äärelle katsomaan. Ja se ehkä herättää ajatuksia, miten arjessa todella on paljon pieniä iloja ja ihanuuksia.


Mukava kuulla että siellä on käynyt ihmisiä katsomassa näyttelyn. :)

-Sini-