Nimi: Paavo - 06.01.2009 21:01
Kirjat avattiin, mutta usko ei herännyt!
Eikö ole hämmästyttävää, että viisaat itämaan tietäjät lähtivät yksin Jerusalemista Beetlehemiin etsimään Kuningas-lasta. Vaikka heidän tulonsa herätti kiihtymystä kuninkaan linnaa myöten ja kirjat avattiin ja Messiaan syntymään liittyvät tekstit luettiin, niin siitä huolimatta kenenkään sydämessä ei herännyt usko niin vahvaksi, että se olisi saanut heidät liittymään tietäjien seuraan, etsimään Vapahtajaa Betlehemistä.
Itämaan tietäjistä olisi voitu sanoa kuten myöhemmin roomalaisesta sadanpäämiehestä: "En ole kenelläkään Israelissa löytänyt näin suurta uskoa" (Matt. 8:10).
Nimi: Paavo - 29.12.2008 14:17
Jeesusta ja hänen seuraajiaan vainotaan!
Jeesus ympärileikattiin kahdeksanpäiväisenä temppelissä. Tämä oli tärkeä hetki. Jeesuksen messiaanisuus ja hänen tehtävänsä tuotiin esille julkisesti kahden todistajan välityksellä. Todistajina olivat mies sekä nainen. Simeon ja Hanna. Molemmat olivat iäkkäitä profeettoja, jotka odottivat lupauksen lasta. Simeon oli saanut Pyhältä Hengeltä ilmoituksen, että hän ei kuole ennen kuin hän näkee Herran Voidellun. Hanna oli paastonnut ja rukoillut temppelissä jo 84 vuoden ajan. Jeesus-lapsen tulo temppeliin oli Hannalle ihmeellinen rukousvastauksen hetki. Hän sai nähdä Vapahtajan. Pyhä Henki johdatti hänet temppeliin juuri oikealla hetkellä ja oikeaan paikkaan. Meidän on myös hyvä huomioida se, että Jeesus-lapsen ympärileikkaus ei ollut kastetilaisuus. Jeesus kastettiin vasta aikuisena n. kolmekymmentävuotiaana, kun hän aloitti julkisen toimintansa.
"Lohikäärme asettui synnyttävän naisen eteen nielaistakseen lapsen heti kun se syntyy" (Ilm. 12:4).
Herodeksen kautta tämä lohikäärme eli paholainen yritti nielaista Jeesus-lapsen heti Jeesuksen syntymän jälkeen. Viattomien lasten päivä muistuttaa meitä tästä tapahtumasta.
"Nainen synnytti lapsensa, pojan, joka on paimentava maailman kansoja rautaisella sauvalla. Tämä lapsi temmattiin Jumalan ja hänen valtaistuimensa luo" (jae 5). Tämä toteutui Jeesuksen ylösnousemuksessa ja hänen taivaallisissa kruunajaisissaan.
Ilm. 12-luvun nainen on Jumalan seurakunnan symboli. Nainen, joka pakeni erämaahan tarkoittaa Jumalan seurakuntaa, joka löysi erämaasta turvapaikan paholaisen vainolta. Jumala pitää huolen Jeesuksen seuraajista, vainotusta seurakunnasta 1260 päivän eli 1260 vuoden ajan. Tämä seurakunnan vainon kausi oli 538-1798 (1260 v.). Vainoojana oli paholainen, joka vainosi Jumalan seurakuntaa keskiajan paavikunnan kautta. Erämaa tarjosi Jumalan seurakunnalle turvapaikan. Valdolaiset ja hugenotit säilyttivät alkuseurakunnan opetukset raamatunmukaisina. Tämän tähden he joutuivat kirjaimellisesti asumaan erämaassa vainottuina. Uskonpuhdistus lyhensi näitä vainon päiviä ja nyt meillä on uskonnonvapaus. Raamatun ennustusten mukaan tätä vapautta meillä ei kuitenkaan ole enää kovin kauan. Amerikan maa on perustettu uskonnonvapauden periaatteelle, mutta tilanne tulee muuttumaan. Amerikka tulee luopumaan uskonnonvapauden periaatteestaan ja se tulee yhdessä katolisen kirkon ja luopuneen protestanttisuuden ja pakanuuden kanssa muodostamaan kolmiliiton, joka säätää uskontoa koskevat lait, jotka ovat ristiriidassa Raamatun käskyjen kanssa. Kun meille tulee tällainen tilanne, niin silloin on hyvä muistaa Jumalan neuvo, jonka hän antaa Ap.t. 5:29: "Ennemmin tulee totella Jumalaa kuin ihmisiä".
keskiviikko 28. joulukuuta 2011
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti