Paavo - - 01.01.2008 15:39
Joa ja Toini olivat kirjoitelleet sillä välin, kun väsäsin omaa juttuani. Aurinkoa ja merta vuoden eka päivänä. Kuinka erilaista elämää eri maisemissa. Ei siinä ilma pilaannu. - Aurinkoa ottaessa ja uidessa. Hienoa Joa, kun toteutat omalla kohdallasi luonnonsuojelua mallikelpoisesti. Olen nähnyt Mikaelillakin noita kestovaippoja.
Eilen tuli mielenkiintoinen ohjelma suomalaisista, jotka ovat muuttaneet Amerikkaan. Ohjelma oli ilmeisesti alkuajoilta, jolloin muuttoliike oli vilkasta. En ehtinyt ohjelman alkuun ja lopustakin jäi osa pois, kiireiden tähden. Harmi! Satuin kuulemaan, että vain yksi suomalaismies oli päässyt kongressiin. Tuo mies oli kuusamolainen. Kuusamo oli eilen muutenkin hyvin esillä tv:ssä. Oulanka-joki esiteltiin tosi hyvin. Olemme meloneet tuon joen, Kiutakönkäältä Jäkälämutkaan, useita kertoja, eräripareilla. Suunnitteilla myös ensi kesänä.
Paavo - - 01.01.2008 14:59
Sanni avasi vuoden 2008 sukukirjan vierassivut!
Kiitos Sannille terveisistä. Sinä olitkin ensimmäinen kirjoittaja tänä vuonna. Nyt sitä ehtii kirjoitella vielä joitakin rivejä ennen töiden alkua. Rane-koira halusi olla eilen kuudesta alkaen sisällä. Tiedätte syyn. Kuukkelintiellä ammuttiin melko paljon raketteja. Katselimme niitä eteisen ikkunasta ja omassa pihassamme. Meille oli jäänyt varastoon edellisen vuoden, n. 60-70 cm:n pituisia sädetikkuja, jotka sytytimme ja laitoimme ne tien varrella olevaan valaistuun kuuseen. Kuusi oli hetken aikaa tosi kaunis näky. Säteilevän kaunis, jota naapurikin ihaili. Meillä on tässä mukavat naapurit. Olemme heistä kiitolliset. Kirjoitan vielä jonkun sanan taivaskavalle.
Paavo - - 30.12.2007 22:55
Tulta, savua ja pauketta tiedossa!
Käväsimme Maxi Makasiinissa, kun olimme Kajaanissa. Kassalla, juuri ennen meitä oli n. 10-vuotias poika, ilmeisesti äitinsä kanssa. Suuri ostoskärry oli täynnä tavaraa. "Äiti" pyysi poikaa laittamaan kaikki raketit ja tulitteet hihnalle. Hämmästyin ja samalla kauhistuin tuota tulitteiden määrää. Kärryyn ei jäänytkään enää kovinkaan monia ostoksia, kun tulitteet oli lastattu hihnalle. Jos kaikki ostaisivat noin paljon raketteja ym., niin tämän maapallon "keuhkot" yskisivät pahemman kerran vuoden ensimmäisen päivän aamuna. Vain yksi yö ja maapallomme ilmakehä on jälleen saastuneempi ja myös maankamara roskaisempi. Kyllä tuota ammuskelua pitäisi jollakin lailla rajoittaa. Olisikohan vanhempien syytä toppuutella lastensa ammuskeluhaluja? Kyllä se vuosi vaihtuu vähemmälläkin paukkeella.
Paavo - - 29.12.2007 20:09
Hei taas!
Hevosrekiajelu oli mieleenpainuva kokemus. Annen äiti,Irma-mummi teki hevosenkääntötempun. Miten se tapahtui? Siitä vähän myöhemmin. Hevonen, jolla teimme tapanina retken, oli jo 22 vuotias. Se kulki verkkaisesti lumista kylätietä pitkin. - Nyt tiet ovat jäätiköllä. Tällaista retkeä ei voisi ajatellakaan. Tapanina tunnelma oli Arvo-ukin mielestä nostalginen. Vain Irmalla ja Arvolla oli kokemusta hevosista. Matkan päätepisteessä tuli ongelma - miten saada hevonen u-käännöksen avulla paluumatkalle, kun tilaa kääntymiseen oli vähän? Yritimme monella tavalla ja annoimme toisillemme toinen toistaan parempia neuvoja ja ohjeita mitä pitäisi tehdä. Hevonen jämähti paikoilleen eikä liikkunut mihinkään suuntaan, vaikka kuinka yritimme. Ajattelimme jo tilata isännän paikalle auttamaan meidät pulasta. Sitten, pian 90-vuotta täyttävä, Irma- mummi otti topakan otteen hevosen kuolaimista ja kiepsautti hevosen rekineen ympäri. Arvo lensi suitsien kanssa reen pohjalle selälleen. Onneksi reessä oli runsaasti heiniä pehmikkeenä. Meille muille tuli kiire päästä liikkuvan reen kyytiin. Lystiä riitti pitkäksi aikaa, kun muistelimme Irma-mummin hevosenkääntötemppua. Irma lupasi kirjoittaa tämän kokemuksen omaan päiväkirjaansa. Retki oli tosi hauska kokemus!
Tulimme eilen Kajaanista. Veimme Irman ja Arvon kotiin. Auton mittariin tuli lyhyellä ajalla yli 1000 km.
Tänään olemme saaneet nauttia 6-henkisen latvialaisperheen seurasta. Latviankieliset lastenlaulut heinäsirkasta ja puhelimesta olivat tosi hauskaa kuultavaa. Kuunnellessa ja katsellessa iloisia laulavia varhaisnuoria tuntui kuin aurinko olisi paistanut kaamoksen keskellä.
Hyvää Uutta Vuotta kaikille!
keskiviikko 28. joulukuuta 2011
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti