Nimi: Paavo - 21.02.2008 07:51
Kirkkautta kohti!
Eilisellä aamulenkillä sain nähdä kauniin näyn, väreilevän "hopeasateen".
Lumikiteiden leijaillessa alas "pilvien kukkuloilta" ne säteilivät aamuauringossa kuin hopeahile. Tämä kaunis näky muistutti minua Jeesuksen alentumisesta ja hänen kirkastumisestaan. Ensin alas, sitten ylös! Jumala astui alas valtaistuimeltaan. Hänellä oli toinen mieli kuin Lusiferilla. "Hänellä oli Jumalan muoto, mutta hän ei pitänyt kiinni oikeudestaan olla Jumalan vertainen vaan luopui omastaan. Hän otti orjan muodon ja tuli ihmisten kaltaiseksi. Hän eli ihmisenä ihmisten joukossa, hän alensi itsensä ja oli kuuliainen kuolemaan asti, ristinkuolemaan asti. Sen tähden Jumala on korottanut hänet yli kaiken ja antanut hänelle nimen, kaikkia muita nimiä korkeamman. Jeesuksen nimeä kunnioittaen on kaikkien povistuttava, kaikkien niin taivaassa kuin maan päällä ja maan alla, ja jokaisen kielen on tunnustettava Isän Jumalan kunniaksi: "Jeesus Kristus on Herra" (Fil. 2:6-11). Risti kirkastaa Jeesuksen herruuden. Ristiltä loistava valo kirkastaa myös meidän katseemme ja sieltä virtaava rakkaus liittää sydämemme todellisen valon lähteeseen, Jeesukseen.
tiistai 27. joulukuuta 2011
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti