Psalmi 102 kuvaa kärsivän ahdistusta seuraavasti:
"Päiväni haihtuvat kuin savu, tuska polttaa luitani kuin tuli. Sisimpäni on kuin kulottunut ruoho. Enää en muista syödäkään, huokailen vain, olen pelkkää luuta ja nahkaa. Minä olen kuin huuhkaja autiomaassa, kuin pöllö, joka asustaa raunioissa. Minä valvon yöni, olen yksin kuin katolla kyyhöttävä lintu. Viholliseni pilkkaavat minua päivät pitkät, kirotessaan vihamiehiään he käyttävät minun nimeäni. Minä syön leipänäni tuhkaa, kyyneleet maustavat juomani. Vihasi vimmassa sinä paiskasit minut maahan. Päiväni ovat kuin pitenevä varjo, ruohon lailla minä lakastun."
Näistä sanoista tulee mieleeni keskitysleirillä olevat ihmiset, joilla on suuri ahdistus. Job joutui elämässään myös kokemaan jotakin tällaista. Jeesus on kokenut kaikkein suurimman ahdistuksen kuin kukaan muu. Löydätkö sinä itsesi näistä ajatuksista tällä hetkellä? Oletko joutunut kokemaan eo. kaltaista ahdistusta jollakin tasolla elämässäsi?
Jos ihminen joutuu tänä päivänä edellä kuvatun ahdistuksen tilaan hänet passitetaan luultavasti psykiatriselle osastolle ja hänelle aloitetaan lääkehoito.
Jos minulla olisi mahdollisuus perustaa hoitolaitos ahdistuneille ihmisille, siitä voisi tulla seuraavanlainen:
Hoitolan nimi olisi "Agapee"
Rakennus olisi maalla, järven rannalla. Siinä olisi seitsemän kahden - ja neljä yhden hengen huonetta sekä kolme kahden hengen huonetta, lyhytaikaista hoitoa vaativille potilaille. Huoneet olisivat valoisat ja kodikkaat ja niissä käytettäisiin väriterapiaa. Kaikissa huoneissa olisi oma wc ja suihkumahdollisuus. Rakennuksen alakerrassa olisi luontaishoitola, jossa annettaisiin erilaista hierontaa, fysikaalista hoitoa, savihoitoa, mutakylpyjä, erilaisia terapiakylpyjä, vaihtokylpyjä, käärehoitoja jne. Hoitolassa olisi tietenkin sauna, uima-allas, porealtaat, kylmäallas, vesihieronta, suolahuone, valohoitohuone, kuntosali, musiikkiterapiahuone. Alakerrassa olisi myös pesula ja välinevarasto. Hoitolassa olisi pieni kodikas kappeli, jonka alttari-ikkuna avautuisi järvelle päin. Kappelissa olisi aamu- ja iltahartaudet, joka päivä, ja lepopäivänä jumalanpalvelus. Näihin tilaisuuksiin osallistuminen olisi vapaaehtoista. Kappelissa olisi äänentoistolaitteet ja ohjelma olisi kuultavissa kaikissa huoneissa. Talossa olisi keskusradio, jonka avulla tiedotus pelaisi hyvin. Talossa olisi selkeä ja hyvin suunniteltu päivärytmi ja hyvin toimivat säännöt. Ihmisiä kunnioittava, avoin ja rakastava ilmapiiri tekisi hoitolasta kodikkaan. Kappelin yhteydessä olisi huone henkilökohtaista keskustelua varten. Kappelin vieressä olisi auditorio erilaisia luentoja varten. Keittiö ja ruokasali olisivat toimivat ja käytännölliset. Keittiön vieressä olisi pieni opetuskeittiö, jossa pidettäisiin kasvisruokakursseja neljän hengen ryhmille kerrallaan. Hoitolassa olisi terveellinen kasvisruoka. Hoitolassa olisi lastenosasto, jossa olisi lapsille paljon virikkeellistä toimintaa. Lapsille olisi myös luokkahuone, jossa kävisivät kiertävät opettajat. Potilaille olisi viihtyisä olohuone yhteisiä illanviettoja varten. Tässä tilassa olisi laadukas kirjasto. Talossa olisi vierashuone, jossa potilaat voisivat tavata omaisiaan ja vieraitaan. Järven rannalla olisi rantasauna, lämminvesipalju, kota ja laavu. Talvella avanto. Pihapiirissä olisi toinen rakennus, jossa olisi puu- ja metallityöverstas ja askartelutila, leikki- ja pelitila, taideateljee, kahdet kangaspuut. Siellä olisi myös kauppa, jossa myytäisiin potilaiden valmistamia käsitöitä ja taidetta. Tässä rakennuksessa olisi myös avustuspalvelupiste, jossa tehtäisiin avustuspaketteja vähempiosaisille. Avustaminen kuuluisi laitoksen hoito-ohjelmaan, koska "joka muita virvoittaa se itse siitä kostuu." Pihapiirissä olisi leikkikenttä ja luistinrata ja valaistut hiihtoladut. Kesällä lentopallo -, sulkapallo - ym. pelimahdollisuuksia. Kaunista, hyvin hoidettua, puutarhaa hoitaisivat potilaat. Potilaiden tekemät työsuoritukset olisi hinnoiteltu ja potilaat voisivat tällä tavalla maksaa hoitomaksujaan. Talo hoitaisi kirjanpidon ja verotusasiat tilitoimiston kautta.
Agapee-hoitolan henkilökunta:
Laitoksen johtaja, talonmies, teknisen työn ohjaaja, toimintaterapeutti / askarteluohjaaja, lastenhoitaja, keittiöhenkilökuntaa kolme, yksi siistijä / pesulanhoitaja, hengellisen työn tekijä. Luontaishoitolassa olisi kaksi täysaikaista hoitajaa. Vierailevat hoitajat: jalkojenhoitaja, parturi, lääkäri, sairaanhoitaja, psykologi, psykiatri, opettajat, erilaiset terapeutit jne.
Laitoksen ohjelmaan kuuluisivat erilaiset ohjelmapalvelut, retket jne. (kerran viikossa).
Hoitolaitos toimisi kristillisellä pohjalla. Sitä pitäisi yllä Agapee-säätiö.
Olisiko sinulla lisäideoita tähän hoitolaan?
maanantai 28. joulukuuta 2009
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
4 kommenttia:
Aika pitkälle ajateltu, mutta hoitopaikkoja suhteellisen vähän? Toisaalta pieni ryhmä on kodikas jossa tuntee olevansa yksilö. Jossain saattaisi olla sellainen maa-ala ja tarpeelliset rakennuksetkin. Kehittämisen arvoinen ajatus! Kunnon ideoita ei ole. Helena S
Hoitola olisi aluksi pienelle ryhmälle, mutta kapasiteettia voisi kasvattaa kysynnän mukaan. Pihapiiri olisi niin suuri, että siihen voisi myöhemmin rakentaa rivitalon, jossa olisi lisää hoitopaikkoja ja henkilökunnan asuntoja.
Haluaisitko Helena olla tällaisessa laitoksessa työssä? Mikä olisi sinun työkenttäsi?
Anne sanoi, että kasvihuone puuttui tästä hoitolaitoksesta. Sehän olisi tietenkin tärkeä, samoin kotieläimet ja mehiläiset. Henkilökuntaan pitäisi ottaa myös puutarhuri ja eläinten hoitaja.
Työssä? Minä olen ihan oikeesti eläkkeellä.Noin 30v vastasin meillä lehmien lypsystä yms. En kuitenkaan tuntenut itseäni oikeaksi emännäksi. Joskus "ennenvanhaan" ajattelin että haluaisin olla liinavaate varaston hoitaja, huoltaja. Muitakin ajatuksia oli.Jonkin asteinen kodinhoidollinen koulutus takana. Kevät kesällä puuhailen innokkaana kasvimaan teossa,ja siihen liittyen "erikois alana" rikkakasvien juurien pois kaivaminen. Tykkään tehdä puuhiani omassa rauhassa, mihinkään en ole erikoisen taitava, mutta pyrin kantamaan vastuuta siitä mitä teen.Viime aikoina kun olen pidellyt villalankaa käsissäni, niin ovat lampaat alkaneet kiinnostaa. Jos kiteytän työnkuvani:Itsenäinen monen paikan osa-aika apulainen! Helena S
Sinulla on monia käytännön lahjoja, joilla olet voinut palvella kodissasi ja myös kodin ulkopuolella. Näin voit tehdä edelleenkin.
"Agapee-hoitolassa" voisit olla hyvä pesulanhoitaja.
Lähetä kommentti