"Ylistä Herraa, minun sieluni, ja kaikki mitä minussa on, ylistä hänen pyhää nimeään. Ylistä Herraa, minun sieluni, älä unohda, mitä hyvää hän on sinulle tehnyt. Hän antaa anteeksi kaikki syntini ja parantaa kaikki sairauteni. Hän päästää minut kuoleman otteesta ja seppelöi minut armolla ja rakkaudella. Hän ravitsee minut aina hyvyydellään, ja minä elvyn nuoreksi kuin kotka."
Vanha vuosi vaipuu hautaan iloineen ja suruineen! Vuoden päättyessä on inventaarion aika. Teemme mielessämme yhteenvetoa kuluneesta vuodesta. Oma elämämme, perheen ja suvun asiat ovat ajatuksissamme. Kotimaan ja ulkomaan uutiset esitetään koosteina. Koosteita tehdään monista eri asioista, kuten urheilusta, säästä, luonnon katastrofeista, onnettomuuksista, väkivaltaisuuksista, syntymistä, kuolemista jne.
"Älä unohda, mitä hyvää hän on sinulle tehnyt."
Meidän tulisi aina pitää mielessämme Herran hyvyys, armo ja laupeus. Jumala on tehnyt meidän hyväksemme paljon hyvää. Emme osaa luetella Herran hyviä tekoja hyväksemme, koska ne ovat olleet niin moninaiset.
Syntien anteeksiantamuksen lahja kirkastaa meille Jumalan suuren armon. Sairaudesta parantuminen ja terveyden lahjan säilyminen on hyvyyttä, joka saa meidät kiittämään ja ylistämään Herraa. Ikääntynyt ihminen, jonka ruumiin voimat heikkenevät, voi kokea hengen elpymisen ja uudistumisen. "Minä elvyn nuoreksi, niin kuin kotka."
Kotkalla on ainakin kolme nuoruuspukua. Kotkan höyhenet ja sulat uudistuvat. Uudet sulat uudistavat ja elvyttävät lintujen kuninkaan "nuoreksi" ja vahvaksi. Samoin me ihmiset voimme uudistua ja elpyä Herran Hengen kautta uuteen voimaan, kun hän päästää meidät kuoleman otteesta ja seppelöi meidät armollaan ja rakkaudellaan.
Tällaista kokonaisvaltaista uudistumista toivon sinulle tapahtuvan tulevana Uutena Vuotena 2010!
Samaa toivon myös itselleni ja läheisilleni! Rukoillaan sitä Herralta!
keskiviikko 30. joulukuuta 2009
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti