Olemme esittäneet tätä joulukuvaelmaa Kuusamossa kymmenen vuotta. Lavasteet, puvut, tehosteäänet jne. ovat tehneet esityksestä vaikuttavan. Esiintyjiä on ollut paljon. He ovat olleet Kerho Kuukkelin lapsia ja heidän vanhempiaan. Puvut kuvaelmaan on tehnyt MaijaLiisa Kuusela, lavasteet MaijaLiisan sisko, Irja Palosaari. Äänitehosteet on äänittänyt, Leo Ainsalo, Heinolasta. Kun esitimme tämän ensimmäisen kerran, jouluna, 1990, kävin Kuusamon synnytysosastolla äänittämässä vauvan itkua. Poika-vauva oli juuri syntynyt. Nyt tämä poika on 19-vuotias. Hänen ensimmäinen esiintymisensä maailmassa oli esittää Jeesus-lapsen itkua. Tähtenä on toiminut Kuusamon poliisilaitokselta lainattu halogeenilamppu, jossa on säätömahdollisuus. Lampussa on ollut kartongista tehty tähden muotoinen suojus, niin että kirkas valo on näyttänyt tähdeltä. Tähteä on ollut helppo liikuttaa paikasta toiseen.
Paimenten nuotion saa eläväksi, kun laittaa loimuavan lampun kirkkaanpunaisen kreppipaperista tehdyn kehikon sisään ja latoo oikeita puita nuotioksi. Paimenten puvuiksi sopivat mainiosti raitaiset saunatakit, ja päähän raitaiset pyyheliinat. Palavat öljylamput, sauvat, kirjakääröt ja pehmolelulampaat lisäävät tunnelmaa. Salin pitää olla kohdevalaistu. Valojen hoitajaksi tarvitaan yksi henkilö, joka tietää koko ajan milloin valot sammuvat ja syttyvät.
Sali on aivan pimeä sillä hetkellä, kun Jeesus-lapsi syntyy, vain tähti loistaa taivaalla. Sotilailla on kaikki varusteet päällä. Tietäjien ja kuninkaan puvut ovat näyttäviä. Ylipapin puvun mallin löytää Raamatusta. Kaikilla esiintyjillä on osaan sopivat asut. Aasillakin on oma aasin puku. Tallissa on aidot heinät ja eläimet on maalattu kartongille ja niillä on heinätupot melkein suussa. Eläinten äänet luovat talliin aidon tunnelman. Itämaisen valkoisen kaupungin siluetti, palmupuineen, mustan kankaan edessä sopii sekä Betlehemin että Jerusalemin tapahtumiin.
Tässä joitakin väläyksiä kuvaelmastamme.
Jos jollakin teistä on joitakin kysymyksiä, jotka liittyisivät kuvaelmaan, niin vastaan mielelläni.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti