Joulukuvaelman päätös.
Herodes: "Sotilaani Antonio! Mene Betlehemiin ja tuon kaupungin lähiympäristöön ja surmaa kaikki kaksivuotiaat ja sitä nuoremmat poikalapset. Ota avuksesi sotilaitani niin paljon kuin tarvitset. Älä säästä ketään! Toimi nopeasti!"
Antonio: "Käskystänne, herra kuningas!" (Sotilaat lähtevät eteiseen.)
CD: Lasten itkua.
Kertoja 1.
Herodes antoi käskyn, että Betlehemissä ja sen lähistöllä oli surmattava kaikki kaksivuotiaat ja sitä nuoremmat pojat, sen perusteella, jonka hän oli tietäjiltä saanut selville. Näin kävi toteen tämä profeetta Jeremian lausuma ennustus: "- Huuto kuuluu Ramasta, itku ja kova parku. Rakel itkee lapsiaan eikä lohdutuksesta huoli, sillä heitä ei enää ole".
CD: Fanfaarimusiikkia
Herodes: Lähtee pois
Kaikki esiintyjät: Tulevat eteen ja asettuvat ryhmittäin, enkelit, paimenet, tietäjät jne.
Kertoja 2.
Nyt on kulunut jo yli 2000 vuotta ensimmäisestä joulusta, mutta silti vieläkin sitä vietetään kaikkialla kristityssä maailmassa. Siellä minne kristinuskon sanoma on edennyt. Valtakunnasta toiseen, idästä länteen ja etelästä pohjoiseen voimme niin keltaisten kuin ruskeiden, niin mustien kuin valkoisten, niin lasten ja nuorten, kuin myös keski-ikäisten ja vanhusten huulilta kuulla huokauksen: "Mä kaipaan niin syvästi Vapahtajaa!
Kaikkialla Vapahtajan omat odottavat Jeesusta takaisin. He tietävät, että Jeesus on pian tuleva takaisin. Nyt Hän ei tule pienenä seimen lapsena vaan Kunnian Kuninkaana ja Herrain Herrana. Suurella voimalla ja kirkkaudella. Oletko sinä valmis, jos Hän tulisi tänään? Voitko sydämessäsi yhtyä ajatukseen:
Kaikki yhdessä: "Tule, Herra Jeesus!"
Kertoja 1. Pitää loppurukouksen.
Loppulaulu: "En etsi valtaa loistoa."
Joulukuvaelma päättyy tähän lauluun!
perjantai 25. joulukuuta 2009
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti