keskiviikko 23. joulukuuta 2009

Joulukalenterin kahdeskymmeneskolmas luukku

Joulukuvaelma jatkuu ...

Paimenet: Tulevat tallille.
CD: Tallin äänet. Paimenet polvistuvat seimen ääreen.
Kertoja 2.
"Betlehemin tallista he löysivät Marian ja Joosefin ja lapsen, joka makasi seimessä. Vahvat miehet polvistuivat Jeesus-lapsen edessä katsoen ja hämmästellen joulun suurta ihmettä.
Paimenet kertoivat kaiken, mitä heille oli lapsesta sanottu. Kaikki, jotka kuulivat paimenten sanat, olivat ihmeissään. Mutta Maria kätki sydämeensä kaiken, mitä oli tapahtunut, ja tutkisteli sitä.
Paimenet: Nousevat seisomaan ja sanovat kukin vuorollaan seuraavasti:
Ruben: Kunnia Jumalalle korkeuksissa!
Simeon: Kiitetty olkoon Herra!
Leevi: Ylistetty olkoon Hänen pyhä nimensä!
Paimenet: Yhteen ääneen: "Messias on syntynyt!" Paimenet lähtevät takaisin kedolle.
Kertoja 1.
"Paimenet palasivat kiittäen ja ylistäen Jumalaa siitä, mitä olivat kuulleet ja nähneet. Kaikki oli juuri niin kuin heille oli sanottu. Paimenet ylistivät ja kiittivät Jumalaa siitä, että Jeesus oli syntynyt. Hän, joka vapahtaisi kansansa heidän synneistään. Eikö ole ihmeellistä, että Hän, joka on Jumalan Poika, Taivaan ja maan Herra, syntyi pienenä lapsena maan päälle, vaatimattomiin ja köyhiin oloihin."
Enkelikuoro: Tulevat seimen ympärille ja laulavat: "Heinillä härkien kaukalon."
Enkelikuoro: Asettuu yleisöön päin ja laulaa: "Nyt taivaat avautuu."
Laulujen jälkeen enkelit asettuvat paikoilleen.
Valtaistuin asetetaan paikoilleen.
CD: Fanfaarimusiikkia.
Herodes ja roomalainen sotilas (voi olla kaksi sotilasta) saapuvat paikoilleen musiikin aikana.
Kertoja 2.
"Kuningas Herodes hallitsi Juudeaa Jeesuksen syntymän aikana. --- Kun Jeesus oli syntynyt Juudean Betlehemissä kuningas Herodeksen aikana, Jerusalemiin tuli idästä tietäjiä.
Tähti: Tähti syttyy ja tietäjät tulevat esiin ja seuraavat tähteä. Tietäjät käyvät edessä ja palaavat takaisin eteiseen ja tulevat taas esille. Tähti kulkee koko ajan edellä. Kaikki tämä tapahtuu kertojan lukiessa seuraavaa:
Kertoja 1.
"Tietäjät olivat nähneet salaperäisen valon taivaalla sinä yönä, jolloin Jumalan kirkkaus valaisi Betlehemin kukkulat. Kun valo katosi, ilmestyi näkyviin loistava tähti, joka viipyi taivaalla. Tuo tähti oli kaukainen, loistava enkelijoukko, mutta sitä eivät viisaat miehet tienneet. Kuitenkin heistä tuntui, että tuo tähti oli heille erikoisen tärkeä. - Itämailla oli runsaasti kalliita aarteita, eivätkä tietäjät lähteneet matkaan tyhjin käsin. Heidän oli välttämätöntä matkustaa yöllä pitääkseen tähden näkyvissään."
Tietäjät: Tietäjät tulevat tässä vaiheessa eteisestä uudelleen saliin ja asettuvat istumaan lattialle. He tutkivat kirjoituksia ja puhelevat keskenään. Katselevat tähteä taivaalla ja ihailevat sitä.
Kertoja 2.
"Joka kerran pysähtyessään lepäämään tietäjät tutkivat ennustuksia, ja heissä yhä vahvistui vakaumus, että he olivat Jumalan johdossa. Samalla kun heillä oli tähti edessään ulkonaisena merkkinä, heillä oli myös sisäinen Pyhän Hengen todistus, joka rohkaisi heidän mieltään ja elvytti heidän toivoaan. Vaikka matka oli pitkä, se oli heille onnellinen."
Pianomusiikkia: Pianomusiikin aikana tietäjät nousevat ylös ja käyvät vielä kerran eteisessä. Tähti kulkee heidän edellään näyttäen tietä. Kun tietäjät ovat tulleet salin etuosaan he pysähtyvät ja katselevat temppeliä. Pianonsoitto hiljenee.
Kertoja 1.
"Tietäjät olivat jo saapuneet Israelin maahan ja laskeutuivat Öljyvuorta alas Jerusalem näkyvissään, kun katso, tähti joka oli johtanut heitä koko vaivalloisen matkan, pysähtyy temppelin päälle ja hetken kuluttua katoaa heidän näkyvistään.
Tähti: Tähti sammuu.
Tietäjät: Lähtevät innokkain askelin eteenpäin kyselemään yleisöltä messiaasta.
Kertoja 2
"Innokkain askelin he rientävät eteenpäin odottaen saavansa kuulla tiedon Messiaan syntymästä iloisena sanomana jokaisen huulilta. Mutta he kyselevät turhaan.
Balthasar: "Missä se juutalaisten kuningas on, joka nyt on syntynyt?"
Melkhior: "Me näimme hänen tähtensä nousevan taivaalle. Ja tuo tähti johti meidät tänne."
Kaspar: "Tulimme osoittamaan hänelle kunnioitustamme."
Balthasar: "Olemme tulleet hyvin kaukaa. Haluaisimme antaa hänelle lahjamme."
Tietäjät: Eivät saa vastausta. He menevät pois eteiseen.
Kertoja 1.
"Sanoma tietäjien tulosta levisi nopeasti yli Jerusalemin. Heidän outo asiansa herätti kiihtymystä kansan keskuudessa, joka tunkeutui kuningas Herodeksen palatsiin. Herodes pelästyi ja hänen kanssaan koko Jerusalem.
CD: Hälisevää ihmisjoukkojen ääntä.

1 kommentti:

Paavo Hautala kirjoitti...

Kiitos, Juhani, kommentistasi!
Tervetuloa blogilleni! On ilo huomata, että aina silloin tällöin joku kommentoi kirjoituksiani.

Tutustuin Petri Paavolan kirjoitukseen. Siinä oli paljon, jouluun liittyvää, mielenkiintoista historiallista tietoa.

Ajattelen myös, että Betlehemin tähti ei voinut olla planeetta, eikä tavallinen tähti, koska sen liikkeitä on mahdotonta seurata. "Tähti" oli "älykäs" liikkeissään. Välillä tähti katosi ja sitten se ilmestyi näkyviin jälleen. Tähti toimi tietäjien henkilökohtaisena oppaana. Jeesuksen syntymän hetkellä taivas ja maa olivat "lähellä toisiaan". Enkelit suorittivat palvelustehtäviä Isän käskystä. Enkelit opastavat ja suojelevat meitä tänäänkin.