Psalmi 92 on "Ylistyslaulu vanhurskaan Jumalan kunniaksi" (VKR.) "Hurskaat kukoistavat kuin palmupuu" (UKR.) Tämä on sapattilaulu.
Raamattuni marginaalissa lukee tällä kohdalla seuraavasti:
Keijo Kukkolan onnitteluteksti Ps. 92:1-5,14. En tiedä tarkalleen milloin hän on tämän onnittelutekstin antanut, koska viestissä ei ole päivämäärää. Luultavasti hän antoi tämän tekstin meidän hääpäivänämme.
Keijo Kukkola oli musiikkimies. Hän soitti häämarssin Kajaanin Adventtikirkossa 6.5.1977.
Olen kuullut, että Keijo Kukkola on kuollut auto-onnettomuudessa. En kyllä tiedä asiasta enempää. Jos jollakin blogini lukijalla on tietoa tästä asiasta enemmän, hän voisi ottaa yhteyttä minuun tai kirjoittaa kommenttiin jotakin.
Kirjoitan tähän Keijolta saamamme onnittelutekstin.
"Hyvä on kiittää Herraa, laulaa ylistystä sinun nimellesi, Korkein. Hyvä on aamulla kertoa armostasi ja illalla uskollisuudestasi harpun ja lyyran sävelin, kymmenen kielen helkkyessä. Herra, sinä ilahdutat minua teoillasi, minä riemuitsen sinun kättesi töistä. --- Heidät on istutettu Herran temppeliin, he kukoistavat Jumalamme esipihoilla."
Laulaminen ja soittaminen Jumalan kunniaksi vaikuttaa mieleemme virkistävällä tavalla. Missä on paljon laulua ja soittoa, siellä on paljon iloa ja kiitollista mieltä. Elämään voi tulla aika ajoin suuria vaikeuksia ja ahdistuksia ja silloin laulaminen on vaikeaa. Kun Israelilaiset joutuivat Babylonian pakkosiirtolaisuuteen, heidän oli vaikea laulaa Siionin virsiä.
"Baabelin virtain vierillä - siellä me istuimme ja itkimme, kun Siionia muistelimme. Pajuihin, joita siellä oli, me ripustimme kanteleemme. Sillä vangitsijamme vaativat meiltä siellä lauluja ja orjuuttajamme iloa: "Veisatkaa meille Siionin virsiä". Kuinka me voisimme veisata Herran virsiä vieraalla maalla?" (Ps. 137:1-4, VKR.)
Laulu ei nouse sydämestä vaatimusten eikä pakon edessä. "Ei kukkokaan käskien laula." Kun laulujen sanat ja sävelet tulevat esiin Pyhän Hengen innoittamina, silloin niillä on mieliä kohottava siunaava vaikutus. Näin voi tapahtua kärsimyksenkin keskellä. Jeesus lauloi viimeisellä ehtoollisella kiitosvirren ja matkalla Getsemaneen hän veisasi kiitosvirsiä. Filippin vankilassa Paavali ja Siilas veisasivat kiitosvirsiä, vaikka heidät oli pahoinpidelty ja teljetty kurjaan vankilaan. Vangittu Pietari aloittaa kirjeensä, "Ylistetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä!"
Jumalan armo liitetään usein aamuun tai aikaan yleensä. Puhutaan armon aamusta, armon päivästä, armon ajasta. Jokainen päivä, jonka saamme elää on armoa. Tässä onkin hyvä vinkki aamuhartauksien aiheeksi, -armo. Iltahartaudessa on hyvä puhua Jumalan uskollisuudesta.
Laulamisen ja soittamisen lisäksi iloa sydämeemme tuo Herran tekojen katseleminen. Jos katsomme itseemme ja mietimme heikkouksiamme ja vikojamme tulemme surulliseksi. Jos tarkkailemme toisten ihmisten virheitä alamme arvotella ja tuomita heitä heidän teoistaan. Saamme nostaa katseemme taivaan puoleen. Meillä on Jeesus, jota saamme katsella ja ihailla. Meidän tulisi nähdä hänet joka hetki. Jumalan luomistekojen katseleminen antaa aihetta riemuun ja iloon. Katselemalla luomistekoja, mielemme on ylennettynä Luojamme puoleen.
"Sinä voitelet minut tuoreella öljyllä."
Öljy on Pyhän Hengen vertauskuva. Meillä on etuoikeus saada joka aamu uusi tuore Pyhän Hengen voitelu. Henkeä ei voi varastoida tulevien päivien varalle, niin kuin ei mannaakaan saanut varastoida seuraavalle päivälle. Herra antaa joka päivä tuoreen hengellisen ruoan ja juoman.
Kristitty, joka elää päivittäin lähellä Herraa kasvaa. He ovat kuin "palmupuita", jotka kestävät hyvin myös kuivina kausina.
"Hurskaat kukoistavat kuin palmupuu, kasvavat korkealle kuin Libanonin setrit. Heidät on istutettu Herran temppeliin, he kukoistavat Jumalamme esipihoilla. Vielä vanhoinakin he ovat voimissaan, versovat ja vihannoivat, kertovat Herran oikeamielisyydestä. Herra on minun turvakallioni, hän ei vääryyttä tee."
Kristukseen ja hänen sanaansa juurtunut kristitty kantaa runsaasti Hengen hedelmää. Hänen "juurensa" saavat ravinnon Herran temppelistä. Ne, jotka todella etsivät Herraa, heidät nähdään rukoushuoneella rukoilemassa, jos he ovat fyysisesti siinä kunnossa, että he pääsevät liikkumaan, vaikka he olisivatkin ikääntyneitä. Fyysisesti ikääntynyt kristitty voi elää hengellistä ensirakkauden aikaa, kun hänet on voideltu tuoreella öljyllä joka päivä.
tiistai 17. marraskuuta 2009
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
hyvä ja toimiva öljy on tuore ja uudistava , kiitos paavolle ja lisää öljyä kattilaa ...
Paula Heinonen luennoi eilen ja kertoi oikean öljyn tarpeellisuudesta terveydellemme. Kylmäpuristetut öljyt ovat hyviä.
Herra antakoon sinulle tuoreen ja uudistavan Pyhän Hengen voitelun joka päivä! Muistan sinua tänä aamuna rukouksin (19.11.), aamurukouspiirissä!
Lähetä kommentti