Pienestä paimenpojasta asti Daavid tunsi Jumalan läsnäolon luonnon temppelissä. Hän kaipasi kuitenkin syvästi jumalanpalvelusta Jerusalemin temppelissä yhdessä Jumalan kansan kanssa. Olen kirjoittanut tästä Daavidin kaipuusta jo aikaisemmin (3.4.2009), kun kirjoitin ajatuksiani psalmista 42. Raamatussa on monia psalmeja, joiden otsikkona voisi olla, "Pyhiinvaeltajan laulu."
Psalmissa 84 on sykähdyttäviä ajatuksia siitä matkasta, jonka teemme elävän Jumalan eteen. Psalmista ottaa vertauskuvaksi varpusen ja pääskysen, jotka tekevät kodin poikasiaan varten. Jumala on antanut linnuille erikoisen rakentajan taidon valmistaa lämpimät ja turvalliset kodit poikasilleen. Pesät antavat suojaa avuttomille piipittäjille, jossa ne saavat ruokaa, lepoa ja hoitoa. Jumalan huone on tällainen turvakoti turvaa ja lohdutusta kaipaavalle pienelle ihmiselle. Erikoinen asia tässä on se, että Jumalan huoneen alttarin luota varpuset ja pääskysetkin löytävät turvapaikan. Matka alttarille etenee askel askeleelta Jumalan voiman lisääntyessä kunnes matkamies saapuu Jumalan eteen, jossa hän saa rukoilla ja jättää taakkansa Herralle. Meidän alttarimme on Jeesuksen risti. Ristin juurelle saamme laskea painolastimme ja lähteä matkaan kevein askelin elämään uutta elämää, uskon elämää, Pyhän Hengen voimassa.
"Herra Jumala on aurinko ja kilpi, hän lahjoittaa meille armon ja kunnian. Hän ei kiellä hyvyyttään niiltä, jotka vaeltavat nuhteettomasti. Autuas se, joka turvaa sinuun, Herra Sebaot!"
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti