Epätoivoisen rukous

"Heti aamulla nousevat rukoukseni eteesi." (Ps. 88:14.)

Jeesuksella oli tapana rukoilla varhain aamulla. Hänellä oli tapaaminen Isänsä kanssa ennen töihin lähtöä. Joka aamu hän vastaanotti Pyhän Hengen kasteen. Voimme rukoilla Jumalaa päivän aikana milloin tahansa, mutta aamurukous on hengellisen elämämme kannalta hyvin tärkeä hetki. Olen huomannut tämän. Jos aamurukouspiiriä ei ole ollut, niin jotain tärkeää on jäänyt väliin. Päivä on lähtenyt jotenkin "ontuen" liikkeelle. Tarvitsemme jokaiselle päivälle tuoreen sanan leivän, että jaksamme ottaa päivän tehtävät ja haasteet vastaan. On suuri siunaus, että Jumalan vastaanotolle ei tarvitse jonottaa. Jokainen meistä tietää kuinka rasittavaa on pitkäaikainen jonottaminen. Taivaalliseen terveyskeskukseen saa tulla milloin vain. Kaikki ihmiset voivat tulla yhtä aikaa "erikoislääkärin" vastaanotolle." Jeesus-lähde on paras mahdollinen kaikkea syntiä ja saastaisuutta vastaan. Betesdan lähteellä kolmekymmentä kahdeksan vuotta sairastanut halvaantunut mies sai terveyden ja pelastui, kun Jeesus-lähde tuli hänen luokseen.
"Sitä, joka luokseni tulee, minä en aja pois." (Joh. 6:37.)

Psalmi 88 on "Epätoivoisen rukous." Kun tämän rukouksen lukee, tulee mieleen Jeesuksen kärsimykset, jotka ovat olleet kaikkein kauheimmat kuin kenelläkään toisella. Tästä psalmista tulee mieleen myös Jobin elämä. Job toivoi epätoivoisena kuoleman korjaavan hänet hiljaisuuden maahan.

"Nuoruudesta saakka on osani ollut kova ja kuolema on uhannut elämääni. Näännyksiin asti olen kantanut hirveää kuormaa, jonka olet minulle pannut. Sinun vihasi on kulkenut ylitseni, kauhut musertavat minua kuin vedet, ne piirittävät minua joka puolelta. Kaikki ystäväni sinä olet karkottanut, nyt on seuranani vain pimeys." (Ps. 88:16-19.)

Näistä jakeista löydämme Jeesuksen, joka kantoi hirveän kuormamme ristille. Jumalan viha kulki hänen ylitseen ja toisen kuoleman kauhut piirittävät hänet. Psalmi päättyy siihen pimeyteen, joka oli Jeesuksen seurana Golgatalla.
Jeesuksen tuskan täyttämä huuto: "Jumalani, Jumalani, miksi hylkäsit minut?" tuo esille pimeyden syvyyden.
Meidän epätoivomme ei koskaan ole niin kauhea kuin se oli Jeesuksella, koska Jeesus on aina kanssamme. Vapahtajamme joutui kokemaan Isän hylkäämisen, mutta meidän ei tarvitse kokea Jeesuksen hylkäämistä milloinkaan.

Rohkaisevaa psalmissa 88 on se, että "tekstin" epätoivoinen jaksaa kuitenkin rukoilla. Meidän kokemat ahdistukset ja niistä seuranneet epätoivon hetket vievät meiltä usein kaiken voiman, niin ettemme jaksa enää rukoilla. Epätoivoiselta ihmiseltä loppuvat sanat. Usko siihen, että Jumala kuulee huutomme ja huokauksemme joutuu myös koetukselle. Jeesus rukoili Isäänsä viimeiseen hetkeen saakka. Häneltä eivät sanat loppuneet ja usko kesti loppuun asti.