Pyhiinvaeltajan laulu!

Psalmissa 84 on kaksitoista kaunista säettä. Jokaisessa säkeessä on aineistoa saarnaan. Tämä laulu lauletaan kuin viininkorjuulaulu gatilaisilla soittimilla säestettynä. Minkälaisia soittimia nuo gatilaiset soittimet ovat? Tietääkö joku?

Jokainen säe kuvastaa matkamiehen syvää kaipausta ja taivasikävää, Jumalan kohtaamista temppelissä. Meille, jotka saamme laulaa tätä laulua ristin jälkeen, sanat avautuvat ristin valossa taivaan näkökulmasta, ja tuovat niihin taivaallisen kaiun. Laulun innoittajana on Pyhä Henki ja kuoron "johtajana" on Vapahtajamme Jeesus Kristus, jonka rakkautta säteilevät kasvot ja loistava persoonallisuus, saa sydämemme hehkumaan innosta. Kun ajattelemme Jeesusta, ristiä, uutta maata ja taivasta, niin laulujen aiheet ovat ehtymättömät. On mahtavaa laulaa Hänestä ja Hänen kanssaan ja Hänen kunniakseen!

Psalmin 84 otsikkona ei ole pyhiinvaeltajan taistelut, vaan pyhiinvaeltajan laulu. Elämä ja vaellus maailmassa on kyllä taistelua syntymästä hautaan saakka. Jokainen meistä tuntee hyvän ja pahan välisen taistelun päivittäin. Voimme kuitenkin laulaa matkallamme taivaaseen, koska Jeesus kulkee aina edellämme. Hän on taistellut puolestamme ja voittanut. Tappion jälkeen laulu vaikenee, mutta voitto saa sydämen laulamaan. Meillä kaikilla on aihetta lauluun! Olemme saaneet niin paljon armoa, rakkautta ja hyvyyttä Jeesukselta. Sanotaan, että jokainen elämä on laulun arvoinen. Jeesuksen elämä ja kuolema on tuhansien ja taas tuhansien laulujen arvoinen.

"Minun sydämeni tulvii ihania sanoja; minä lausun: kuninkaasta on minun lauluni, minun kieleni on kerkeän kirjurin kynä. Sinä olet ihmislapsista ihanin, suloisuus on vuodatettu sinun huulillesi, sen tähden Jumala siunaa sinua iankaikkisesti." (Ps. 45:2,3.)

Jeesus on meille ihanin tässä ajassa ja ikuisuudessa. Hän on "kymmentätuhatta jalompi."
Ihmisillä on mistä laulaa. Saamme laulaa pelastuksen laulua, josta myös kaikki "aamutähdet iloitsevat ja ja kaikki Jumalan pojat riemuitsevat" (Job. 38:7.)

Historiassa on kuitenkin ollut hetki, jolloin taivas oli hiljaa, eikä yhteenkään harppuun ja soittimeen koskettu. Se oli Jeesuksen kärsimyksien ja hänen kuolinkamppailujensa aikana. Taivas vaikeni ja osoitti hiljaisuudellaan syvää surua Jeesuksen kärsimysten tähden. Nyt saamme laulaa yhdessä maailmankaikkeuden luotujen olentojen kanssa kiitosta hänelle, joka on kiitoksen ja ylistyksen arvoinen.

Kiitollisuuden, ilon ja riemun tunteita on vaikea muulla tavoin ilmaista kuin laululla. Daavid, joka oli hyvin musikaalinen, on Jumalan armosta tallettanut meille lauluja kuninkaasta. Nämä laulut eivät ole koskaan vanhanaikaisia. Niistä riittää aina rohkaisua ja lohdutusta. Ne antavat voimaa ja hengellistä virvoitusta. Sellaiset laulut, joiden sanoitus on suoraan Raamatusta ovat "ikivihreitä."

Pyhiinvaeltaja on toivioretkeläinen, joka kaipaa Jumalan läsnäoloon. Ihmiset etsivät pyhiä paikkoja, joissa he voisivat kohdata Jumalan. Tällaisia paikkoja ovat yleensä ne, joissa on tapahtunut merkittäviä asioita Jeesukselle tai hänen seuraajilleen. Jumalan kohtaaminen ei ole kuitenkaan määrätystä maatieteellisestä paikasta kiinni. Ihminen voi kohdata Jumalan vaikka tietä kulkiessaan, kuten Saul. Kristinuskon piirissä huomattavin pyhiinvaelluspaikka on Jerusalem, Israel yleensä tai Rooma. "Jerusalem" ja "Rooma" edustavat valtoja, jotka kilpailevat herruudesta.
Rooma "ylpeilee" ikuisen kaupungin ajatuksella, mutta ikuinen kaupunki on nimeltään "Uusi Jerusalem." Uudesta Jerusalemista kertovat laulut kuuluvat pyhiinvaeltajien laulukokoelmiin.

Sain tutustua maalliseen Jerusalemiin ja Israeliin 18.-30.11.1993. Pastori Auvo Helminen toimi oppaanamme. Sain oikein todistuksenkin, että olen tehnyt pyhiinvaellusmatkan Jerusalemiin. Ymmärrän kyllä sen, miten helposti ihminen saa "hurmiokokemuksen" ns. "pyhillä paikoilla." Näin itse omilla silmilläni hurmioituneen turistijoukon "yläsalissa." Meidän ryhmämme jäsenillä "pää" pysyi kylmänä, mutta toivottavasti sydän kuitenkin hehkui intoa Jeesukselle!
Tänä päivänä on paljon pyhiinvaeltajia. Ihmiset ovat suurin joukoin liikkeellä, etsimässä toivoa ja sielullensa rauhaa. Olen nähnyt miten ihmiset suorittavat mitä ihmeellisimpiä rituaaleja autuuden saavuttamiseksi. Näin kerran TV:ssä ohjelman, jossa näytettiin ihmisvirran kulkua polvillaan kivisillä kaduilla. Polvet verissään ja suuri tuskan ja kärsimyksen ilme kasvoillaan he itkien, nääntyneinä ja lopen uupuneina, kulkivat polvitietä eteenpäin katse suunnattuna suureen patsaaseen, joka kuvasi palvonnan kohteena ollutta epäjumalaa. Ihmisistä näkyi suuri hätä ja harras toivo päästä patsaan luo polvistumaan sen eteen. Ihmiskäsin tehdyt jumalat eivät anna sovitusta. Mielenrauha, terveys ja onni eivät tule ihmisvoimin. Ihmettelin, että mikä saa ihmiset käyttäytymään tällä tavalla? Olisikohan se jumalkaipuu, rakkauden ja hyväksytyksi tulemisen tarve? Sovituksen tarve?