Psalmi 89 avautuu Davidin Pojan, Jeesuksen Kristuksen kautta.
Samuelin kirjat ja ensimmäisen kuningastenkirjan alkuluvut kertovat Daavidin elämäkerran. Nämä Raamatun luvut ovat mielenkiintoista luettavaa. Daavidin elämän esikuvallisuus on aivan ainutlaatuista. Raamatun suurien persoonien kuten Aabrahamin, Mooseksen, Joosefin, Jaakobin ja Danielin nimiä ei ole liitetty Jeesuksen nimeen samalla tavalla kuin Daavidin. Jeesusta kutsutaan Daavidin Pojaksi. Jeesuksen ihmisyys on liitetty Daavidin sukuun. Pian laulamme Hoosiannan, jossa tuo messiaaninen tervehdys kajahtaa innoittavalla tavalla.
Daavid (hepr. rakastettu) oli Israelin toinen kuningas. Iisain poika, Ruutin pojanpojan poika. Daavid syntyi Betlehemissä, kuten Jeesuskin. Iisain perheessä oli kymmenen lasta. Daavid oli nuorin. Hänen tehtäväkseen oli annettu lampaiden paimentaminen. Se oli halveksittua, orjien tai naisten, hommaa. Herran silmät olivat vartioineet tätä poikkeuksellisen lahjakasta nuorukaista ja hänet noudettiin Betlehemin kedoilta, kun tarvittiin Jumalan mielen mukaista miestä Israelin kuninkaaksi. Samoilta kedoilta Herra löysi Jumalalle otollisia paimenia myös Jeesuksen syntymän aikoihin. Paimenet olivat ensimmäiset ihmiset kumartamassa Jeesus-lasta, Daavidin Poikaa, messiasta. Halveksittu paimenen ammatti on liitetty Jeesukseen ikiajoiksi. Jeesus on Hyvä Paimen. Jeesus korottaa kunniaan kaiken mikä on alhaista ihmisten silmissä.
"Hänen kätensä on tehnyt mahtavia tekoja, hän on lyönyt hajalle ne, joilla on ylpeät ajatukset sydämessään. Hän on syössyt vallanpitäjät istuimiltaan ja korottanut alhaiset." (Luuk. 1:51,52.)
Raamattu "piirtää" Daavidin luonteesta "muotokuvan", joka on ainutkertainen. Ihmettelemme miten paljon heikkoutta, vahvuutta, vastakohtaisuutta ja monipuolisuutta voi löytyä yhdestä ja samasta persoonasta. Daavid oli intohimoinen, luja, lempeä, nöyrä, jalomielinen, tulisieluinen soturi, taistelija, paimen, runoilija, laulaja, soittaja, valtiomies, pappi, profeetta ja kuningas.
"Minä, Herra olen tehnyt liiton valittuni kanssa, olen vannonut palvelijalleni Daavidille: 'Minä annan sinun sukusi jatkua iäti, sinun valtaistuimesi kestää polvesta polveen!' " Daavidin valtaistuin kestää polvesta polveen, koska se on esikuva Jumalan valtaistuimesta. Daavidin Poika, Jeesus, on astunut tälle valtaistuimelle. Tämän tähden se kestää ikuisesti. Valtikka ei väisty Jeesuksen kädestä milloinkaan.
Psalmi 89 kuvaa Herran suuruutta kauniilla ja runollisilla sanoilla. Jumalan armon ja uskollisuuden ylistäminen toistuu useissa jakeissa. Kaikki Jumalaan liittyvät adjektiivit ovat vaikuttavia ja majesteetillisia.
"Sinun on taivas ja sinun on maa, sinä olet perustanut maanpiirin ja kaiken mitä siinä on. Pohjoisen ja etelän sinä olet luonut, Tabor ja Hermon ylistävät sinun nimeäsi. Käsivartesi on voimaa täynnä, kätesi on voittoisa ja väkevä. Vanhurskaus ja oikeus ovat valtaistuimesi perusta, armo ja uskollisuus ovat sinun palvelijasi. Onnellinen se kansa, joka riemuiten ylistää sinua, Herra! Se kansa saa vaeltaa sinun kasvojesi valossa. Alati sinä olet ilomme lähde, sinä olet uskollinen, sinä annat meille menestyksen. Sinä olet meidän voimamme ja ylpeytemme, sinun hyvyytesi rohkaisee meitä. Herra on meidän kilpemme, Israelin Pyhä meidän kuninkaamme!"
Daavidille annettujen lupausten ihanuutta ja kestävyyttä kuvaillaan psalmissa 89 pitkän tovin, kunnes tulee stoppi jakeessa 39. Kaikki ihanuus tuntuu särkyvän sirpaleiksi kansan synnin ja uskottomuuden tähden. Psalmin kirjoittaja kyselee:
"Herra, kuinka kauan? Kätkeydytkö sinä ainiaaksi? Kuinka kauan vihasi leimuaa kuin tuli? --- Herra, missä on uskollisuutesi, missä ovat lupauksesi, jotka kerran Daavidille annoit valalla vannoen? Älä unohda, Herra, kuinka palvelijoitasi häväistään! Kansojen pilkka raastaa sydäntäni. Herra, katso kuinka vihollisesi herjaavat! He pilkkaavat voideltusi kohtaloa."
Psalmin loppukommentti ei ole kuitenkaan lohduton. Herralla on varattuna omilleen sittenkin jotakin ihmeellistä, jota ei voi kommentoida muuten kuin sanomalla:
"Ylistetty olkoon Herra ikuisesti! Aamen, Aamen."
maanantai 16. marraskuuta 2009
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti