lauantai 21. marraskuuta 2009

Päivän pieniä iloisia tapahtumia!

Mikael oli viime yönä ensimmäisen kerran mummilassa yökylässä ilman äidin ja isin mukanaoloa. Kaikki meni oikein hyvin. Mikael nukkui peräkammarissa isossa vierassängyssä koko yön rauhallisesti. Nukuin hänen vieressään vartioimassa, ettei Mikael tipahda yöllä tai aamulla sängystä. Mikael herätti minut aamulla ja kysyi ensi sanoikseen, että onko mummi jo herännyt? Sitten hän lähti tarkistamaan tilanteen. Pian alkoi kuulua iloinen puheensorina, jota oli tosi mukava kuunnella. Isovanhempana oleminen on kyllä mahtava juttu.

Illalla Sini emännöi PartyLite kotikutsuja Hepokaarteella. Mukana oli toistakymmentä ihmistä. Oli mukava tavata uusia kasvoja kynttilöiden ja ulkotulien valaistessa pimeää kaamosta. Kiitos Sini mukavasta hetkestä ja hyvästä tarjoilusta!

Kuusamossa pidetään joulunavaus ensi keskiviikkona 25.11. Uudet jouluvalot ovat erittäin kauniit ja piristävät. Aiheena on valaistu kuusi, josta lähtevät kolme valonsädettä kuusen molemmille puolille. Valot ovat maksaneet liikkeenharjoittajille useita tuhansia euroja. Kiitos kaikille, jotka olette nähneet paljon vaivaa meidän kaikkien iloksemme.

Ei kommentteja: