sunnuntai 29. marraskuuta 2009

Armas Maasalon adventtivesper

Olin tänään Armas Maasalon adventtivesperissä Kuusamon ev.lut. kirkossa klo 18.00. Kirkko oli täynnä väkeä. Kirkkokuoro ja yleisö lauloivat adventtiajan lauluja. Kirkkokuoroa johti kanttori Raimo Heikkilä, urkurina oli TaruTiina Perttunen, puheen piti pastori Matti Jurvelin.

Illan tekstinä oli Room. 13:11-14.
"Tehän tiedätte, mikä hetki on käsillä. Teidän on aika herätä unesta, sillä pelastus on nyt meitä lähempänä kuin silloin, kun meistä tuli uskovia. Yö on kulunut pitkälle, päivä jo sarastaa. Hylätkäämme siis pimeyden teot ja varustautukaamme valon asein. Meidän on elettävä nuhteettomasti niin kuin päivällä eletään, ei remuten ja juopotellen, siveettömästi ja irstaillen, riidellen ja kiihkoillen. Pukekaa yllenne Herra Jeesus Kristus, älkääkä hemmotelko ruumistanne, niin että annatte sen haluille vallan."

Puhe oli erittäin puhutteleva ja ajankohtainen. Tilaisuuden lopussa tapahtui pieni episodi, joka sopi puheeseen erittäin hyvin. Teksti jäi tämän episodin tähden hyvin mieleen. Tilaisuuden loppupuolella tuli pitkähkö hiljainen hetki ja kanttori huutaa urkuparvelta kuuluvalla äänellä, että "Matti rukous." Tuli mieleen, että olikohan nukku-matti heittänyt Matin silmiin unihiekkaa, koska vaikutti siltä, että pappi nukahti kesken tilaisuuden? "Teidän on aika herätä unesta" jäi mieleen aivan konkreettisesti tästä tilaisuudesta. Kun papit heräävät, niin kansakin herää!

Vesperin jälkeen kuorolaisilla oli juhlahetki seurakuntatalolla. Kuulimme kuorojen kauniita lauluja tarjoilun kera.
Tässä tilaisuudessa kanttori muistutti talvisodan alkamisesta.
Talvisodan alkamisesta on kulunut 70 vuotta. Talvisota alkoi torstaina 30.11.1939 ja päättyi keskiviikkona 13.3.1940. Sota kesti 3 kk ja 13 päivää. Sota oli osa maailmansotaa. Talvi oli vuosisadan kylmimpiä. Suomi luovutti Venäjälle 13 % maa-alueistaan. Viipuri oli Suomen toiseksi suurin kaupunki ja tämä menetettiin Neuvostoliitolle. Tällaisia tietoja poimin netistä.

Veteraanikuoro lauloi kolme isänmaallista laulua, joiden nimet eivät jääneet mieleeni.
Kiitos hyvästä illasta! Hyvää juhla-aikaa kaikille!

2 kommenttia:

Aila kirjoitti...

Me myös olimme adventtivesperissä, tällä kertaa molemmin laulamassa Maasalon vesperiä. Täällä vesper toteutettiin kaikkien Raahen kirkkokuorojen yhteisprojektina. Kirkkoherra Tuomo Matala oli liturgina (ja koko ajan hereillä) Raahen kirkossa, meidän kuoron kanttori Sauli Vaitiniemi säesti uruilla ja Raahen kanttori Jouni Pietiläinen johti kuoroja. Pattijoen kanttori Sanna Parttimaa oli sopraanojen mukana laulamassa. Heikki ei ole aiemmin ollut kirkkokuorossa, mutta tänä syksynä häntä suorastaan aneltiin mukaan, kun vesperiä varten tarvittiin lisää miehiä - meillä kun on vain yksi kuoroista sekakuoro, ja molemmat muut naiskuoroja.

Anonyymi kirjoitti...

Raahen vesper oli varmaan onnistunut tapahtuma. Terveiset laulajille tämän blogin välityksellä, Heikille erityisesti, koska hän on lähtenyt uutena laulajana mukaan. Anne on houkutellut minuakin kuoroon, mutta en ehdi moneen paikkaan yhtä aikaa. Laulaminen on kyllä innoittavaa.