"Tämän valtaistuimen ympärillä oli kaksikymmentäneljä valtaistuinta, ja niillä istui kaksikymmentäneljä vanhinta, joilla oli yllään valkeat vaatteet ja päässään kultaseppele." (Ilm. 4:4.)
Israelin kansa koostui kahdestatoista sukukunnasta. Jeesus valitsi seuraajikseen kaksitoista opetuslasta. Voisiko luku kaksikymmentäneljä kuvata koko maanpäällistä seurakuntaa, joka muodostuu sekä juutalaiskristityistä että pakanakristityistä? Kaksikymmentäneljä vanhinta edustaisivat näin ollen kaikkia ihmiskunnan lunastettuja ihmisiä kaikilta aikakausilta.
"Seuraavan kehotuksen minä osoitan niille, jotka teidän joukossanne ovat vanhimman asemassa - minä, joka itsekin olen vanhin ja Kristuksen kärsimysten todistaja sekä myös osallinen siitä kirkkaudesta, joka on ilmestyvä: Kaitkaa sitä laumaa ..." (1. Piet. 5:1,2.)
"Vanhimmilla" tarkoitetaan seurakunnan johtavia ja vastuuta kantavia henkilöitä.
Taivaan hallitukseen kuuluu vanhemmisto, joka koostuu maapallolta lunastetuista ihmisistä. Eenok, Mooses ja Elia kuuluvat hyvin todennäköisesti tähän joukkoon, koska heidät on jo otettu taivaaseen. Taivaaseen astuessaan Jeesus vei mukanaan hänen kuolemansa yhteydessä herätettyjä uskovia.
"Sillä hetkellä temppelin väliverho repesi kahtia, ylhäältä alas asti. Maa vavahteli, kalliot halkeilivat, haudat aukenivat, ja monien poisnukkuneiden pyhien ruumiit nousivat ylös. He lähtivät haudoistaan, ja Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeen he tulivat pyhään kaupunkiin ja näyttäytyivät siellä monille." (Matt. 27:51-53.)
Kahdenkymmenenneljän vanhimman valtaistuimilla istuminen kuvaa sitä hallintavaltaa, jonka he ovat Jumalalta saaneet. He eivät ole itse pyrkineet tähän asemaan, vaan heidät on valittu. Vanhimmat ovat Jumalan valittuja! Jumala on viisaudessaan ja armossaan heidät tähän tehtävään valinnut. Ei myöskään maanpäällisen seurakunnan vanhimman virkoja voi kukaan ottaa itselleen omasta tahdostaan. Seurakunta valitsee virkailijat vuosittain demokraattisella äänestyksellä. Sellaiset henkilöt, jotka tavoittelevat valtaa itsekkäästi taktikoiden, eivät ole Jumalan asialla. Sellaisten henkilöiden valtaanpääsy tietäisi ongelmia ja vaikeuksia seurakunnan elämässä ja toiminnassa. Seurakunnan vanhimman tehtävä on hyvin vastuullinen tehtävä. Henkilön valitseminen tähän tehtävään on tärkeä asia. Valinta pitää suorittaa hartaasti rukoillen, että Jumala itse saa olla neuvonantajana.
Taivaassa työskentelevät kaksikymmentäneljä vanhinta olivat puetut kaikki samalla tavalla. Kaikilla vanhimmilla oli yllään valkeat vaatteet. He olivat saaneet nämä vaatteet Jumalan armosta. Missään muussa asussa taivaaseen ei päästä. Valkoiset vaatteet kuvaavat Kristuksen vanhurskauden viittaa, johon meidät puetaan, kun otamme Kristukselta uskon kautta pelastuksen lahjan vastaan. Kultaseppele on voiton tunnus, jota lunastetut saavat kantaa Kristuksen ansiosta.
"Minä tulen pian. Pidä kiinni siitä mitä sinulla on, ettei kukaan vie voitonseppelettäsi." (Ilm. 3:11.)
tiistai 11. syyskuuta 2012
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti