"Näin, että taivaassa oli valtaistuin ja sillä valtaistuimella istui joku, joka loisti kuin jaspis ja karneoli. Valtaistuinta ympäröi sateenkaaren kaltainen smaragdinvärinen hohde."
Taivaan avatusta ovesta katsellessaan Johannes sai katsella maailmankaikkeuden pyhimpään paikkaan, josta käsin maailmakaikkeuden elämää johdetaan ja hallitaan, myös meidän elämäämme. Näky valtaistuimesta ja sillä istujasta oli ensimmäinen asia, minkä Johannes kirjoittaa muistiin saamastaan näystä. Istuja oli verhoutunut suureen ja ihmeelliseen kirkkauteen. Paavalin Timoteukselle kirjoittama kuva Jumalasta on samankaltainen. "Sen antaa aikanaan tapahtua ylistettävä ja yksin hallitseva Jumala, kuninkaiden Kuningas ja herrojen Herra. Hän yksin on kuolematon, hän asuu valossa, jota ei voi lähestyä. Häntä ei yksikään ihminen ole nähnyt eikä voi nähdä. Hänen on kunnia ja ikuinen valta. Aamen." (1. Tim. 6:15,16.)
Taivaassa olevaa valtaistuinta ei voi kukaan eikä mikään kukistaa. Se on ikuinen ja sillä istuja on ikuinen, kuolematon. Raamatussa käytetään esikuvia, joilla kuvataan taivaan todellisuuksia. Daavidin valtaistuimen ja temppelin kaikkein pyhimmässä olleen liitonarkin avulla Jumala on valaissut meille taivaalliseen temppelipalvelukseen liittyviä salaisuuksia.
"Herran valtaistuin on taivaan vesien yllä, hän hallitsee kuninkaana iäti." (Ps. 29:10.)
"Silloin pystytetään jälleen Daavidin majaan uskollisuuden lujittama valtaistuin ja sillä istuu luotettava tuomari, joka tuntee lain ja toteuttaa oikeuden." (Jes. 16:5.)
"- Kunnian valtaistuin, korkealle korotettu alusta asti, on meidän pyhäkkömme paikka." (Jer. 17:12.)
Jaspis ja karneoli ovat punaruskeita jalokiviä ja smaragdin väri on vihreä. Näillä väreillä kuvataan Jumalan valtaistuimella tapahtuvaa oikeutta ja armoa. Temppelin kaikkein pyhimmässä säilytettävän liitonarkin armoistuin kuvasi Jumalan valtaistuinta. Armoistuimen alla säilytettiin Jumalan laki, jonka "luotettava tuomari tuntee ja toteuttaa". Jos valtaistuimelta puuttuisi armoistuin, niin meillä ei olisi toivoa. Armoistuin on Kristuksen lahja meille ja se tekee pelastuksemme mahdolliseksi. Tälle istuimelle syntinen uskaltaa tulla armoa pyytämään ja saamaan, silloin kun sitä tarvitsemme. "Astukaamme sen tähden rohkeasti armon valtaistuimen eteen, jotta saisimme armoa ja laupeutta, löytäisimme avun silloin kun sitä tarvitsemme." (Hepr. 4:16.)
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti