ADRA Finladin ja Kuusamon adventtiseurakunnan järjestämä "Iloinen mieli" -avustustapahtuma pidettiin tänään perjantaina 7.9. Kuusamon liikuntahallilla klo 12-14. Avustettuja henkilöitä oli yhteensä 450.
Ennen tilaisuuden alkua liikuntahallin ovelle kerääntyi pitkä jono. Suurin osa ihmisistä oli minulle tuttuja. He ovat tulleet tutuiksi EU-ruokajakeluista vuosien varrella. Kävin henkilökohtaisesti toivottamassa jonossa seisovat ihmiset tervetulleiksi tapahtumaan ja jaoin kaikille "sykkivän sydämen" -rintanapin. Kaikki tulivat siitä iloiseksi ja osa halusi saada sellaisen myös kotona oleville lapsilleen. Sain jälleen jakaa hyviä kirjoja. Pöydälläni oli joitakin ruotsinkielisiä kirjoja. Ne olivat "pyörineet" pöydällä koko viikon, koska ketään ruotsinkielistä ei ollut käynyt kirjapöytäni luona. Tänään ne löysivät onnellisen omistajan. Erään henkilön äidinkieli oli ruotsi. Hän sai muutaman hyvän hengellisen kirjan lisäksi ruotsinkielisen UT:n ja psalmit -kirjan. Tuntui tosi hyvältä, että nekin löysivät perille, sinne minne ne oli tarkoitettu. Jumalan johdatus on ihmeellinen asia.
Kiitos kaikille adralaisille mahtavasta ja pyyteettömästä työstä koillismaalaisten vähempiosaisten hyväksi. Työtä oli paljon, mutta se kannatti. Jeesus sanoi, että köyhät ovat aina keskuudessamme ja meidän tulee auttaa heitä mahdollisuuksiemme mukaan. Sain äsken kuulla, että olette jo Posiolla, menossa seuraavaan paikkaan, Tornio-Kemin kaupunkeihin, avustamaan toisella rajalla olevia ystäviä. Onnea ja siunausta teille kaikille ja tapaamillenne ihmisille, länsirajalla.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti