Anne lähti torstai-iltana Kajaaniin vanhempiaan hoitamaan. Minulla oli hoidettavana Kuusamon kotiseurakuntamme. Lähdin tänään liikkeelle klo 9.30 ja palasin kotiin klo 20.00. Kirkkomatka venähti siis melko pitkäksi. Tänään meillä oli ehtoollisjumalanpalvelus. Oli mukava, kun ainakin neljä jäsentämme, jotka eivät ole pitkään aikaan päässeet kirkkoon, olivat nyt paikalla. Jumalanpalveluksen jälkeen vein viidelle jäsenelle ja yhdelle ystävälle ehtoollisen heidän kotiinsa. Herra siunasi meitä kaikkia hyvin paljon. Kiitos hänelle!
Sitten sain yllätyskutsun Senoralta ja Tonilta tulla heidän kotiinsa Posiolle, syömään. Herkullisen aterian jälkeen lähdimme vesille. Rannalla oli iso moottorivene, johon istahdimme hyvissä varusteissa, turvaliivit päällä. Tonin ja Senoran talo on Posiojärven rannalla. Veneretkemme reitti kulki Posiojärven yli Ahvensalmelle ja sen kautta kuuluisalle kirkasvetiselle Kitkajärvelle. Kitkajärvi on tullut kuuluisaksi pienestä muikustaan, "Kitkan viisaasta", sekä taimenistaan. Nyt emme kuitenkaan lähteneet kalastusretkelle, vaan virkistysretkelle. Ennen vesille lähtöä saimme ihailla muuttolintujen muodostaman auran purjehtimista Posion taivaalla, niiden lentosuunta oli etelä. Luin netistä Koillissanomien tälle päivälle päivätystä Erkki Aholan kirjoituksesta harvinaisesta lintuhavainnosta Posiojärvellä. Kirjoituksen otsikko oli: "Joutsenella ennätysperhe Posiojärvellä". Kirjoituksessa sanotaan: "Harvinaisen iso, peräti 9-poikueinen joutsenperhe havaittiin Posiojärven Nilojokisuulla. Tämä sivuaa kaikkien aikojen ennätystä Suomessa. Vastaava 9-poikueinen joutsenperhe havaittiin todistettavasti Äetsässä vuonna 2004." Saimme ihailla näiden kauniiden lintujen uiskentelua ja lentoa veneretkemme aikana. Oli mukava istua veneessä ja katsella lintuja ja Posion ruskaisia maisemia, vaikka sää ei ollutkaan paras mahdollinen, veneilyn kannalta. Jossain vaiheessa pilvet ripsauttivat vähän vettäkin, mutta se ei matkantekoa haitannut. Kitkajärven suurimmalla ulapalla Toni sammutti veneen moottorin. Vene lipui hiljaa pienten laineiden liplatusten tahdissa ja kostea syystuulen vire tuntui kasvoillamme, ei kuitenkaan liian kylmänä. Tummanvihreät, rannoilla kasvavat havupuut, olivat saaneet seurakseen keltaiset koivut. Keltainen väri piristi maisemaa ja korvasi auringon valon, joka ei tänään paistanut, pieniä hetkiä lukuun ottamatta. Pilviverhojen takaa näimme kuitenkin sen suunnan mistä aurinko yritti valoansa heittää. Jossain vaiheessa näimme kaksi kirkasta kohtaa pilvisellä taivaalla. Minusta ne näyttivät kuin kirkkailta silmiltä, jotka katsoivat meitä ystävällisesti ja lempeästi. Senoralla oli mukanaan toisenlainen silmä, jonka takaa hän kurkisteli liikkuvia maisemia. Hän oli ottanut mukaansa kameran, jolla hän napsi kuvia vähän väliä. Istuin suoraan kameran linssin kuvauskulmassa, joten taidan näkyä ainakin kahdessakymmenessä hänen ottamassa kuvassaan. Senora lupasi lähettää kuvia sähköpostiini. Ehkä ne sitten jossain vaiheessa ilmestyvät blogini kuva-arkistoon. Retken jälkeen nautimme vielä teestä, pirtelöstä ja mustikka-kaurahyveestä. Mukavan ja virkistävän sapatin päätti rukoushetki, jossa Kiitimme Herraa ja muistimme lähimmäisiämme rukouksin. Kiitos, Senora ja Toni, kun järjestitte minulle mukavan ja vikistävän sapatti-iltapäivän! Luoja oli varannut "vihreät niityt" (ruskan), linnut ja virvoittavat vedet iloksemme, tänään!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
Kiitos Paavo, kun kirjoitit mielenkiintoisesta sapatinvietosta siellä pohjosemmassa osassa Suomea. Ihan ikävä tuli taas Kuusamoon ja toivoisin , että täällä asiat järjestyisi niin, että voisin jakaa seurakunnan yhteiset hetket kanssanne.
Itse en päässyt eilen sapattikirkkoon, kun hoidossani oli kaksi pikkuvesseliä perjantaista alkaen.
Tänään oli ilo olla Matti Markkasen aloitettua kokoussarjan täällä Varkaudessa. Soittelin myös ystävilleni ja kaksi heistä otti kutsun vastaan ja oli myös kuuntelemassa ajankohtaista sanomaa.
Entinen naapurini oli hyvin vaikuttunut luennosta ja pyydän Paulan puolesta rukousta, että Herran sana avautuisi hänelle ja rakkaus Jeesukseen saisi vallata hänen sydämensä tämän kokoussarjan aikana.
Kuulin myös Viljasilta (olivat myös kokoussarjan 1 luennolla), että Senora ja Toni ovat lähdössä matkalle. Heille toivotan siunattua ja Jumalan suojelemaa matkaa.
Teillä ruska taitaa olla kauneimmillaan. Nauttikaamme Jumalan ilmaisista ihmeistä luonnossa. Raija
Kiitos, Raija, kommentistasi pitkästä aikaa.
Katariina on kirppiksellä syyskuun loppuun saakka. Toivomme kovasti, että pääset tulemaan sen jälkeen Kuusamoon, ettei kirppistä tarvitsisi sulkea. Kerroit puhelimessa, että sinulla on myös paljon kirppistavaraa varattuna. Niitä odotetaan jo kovasti. Sinä tuot aina niin hyvää tavaraa, että ne menevät hyvin kaupaksi.
Matti on pitänyt kokoussarjan Kuusamossakin. Terveiset hänelle! Toivottavasti kaikki menee hyvin ja ystäväsi saavat paljon rohkaisua ja apua elämäänsä.
Meillä alkaa Simon Liversidgen kokoussarja huomenna. Lähetys tulee Oulun Adventtikirkosta. Se on nähtävissä verkossa. Sinäkin voit seurata sitä omalta koneeltasi. Osoitteesta: oulu.adventist.fi/live
Lähetä kommentti