torstai 22. syyskuuta 2011

Kaste ei ole ihmisen teko eikä hänen ansionsa!

Kun tiedemiehet etsivät lähi- tai ulkoavaruudesta elämän merkkejä, niin he ovat kiinnostuneita siitä, että löytyykö planeetalta vettä? Veden löytyminen antaa heti toivoa jonkinlaisen elämänmuodon mahdollisuudesta. Vesi on tärkeä elementti, jonka kanssa olemme päivittäin tekemisissä. Vesi voi esiintyä monessa eri muodossa kuten, nesteenä, lumena, jäänä, kiteinä, höyrynä, kosteutena, pisaroina, jne. Ympärillämme voi olla liian vähän vettä tai sitä voi olla liikaa. Vesi voi olla kuumaa tai kylmää, rauhallista tai levotonta. Voimme pelätä sitä tai ihailla ja nauttia siitä. Olen tavannut ihmisiä, joilla on vesikammo. Useimmat kuitenkin nauttivat vedestä. Vesi pelastaa, mutta myös hukuttaa, se kantaa, mutta myös upottaa!

Vesi-teemaa käytetään Raamatussa hyvin paljon ja sillä kuvataan monia hengellisiä totuuksia. Ajattelen nyt kasteeseen liittyviä vertauskuvia ja kirjoitan niistä joitakin ajatuksia. Ensimmäisenä kirjoitan vedenpaisumuksesta ja kasteesta.

"Vain muutama ihminen, kaikkiaan kahdeksan, pelastui arkissa veden kantamana. Tuon esikuvan mukaisesti teidät pelastaa nyt kaste, ei siksi että te siinä luovuitte saastaisesta elämästä, vaan koska Jumala teki kanssanne hyvän omantunnon liiton. Sen perustuksena on Jeesuksen Kristuksen ylösnousemus ---". (1. Piet. 3:20b-21.)

Tässä tekstissä puhutaan kasteesta ja pelastuksen perustuksesta. Pietari toteaa, että kaste pelastaa meidät nyt samalla tavalla kuin Nooa ja hänen perheensä pelastuivat veden avulla. Kasteen pelastava ja kantava voima perustuu Jeesuksen ylösnousemukseen. Sama elementti, joka Nooan aikana hukutti toiset, pelasti toiset. Miten se oli mahdollista? (Usko/epäusko.) Uskon kautta se oli mahdollista. Uskon kautta, Jumalan armo ja suojeleva voima pelasti Nooan ja hänen perheensä. Arkin rakentaminen toi esille Nooan uskon ja luottamuksen Jumalaa ja hänen sanaansa kohtaan. Jumala teki Nooan kanssa liiton. Em. tekstissä mainitaan hyvän omantunnon liitto, jonka perustuksena on Jeesuksen Kristuksen ylösnousemus. Nooalla oli hyvä omatunto, hänen rakentaessaan arkkia ja kun hän astui valmiin arkin sisälle ja kutsui ihmisiä suojaan, hänen omatuntonsa ei soimannut häntä. Kun ihminen suostuu Jumalan tahtoon, uskoo Jeesukseen ja sanoo hänelle kyllä, niin Jeesuksen kuolema ja ylösnousemus pelastaa hänet ja antaa hänelle hyvän omantunnon ja pelastusvarmuuden Kristuksessa. Syntien anteeksisaaminen on mahdollista vain Jeesuksen veren ansiosta. Kastevesi itsessään ei voi pestä meidän syntejämme, vaikka kaste suoritettaisiin raamatullisella tavalla ja teknisesti oikein. Pelastuksemme on mahdollista ainoastaan Kristuksen ansioiden kautta. Jeesuksen kuolema ja ylösnousemus takaavat pelastuksen niille, jotka ottavat uskossa vastaan Jeesuksen sovitustyön ansiot omalle kohdalleen. Kasteessa teemme juuri näin. Ennen kastetta, kasteelle tuleva tunnustaa suullaan sydämen uskonsa Jeesukseen ja ottaa hänet vastaan Vapahtajana ja Herrana. Hän lupaa seurata Jeesusta kaiken sen valon ja ymmärryksen mukaan, minkä Pyhä Henki hänelle kirkastaa ja opettaa Raamatusta. Näin hän ilmaisee luottavansa kaikessa Jeesukseen. Jeesus Kristus ja hänen työnsä meidän hyväksemme ja meissä on uskovan pelastuksen perustuksena joka hetki. Raamattu vakuuttaa kaikkialla, että pelastumme armosta, uskon kautta Jeesukseen Kristukseen.

"Armosta Jumala on teidät pelastanut antamalla teille uskon. Pelastus ei ole lähtöisin teistä, vaan se on Jumalan lahja. Se ei perustu ihmisen tekoihin, jottei kukaan voisi ylpeillä." (Ef. 2:8,9.)

Kaste ei ole ihmisen teko eikä hänen ansionsa, vaan Jumalan asetus pelastuksen vastaanottamiseksi uskon kautta.

"Ihmisten epäusko hämmästytti häntä." (Mark. 6:6.) "Huomaamme näin, että perillepääsyn esti epäusko." (Hepr. 3:19.)

Ei kommentteja: