Psalmin 75 kohdalla laulunjohtajalle annetaan jälleen ohje, että tämä laulu lauletaan kuin "Älä tuhoa". Aikaisemminkin tämä ohje annettiin, kun tekstissä puhuttiin tuomitsemisesta. Jumalalla on kaikelle hänen toiminnalleen oma määräaikansa. Herra itse on asettanut määräajan myös tuomiolle.
Kun ajatellaan maallisia tuomiotoimia, niin ymmärrämme, että ne ovat prosesseja, jotka saattavat kestää kauan. Mitä vaikeampi ja monimutkaisempi aihe tuomioistuimella on käsiteltävänään sitä kauemmin prosessi kestää.
Paholainen on saanut aikaan melkoisen sotkun. Sen selvittämisessä on suuri "urakka". Lopputuloksen kuitenkin tiedämme. Hän saa kuolemantuomion. Samoin saavat kuolemantuomion kaikki, jotka ovat pahan puolella.
Taivaallinen oikeusistuin on korkein mahdollinen, joten sen päätöksistä ei voi valittaa mihinkään. Ilm. 14:7 antaa ymmärtää, että "hänen tuomionsa aika on tullut!" Tähän ajatukseen on syytä paneutua huolellisesti.
Jeesuksen neuvo: "Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi" on hyvä neuvo, koska olemme kaikki syyllisiä ja erittäin epäpäteviä hoitamaan tuomarin virkaa.
Pitkän historian aikana ihmisten tuomiot toisilleen ovat olleet usein vääriä ja epäoikeudenmukaisia. Syyttömät on tuomittu ja syylliset on vapautettu. Iankaikkinen oikeus toteutuu ainoastaan taivaallisen tuomioistuimen päätöksissä.
perjantai 23. lokakuuta 2009
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti