Kajaanissa 15.-17.10.2009

Lähdimme matkalle Kajaaniin torstaina 15.10. klo 19.30. Saavuimme perille klo 22.30. Ajokeli oli hyvä.
Perjantaina meillä oli monenlaista pientä puuhaa. Anne valmisteli Päivi-siskonsa kanssa Arvon syntymäpäiväjuhlia keittiössä. Minun tehtäväkseni annettiin ulkotyöt. Myrsky oli lennättänyt omenapuun suojana olleen verkon kartanolle. Kiinnitin sen rautatangoilla maahan niin lujasti, että luulisi sen nyt pysyvän paikoillaan. Löysin Arvon varastosta muutaman ratakiskonaulan. Ne olivat oikein sopivia verkkojen kiinnitykseen.

Runsaskäpyiset lehtikuusen oksat yhdistettyinä marjapuuron punaisten kellokanervien ja muun luonnosta otetun materiaalin kanssa tekivät kukka-asetelmista piristävän kokonaisuuden. Illalla palavat elävät tulet valaisivat sinisen ruukun lasitetut kyljet ja kasvien ruskaiset värit salaperäisellä tavalla. Valon ja varjojen leikki oli mukavaa katseltavaa. Yöllä oli kukkien päälle satanut lunta. Lumi oli märkää ja se suli päivän mittaan pois kokonaan.

Iltalenkillä eksyin reitiltä ja kävelin pimeillä mustilla teillä siksakkia etsien tuttuja maamerkkejä. Lopulta huomasin, että ympärilläni ei ollut yhtään Puistolaan viittaavia maisemia. Tiellä kulki paljon autoja, mutta ei yhtään jalankulkijaa, jolta olisin voinut kysyä tietä. Vihdoin tuli vastaan pyöräilijä. Valmistauduin kysymään häneltä Puistolaan johtavaa tietä. Kun pyöräilijä tuli kohdalle ja avasin suuni, niin huomasin nuoren neitosen vakavan ilmeen kasvoilla ja sanaakaan sanomatta hän lisäsi vauhtia ja häipyi näkyvistä alta aikayksikön. Ei auttanut muuta kuin kävellä eteenpäin. Lopulta vastaan tuli kaksi jalankulkijaa. Toisella oli sauvat. Näin heidät jo kaukaa ja ajattelin, että toivottavasti nuo naiset eivät säikähdä ja lähde pakoon, kun kysyn heiltä tietä Asemieskadulle. Kävin mielessäni erilaisia vaihtoehtoja miten kysyisin tietä, etten säikäyttäisi heitä. Ilmeisesti herätin luottamusta, koska he halusivat näyttää tietä perille asti. He olivat menossa Puistolaan itsekin. Olin menossa aivan väärään suuntaan. Piti tehdä täyskäännös. Siinä kävellessämme meille sukeutui mielenkiintoinen hengellinen keskustelu ja ajattelin, että näin piti käydä. En olisi ehkä milloinkaan saanut todistaa uskostani ja saanut tilaisuutta kutsua näitä ulkomaalaisia naisia kirkkoomme. Lopuksi he kysyivät, että osaanko nyt varmasti mennä perille asti?
Vakuutin osaavani, koska olin jo melkein perillä.

Sapattiaamuna menin Irman kanssa kirkkoon. Toiset jäivät valmistelemaan juhlia.
Raamatuntukistelun aiheena oli Jumalan palveleminen. Kirjoitan tästä erikseen myöhemmin.

Arvon juhlat alkoivat 17.10. klo 15.00. Ne olivat kotoisen lämpimät. Läheisiä sukulaisia oli saapunut Irman ja Arvon kotiin noin kolmekymmentä henkeä. Armin ja Maunon tytöt, Aino ja Leila, esittivät musiikkiohjelmaa. Ainon sellosäestys sopi Leilan äänelle erittäin hyvin. Tunnelmallisen kauniin "Uralin pihlaja" -laulun sanat ja sävelet toivat mieleeni kukka-asetelmiin laittamani kirkkaat pihlajamarjatertut ja häät, jotka vietimme Annen kanssa yli kolmekymmentä vuotta sitten tässä samassa paikassa. Arvo oli silloin 53-vuotias. Ahkera ja taitava muurari, jonka käden jälkeä ei kenenkään tarvinnut koskaan parsia. Arvon käden jäljestä kertoi olohuoneessa oleva varaava takka, jonka Arvo on itse suunnitellut ja tehnyt. Arvo oli silloin kaksi vuotta nuorempi kuin minä nyt. Aika on vierähtänyt nopeasti. Nyt Arvo sai nähdä kolme tytärtään, heidän miehensä, lapset ja yhden lapsen lapsen lapsen, Terhon Mikael-pojan. Neljän polven kuva jäi muistoksi näistä juhlista. Juhlan päätti laulu "Kiitos sulle Jumalani" ja rukous, jossa kiitimme kaikesta mitä Jumala on Arvolle ja meille kaikille suonut.

Juhlat olivat pääasiallisesti iloista seurustelua ja hyvistä herkuista nauttimista. Päivin valmistama kasvispiirakka maistui tosi hyvältä. Näin sen valmistuksen alusta alkaen ja sain olla kuin "kokkikursseilla", kun Päivi ja Dave kertoivat miten piirakka valmistetaan ja maustetaan. Sanoin, että tällaista piirakkaa pitäisi tarjoilla tulevassa Karpalossakin. Se saisi asiakkailta hyvää palautetta ja uusia syöjiä tulisi oven täydeltä kysymään, että saammeko me tänäänkin sitä hyvää piirakkaa?