Ihmettelin, miksi tänään tullut Nykyaika-lehti oli niin ohut. Se selvisi, kun olin puhelinyhteydessä erääseen seurakuntamme jäseneen, joka kertoi, että siinä oli hyvä ilmoitus Jyväskylän retkestä. Tarkastin lehden uudelleen moneen kertaan enkä huomannut ilmoitusta. Sitten hoksasin tarkistaa, että onko lehdessä kaikki sivut mitä pitääkin. Huomasin yllätyksekseni, että sivut 5-8 puuttuivat kokonaan. Tein pistokokeen ja soitin eräälle toiselle seurakuntamme jäsenelle ja hänenkin lehdestä puuttuivat samat sivut. Hän oli myös ihmetellyt, että miksi lehti oli niin ohut ja miksi kirjoitus oli jäänyt kesken. Hän ei ollut kuitenkaan huomannut, että sivuja puuttui lehdestä niinkin paljon. Olisi kiinnostavaa tietää, että kuinka monelle on tullut "vajaa" lehti?
Sivujen puuttuminen oli tosi harmillinen juttu mm. retki-ilmoituksemme tähden. Toivottavasti tieto kuitenkin menisi perille vaikka "puskaradion" kautta.
Suvi ja Jessica tulivat tänään lomailemaan Kuusamoon. Jessica on oppinut konttaamaan oikein hyvin. Nyt sitä mennä vilistetään pitkin lattiaa. Kävin eilen ensimmäistä kertaa Mikaelin kanssa uimahallissa. Lastenaltaalla oli reipas kiinalainen poika, joka teki tuttavuutta meihin esittämällä oppimiaan "temppuja".
perjantai 23. lokakuuta 2009
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti