Tri Paavo Hirvikallion muistolle!

Ostin tänään Helsingin Sanomat. Kylläpä oli paksu lehti, 86 sivua. Ostin lehden, koska siinä oli pitkäaikaisen ystävämme kuolinilmoitus. Valtiotieteiden tohtori Paavo Hirvikallio s. 4.9.1911 Luumäellä. Nukkui kuolon uneen 7.3.2009 Helsingissä 97 vuoden ikäisenä. Lehdessä oli 70 kuolinilmoitusta, joten meni tovi ennen kuin löysin etsimäni. Muistotekstinä oli Paavo Hirvikallion omat sanat, jossa hän tuo esille tuntojaan ja kaipaustaan.

"On aika lähteä. En tunne enää kuuluvani tähän kummalliseen maailmaan. Olenko syntynyt toisella planeetalla? Menetettyäni elämäntoverini ja näköni kaipasin lämpöä ja läheisyyttä. Sainko sitä, hyvä kysymys." P.H.

Nämä sanat koskettivat sydäntäni. Paavo-kaimani koki olevansa vieras ja muukalainen tässä maailmassa. Yksinäisenä ja sokeana, läheisyyttä ja lämpöä kaipaavana vanhuksena ei ole mukava olla. Maailmasta on tullut kummallinen paikka asua. Se ei ole entisensä. Pitkä synnin murhenäytelmä on vieraannuttanut ihmiset toisistaan. Kaikilla on niin kiire, ettei näytä jäävän aikaa edes läheisille. Miljoonat ihmiset kokevat samoin. Olemme kuin orpolapsia ja huudamme isää ja äitiä. Missä olet?! Sokeana ja avuttomana huudamme taivasta kohti ja kysymme: Onko ketään kotona?

Tiedämme, että Jumala on ja hän on lähellä niitä, joilla on särjetty sydän ja nöyrä henki.

Opin tuntemaan tri Paavo Hirvikallion Toivonlinnassa, Piikkiössä. Olin silloin nuori mies. Toimin kuntohoitajana Toivonlinnan kylpyparantolassa kesäisin. Asuin silloin perheeni kanssa Heinolassa. Minulla oli silloin oma kuntohoitajan vastaanotto. Tein tätä työtä Heinolassa kahdeksan vuotta 70- ja 80- luvuilla. Kesäisin olimme työssä Toivonlinnassa. Löysin valokuva-albumistani valokuvan, joka oli otettu 1980 kesällä. Kuvassa on Paavo Hirvikallio, minä, vaimoni ja 2-vuotias Terho-poikamme ja ystävämme Anja Attenberg-Nieminen. Kuva on otettu kesäasuntomme olohuoneessa. Kaikki ovat kuvassa iloisen näköisiä. Terho istuu sylissäni ja hänellä on molemmissa käsissä koira-kortti. Kun katselen tätä kuvaa, mieleeni palautuu tuo hetki. Kaksi Paavoa on äänessä ja Anja, joka on kova puhumaan ja nauramaan tapaa Paavo Hirvikallion ensimmäistä kertaa ja siksi hänellä onkin niin paljon kerrottavaa elämästään, joka ei ole ollut helppo. Keskustelussa käymme läpi elämänkokemuksia. Paavo osaa rohkaista ja kannustaa meitä nuoria, joille ei ole vielä ehtinyt karttua kovin paljon elämänviisautta.

Kun hoidin ystävääni kylpylässä, meillä oli aina hyvin vilkas keskustelu monista eri aiheista. Uskonasioissa riitti puhumista vaikka kuinka paljon. Se oli meille molemmille mieluinen aihe. Paavo kannusti minua seurakuntatyöhön. Hän oli hyvin kiinnostunut urastani ja iloitsi siitä, että löysin oman paikkani sananjulistajana. Paavo piti meihin yhteyttä, kun muutimme Tornioon ja myöhemmin Kuusamoon. Lähetimme toisillemme joulutervehdykset ja vaihdoimme kuulumisia myös puhelimitse. Hän unohti aina omat tarpeensa ja kyseli vointiamme, miten jaksamme ja miten lastemme elämä sujuu? Miten työssä on mennyt? Muistelimme yhteisiä onnellisia hetkiä Toivonlinnassa. Ystävyyssuhteemme liittyi kesään. Erityisesti juhannukseen. Silloin oli koolla useita tuttuja henkilöitä, jotka saapuivat uskollisesti Toivonlinnaan kuin kevään "muuttolinnut". Juhannus Toivonlinnassa oli elämys. Kylpyvieraat ja talon henkilökunta esittivät yhdessä tasokasta ohjelmaa. Laulu- ja musiikki-konsertit, runonlausunta, kuvaelmat ja juhlapuheet sekä hyvä ruoka ovat jääneet mieleen Toivonlinnan juhannuksista. Esitetyistä ohjelmista keskusteltiin ja annettiin palautetta puolin ja toisin. Henkilöistä ja "erityispersoonista" riitti puhumista. Paavolla oli aina jokin rohkaiseva ja kannustava sana sanottavana. Olimme kuin yhtä perhettä. "Hoidimme" toinen toisiamme monella eri tavoin. Muistuu mieleeni eräs juhannus. Henkilökunta esitti silloin kuvaelman juhannuskokolla Toivonlinnan rantakalliolla. Aiheena oli Elia ja baalin profeetat Karmelin vuorella. Olin saanut pääroolin. Esitin Eliaa. Kallioinen merenrantaympäristö loi aidontuntuiset puitteet. Baalin profeetat hyppivät ja tanssivat, mutta tuli ei vain syttynyt alttarilla. Sitten tuli Elian vuoro astua esiin. Eläydyin Elian kokemukseen hyvin vahvasti ja tunsin suuren vastuun kuulijoiden "jumalanpalveluksesta". Minua jännitti kovasti, että syttyisikö tuli ja kun tuli syttyi alttarille, jotain syttyi myös minun sydämessäni. Kylpyvieraiden kannustavilla sanoilla oli nuoreen mieleeni suuri vaikutus. Uskon, että nämä kokemukset ovat rohkaisseet minua tähän työhön jota tänä päivänä teen. Erityisesti muistan kiitollisuudella Paavo Hirvikallion "isällisiä" neuvoja ja ohjeita ja sitä kannustavaa kiinnostusta jota hän osoitti minulle ja perheelleni.

Kiitos Paavo! Lepää rauhassa! Herra muistakoon sinut ylösnousemuksen ihanana päivänä ja antakoon sinulle iankaikkisen elämän, ilon ja rauhan. Isän turvallisen sylin, jossa saat kokea lämpöä, läheisyyttä ja rakkautta jota jäit kaipaamaan maan päällä. Vieraalla planeetalla!

"Uskovina nämä kaikki kuolivat. Sitä, mikä heille oli luvattu, he eivät saaneet; he olivat vain etäältä nähneet sen ja tervehtineet sitä iloiten, tunnustaen olevansa vieraita ja muukalaisia maan päällä. Ne, jotka puhuvat näin, osoittavat kaipaavansa isänmaata" (Hep. 11:13,14).

Eilen 4.4. muistelimme Paavo Hirvikalliota ja sytytimme kynttilän hänen muistolleen klo 13.00.

Otamme osaa läheisten suruun ja kaipaukseen ja toivotamme siunausta kaikille teille. Muistamme rukouksin!

"Ja ikuinen elämä on sitä, että he tuntevat sinut, ainoan todellisen Jumalan, ja hänet, jonka olet lähettänyt, Jeesuksen Kristuksen" (Joh. 17:3).

Paavo Hautala perheineen Kuusamosta