Maranatha Volunteers Finland ry:n puheenjohtaja Taimo Laitinen osallistui vaimonsa Päivi Laitisen kanssa jumalanpalvelukseemme eilen. Samalla he saivat kuulla Kasvisravintola Karpalo-visiostani.
Mikä on MVF?
Se on kristillinen vapaaehtoisjärjestö, joka tekee projekteja eri puolille maailmaa rakentaen sairaaloita, kouluja, kirkkoja ym.
Ryhmät koostuvat kaikenikäisistä vapaaehtoisista. Aikaisempaa kokemusta rakentamisesta ei välttämättä tarvita. Ainoa edellytys mukaan lähtemisessä on halu auttaa.
Kaikki projekteihin osallistuvat eivät välttämättä tartu vasaraan vaan voivat tehdä avustavia töitä ja lähistöltä löytyy usein mahdollisuuksia tehdä lääkinnällistä ja evankelioivaa työtä.
Vuodesta 1989 lähtien MVF on järjestänyt 32 virallista projektia, joista 5 kotimaassa 27 ulkomailla viidessä eri maanosassa.
Yksi viidestä kotimaan kohteesta on ollut Kuusamon Adventtikirkon rakentaminen vuonna 1996. Olin itse mukana tässä projektissa. Näin käytännössä miten työt sujuvat. Kaksikymmentä eri alojen ammattimiestä työskenteli viikon pari ja tekivät kaikki karkeammat työt ja srk:n oma väki jatkoi projektia saattaen kirkon tilat valmiiksi. Kuusamon Adventtikirkko tehtiin yhdistämällä kaksi liikehuoneistoa yhteen, toimivaksi kokonaisuudeksi.
Eräs kuusamolainen mies alkoi käydä kirkossamme, koska hän oli nähnyt "näyn" etukäteen kaikesta siitä, mitä sitten käytännössä tapahtui. Hän näki nuo kaksikymmentä miestä työskentelemässä ja suuren soppatykin porisemassa ulkona kirkon nurkalla. Hän ihmetteli näyssään, että mitä ihmettä nämä miehet oikein tekevät. Hän näki, että jotain kirkkoa siihen oltiin tekemässä. Hän jäi pohtimaan mikä tuo kirkko oikein oli ja miksi soppatykistä jaettiin hernekeittoa nälkäisille? Kun tämä kaikki toteutui, hän sai itsekin syödäkseen ihan oikeasti eikä vain unissaan. Tämän miehen lähtö kirkostamme oli yhtä yllättävää kuin hänen saapumisensakin. Hän kuoli sydänkohtaukseen 50-vuotiaana ollessaan lenkillä.
Odottelen nyt jännittyneenä milloin nuo uskon miehet tulevat taas Kuusamoon ja jatkavat tuota hyvää työtään ja tekevät meille Kasvisravintola Karpalon? Tuona päivänä minun "näkyni" saa täyttymyksensä.
Jos haluat olla mukana tässä historiallisessa projektissa, niin ota minuun yhteyttä p. 040-8474 582 paavo.hautala@pp1.inet.fi
Jos olet kiinnostunut Maranatha Volunteers Finland ry:n toiminnasta ja tulevista projekteista voit käväistä tämän yhdistyksen sivuilla: www.maranathafinland.net
sunnuntai 12. huhtikuuta 2009
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
1 kommentti:
Tervehdys Paavo ja ystävät!
Oli jälleen ilo vierailla kirkossanne ja kuulla evankeliumia ylösnousseesta, pelastavasta Vapahtajasta. Kuusamon Adventtikirkkoon on aina niin lämmin ja miellyttävä tulla. Siunatkoon Herran evankeelisen työn tällä paikkakunnalla.
Maranatha Volunteers Finland ry on todellakin yhdistys, joka auttaa kotimaassa ja ulkomailla erilaisissa tehtävissä, pääasiassa rakennusprojekteissa. Yhdistykseemme kuuluu henkilöitä monista eri kirkkokunnista ja yhteisöistä. Jäseniä yhdistyksellä on yli 100 henkilöä. Meitä yhdistää halu auttaa niitä, joilla ei itsellään ole mahdollisuutta saada esim. koulua lapsille. Paavo mainitsi tuossa kirjoituksessaan, että olemme olleet mukana 32 ulkomaisessa projektissa. Nyt luku on jo 37, sillä olemme olleet mukana Norjassa rakentamassa koulua Oslon lähelle ja kaksi kertaa kirkkoa Lofooteille Leknesin kaupunkiin. Lisäksi olemme olleet Keniassa rakentamassa koulutuskeskuksen HIV/AIDS orpolapsille Kotienon kylään. Tämän vuoden puolella olimme Gambiassa, jossa Shifoen kylä sai kirkon ja läheinen 1500 oppilaan koulu uudet saniteettitilat tytöille ja pojille.
MVF toimii täysin vapaaehtoisella pohjalla. Projekteissa mukana olevat kustantavat itse matkansa, oleskelunsa ja osan rakennustarvikkeistakin. Kuitenkaan keneltäkään ei ole tämän takia puuttunut mitään, vaan jokainen on saanut olla auttamassa ja saanut mahtavia kokemuksia Jumalan johdatuksesta ja avusta. Moni on ollut mukana useissa eri projekteissa ja edelleen he haluavat lähteä mukaan seuaavalle projektille.
Seuraavia projektejamme ovat tänä vuonna, jo toteutuneen Gambian projektin lisäksi Norja, Kirkkorakennus, Kenia, Sairaalan leikkaussali, Ghana, Amoavin kylän vesiprojekti ja Mosambik, kirkkoprojekti. Vuonna 2010 suunnitelmissamme on Ghanassa, sairaalan rakennusprojekti ja Intiassa kirkkoprojekti. Vuonna 2011 suunnitelmissamme on avustusprojekti johonkin köyhään Etelä-Amerikan maahan.
Iloitsemme, että Jumala on antanut tehtäväksemme julistaa "haalarievankeliumia" siellä, mihin hän milloinkin meitä johtaa.
Tärkeinä kotimaan projekteina pidämme tätä Kuusamon kasvisravintolan työtä, Suomen Kristillisen Yhteiskoulun, Toivonlinnan juhlasalin kunnostusta ja erästä omakotitalon kunnostusprojektia.
Ystävät, jos teitä kiinnostaa "haalarievankeliointi" ja tätä kautta olla mukana Jeesuksen lähetyskäskyn toteuttamisessa, niin otakaa yhteyttä meihin.
MARANATHA - JEESUS TULEE PIAN!
Taimo Laitinen, MVF ry:n puheenjohtaja
Yhteystietomme:
Taimo Laitinen, e-mail: tami@sdafin.org
p. 0500 730789
Pekka Pihl, e-mail:pekkapihl@hotmail.com
p. 040 7488534
Amy Heinänen, e-mail; amy.heinanen@gmail.com
Lähetä kommentti