lauantai 25. huhtikuuta 2009

Kuusamon kirkkokuoron 85-vuotissäveljuhla 25.4.2009

Pyhän Ristin kirkossa oli tänään klo 18.00 Kuusamon kirkkokuoron 85-vuotissäveljuhla. Anne-vaimoni on laulanut tässä kuorossa viisi vuotta. Säveljuhlassa esiintyi useita kuoroja ja yksinlaulajia. Konsertti oli erittäin onnistunut. Laulut olivat tuttuja hengellisiä lauluja ja niiden sanoma nivoutui hyvin yhteen. Kun kaikki kuorot (yli sata laulajaa) yhtyivät laulamaan ylistystä Herralle niin koin musiikin ja laulun kohottavan vaikutuksen. Jumala on antanut ihmiselle laulun lahjan, jotta ihminen voi ilmaista kiitollisuutta Luojaansa kohtaan ja ylistää Häntä. Jumalan rakkauden, armon ja hyvyyden suuruuden voi parhaiten ilmaista sanoin ja sävelin.

Säveljuhlan jälkeen oli seurakuntatalolla juhlahetki, jossa 21 kuorolaista saivat ansiomerkin. 50 v. kuorotoiminnassa mukana ollutta oli kaksi, 40 v. yksi, 30 v. kuusi, 20 v. viisi, 10 v. yksi ja 5 v. kuusi. Anne on ollut viisi vuotta, joten hän sai ensimmäisen ansiomerkkinsä, tästä työstä.

Ansiomerkit jakoi Pohjois-Pohjanmaan kirkkomusiikkipiirin puheenjohtaja Keijo Piirainen, Pudasjärveltä. Tervehdyspuheessaan hän luki virren 834 viidennen säkeistön. Tuo säkeistö oli erittäin sopiva tähän hetkeen. Valitettavasti minulla ei ole näitä sanoja tätä kirjoittaessani. Jos sinulla on nuo sanat, niin voisitko kirjoittaa ne kommenttiin?

Jaakko Heikkinen korosti kiitospuheenvuorossaan kuorolaisten edustajana, että kirkkokuorotoiminta on "julistustyötä". Evankeliumin hyvät uutiset tuodaan sydämiimme vastaanotettavaksi sanoin ja sävelin.

Seurakuntapastori Matti Jurvelin onnitteli kuorolaisia ja kiitti heitä tärkeästä työstä srk:n jumalanpalveluksen rikastuttamisessa. Rohkaisuksi kirkkokuorolaisille hän luki Kol. 3:16: "Antakaa Kristuksen sanan asua runsaana keskuudessanne. Opettakaa ja neuvokaa toisianne kaikella viisaudella ja laulakaa kiitollisin mielin Jumalalle psalmeja, ylistysvirsiä ja hengellisiä lauluja." Näin juuri kuorolaiset tekivät tänä iltana sydämensä pohjasta.
Onnitteluni kaikille musiikin lahjalla palveleville kuorolaisille ja heidän johtajilleen.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Huomenta!

Olikohan tuo virren numero oikein kun mun virsikirjassa ei ole niin suuria lukuja?
Täällä Salossa on kaunis aamu ja ajattelin mennä metsään kävelylle ja sen jälkeen jumalanpalvelukseen. Sunnuntai-aamuissa on jotain varsinkin kun on nukkunut hyvin ja saa herätä terveenä uuteen päivään eikä ole kiire mihinkään. Siunattua päivää kaikille!

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä tuo oli oikea numero. Se on kai jossain lisälehdessä. Saloon terveisiä. Siellä taitaa olla jo kesä. Meillä on suuret lumikinokset. Oletko, Seija, aamuvirkku?

Anonyymi kirjoitti...

Virren sanat menevät näin:
"Soitto, laulu ylistäköön
Luojan suurta kunniaa.
Sävel, sointu yhdistäköön
seurakuntaa laulavaa.
Täytä meidät Hengellä,
täytä riemun äänellä.
Anna meidän taivaassasi
laulaa juhlajoukossasi."

Kauniit sanat minunkin mielestäni.