"Pitäkää varanne, olkaa valveilla, sillä te ette tiedä milloin se aika tulee. Kun mies matkustaa vieraille maille ja talosta lähtiessään antaa kullekin palvelijalle oman tehtävän ja vastuun, niin ovenvartijan hän käskee valvoa. Valvokaa siis, sillä te ette tiedä, koska talon herra tulee: illalla vai keskiyöllä, kukonlaulun aikaan vai aamun jo valjetessa. Hän tulee äkkiarvaamatta - varokaa siis, ettei hän tapaa teitä nukkumasta. Minkä minä sanon teille, sen sanon kaikille: valvokaa!" (Mark. 13:33-37.)
Sana ja rukous kuuluvat valvomisen perusasioihin. Nyt sinulla on suuri etuoikeus osallistua kolme viikkoa kestävään rukouskampanjaan, joka alkaa kansainvälisenä rukouspäivänä, YK:n päivänä, 24.10.2011 klo 10.00 Kuusamon Adventtikirkon rukouskammiossa Kitkantie 37. Rukouskammiossa rukoillaan erityisesti lauantaina 12.11.2011 klo 10-20.30 pidettävän Pohjois-Suomen yhteiskristillisen rukouspäivän puolesta. Tämän päivän tärkeät tilaisuudet ovat avoimet kaikille ja ne pidetään Kuusamon seurakuntakeskuksessa, Kirkkotie 1. Sinulla on nyt mahdollisuus rukoilla kaikkien kristittyjen kanssa yhdessä yhteisten asioiden puolesta. Kuusamon ja kuusamolaisten pelastuksen puolesta rukoileminen innoittaa ainakin minua valtavasti! Uskon, että sinäkin koet samoin! Rukouskammiossa valmistaudumme ottamaan vastaan Herran lähettämän siunaussateen sydämiimme. Rukouslistat ovat valmiina odottamassa esirukoilijoiden nimiä. Kampanjaan tarvitaan paljon väkeä, että rukousketjusta tulee luja ja vahva, ja että yön hiljaisina hetkinäkin on joku valvomassa ja rukoilemassa.
Aamu 10:stä ilta 20:een rukoillaan Kuusamon Adventtikirkon rukouskammiossa ja muuna aikana rukoillaan kotona. Milloin ja missä sinä Herran urhoollinen sotilas haluaisit olla rukousvartiossa? Kerro siitä minulle (040-8474 582) ja ota rohkeasti yhteyttä, niin katsotaan sinulle sopiva rukousvartiovuoro!
Kun Jeesus rukoili ja valvoi Getsemanessa kaikkien meidän puolestamme, hän pyysi opetuslapsia rukoilemaan ja valvomaan hänen kanssaan. Kaikille heille tuli kuitenkin uni, eivätkä he jaksaneet valvoa ja rukoilla (Mark. 14:32-42). Jeesuksen sanojen mukaan sama toistuu myös lopun aikana.
"Silloin taivasten valtakunta on oleva tällainen. Oli kymmenen morsiusneitoa, jotka ottivat lamppunsa ja lähtivät sulhasta vastaan. Viisi heistä oli tyhmää ja viisi viisasta. Tyhmät ottivat lamppunsa, mutta eivät varanneet mukaansa öljyä. Viisaat sitä vastoin ottivat lampun lisäksi mukaansa öljyastian. Kun sulhanen viipyi, heitä kaikkia alkoi väsyttää ja he nukahtivat. Mutta keskellä yötä kuului huuto: 'Ylkä tulee! Menkää häntä vastaan!' Silloin kaikki morsiusneidot heräsivät ja panivat lamppunsa kuntoon. Tyhmät sanoivat viisaille: 'Antakaa meille vähän öljyä, meidän lamppumme sammuvat'. Mutta viisaat vastasivat: 'Emme me voi, ei se riitä meille kaikille. Menkää ostamaan kauppiailta.' Mutta kun he olivat ostamassa öljyä, sulhanen tuli. Ne, jotka olivat valmiit, menivät hänen kanssaan häätaloon, ja ovi suljettiin. Jonkin ajan kuluttua toisetkin saapuivat sinne ja huusivat: 'Herra, Herra, avaa meille!' Mutta hän vastasi: 'Totisesti, minä en tunne teitä'. "Valvokaa siis, sillä te ette tiedä päivää ettekä hetkeä." (Matt. 25: 1-13.)
Toivottavasti me kaikki olemme viisaiden neitsyiden kaltaisia, joilla lamput palavat ja astioissa öljy riittää! Nyt on tullut aika kiinnittää huomiomme lamppuun ja öljyastiaan!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
Mitä tapahtui, kun alkuseurakunta YKSIMIELISESTI korotti äänensä Jumalan puoleen (Apt. 4:24)? Se paikka, jossa he olivat koolla vapisi ja kaikki tulivat täytetyiksi Pyhällä Hengellä ja puhuivat Jumalan sanaa rohkeasti (Apt. 31). Jumala kaipaa sitä, että hänen omansa rakastavat toisiaan ja että Hän saa johtaa meitä kuin kauniisti soivaa orkesteria. Siitä voi olla seurauksena vain siunaukset. Hänellä on tekeillä suuria Pohjois-Suomessa. Haluan ehdottomasti olla siinä mukana. Ja tässä Jumlan virrassa on paikka sinullekin. Tule mukaan rukouskampanjaan.
Anna-Maija Partanen
Kiitos, Anna-Maija Partanen, rohkaisevasta viestistäsi ja myös puhelinsoitosta. Odotamme sinua kovasti Kuusamoon 12.11.2011. Olet sydämellisesti tervetullut! Samoin kuin kaikki muutkin Pohjois-Suomen yhteiskristillisen rukouspäivän ohjelmasta vastaavat vastuunkantajat: puhujat, laulajat, rukoilijat jne. Jos tulet Kuusamoon jo perjantai-iltana, niin olet tervetullut Kuusamon Adventtikirkkoon Kitkantie 37 perjantaina 11.11. klo 18.00 alkavaan kokoukseen, jossa kaikilla on mahdollisuus kertoa hengellisistä kokemuksistaan erityisesti kolmen viikon rukouskampanjan ajalta. On mielenkiintoista kuulla ja nähdä, miten Herra on toiminut keskuudessamme! Haluamme päättää näin kristittyjen yhteisen rukouskampanjan yhteiseen kiitos, ylistys ja rukouskokoukseen. Saakoon em. sanasi innoittaa meitä tulemaan yhteen suurella joukolla!
Lähetä kommentti