Olen miettinyt kahta tilannetta Jeesuksen elämässä, jossa rakkauden Jumalan luonne tulee koskettavalla tavalla kirkastetuksi. Toinen tilanne koskee Jeesuksen maanpäällistä jo tapahtunutta tapahtumaa ja toinen tulevaisuudessa taivaassa tapahtuvaa asiaa. Herran pyhä ehtoollinen yhdistää nämä tapahtumat, toisiinsa.
Jeesus ei esiintynyt viimeisellä ehtoollisella herrana, joka odotti opetuslasten palveluja, vaan hän toimi itse palvelijana. "Niinpä hän nousi aterialta, riisui viittansa ja kietoi vyötäisilleen pellavaliinan. Sitten hän kaatoi vettä pesuastiaan, rupesi pesemään opetuslasten jalkoja ja kuivasi ne vyötäisillään olevalla liinalla." (Joh. 13:4.)
Tämä kokemus osoittaa meille rakastavan ja palvelevan Jumalan luonteen hämmästyttävällä tavalla. Maan päälle tultuaan Jeesus oli riisunut kuninkaallisen viittansa ja ottanut päälleen palvelijan puvun, Jumala on rakastava ja palveleva johtaja.
Viimeisellä ehtoollisella Jeesus kertoi opetuslapsilleen, mitä hän tulee tekemään heidän kanssaan taivaassa.
"Ja minä sanon teille: tästedes en maista viiniköynnöksen antia ennen kuin sinä päivänä, jona juon uutta viiniä teidän kanssanne Isäni valtakunnassa." (Matt. 26:29.)
Jeesus viittaa tässä taivaassa vietettävään Karitsan hääateriaan. "Autuaita ne, jotka on kutsuttu Karitsan hääaterialle" (Ilm. 19:9.) Minulla on sellainen ajatus mielessäni, että kun kaikki on valmiina, pöydät katettu ja pöytävieraat ovat asettuneet paikoilleen, niin tapahtuu jotakin hyvin ihmeellistä. Jeesus nousee valtaistuimeltaan, riisuu jälleen kuninkaallisen viittansa ja palvelee kaikkia luotujaan. "Autuaita ne palvelijat, jotka heidän herransa palatessaan tapaa valvomasta! Totisesti: hän vyöttäytyy, kutsuu heidät pöytään ja jää itse palvelemaan heitä." (Luuk. 12:37.) Jeesus oli kaikkien palvelija maan päällä ja hän on sitä myös taivaassa. Jeesuksen palvelutyö osoittaa koko maailmankaikkeudelle, että Jumala on rakastava ja palveleva johtaja.
lauantai 15. lokakuuta 2011
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti