"Jos kerran yhteys Kristukseen rohkaisee ja hänen rakkautensa suo lohdutusta, jos Henki meitä yhdistää ja jos tunnemme hellyyttä ja myötätuntoa toisiamme kohtaan, niin tehkää minun iloni täydelliseksi ja olkaa yksimielisiä. Liittäköön teitä toisiinne rakkaus, sopu ja sama mieli." (Fil. 2:1,2.)
Epäsopu ja erimielisyydet ihmisten kesken voivat johtua monista eri syistä. Oman edun tavoittelu, hyväksikäyttö, itsekkyys, väärinkäsitykset, perinnäistavat ja kulttuuriin liittyvät asiat tuovat usein vaikeita ristiriitoja ja konflikteja ihmisten välille ja niitä on vaikea selvittää. Vallan väärinkäyttö on vienyt historian aikana miljoonat ihmiset ennenaikaisesti, väkivallan uhreina, hautaan. Joukkohaudat kertovat siitä raakuudesta, mitä synti on saanut ihmiset tekemään toinen toisilleen. Kun Paavali sai tietää perustamissaan seurakunnissa esiintyneistä riidoista ja epäsovusta, hän ei lakaissut ongelmia maton alle, vaan selvitti ne perusteellisesti. Hän ei pelännyt nostaa "kissaa" pöydälle. Antiokiassa alkuseurakunnan johtajat Pietari ja Paavali joutuivat "napit" vastakkain Pietarin tekopyhän käyttäytymisen johdosta. Syvään juurtuneet perinteet ja kulttuuriin liittyvät tavat ja tottumukset ovat vahvoja siteitä, joita on vaikea muuttaa. Muistamme, kuinka Pietari tarvitsi voimakkaan kokemuksen Jumalan antaman näyn kautta, ennen kuin hän uskalsi lähteä tapaamaan Kesareassa asuvaa, Jumalan puhuttelussa olevaa, roomalaista sadanpäämiestä, Corneliusta. Ennakkoluulojen siteet eivät katkea helposti. Antiokian ja Kesarean kokemukset olivat hyvin tärkeitä. Jumalan kaitselmus johti asiat näin, jotta evankeliumin kirkkaus loistaisi meille kaikille, ajan loppuun saakka.
"Minä näin taas uuden enkelin, joka lensi korkealla taivaan laella. Hänen tehtävänään oli julistaa ikuinen evankeliumi maan asukkaille, kaikille kansoille, heimoille, kielille ja maille." (Ilm. 14:6.)
Emme voi lisätä evankeliumiin omiamme emmekä ottaa siitä mitään pois. Tehtävämme on julistaa se puhtaana ja pelastavana kaikille ihmisille, kaikkina aikoina. Evankeliumi tuo todellisen ykseyden taivaassa ja maan päällä!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti