Stefanoksen todistus Jeesuksesta ja hänen marttyyrikuolemansa Jeesuksen tähden ei ollut turha, koska se teki, esimerkiksi Saul Tarsolaiseen, lähtemättömän vaikutuksen, joka omalta osaltaan vaikutti siihen, että seurakunnan raatelijasta tuli pakanain apostolina tunnettu Paavali. Stefanos ja Paavali saavat Jeesuksen takaisintulon päivänä ihmetellä valtavaa pelastettujen joukkoa, joka on saanut rohkaisua, Jeesuksen seuraamiseen heidän todistuksensa kautta.
Paavalin liittyminen seurakuntaan aiheutti seurakunnassa suurta hämmennystä, jopa pelkoa. Monet varmaan ajattelivat, että tämä uusi käänne Saulin elämässä kuului hänen seurakunnan hävittämisen strategiaansa. Ananias oli ensimmäinen kristitty, joka uskalsi lähestyä Jeesuksen seuraajaksi kääntynyttä Saulia. Hänkään ei olisi uskaltanut tehdä vierailua Saulin luokse, ellei hän olisi saanut Jumalalta näkyä, jossa häntä kehotettiin ottamaan yhteyttä sokeaan Paavaliin. Jerusalemin seurakunta tunsi epävarmuutta Paavalia kohtaan vielä kolmen vuoden jälkeen hänen kääntymyksestään. Kahdenlaiset valtuudet tekivät Paavalista ainutkertaisen persoonan. Jerusalemissa Saul oli saanut ylipapeilta valtuudet kristillisen uskon hävittämiseen. Jerusalemissa hän sai seurakunnalta valtuudet julistaa evankeliumia, erityisesti pakanoille. Jumalan suunnitelmat ja toimintatavat ovat ihmeelliset.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti