Johannesta kehotetaan useamman kerran kirjoittamaan tarkasti muistiin näkemiensä ja kuulemiensa näkyjen sanomat. Jumala ilmoittaa aina suunnitelmansa palvelijoidensa profeettojen kautta kaikille ihmisille, ettei kenenkään kohdalla ihmiskunnan suurin hetki tulisi yllätyksenä. Jumala haluaa kaikkien ihmisten olevan selvillä siitä, mitä maailmassamme tapahtuu. Jumala janoaa ihmisten pelastusta. Hänelle on outoa luotujensa hävittäminen. "- Katso, hän tulee pivissä! Kaikki ihmiset näkevät hänet, nekin, jotka hänet lävistivät, ja hänen tullessaan vaikeroivat maailman kaikki kansat. Näin on käyvä. Aamen." (Ilm. 1:7.)
Jeesus tulee takaisin samalla tavalla kuin hän nousi taivaaseen (Ap.t. 1:11). Hän nousi taivaaseen pilvissä. Hän tulee takaisin pilvissä. Ne, ihmiset, jotka hylkäävät Kristuksen, vaikeroivat Jeesuksen takaisintulon päivänä, koska he tietävät menettäneensä iakaikkisen elämän. Kauhun tunne valtaa niiden mielet, joilla ei ole turvaa tuomion päivänä. Kun ajattelet omaa elämääsi tällä hetkellä ja tulevaa kohtaloasi, näetkö itsesi taivastien kulkijoiden joukossa vai viipyvätkö ajatuksesi kaiken aikaa tämän maailman asioissa?
Alkuseurakunnan väelle yllättävä ja nopea kuolema oli tuttu vieras vainojen tähden. Monia Jeesuksen seuraajia kohtasi väkivaltainen poismeno tästä ajasta ikuisuuteen liian varhain. Jeesuksella oli rohkaiseva sana heille: "Älä pelkää. Minä olen ensimmäinen ja viimeinen, iäti elävä. Minä olin kuollut, mutta nyt minä elän, elän aina ja ikuisesti. Minulla on kuoleman ja tuonelan avaimet." (Ilm. 1:17,18.)
Jeesus on A ja O, alku ja loppu. Hänen hallussaan ovat tuonelan (tarkoittaa hautaa) ja kuoleman avaimet. Näitä avaimia ei voi kukaan kopioida. Vain Jeesus pystyy toteuttamaan ylösnousemuksen, koska siihen tarvitaan luomisen ihme. Luotujen olentojen taidot eivät riitä elämän luomiseen ja elämän antamiseen kuolleille. Kristuksen kädessä on elämä ja kuolema. Onko sinun elämäsi hänen kädessään?
torstai 22. maaliskuuta 2012
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti