Psalmit 9 ja 10 kuuluvat yhteen. Ne muodostavat ns. alfabeettisen psalmin, jossa säkeiden alkukirjaimet noudattavat heprean aakkosten järjestystä. Tämä kirjoitustapa auttoi paremmin muistamaan psalmien tekstit ulkoa, kun niitä laulettiin jumalanpalveluksissa ulkomuistista. Psalmien yhteisotsikkona on: "Herra on sorrettujen puolustaja". Ihmiset ovat kautta aikojen sortaneet ns. vähempiosaisia. Väärintekijät eivät välitä useinkaan muusta kuin itsestään, asemastaan, vallastaan, eduistaan jne. Jos vääryys saa jatkua päivästä toiseen, niin sorretut huokailevat ja kyselevät tuskissaan Jumalalta, että kuinka kauan tätä saa jatkua? Heidän sydämestään kohoaa rukous: "Riennä avuksi, Herra! Jumala, kohota kätesi! Älä unohda avuttomia! Miksi jumalaton saa pilkata sinua, Herra? Miten hän voi ajatella, ettei Jumala rankaise? Sinä näet kaiken, tuska ja murhe eivät jää sinulta huomaamatta, sinä ojennat kätesi. Sinulle köyhä ja orpo uskovat asiansa, sinä annat avun." (Ps. 10:12-14.)
Raamatussa on paljon lakeja, määräyksiä, neuvoja ja ohjeita siitä, miten Jumalan kansan tulee kohdella erityisesti heikompia ihmisiä? Meillä on suuri vaara siirtää vastuu ihmisten auttamisesta kokonaan toisille ihmisille tai yhteiskunnalle. Toisaalta apua tarvitsevat voivat heittäytyä leväperäisiksi asioittensa hoitamisessa ja omaksuvat sellaisen asenteen, että heille pitää automaattisesti järjestää kaikki mitä he kulloinkin tarvitsevat, ilman että he näkevät mitään vaivaa. Laiskuus on syntiä siinä missä ahneuskin. Köyhät ja vähempiosaiset voivat harjoittaa epärehellisyyttä, petosta, hyväksikäyttöä jne. herättääkseen säälin ja auttamisen halun niissä, joiden puoleen he ovat kääntyneet. Uskovaisia on helppo huijata, koska he ovat usein hyvin sinisilmäisiä ja herkkiä uskomaan ihmisistä parasta.
Yksilöiden ja kansakuntien vääryyden harjoittaminen saa kerran tuomionsa. Kukaan ei voi paeta, eikä piiloutua oikeamielisen tuomarin tuomiotoimia. Usein käy niin, että paha saa palkkansa jo tässä ajassa, mutta monet arvoitukset ratkeavat vasta viimeisellä tuomiolla. "Hän tuomitsee maanpiirin vanhurskaasti, langettaa kansoille oikeat tuomiot. Herra on sorrettujen turva, hän on suoja ahdingon aikana. Sinuun luottavat kaikki, jotka tuntevat sinut. Sinä, Herra et hylkää ketään, joka etsii sinulta apua." (Ps. 9:9-11.)
Olitpa tänään missä tilanteessa hyvänsä, niin voit uskoa siihen, että Jumala välittää sinusta hyvin paljon. Olet hänelle rakas ja tärkeä. Meidän ei tarvitse tuntea alemmuutta heikkoutemme tähden, koska Kristus on väkevyytemme. Emme saa nostaa päätämme ylemmyydentunnossamme toisten päiden yläpuolelle, koska jokainen ihminen on heikko ja vajavainen itsessään. Jumalan valtakunnassa on käynyt aina niin, että ylhäiset on alennettu ja alhaiset ylennetty! Tämä on meille varoitus siitä, ettemme etsisi omaa - emmekä ihmiskunniaa Jumalan kunnian asemasta. Jokaisen on hyvä pysähtyä miettimään, että olemmeko hurskaita vai huijareita?
keskiviikko 7. maaliskuuta 2012
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti