tiistai 27. maaliskuuta 2012

Danielin kuvapatsas piirtää maailmanhistorian ääriviivat

Jumala on ilmoittanut meille maailmanhistorian ääriviivat Danielin kirjan toisessa luvussa kuvapatsaan avulla.

"Sinä katselit, kuningas, ja edessäsi oli suuri kuvapatsas. Patsas oli korkea, ja sen loisto oli suunnaton. Se oli sinun edessäsi, ja sen muoto oli kauhistava. Se patsas oli tällainen: pää puhdasta kultaa, rinta ja käsivarret hopeaa, vatsa ja reidet pronssia, sääret rautaa, jalat osaksi rautaa, osaksi savea. Sitä katsellessasi lähti käden koskematta vierimään kivi. Se osui patsaan jalkoihin, jotka olivat rautaa ja savea, ja murskasi ne. Niin murtuivat yhtä lailla rauta, savi, pronssi, hopea ja kulta, ja niistä tuli kuin ruumenia kesäisellä puimatantereella, ja tuuli kantoi ne pois, eikä niitä löytynyt mistään. Ja kivestä, joka oli osunut patsaaseen, tuli suuri vuori, ja se täytti koko maailman. Tämä oli uni, ja nyt kerromme kuninkaalle sen selityksen." (Dan. 2:31-36.)

Kuvapatsaan raamatullinen selitys on seuraavanlainen:

"Sinulle, kuningas, kuninkaiden kuningas, on taivaan Jumala antanut valtakunnan, vallan, voiman ja kunnian. Hän on myös antanut kaikkialla valtaasi ihmiset, maan eläimet ja taivaan linnut ja tehnyt sinut niiden herraksi. Sinä olet kultainen pää. Mutta sinun jälkeesi nousee toinen valtakunta, vähäisempi kuin sinun, ja sitten kolmas valtakunta, pronssinen, joka on hallitseva koko maailmaa. Vielä on tuleva neljäs valtakunta, luja kuin rauta, ja niin kuin rauta murskaa ja särkee kaiken ja niin kuin rauta rikkoo, niin se on murskaava ja rikkova kaikki muut. "Se, että näit jalkojen ja varpaiden olevan osaksi ruukkusavea ja osaksi rautaa, tarkoittaa, että tämä valtakunta on oleva jakautunut mutta siinä on raudan lujuutta, niin kuin näit rautaa olevan ruukkusaven seassa. Se, että varpaat olivat osaksi rautaa ja osaksi savea, tarkoittaa, että valtakunta on oleva osittain luja ja osittain hauras. Ja että näit rautaa ruukkusaven seassa, se tarkoittaa, että valtakunnat liittyvät toisiinsa aviositein mutta eivät yhdisty, niin kuin ei rautakaan yhdisty saveen. "Noiden kuninkaiden aikana on taivaan Jumala pystyttävä valtakunnan, joka ei ikinä tuhoudu, eikä sitä valtakuntaa anneta toiselle kansalle. Se murskaa lopullisesti kaikki nuo valtakunnat, ja se pysyy ikuisesti, niin kuin sinä näit, että vuoresta lähti vierimään kivi käden koskematta ja murskasi raudan, pronssin, saven, hopean ja kullan. Suuri Jumala on ilmoittanut kuninkaalle, mitä pian on tapahtuva, ja uni on tosi ja sen selitys on oikea." (Dan. 2:37-45.)

Kuvapatsaan eri osilla ilmoitetaan meille eri maailmanvallat, jotka ovat hallinneet Eurooppaa Babylonin ajoilta meidän päiviimme saakka.
1. Kultainen pää = Babylonian maailmanvalta
2. Hopeinen rinta ja käsivarret = Meedo-Persian maailmanvalta
3. Pronssinen vatsa ja lanteet = Kreikan maailmanvalta
4. Rautaiset jalat = Rooman maailmanvalta
5. Raudan ja saven sekaiset varpaat = Hajanainen Eurooppa
6. Kivi = Jeesuksen takaisintulo, Jumalan valtakunta, joka on ikuinen

Elämme varpaiden aikaa. Jeesus tulee pian takaisin perustamaan iankaikkisen Jumalan valtakunnan.

6 kommenttia:

Esa kirjoitti...

Hyvä kirjoitus. Pärjäillään!

Esa

Paavo Hautala kirjoitti...

Kiitos, Esa, lyhyestä, mutta paljon puhuvasta viestistäsi. Viestisi kertoi sen, että olet lukenut blogiani ja eo. tärkeän sanoman. "Pärjäillään" -sanaan sisältyy paljon positiivista latausta ja sen voi omistaa jokainen blogin lukija! Toivon tätä samaa kaikille, myös Esalle itselleen!

Esa kirjoitti...

Joo,

se `pärjäillään` tuli siitä kun olin eilen ja vielä tänään flunssan heikentämänä. Nyt on jo parempi olo. Nukuin hyvin.

Paavo Hautala kirjoitti...

Flunssaa on ollut paljon liikkeellä. Onneksi olen, ainakin toistaiseksi, pysynyt terveenä. Poski on kuitenkin turvoksissa juuri nyt, kun kävin hammaslääkärissä. Minulla on menossa hampaan juurihoito.

Anonyymi kirjoitti...
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
Paavo Hautala kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.