keskiviikko 1. joulukuuta 2010

1. päivä: Taivaan lähettiläs

"Tälle on annettava nimi Immanuel, ... Jumala meidän kanssamme." "Jumalan kirkkauden tuntemisen valo" nähdään "Jeesuksen Kristuksen kasvoissa." Ikuisista ajoista Herra Jeesus Kristus oli yhtä Isän kanssa, Hän oli "Jumalan kuva", Hänen suuruutensa ja ylevyytensä kuva. "Hänen kirkkautensa säteily". Tämän kirkkauden ilmaisemista varten Hän tuli maailmaan. Hän tuli tämän synnin pimentämän maan päälle ilmaisemaan Jumalan rakkauden valoa, olemaan "Jumala meidän kanssamme". Siksi Hänestä oli ennustettu: "Tälle on annettava nimi Immanuel."
Tulemalla asumaan meidän kanssamme Jeesuksen oli ilmaistava Jumala sekä ihmisille että enkeleille. Hän oli Jumalan Sana, - Jumalan ilmituotu ajatus. Rukoillessaan opetuslastensa puolesta Hän sanoo: "Minä olen tehnyt Sinun nimesi heille tunnetuksi", - "laupias ja armahtavainen, pitkämielinen ja suuri armossa ja uskollisuudessa", - "että se rakkaus, jolla Sinä olet minua rakastanut, olisi heissä ja minä olisin heissä". Mutta Hän ei ilmaissut tätä vain maailmassa eläviä lapsiaan varten. Meidän pieni maailmamme on koko maailmankaikkeuden oppikirja. Jumalan ihmeellinen armon suunnitelma, lunastavan rakkauden salaisuus, on aihe, johon "enkelitkin haluavat katsahtaa" ja jota he tulevat tutkimaan kautta loputtomien aikakausien. Sekä lunastetut että lankeamattomat olennot tulevat tekemään Kristuksen rististä tutkimustensa ja laulujensa aiheen. Tullaan näkemään, että Jeesuksen kasvoilta loistava kirkkaus on itsensäuhraavan rakkauden kirkkautta. Golgatalla tulevassa valossa nähdään, että itsensäkieltävän rakkauden laki on elämän laki sekä maassa että taivaassa, että rakkaus, joka "ei etsi omaansa", on lähtöisin Jumalan sydämestä, ja nöyrässä ja sävyisässä Vapahtajassa ilmenee Hänen luonteensa, joka asuu valossa, minne ei kukaan taida tulla."

1. Kysymys:
Millä eri nimillä Jeesusta kutsutaan tai Hänen olemustaan kuvataan Raamatussa?

8 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Eikös Jeesus sanonut olevansa ovi tai portti. Ovi elämään ja portti vihreille niityille.
Tästä tulee mieleen myös joulukalenterin 24. luukku.
Kiva idea tämä joulukalenteri. Pitääpä kurkata tuota viime vuoden kalenteriakin.
Joulua odottava!

Anonyymi kirjoitti...

Messias, Jumalan Poika.Jumlan karitsa,joka pois ottaa maailman synnit.Vapahtaja,Kistus,Herra.

Sanni. kirjoitti...

Tuli virheitä ,anteeksi Paavo!

Paavo Hautala kirjoitti...

Hei Sanni-täti! Mukava lukea kommenttiasi pitkästä aikaa. Tiesit kuusi nimeä. Hyvä!
Virheet eivät haittaa, koska tekstistäsi saa aivan hyvin selvän mitä tarkoitat. Kaikille tulee kirjoitusvirheitä. Minulla on se etu, että voin korjata kirjoitusvirheitäni jälkikäteen, jos huomaan ne. En kuitenkaan kommentissa olevia virheitä, muuten kuin poistamalla koko kommentin ja kirjoittamalla uudelleen. Se on kuitenkin liian työlästä, joten jätän virheet korjaamatta.

Joulua odottava tiesi ovi - ja portti vertauskuvan nimen merkityksen.
"Avaja porttis' ovesi" - adventtivirsi sopii tähän yhteyteen. Kiitos!

Kommentoijille terveisiä: olette nyt mukana joulusuklaa-arvonnassa.

Anonyymi kirjoitti...

Tie, Totuus ja Elämä; Sana, Hyvä Paimen, A ja O, Syntisten ystävä, Sairaiden auttaja, Elämän valo, Luoja ja Lunastaja!

Paavo Hautala kirjoitti...

Olet löytänyt monta nimeä Jeesukselle.
A ja O tarkoittavat kreikan kielen ensimmäistä ja viimeistä kirjainta (alfa ja omega). Tästä tulee sanonta alku ja loppu. Jokaisesta mainitsemastasi Jeesuksen nimestä voisi pitää saarnan, niin kuin kaikista niistäkin, jotka on tähän mennessä mainittu ja niistäkin, joita ei ole vielä tullut esille.

Anonyymi kirjoitti...

Voideltu,Vesa, Immanuel, Elämän leipä,Mikael,Ihmisen poika,Kulmakivi.

Paavo Hautala kirjoitti...

Kiitos jälleen hyvistä nimistä. Nimi, Mikael, Jeesuksen nimenä voi tuntua jostakin oudolta, mutta olen kanssasi samaa mieltä. Miikael (heprea, 'Kuka on Jumalan vertainen'
Jeesus on joka suhteessa Jumalan vertainen.
Ymmärrän, että suuren taistelun teeman yhteyteen, Jeesusta ja hänen tehtäväänsä kuvaava Miikael-nimi, sopii hyvin. Nimi, Vesa, liittyy joulun teksteihin, erityisesti Messias-ennustuksissa.