"Emme näet voi mitään totuutta vastaan vaan ainoastaan totuuden puolesta". (2. Kor. 13:8.)
Totuutta vastaan taisteleva ihminen tekee turhaa työtä. Tästä työstä ei seuraa mitään hyvää, eikä siitä tule iloa, eikä rauhaa kenenkään sydämeen. Ennen kääntymystään Saulus Tarsolainen taisteli intohimoisesti totuutta vastaan, luullen täyttävänsä Jumalan tahtoa, kunnes hän kohtasi totuuden Jeesuksessa Kristuksessa, ja sai oikeasta totuudesta kirkkaan näyn. Sen jälkeen hän taisteli kaikin voimin totuuden puolesta. Paavali oli valittu ase Jumalan kädessä. Hän on sitä edelleen, koska hänen kirjoittamansa kirjat ja kirjeet saarnaavat ja opettavat totuutta tälläkin hetkellä kaikkialla maailmassa.
"Minä olen viinipuu, te olette oksat. Se, joka pysyy minussa ja jossa minä pysyn, kantaa paljon hedelmää, sillä ilman minua te ette voi tehdä mitään." (Joh. 15:5.)
Paavali oksastettiin kääntymyksensä yhteydessä tosi viinipuuhun ja tässä viinipuussa hän Jumalan armon avulla pysyi vahvana oksana loppuun saakka ja kantoi paljon hyvää hedelmää Jumalan kunniaksi.
Ilman Kristusta jokainen ihminen on kuin kuiva oksa, joka karsitaan poltettavaksi. Hedelmää kantavat oksat puhdistetaan, jotta ne kantaisivat runsaamman hedelmän. Jumalan sana puhdistaa, koska se tuo meille Jeesuksen veren puhdistavan voiman.
Tärkeintä meille kaikille on tulla joka päivä Jeesuksen luo ja pysyä hänessä aamusta iltaan, hetkestä hetkeen!
tiistai 11. lokakuuta 2016
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti