"Sillä sinä, Herra, olet minun lamppuni. Herra valaisee minun pimeyteni." (2. Sam. 22:29.)
Tämä ajatus löytyy Daavidin ylistyslaulusta. Daavid lauloi näin, kun hän oli voittanut kaikki vihollisensa ja pelastunut myös Saulin käsistä.
Pimeissä luolissa eläessään takaa-ajettuna hänen lamppunsa oli Herra. Herra toi sisäisen valon hänen sydämeensä, kun ulkoinen valo oli sammunut. Masentunut sielu on täynnä pimeyttä. Tällaiseen sydämeen Herra tuo valon, kun huudamme Herraa, kuten Daavid teki.
Lopun aikana pitää valvoa, ettei lamppu pääse sammumaan. Lamppu sammuu, jos astiasta loppuu öljy, kerrotaan kymmenen neitsyttä -vertauksessa (Matt. 25). Lamppu on Raamatun vertauskuva, astialla kuvataan ihmistä ja öljyllä Pyhää Henkeä. Astiassa, eli ihmisen sydämessä pitää olla Pyhä Henki, jotta Raamatun valo valaisee sydämen pimeyden kätkötkin. Raamatun sana pysyy lukittuna, ellei Pyhä Henki kirkasta sanaa. Henki tekee sanan eläväksi ja antaa sille kasvun. Sanaa kuvataan siemeneksi, joka itää, kasvaa ja tuottaa hedelmää Pyhän Hengen vaikutuksesta.
"Sinun sanasi on jalkojeni lamppu ja valo minun polullani." (Ps. 119:105.)
"Kun sinun sanasi avautuu, se valaisee ja antaa yksinkertaiselle ymmärrystä." (Ps. 119:130.)
Meillä pitää olla sanan kanssa omakohtainen lähikontakti, jotta sen voima pääsee vaikuttamaan maailmaamme muuttavasti.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti