"Herra sanoo kansastaan: "He ovat kruunuun kiinnitettyjä kiviä, jotka kohoavat yli Hänen maansa. Sillä kuinka suuri onkaan oleva heidän onnensa, heidän ihanuutensa." Sak. 9:16, 17. Lunastettujen ylistys on oleva Jumalan armon ikuisena todistuksena. "Tulevina maailmanaikoina" Hän on osoittava "armonsa ylenpalttista runsautta hyvyydessään meitä kohtaan Kristuksessa Jeesuksessa". "Että Jumalan moninainen viisaus ... tulisi taivaallisten hallitusten ja valtojen tietoon sen iankaikkisen aivoituksen mukaisesti, jonka Hän oli säätänyt Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme." Ef. 2:7; 3:10, 11.
Kristuksen lunastustyö todistaa Jumalan hallituksen oikeaksi. Kaikkivaltias on tehty tunnetuksi rakkauden Jumalana. Saatanan syytökset on tehty tyhjiksi ja Hänen luonteensa paljastettu. Kapinaa ei enää koskaan voi syntyä. Synti ei koskaan enää voi ilmestyä maailmankaikkeuteen. Kaikki ovat ikuisiksi ajoiksi turvatut luopumukselta. Rakkauden uhrin kautta maan ja taivaan asukkaat ovat liitetyt Luojaansa katkeamattomin sitein.
Lunastustyö tulee olemaan täydellinen. Paikassa, missä synti vallitsi, tulee Jumalan armo vallitsemaan vielä runsaampana. Itse maapallo, jota Saatana väittää omakseen, ei tule vain lunastetuksi vaan myös korotetuksi. Meidän pieni maailmamme, joka synnin kirouksen alaisena on ainoa tahra Hänen ihanassa luomakunnassaan, tulee saamaan suuremman kunnian kuin mikään muu maailma Jumalan maailmankaikkeudessa. Täällä, missä Jumalan Poika asui ihmisten keskellä, missä kunnian Kuningas eli, kärsi ja kuoli, täällä, kun kerran kaikki tehdään uudeksi, Jumalan maja on oleva ihmisten keskellä, "ja Hän on asuva heidän keskellänsä, ja he ovat Hänen kansansa, ja Jumala itse on oleva heidän kanssaan, heidän Jumalansa". Ja kun lunastetut kautta iankaikkisuuksien vaeltavat Herran valossa, he ylistävät Häntä Hänen sanomattomasta lahjastaan, - joka on Immanuel, "Jumala meidän kanssamme".
9. Kysymys:
Milloin ja miten maapallo korotetaan?
torstai 9. joulukuuta 2010
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
3 kommenttia:
Tulee mieleen, eli ymmärrän niin kuin Ilm.21:2 sanotaan, " pyhän kaupungin uuden Jerusalemin minä näin laskeutuvan taivaasta Jumalan tyköä" Jumalan maja ihmisten keskellä! Ja hän on asuva heidän keskellänsä ja he ovat hänen kansansa ja Jumala itse on oleva heidän kanssaan heidän Jumalansa." Se tapahtuu (Ilm.20:4-6)kun ne 1000 vuotta ovat kuluneet ja kun elämän kirjat on luettu ja tuomiot annettu kullekin tekojensa mukaan, ja kun maa on kaikesta pahasta puhdistettu.
Jatkoa, Kun luin tuon kirjoitusesi Korotettu maapallo, ajattelin että siinähän on vastaus ,mutta sitten harhaannuin miettimään kysymystä ja niin tuli turhaa toistoa jonka hoksasin kun uudestaan luin tekstin, mutta niinkuin sanotaan "näillä mennään" kukin omilla edellytyksillään!
Uudestiluotu maapallo tulee korotetuksi, koska maapallosta tulee koko maailmankaikkeuden hallintokeskus, Jumalan asuinpaikka.
Ilmestyskirjan tekstit liittyvät kysymykseen, joten kirjoitit aivan oikeista asioista.
Lähetä kommentti