torstai 23. joulukuuta 2010

23. päivä: "Ihmettele, oi taivas, ja hämmästy, oi maa!"

"Kertomus Betlehemistä on tyhjentymätön aihe. Siihen on kätketty "Jumalan rikkauden ja viisauden ja tiedon syvyys". Room. 11:33. Me ihmettelemme Vapahtajan uhria Hänen vaihtaessaan taivaan valtaistuimen seimeen ja palvelevien enkelien seuran tallin eläimiin. Ihmisylpeys ja itsekylläisyys saavat ankaran nuhteen Hänen edessään. Tämä oli kuitenkin vain Hänen ihmeellisen alentumisensa alkua. Olisi ollut miltei rajaton nöyryytys Jumalan Pojalle ottaa ihmisluonto silloinkin, kun Adam oli synnittömänä Eedenissä. Mutta Jeesus tuli ihmismuotoon, kun ihmissuku oli heikentynyt neljän tuhannen synnissä vietetyn vuoden aikana. Kuten jokainen Adamin poika Hän otti vastaan suuren perinnöllisyyslain vaikutuksen seuraukset. Mitä nämä seuraukset olivat, näkyy hänen maallisten esivanhempiensa historiasta. Hän tuli tämän perinnöllisyyden alaisena osallistumaan suruistamme ja kiusauksistamme ja antamaan meille esimerkin synnittömästä elämästä.
Saatana oli taivaassa vihannut Kristusta Hänen asemansa vuoksi Jumalan asunnoissa. Hän vihasi Häntä yhä enemmän, kun hänet itsensä syöstiin pois asemastaan. Hän vihasi Häntä, joka lupasi antaa itsensä lunastaakseen syntisen suvun. Kuitenkin Jumala antoi Poikansa tulla maailmaan, jota Saatana hallitsi, avuttomana pienokaisena, inhimillisten heikkouksien alaisena. Hän salli Hänen kohdata elämän vaarat yhdessä jokaisen ihmissielun kanssa, läpikäydä taistelun, joka jokaisen ihmislapsen on taisteltava, epäonnistumisen ja iankaikkisen kadotuksen uhalla.
Maallinen isä ikävöi poikaansa. Hän katselee pienokaisensa kasvoja ja vapisee ajatellessaan elämän vaaroja. Hän haluaa suojata rakkaintaan Saatanan vallalta ja varjella hänet kiusauksista ja taisteluista. Jumala antoi ainosyntyisen Poikansa paljon ankarampaan taisteluun ja suurempaan vaaraan, jotta elämän tie olisi turvallinen meidän pienokaistemme kulkea. "Siinä on rakkaus." Ihmettele, oi taivas, ja hämmästy, oi maa!"

23. Kysymys:
Mitä perinnöllisyyslaki tarkoittaa ja miten se vaikutti Jeesuksen elämään?

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Tätä kysymystä olen miettinyt, eikä se ole täysin selvinnyt.Sanaa:perinnöllisyyslaki, voisiko käyttää myös sanaa, perimä.Jos ajattelen omia edesmenneitä sukulaisiani,niin olen taipuvainen samoihin synteihin, kuten myös hyviin asioihin. Se on minun perimäni ja lainalaisuus. Miten sitten se ilmeni Jeesuksen elämässä. Hänen mielensä oli kyllästetty Jumalan sanan totuuksilla, jotka tukivat häntä olemaan aina totuudellinen ja oikeamielinen. Sanan avulla Hän voitti Kiusaajan, sen Paholaisen (Matt.4 luvun alussa) Jeesus meni (päivittäin!) yksinäisyyteen rukoilemaan, yhteys Isään oli Hänelle kaikkein tärkeintä Olisiko Jeesus pärjännyt paholaiselle jos Hän ei olisi osannut Raamattuaan ja tuntenut olevansa riippuvainen Isästä! Esimerkki! Tämä ei ole suora vastaus kysymykseen, mutta näin saan siihen oikean vastauksen, sitä odotan! HS

Paavo Hautala kirjoitti...

Kyllä tuo "perimä" -sana sopii tähän yhteyteen oikein hyvin. Synnissä eletyt vuosituhannet ovat heikentäneet ihmisen perimää huonommaksi ja huonommaksi. Kehityksemme on ollut aivan päinvastainen mitä kehitysopin kannattajat antavat ymmärtää. Kehityksemme ei ole lähtenyt alkeellisimmista elämän muodoista ja päätynyt nykytilanteeseen, vaan ihmissuku oli aluksi vahvaa ja voimakasta kaikilla elämän osa-alueilla. Terveen elämän edellytykset olivat paratiisissa aivan toisenlaiset kuin esim. Jeesuksen tai meidän päivinämme.
Daavidin sukuluettelo paljastaa Jeeuksen maallisen suvun heikkoudet. Jeesus syntyi lain alaiseksi monessa eri merkityksessä. Hän oli kiusattu samalla lailla kuin mekin. Jeesus ei kuitenkaan suostunut kiusauksiin eikä siis langennut pois Jumalan tahdon tekemisestä. Meidän on hyvä muistaa, että Jeesus ei käyttänyt yliluonnollista voimaansa kiusausten voittamiseen, vaan niin kuin kirjoitit, Hän turvautui sanan ja rukouksen voimaan. Yhteys Isään sanan ja rukouksen kautta ja Pyhän Hengen kasteen päivittäinen kokemus oli Jeesuksen voittoisan elämän salaisuus.

Anonyymi kirjoitti...

Onpa selventävä näkökohta: "Kehityksemme on ollut aivan päinvastainen mitä kehitysopin kannattajat antavat ymmärtää. Kehityksemme ei ole lähtenyt alkeellisimmista elämän muodoista ja päätynyt nykytilanteeseen, vaan ihmissuku oli aluksi vahvaa ja voimakasta kaikilla elämän osa-alueilla." HS